Tykkääkö joku täällä oikeasti olla kummi?

En tykkää. Minut oli vain merkitty kummiksi kysymättä. Vituttaa vieläkin 30 vuoden jälkeen. Sen jälkeen erosin kirkosta ja en päässyt kummiksi kenellekään. Itselläni on kyllä ollut 1 aivan fantastinen kummi koko elämän.

Toiselle kummilapselleni tykkään olla kummi. On siskoni lapsi ja mulle on tärkeää olla paljon hänen elämässään ja yksi turvallinen aikuinen lisää tukiverkkoon.

Toiselle kummilapselleni en haluaisi olla kummi. Mua kysyttiin siihen kun olin 18-vuotias, eikä olla enää väleissä hänen äitinsä kanssa (hänkin mulle sukua)..

En ole, ei ole koskaan kysytty. Mielestäni en ole, ainakaan tähän saakka, ollut hankala. Jostain syystä kaikki menivät oikealta ja vasemmalta ohitse. Jälkeenpäin ajatellen ihan ok näin, tehtävä on vastuullinen jos sen aikoo kunnialla hoitaa.

Onhan se tehtävä aika peestä. Mitä ideaa siinä oikeasti on?

Onhan se nyt siistiä.

Minä olen siskontyttöni kummi. Se on ihan kiva, koska tiedän olevani aina heidän elämässään ja olen joka tapauksessa tytön täti.

En mielelläni kuitenkaan ryhtyisi ystävien lasten kummiksi, koska ystävyyssuhteet elävät ja saattavat ihan itsestäänkin nuupahtaa monista syistä. Ja kummius helposti vaan jää.

Siskon perheineen tiedän puolestaan olevan eri tavalla aina elämässäni. Tämä toki riippuu perhesuhteista, ei kaikille mikään itsestään selvyys. Mutta meillä näin.

lahjamaatti vain

No en tykkää olla, kun olen vaan raha-automaatti. Silloin ei vain kehdannut kieltäytyä kummiudesta. 

Kummi on nykypäivänä pelkkä lahjojen ja myöhemmin rahojen maksaja. Miten joku nykypäivänä edes voi haluta tehdä asiat vanhojen kaavojen mukaan? Kastetilaisuus, kummius, riparit, kaikki nää tällaset on jotenkin niin vanhoillista, harva enää edes on mitenkään "uskossa". 

Rahan kiskontaa.

Mulla on sukulaisia, joiden lapsilla ei ole vain yhtä kummia, vaan kummeja alkaa olemaan 5-7. Tämäkin asia pitää siis vetää överiksi. En ymmärrä. Mielestäni se yksi ns. pakollinen kummi riittää. 

Kyllä tykkään olla kummi. Olen erään opiskeluaikaisen ystäväni lapsen kummi ja olen sekä vanhempien että lasten (3 lasta, joista 1 kummilapseni) kanssa hyvissä väleissä. En ole pelkkä rahanantaja, vaan vietämme paljon aikaa yhdessä. Toki asuinpaikkojemme välillä on 150 km matkaa, joka vähän rajoittaa arkena näkemistä, mutta viikonloppuisin ja lomalla näemme paljon. 

En tykännyt. Olin vain se joku, joka lähettää lahjoja/rahaa. Kiitosta en kuullut, en nähnyt.

En tykkää. Asutaan nykyään niin kaukana että se pakollinen synttäreille raahautuminen on tosi hankalaa. 7h päivässä julkisissa että saat istua pari tuntia lapsen synttäreillä. Jos kummilapsi asuisi lähempänä, voisi tehdä helposti jotain pientä, käydä vaikka leffassa. Kummilapsen äiti on vaativa tyyppi.

Minä tykkään. Kummilapseni äiti on ystävä 26 vuoden ajalta ja ystävyys on kestänyr hyvin erilaiset elämäntilanteet. Kummilapseni on 8. Vietämme yhdessä aikaa, olen ollut hoitoapuna ( omasta ehdotuksesta, että vanhemmat ovat päässeet esim.vkoloppureissuun), saan kuvia ja viestejä, niin lapselta kuin vanhemmilta lapsen jutuista, käymme yhdessä reissuissa ja retkillä. Kummilapseni ja perheensä on minulle hyvin tärkeä ja rakas.

Ihan ok, en rakasta mut ihan kiva seurailla kaverien lasten elämää, kummoinen kautta siihen pääsee vähän enemmän sisälle.

Koska en kuulu luterilaiseen seurakuntaan, en edes kelpaa kummiksi!

Todellakin ihana olla kummipummikummitus kolmelle nyt jo aikuiselle. En ole raha-automaatti, vaan muistan heitä muuten. Kortteja lähettelen vieläkin. Joskus jopa kirjeitä. Kun olivat lapsia, oltiin paljon tekemisissä - se kantaa vieläkin. 50-päivälahjaksi veivät minut teatteriin.

Omat kummini olivat tärkeitä minulle. Oli kiva että oli erityiset aikuiset olemassa.

Tykkään. Lapsi on siskoni ja he asuvat ulkomailla, näemme kerran vuodessa, korona-aikana ei tietysti sitäkään. Lähetän kortteja ja Suomi-lahjoja. Nyt kun lapsi sai sisaruksen, kohtelen heitä molempia samalla tavalla riippumatta siitä kuka on kummilapsi ja kuka ei.

Minulla on kolme kummilasta, joiden kaikkien vanhemmat ovat sittemmin eronneet kirkosta, joten en oikein usko, että esim. rippijuhliakaan on tiedossa. Jotenkin koko kummiudelta tuntuu menneen pohja. Lähinnähän se on sitä, että jouluna ja synttärinä odotetaan lahjoja. Ainoastaan yksi kummilapsista asuu sen verran lähellä, että olisi mahdollista pitää kunnolla yhteyttä. Mutta sattumoisin juuri tähän kummilapseen ei oikein koskaan ole syntynyt kunnollista suhdetta. Pienenä hän oli aika haastava, räjähtelevä ja kiukutteleva tapaus, nyt jo teini, jota ei meidän seuramme voisi vähempää kiinnostaa. Kyllä totuus on se, että kummius on ollut aika toisenlaista kuin joskus kuvittelin.