Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämäni tärkein ja läheisin ihminen kuoli
26.06.2023 |
Olen ensimmäistä kertaa elämäni aikana sellaisessa tilanteessa, ettei minulla ole ketään todella läheistä ja tärkeää ihmistä enää elämässäni. Jopa se tärkein ja läheisin kuoli.
Olen siis jäänyt yksin tänne elämään ja olen vasta keski-ikäinen.
Kysynkin, onko muita jotka ovat menettäneet keski-ikään mennessä kaikki tärkeimmät ja läheiset ihmiset ja jääneet yksin? Miten olette pystyneet jatkamaan elämää?
Tiedän että elämän on jatkuttava ja jotain on keksittävä, mutta olen aivan uuden ja pelottavan edessä. Tulevaisuus pelottaa.
Myös se, että selviänkö surusta koskaan pelottaa.
Onko kenelläkään toisella kokemusta tällaisesta? Miten selvisit?
Kommentit (33)
Vanhin poikani kuoli kuukausi sitten, 29 vuotiaana.
Tämä suru on aivan järkytävä. Otan osaa suruusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajoittiko tämä läheinen ihminen elämääsi niin, että et pystynyt pitämään yhteyttä ystäviisi?
Olen vakuuttunut, että tämä, mitä nyt kirjoitan, tuntuu sinusta valtavan pahalta juuri nyt, mutta kirjoitan silti. En siksi, että haluaisin sinua loukata, vaan auttaisin sinua ajattelemaan asiaa toisesta näkökulmasta: Voi olla, että jonkun ajan päästä huomaat, että se läheisesi kuolema antoi sinulle vapauden elää omaa elämääsi omalla tavallasi.
Vapaus pelottaa aluksi, mutta kun siitä saa otteen, se alkaa tuntua hyvältä.
Voihan olla, että olen väärässä.
Joka tapauksessa otan osaa. Surusi on varmasti suuri, oli tilanteesi mikä tahansa.
t. kusipäinen pahanilmanlintu
Vasta keski-ikäinen? Kyllä se on silloin jo elämä muutenkin loppu.
Otan suuresti osaa. Suo nyt kaikki aikasi ja hemmottelu itseesi ja itke, itke, itke, se auttaa. Sinä olet tärkeä ja sinä selviät tästä mutta aikaa siihen toki menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rajoittiko tämä läheinen ihminen elämääsi niin, että et pystynyt pitämään yhteyttä ystäviisi?
Olen vakuuttunut, että tämä, mitä nyt kirjoitan, tuntuu sinusta valtavan pahalta juuri nyt, mutta kirjoitan silti. En siksi, että haluaisin sinua loukata, vaan auttaisin sinua ajattelemaan asiaa toisesta näkökulmasta: Voi olla, että jonkun ajan päästä huomaat, että se läheisesi kuolema antoi sinulle vapauden elää omaa elämääsi omalla tavallasi.
Vapaus pelottaa aluksi, mutta kun siitä saa otteen, se alkaa tuntua hyvältä.
Voihan olla, että olen väärässä.
Joka tapauksessa otan osaa. Surusi on varmasti suuri, oli tilanteesi mikä tahansa.
t. kusipäinen pahanilmanlintu
🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhin poikani kuoli kuukausi sitten, 29 vuotiaana.
Tämä suru on aivan järkytävä. Otan osaa suruusi.
Mihin hän kuoli? Pitäisi aina kertoa, koska se kuolinsyy kiinnostaa ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vasta keski-ikäinen? Kyllä se on silloin jo elämä muutenkin loppu.
Idiootti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otan suuresti osaa. Suo nyt kaikki aikasi ja hemmottelu itseesi ja itke, itke, itke, se auttaa. Sinä olet tärkeä ja sinä selviät tästä mutta aikaa siihen toki menee.
No ei kannata itkeä, meikit levii ja tuo suru on korvien välissä. Kaikissa maissa ei surra kuolemista, sillä se onyhtä luonnollista kuin syntyminen. Tosin kuolemiseen ei tarvitse kenenkään naida ketään, toisin kuin syntymistä varten täytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhin poikani kuoli kuukausi sitten, 29 vuotiaana.
Tämä suru on aivan järkytävä. Otan osaa suruusi.Mihin hän kuoli? Pitäisi aina kertoa, koska se kuolinsyy kiinnostaa ihmisiä.
