Paavo Arhinmäki töhrimässä seiniä
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) jäi kiinni laittoman graffitin teosta juhannusaaton iltana.
Arhinmäki oli Vuosaaren satamaradalla kulkevassa tunnelissa toisen henkilön kanssa tekemässä graffitia, kun vartijat saapuivat paikalle.
Vartijat kutsuivat paikalle myös poliisin. Arhinmäki kertoo HS:lle, että tilanne hoidettiin hyvässä yhteistyössä. Siihen, seuraako vahingonteoksi luokiteltavasta teosta jälkiseuraamuksia, Arhinmäki ei lauantaina osannut ottaa kantaa.
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tällainen henkilö on Helsingin apulaispormestari. Miten hlvetissä?
Jotenkin tuli tunne että miten tuollainen kaupungin korkeassa virassa oleva tekee tuollaista mikä murentaa yleistä lainkuuliaisuutta ja graffiteista kuitenkin aiheutuu kaupungille suuret turhat kustannukset.
Eli tavallaan jonkin sortin myyrä joka tekee tuhoja järjestelmän sisältä päin. Ja ollut ehkä monen muun töhrijän ihannoima malliesimerkki ja innoittaja samaan tekemiseen.
Tuo järjestelmän sisältä tapahtuva murentaminen ja työnantajalleen vahingonteko pienessäkin mittakaavassa osoittaa millaisella asenteella suhtautuu työnantajaansa ja monesta työpaikasta tulisi työnantajan sabotoimisesta ehkä irtisanominen.
ja vielä junaradalla: sinnen ei saa mennä, ei edes arhinmäki. Vaaransi sekä omansa, että muiden hengen. Saakeli, että risoo, jos tuo ääliö ei saa kunnollista rangaistusta ja lisäksi hänen pitäisi joutua maksamaan vr:lle korvaukset mahdollisesta junaliikenteen pysäyttämisestä. Maalailkoot omaa taloaan.
Hassu juttu muuten että tuo töhriminen on nykyään keski-ikäisten hommaa. Vasta oli lehdissä kun nelikymppiset junanvaunun töhrijät jäivät kiinni. Itse näin tampereella kuinka selkeästi yli nelikymppiset epäsiistit ahavoituneet miehet töhrivät tussilla penkkeihin 'RELA'. Voi tietysti olla että olivat vasta keski-iän kynnyksellä olevia ukkoja, aineiden käyttöhän tunnetusti vanhentaa
Vierailija kirjoitti:
Edellinen pormestari Vapaavuori on tuomittu vakavista rikoksista kolme kertaa. Silmitön pahoinpitely, kun nuorella ei ollut antaa tupakkaa. Nuori sai vakavia vammoja ja Vapaavuori ehdollista vankeutta.
Toisen kerran Vapaavuori tuomittiin, kun varasti peliautomaatin. Kolmas kerta oli törkeä rattijuopumus.
Tekikö se nuo rikokset ollessaan pormestari?
Vierailija kirjoitti:
On tuossa eräs positiivinen asia että tuo on ollut kuitenkin ehkä ajokunnossa kun moni muu vietti keskikesän juhlaa... Vai olikohan kaveri kuskina.
Kertokaa nyt vielä että oli virka-auto ja kuljettaja niin tarina olisi täydellinen :D
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan paljon paikkoja Arhinmäki on aikaisemmin sotkenut, ja kuinka paljon hän on tehnyt muita tihutöitä joista ei ole jäänyt kiinni?
Vasemmistoanarkistien iskujahan on kyllä tapahtunut vuosien mittaan... Onko Li jo irtisanoutunut tuosta töhrimisestä.
Paavo yritti takavuosina päästä Nyrkkeilyliiton hallitukseen. Nyttemmin edesmennyt Olavi Mäenpää esti tämän tehokkaasti. Kertoi, että Paavolla ei ole mitään taustaa mistään kamppailulajista. Muitakun totuuksia Paavosta tuli esille. Paavoa ei valittu ja poistui hiljaisena miehenä kokouksesta. Mäenpää oli turkulainen poliitikko ja omasi vahvan nyrkkeilytaustan myös järjestötasolla. Oli pöliittisesti täysin eri laitaa kuin Paavo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen pormestari Vapaavuori on tuomittu vakavista rikoksista kolme kertaa. Silmitön pahoinpitely, kun nuorella ei ollut antaa tupakkaa. Nuori sai vakavia vammoja ja Vapaavuori ehdollista vankeutta.
Toisen kerran Vapaavuori tuomittiin, kun varasti peliautomaatin. Kolmas kerta oli törkeä rattijuopumus.
Juuri noiden rikosten takia Vapaavuori ei pääse Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Varsinkin se ensimmäinen jengirikos - ajatella tuolloinkin oli jengejä ja uhri kiltti nuori poika - oli niin julma, että siitä jäi ikuinen leima Vapaavuoreen. Viimeinen kännissä ajo ja alkoholia veressä yli 1.5 promillea, tapahtui muutama vuosi sitten. Sitä ei voi laskea nuoruuden syyksi.
Väkivaltaa ei koskaan voi laskea minkään syyksi.
Väkivaltarikollisia ei koskaan tule päästää mihinkään korkeisiin vastuullisiin tehtäviin. On täysin käsittämätöntä, että väkivsltarikollinen Kokoomuksen Jan Vapaavuori on valittu Helsingin pormestariksi.
