Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te jotka olette eläneet vaikka 70-luvulla niin osattiinko silloin odottaa tulevaisuuden asioita?
Siis asioita joita ei vielä ollut tullut niin "kaipasiko" niitä kuitenkin jotenkin ja tiesi että sieltä ne pian tulee? Osasiko silloin tietää etukäteen millaisia asioita 80- ja 90-luvulla tulee tarjolle vaikka musiikissa ja elämäntyylissä?
Kommentit (822)
Visiot tulevaisuuden kaupunkikuvasta perustuivat siihen, mitä ajateltiin siihen mennessä keksityn, todellisuudessahan esim. lentäviä autoja on ollut jo hyvän aikaa. mutta harvalla ollut varaa sellaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvostoliittoa pidettiin silloin ikuisena. USA oli pahapahapaha.
Oli itsestään selvää että kaikki olivat valkoisia. Ei muunlaista osannut ajatella.
Toki oli joitain scifivisioita, mutta harva niistäkään on toteutunut.
Lentävät autot eivät ole yleisiä vieläkään, jne.
Missähän sä oot lapsuutes viettänyt, jos Neuvostoliittoa ihaiit ja USA oli tosi pahis???
Ja kaikki valkoisia, WTF?!
Kyllä me 70-luvun kakaroina Espoossa ihailtiin jenkkejä ja USSR oli ankeuden huippu.
Mä olin lapsi 60-luvulla ja nuori 70-luvulla Helsingissä. Kaikki tiesivät että joudumme poliittisesti myötäilemaan Neuvostoliittoa, mutta harvat sitä maata ihannoivat. Nyt kun muistelen aikaa, voisi kuvata sitä niin, että Suomi oli jokin pieni maa jonka naapuri oli Mordor, sellainen synkkä ja pelottava maa.
Myös tiedettiin, että siellä ihmisten elämä oli ankeaa, tuolloinhan Suomeenkin loikkasi ihmisiä NL:sta, kuuluisin oli varmaan viulisti Viktoria Mullova, jonka pakoon auttoi Ylen toimittaja.
Koska Venäjänkauppaa oli paljon, monet suomalaiset pääsivät työasioissa Neukkuihin. Minunkin isäni kävi siellä jatkuvasti 70- ja 80-luvulla, kun toimi erään suuren suomalaisen teollisuusyrityksen palveluksessa. Siksi tiedettiin miten ankeaa venäläisten elämä oli, kun ei ollut kulutustuotteita. Suomesta vietiin salaa käytettyjä farkkuja, sukkahousuja, shampoota ynnä muuta venäläisille. Koska ruplia ei saanut viedä maasta eikä venäläisillä rahaa ollut, joten he antoivat farkkujen tuojille jotain lahjoja. Tällä tavalla isäni sai mm. Puna-armeijan ja laivaston univormun vyöt, ja upean antiikkisen samovaarin (sekä tietysti runsaasti venäläistä votkaa). Lahjat kuljetettiin Suomeen salaa NL:n viranomaisilta piilotettuna suomalaisyrityksen tavararekkoihin. Nuo puna-armeijan vyöt olivat käytössä mulla ja mun veljellä pitkään, laatu oli hyvää, leveä vyö raakanahkaa ja messinkisolki.
Myös enoni oli töissä teollisuuden parissa ja heidän tehtaaseensa tuli säännöllisesti rekkoja NL:sta, en muista oliko kyse puusta tai muusta raaka-aineesta. Kumminkin sanakirjan kanssa eno keskusteli neuvostoliittolaisten kuljettajien kanssa, suomalaiset antoivat heille aina lahjoja kuten kahvia, kauneustuotteita vaimolle vietäväksi, suihkusaippuaa tuoksulla, ja muuta kulutustavaraa, jota NL:ssä ei ollut saatavilla. Eno kertoi, että kun tutustui vähän montaa kertaa Suomeen ajaneeseen kuljettajaan, hän ei yhtäkkiä enää tullutkaan. Saattoi siis olla, että NL:n viranomaiset vaihtovat liian tuttavallisen kuljettajan pois reitiltä.