Tuo ärsyttää todellapaljon. Someen kyllä tullaan kertomaan miten ollaan surun murtamia ja miten oma maailma romahti. Koskaan ei kuitenkaan kerrota sitä mikä eniten ihmisiä kiinnostaa, eli että mihin kuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhin poikani kuoli kuukausi sitten, 29 vuotiaana.
Tämä suru on aivan järkytävä. Otan osaa suruusi.Mihin hän kuoli? Pitäisi aina kertoa, koska se kuolinsyy kiinnostaa ihmisiä.
Joo tuo on kuin jättäisi jännittävän elokuvan loppuratkaisun näyttämättä. Nyt arvuutellaan, että tappoiko joku, ajoiko kolarin, tekikö iitsarin vai mitä tapahtui.
Koita olla väliträmättä ikävistä kommenteista. Niitä tulee joka ketjuun.
Otan osaa suruusi. Olet juuri nyt vaikeassa paikassa eikä suruun varmaan auta muu kuin sureminen.
Elämässä mikään ei ole pysyvää. Ei ilo, ei onni, ei tärkeimmät ihmissuhteet - mutta ei myöskään suru, tuska tai yksinäisyys. Kaikki, mitä koet, on ohimenevää. Muutos ja väliaikaisuus ovat oikeastaan ainoita varmoja asioita koko universumissa, mikä on sekä surullista että lohdullista.
Voi olla vaikeaa kuvitella elämää ilman tärkeintä ihmistä. Eikä nyt ehkä olekaan oikea aika ajatella tulevaa - se tulee kyllä ajattelemattakin. Elämä tapahtuu, elämä jatkuu. Hetki kerrallaan, päivä kerrallaan.
Olet vasta keski-ikäinen, joten tulet kohtaamaan vielä paljon muutoksia. Todennäköisesti tulet tutustumaan uusiin ihmisiin ennemmin tai myöhemmin, jos et täysin eristäytynyttä elämää elä. Aikuisella iällä voi tuntua vaikealta ystävystyä uusien ihmisten kanssa, mutta se ei ole mitenkään mahdotonta. Joskus ystävyys voi syntyä täysin odottamatta, yllättävässä paikassa.
Toivon sinulle voimia suruusi sekä luottamusta kulkea muutosten läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on keski-ikäinen ja lapseton.
On koko loppuelämä aikaa tehdä ihan mitä tahansa haluaa. Suru helpottaa muutamassa kuukaudessa. Elämä jatkuu.
Oot ap nyt ilm. sinkku, joten Tinderiin vaan ilmoitus että "laastaria tarvitaan"
Se on kauheaa. Ehkä osa ei selviäkään taloudellisesti. Ja tunteellisesti vaikeaa. Ehkä yhteiskunnan pitäisi olla ystävällisempi ja ymmärtävä, ei ihmisiä rankaiseva. Ehkä jossain on valopilkkuja ja jokin eteenpäin vievä lanka. Vaatii aikaakin varmasti. Onko vielä sukua jolle soittaa, nykyään ihmiset hankalasti tavoitettavia. Miten some toimii, onko hiljaista.
Ev LUT seurakunnalla on sururyhmiä samoin Suomen mielenterveysseura lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan suuresti osaa. Suo nyt kaikki aikasi ja hemmottelu itseesi ja itke, itke, itke, se auttaa. Sinä olet tärkeä ja sinä selviät tästä mutta aikaa siihen toki menee.
No ei kannata itkeä, meikit levii ja tuo suru on korvien välissä. Kaikissa maissa ei surra kuolemista, sillä se onyhtä luonnollista kuin syntyminen. Tosin kuolemiseen ei tarvitse kenenkään naida ketään, toisin kuin syntymistä varten täytyy.
Tietenkin suru on korvien välissä. Missäs muuallakaan. Joillakin on korvien välissä aivot. Aivojen pitää käsitellä sellainen elämänmuutos kuin läheisen kuolema.
Jolla aivot puuttuvat kokonaan tai muusta syystä ei ole merkityksellistä aivotoimintaa, eivät ymmärrä, että joillakin on.
Alue: Aihe vapaa
Jos olet lapseton, ja kyseessä oli aviomies, niin kyllähän niitä muitakin löytyy. Ei tämä ole maailmanloppu