Venäläisiä tavallaan säälittiin, koska kyllä kaikki tiesivät minkälaisessa totalitarismissa siellä elettiin. Äidin yöpöydällä oli Nobelisti Solženitsynin Vankileirien saaristo pitkään -- äiti ei pystynyt lukemaan kirjaa kuin vähän kerrallaan, joten siksi kai se jäi minullekin mieleen. Se kirjahan oli varsinainen pommi.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, että ilman kännyköitä aika kului nopeasti ja koulukaverin kanssa oli niin hauskaa jutellessa ja mielikuvitusta käytettäessä. Kotimatkalla saatettiin pysähtyä kahdeksikin tunniksi juttelemaan. Sen muistan, että 1980-luvun alussa vai oliko 1970-luvun lopulla, tietysti hyvin nuorille tytöille oma ulkonäkö oli vitsailun aihe. Siihen aikaan oli lankapuhelin. Yleensä yksi puhelin kodissa ja sijainti eteisessä puhelinpöydällä. Vain lyhyet puhelut sallittuja. Muistan, että vitsailimme, että ajattele, miten kamalaa olisi, jos olisi näköpuhelin, ja aina kun vastaisi, niin soittaja näkisi minkä näköinen vastaaja olisi "hirveimmillään". Esimerkiksi finnejä kasvoissa ja rasvaine tukka ym teinien juttua. No, siitäkin tullut totta, "näköpuhelimista.
Vielä pahempaa oli se, että pikkuveli saattoi ehtiä vastaamaan puhelimeen ja kailotti sitten koko perheen kuullen, että "Mirja, joku poika soittaa sulle!"
Puhelin oli yleensä eteisessä, joten sitten koitit siinä jutella kivoja jonkun kaverisi tai tuon poikaystäväehdokkaan kanssa ja koko perhe seisoi lähettyvillä korvat höröllä.
Vierailija kirjoitti:
Muistan 2-vuotiaasta asti pääpiirteissään kaiken. Aloin ryystää kahvia siinä iässä.
Mullekin mummi antoi kahvia, toki siitä suurin osa oli maitoa ja sokeria, mutta muistelen, että jo 3-vuotiaasta ainakin kaffetta piti saada. Mummi osasi nauttia elämästä, aina päiväkahville piti saada joku leivos, pulla tai ainakin seitsemän sorttia pikkuleipää. Edelleen muistan aina mummin kun näen kahvilassa Bebe-leivoksen tai muun mummin suosikin.
Vierailija kirjoitti:
Visiot tulevaisuuden kaupunkikuvasta perustuivat siihen, mitä ajateltiin siihen mennessä keksityn, todellisuudessahan esim. lentäviä autoja on ollut jo hyvän aikaa. mutta harvalla ollut varaa sellaiseen.
Silloin joskus kuviteltiin, että lentävät autot perustuisivat painovoiman kumoamiseen, jonka keksimisen ei pitänyt olla enää kaukana. Saadaanhan ne roottoreilla ja siivilläkin ilmaan, mutta turvallisuusongelmat, runsas energiantarve ja melu ovat hinnan lisäksi isoja esteitä lentävien autojen tulolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaivattiin monia asioita ja etäisesti tiedettiin, että muualla meno on toisenlaista. Suurta maailmaa kaivattiin, helpompia ja halvempia lentoja, mahdollisuutta viestiä itse suoraan ja tietää, mitä muualla on. Monelle kielimuuri oli este. Myöskään rahaa maailmanvalloitukseen ei kaikilla ollut. Liikkuminen kotimaassakin oli hankalampaa. Nuorilla oli paljon kirjeenvaihtotovereita ulkomailla. Jotkut harvat pääsivät matkustamaan heidän luokseen. Hyvin harva pääsi vaihtoon lukiossa, vuodeksi ulkomaille. Musiikkia yritettiin kuunnella ulkomaiden radiokanavilta. Kaikki nuoret tiesivät, että kotoinen meno on junttilaa ja muualle teki mieli.
Oma kokemukseni on toisenlainen. Suomihan oli vapaata länttä. Esim 1970-luvulla me teinit matkustimme paljon Keski-Euroopassa.
70-luvulla, kun aloitin työurani, työpaikan vanhemmat miehet 40-50 vuotiaat, toistelivat "me ei tulla ikinä saamaan eläkettä, rahat loppuvat ennen sitä"
Aivan kuten saman ikäiset ja nuoremmatkin toistelevat nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä muistan joskus 80-luvulla nähneeni jossain elokuvassa näköpuhelimen, olikohan Blade Runner? Olin lapsi silloin. Toral Recall oli toinen, jossa oli nämä kuvapuhelimet, se oli ysärillä.
Muistan silloin ajatelleeni, että onkohan minun elinaikana joskus tuollaisia!
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaivattiin monia asioita ja etäisesti tiedettiin, että muualla meno on toisenlaista. Suurta maailmaa kaivattiin, helpompia ja halvempia lentoja, mahdollisuutta viestiä itse suoraan ja tietää, mitä muualla on. Monelle kielimuuri oli este. Myöskään rahaa maailmanvalloitukseen ei kaikilla ollut. Liikkuminen kotimaassakin oli hankalampaa. Nuorilla oli paljon kirjeenvaihtotovereita ulkomailla. Jotkut harvat pääsivät matkustamaan heidän luokseen. Hyvin harva pääsi vaihtoon lukiossa, vuodeksi ulkomaille. Musiikkia yritettiin kuunnella ulkomaiden radiokanavilta. Kaikki nuoret tiesivät, että kotoinen meno on junttilaa ja muualle teki mieli.
Nuoret matkustivat Inter-Rail korteilla. Vähemmän lennettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletin, että 2020-luvulla tehtäisiin jo turistimatkoja Kuuhun. No eipä tehty. Sen sijaan ihmiskunta on tyhmentynyt siihen tahtiin, että kaikki eivät usko edes Kuun olemassaoloon.
(Tällainen salaliittoteoria on muuten ihan oikeasti olemassa, olisi tosin kiva tietää mikä tuolla taivaalla sitten kyttää ajoittain.)
Marsin piti olla vallattu jo vuonna 2000. No tästä on 23 vuotta aikaa eikä vieläkään olla siellä päinkään. Realismia on - vai onko - että sitä yritetään ehkä 40-luvulla. Tai sitten ei. Juuri näitä on vaikea ennustaa. Mistä sitä tietää mitä tapahtuu, muuttujia on paljon. Vain elämällä en näkee. Minä sitä tuskin näen että Marsiin lennetään, ap saattaa nähdäkin.
Ja minä toivon näkeväni.
Toivottavasti Elon Musk on kyydissä.
Oletko sinä aapee elänyt 90-luvulla, ja silloin osannut odottaa näitä tulevia tapahtumia?
Tässähän on paljon lyhyempi aikaväli kuin sieltä -70-luvulta katsottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesin että tulee taskutietokoneet, voi katsoa leffoja vaikka paskalla istuessa. En ajatellut että niihin on integroitu puhelin, kuka sellaista muka kaipaisi. Pelkkä RAM-muisti täynnä leffoja ja musaa, kirjaston kirjoja, sarjakuvia, ne riittää.
1979 olin 2-vuotias. Persia muuttui Iraniksi. Mun ekoja muistikuvia on ajatus siitä että niin kävi, ja että vielä näen päivän kun Irania ei enää ole. Se päivä on lähellä nyt.
Muistan 2-vuotiaasta asti pääpiirteissään kaiken. Aloin ryystää kahvia siinä iässä.
Mistä suomalainen 2-vuotias voi tietää jonkun Persian olemassaolosta?
Meillä oli Salora TV. Katsoin joka ilta uutiset, silmä kovana vahtasin sotaa. Sitä samaa mitä kakarat nykyään näkee Tik Tokissa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaivattiin monia asioita ja etäisesti tiedettiin, että muualla meno on toisenlaista. Suurta maailmaa kaivattiin, helpompia ja halvempia lentoja, mahdollisuutta viestiä itse suoraan ja tietää, mitä muualla on. Monelle kielimuuri oli este. Myöskään rahaa maailmanvalloitukseen ei kaikilla ollut. Liikkuminen kotimaassakin oli hankalampaa. Nuorilla oli paljon kirjeenvaihtotovereita ulkomailla. Jotkut harvat pääsivät matkustamaan heidän luokseen. Hyvin harva pääsi vaihtoon lukiossa, vuodeksi ulkomaille. Musiikkia yritettiin kuunnella ulkomaiden radiokanavilta. Kaikki nuoret tiesivät, että kotoinen meno on junttilaa ja muualle teki mieli.
No ei minusta ihan noin. Suomihan oli 70-luvulla aika mahtava paikka. Meillähän oli Hurriganes ja Ruisrock alkoi sekin. Kyllä Helsingissä kävi myös keikalla kuuluisia ulkomaisia bändejä kuten Status Quo, Deep Purple, Uriah Heep, jne..
Radiossa oli tietenkin nuoria kiinnostavia musaohjelmia vain muutama tunti viikossa. Oli Heikki Harma ja Jake Nyman, hyviä ohjelmia. Sitten lauantain toivotut, jossa loppupuoli oli popmusaa. Joku ulkomainen kanava oli josta kuunneltiin musaa, en muista oliko joku Radio Luxemburg?
Tv:ssäkin näki joskus jotain kiinnostavaa, muistan nähneeni Jimi Hendrixin soittamassa Hey Joeta. Televisio-ohjelmissa oli paljon nuorten suosikkeja, Happy Days, Starsky & Hutch, Veijareita ja pyhimyksiä, Columbo, Charlien enkelit, Merilinja, Mennään bussilla, olihan noita ulkomaisia sarjoja ihan riittävästi.
Nuorilla ei ollut isoja viikkorahoja, mutta kaikenlaisia töitä vähintään kesäksi löytyi, joten kyllä sitä rahaa oli, jos osasi säästää. Liikkuminen oli helppoa, koska saattoi liftata. Ja ulkomaille pääsi kohtuullisen edullisesti Interraililla. Toki piti istua junassa ja silleen. Jotkut nuoret kävivät kielikursseilla ulkomailla, etenkin Englanti oli tietysti suosittu mun ikäisten parissa.
Kirjeenvaihtokaverit olivat todella suosittuja. Mulla oli ensin kirjekaveri Irlannista, sitten Belgiasta. Sain Belgian pojalta lahjaksi sydänkorunkin ja interrail-matkalla kävin hänen luonaankin kylässä. Mutta kirjeenvaihtokaverit oli jo tavallista ollut mun äidin aikana; hänellä oli amerikkalainen kirjeenvaihtoystävä, jonka nimi oli Marilyn. Marilyn oli varakas ja lähetti äidille hienoja lahjoja, minullakin oli ristiäisissä hieno mekko New Yorkin Macy's tavaratalosta.
Kuvitelmat että Suomi oli junttila, jossa ei seurattu aikaa, eikä ihmisillä ollut kontakteja ulkomaille ei siis pidä paikkaansa ollenkaan muuta kuin jossain maaseudulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70- luku ei ollut ehkä niin kiinnostava, kuin 60- luku! Tuli televisiot ja stereo- äänet! Seuraava vuosikymmen oli ammattiin valmistumisen aikaa. Tutustuin silloin LA puhelimeen, ja automaattisesti ajatus meni tulevaan, että on vain ajan kysymys kun langalliset unohdetaan! 70- luku keskittyi ansaitsemiseen ja pärjäämiseen! Energia pula bensakriiseineen vei takapakkia, ja investoinnit kärsivät suuresti! Armeija toimi venäläisellä kalustolla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Visiot tulevaisuuden kaupunkikuvasta perustuivat siihen, mitä ajateltiin siihen mennessä keksityn, todellisuudessahan esim. lentäviä autoja on ollut jo hyvän aikaa. mutta harvalla ollut varaa sellaiseen.
Silloin joskus kuviteltiin, että lentävät autot perustuisivat painovoiman kumoamiseen, jonka keksimisen ei pitänyt olla enää kaukana. Saadaanhan ne roottoreilla ja siivilläkin ilmaan, mutta turvallisuusongelmat, runsas energiantarve ja melu ovat hinnan lisäksi isoja esteitä lentävien autojen tulolle.
Silti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvostoliittoa pidettiin silloin ikuisena. USA oli pahapahapaha.
Oli itsestään selvää että kaikki olivat valkoisia. Ei muunlaista osannut ajatella.
Toki oli joitain scifivisioita, mutta harva niistäkään on toteutunut.
Lentävät autot eivät ole yleisiä vieläkään, jne.
Missähän sä oot lapsuutes viettänyt, jos Neuvostoliittoa ihaiit ja USA oli tosi pahis???
Ja kaikki valkoisia, WTF?!
Kyllä me 70-luvun kakaroina Espoossa ihailtiin jenkkejä ja USSR oli ankeuden huippu.
Just näin. Neukkula eli USSR eli tuttavallisemmin CeeCeeCeePee (tai kakaroiden suussa monesti myös WeeCeeCeePee) oli ankeuden huippu myös seuraavalla vuosikymmenellä helsinkiläisten duunariperheiden kakaroidenkin keskuudessa. Ei
Niinpä, muistan meidänkin koulussa 70-luvulla muodissa oli amerikkalaiset jutut, monilla oli ns. baseballtakki ja toiset kuuntelivat rockabillyä. Stadissa oli alakulttuuri nimeltä diinarit tai teddyt. Diinarit tuli kai James Deanistä, ja heillä oli ns. rasvaletit ja spittarit sekä nahkarotsit samaan tyyliin kundeilla, likoilla oli kellohameet ja hiuspannat. Teddyt olivat enemmänkin englantilaista fiftarityyliä, sellaiset tummat puvut, ja paksupohjaiset kengät. Suomessa nämä olivat 70-luvulla osittain samaa amerikkalaista 50-luvun populaarikulttuuria ihailevaa jengiä.
Olen syntynyt 1974, joten 70-luvulla olin lapsi.
80-luvun alussa leikittiin leluilla ja ulkona. Kaverit olivat isossa roolissa. TV:stä tuli ohjelmaa vain iltaisin, joten Pikku Kakkonen ja sunnuntaisin Pätkis. Kun olin noin neljännellä luokalla, alkoi tulemaan Ritari Ässä ja McGyver ja Bill Cosby Show.
Elokuvissa käytiin joskus. Mm. James Bond ja Riemukuplat, Kiljuset.
Luin paljon kirjoja. Sitten saimme videot ja videovuokraamot yleistyivät.
Mistä olisi kaivattu jotain, mitä ei vielä ollut?
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan punkin ja disco ja tiettyjen elokuvien myötä alkoi hiukan jo nykyaika jota pitää vuotena 1978 ja sitä ennen vielä ikäänkuin vanhaa aikaa.
Mitä sä horiset?
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun vuotta vanhemman siskon kanssa mietittiin näin: "ajattele jos ois sellanen puhelin että näkisi toisensa puhuessa."Oltiin 9 v. ja 10v. 1970-luvulla.Aika pitkälle pikku likat ajatteli,harmiteltiin kovasti ettei sellaista ollut keksitty.
Olihan noita monissa lasten ja nuorten suosimissa tv-sarjoissa. Vaikkapa Myrskylinnuissa oli aika paljon modernia teknologiaa.
Alue: Aihe vapaa
Joo, olin itse 1970-luvulla kesätöissä Suomessa teollisuusyrityksessä ja 1980-luvulla töissä ulkomailla insinööritoimistossa. Vielä silloin piti insinööritoimistossa olla pitkä rivi rakennuspiirtäjiä, nyt taitaa olla täysin hävinnyt ammatti sellaisena kynähommana. Kaikki suunnitelmat siis piti piirtää käsin. Piirroksista tehtiin sitten sinikopioita. En tiedä onko tuo enää käytössä. Muistelen vaan että noiden isojen piirrosten taitteleminen oli oma taitonsa sekin.