Mutta henkirikokseen syyllistyneelle pitääkin antaa mahdollisuus parantaa tapansa ja aloittaa puhtaalta pöydältä eikä elinkautinenkaan voi siksi olla aidosti elinkautinen?
Eikö tää Arhinmäki ole Jyväskylästä kotoisin? Menkööt sinne sotkemaan. Jättäis Helsingin ja meidät aidot stadilaiset rauhaan. Me veronmaksajina saadaan maksaa sen laittomat vahingonteot. Vastuuseen teoistaan!!
Paluujunalla landelle kirjoitti:

On Helsingistä kotoisin ja koulunsakin käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Temppu on aika älytön, mutta graffitti on kyllä hieno.
Temppu on rikos ja tuo graffiti on ruma töhry. Ja vaikka ei olisikaan niin rikos sen maalaaminen silti on.
Vierailija kirjoitti:
Paluujunalla landelle kirjoitti:
Eikö tää Arhinmäki ole Jyväskylästä kotoisin? Menkööt sinne sotkemaan. Jättäis Helsingin ja meidät aidot stadilaiset rauhaan. Me veronmaksajina saadaan maksaa sen laittomat vahingonteot. Vastuuseen teoistaan!!
On Helsingistä kotoisin ja koulunsakin käynyt.
Isoisä oli pidetty pitkäaikainen Munkkiniemen kirkkoherra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosia sitten oli osoittamassa mieltä presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa vastaan ja joutui pidätetyksi. Sotsin olympialaisissa edusti kulttuuriministerinä humalapäissään. Aseman suomat edut kyllä kelpaavat edelleen.
Käytöksen perusteella voisi kuvitella Paavon olevan persu.
Täh? Paavohan on ihan vassarin prototyyppi.
Vierailija kirjoitti:
On tuossa eräs positiivinen asia että tuo on ollut kuitenkin ehkä ajokunnossa kun moni muu vietti keskikesän juhlaa... Vai olikohan kaveri kuskina.
Onko Helsingin apulaispormestareilla virka-autot kuskeineen? Jostain syystä ei moinen tuhlailu yllättäisi yhtään..
Paluujunalla landelle kirjoitti:
Eikö tää Arhinmäki ole Jyväskylästä kotoisin? Menkööt sinne sotkemaan. Jättäis Helsingin ja meidät aidot stadilaiset rauhaan. Me veronmaksajina saadaan maksaa sen laittomat vahingonteot. Vastuuseen teoistaan!!
Jyväskylässä on kyllä jo töhrijöitä tarpeeksi ihan omasta takaakin jotta ei kiitos tarjouksellesi. Ei kaivata lisää tihulaisia,
Paluujunalla landelle kirjoitti:
Eikö tää Arhinmäki ole Jyväskylästä kotoisin? Menkööt sinne sotkemaan. Jättäis Helsingin ja meidät aidot stadilaiset rauhaan. Me veronmaksajina saadaan maksaa sen laittomat vahingonteot. Vastuuseen teoistaan!!
Identiteetti ainakin hyvin Helsinkiläinen. Käsittääkseni oli eltsun koulussa.
Miksi apulaispormestari saa jatkaa toimessaan tuhottuaan työnantajansa, eli Helsingin kaupungin veronmaksajien omaisuutta? Toisaalta, miten kukaan voi koskaan ottaa enää tämän jälkeen tosissaan mitään, mitä tämä henkilö kirjoittaa somessa tai missään muualla? Esimerkiksi, jos hän kritisoi jotain poliittista puoluetta, hallitusta tms? Onko todella niin, että Helsingin kaupunki antaa tällaisen henkilön jatkaa virassaan? Ja tärkeimpänä: miksi Helsingin kaupungin muut päättäjät eivät kommentoi tätä asiaa julkisuudessa selkein sanankääntein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen pormestari Vapaavuori on tuomittu vakavista rikoksista kolme kertaa. Silmitön pahoinpitely, kun nuorella ei ollut antaa tupakkaa. Nuori sai vakavia vammoja ja Vapaavuori ehdollista vankeutta.
Toisen kerran Vapaavuori tuomittiin, kun varasti peliautomaatin. Kolmas kerta oli törkeä rattijuopumus.
Tekikö se nuo rikokset ollessaan pormestari?
Ei sillä ole mitään väliä. Julkisissa korkeissa tehtävissä pitää olla hyvämaineinen ja nuhteeton ja esimerkillinen. Kansalaiskuntoinen. Nämä väkivaltapellet ja rattijuopot eivät kuulu heihin.
Arhinmäki on koulutukseltaan ylioppilas. Vuonna 1976 syntynyt vailla loppututkintoa oleva ihminen sotkee seiniä. Onhan hänellä näitä törttöilyjä vuosien varrella toki muitakin. Hienoa Helsinki, että olette valinneet tällaisen henkilön yhdeksi kaupunkinne johtohahmoksi. Koulutettuja, rehellisiä, lainkuuliaisia ihmisiä ei varmasti olisi millään löytynyt. Ei sitten millään. Miksihän Helsinki ei vaadi johtajiltaan ylempää korkeakoulututkintoa? Luulisi, että poliittisen suhmuroinnin sijaan pätevyys olisi tärkeämpää, kun kuitenkin pelataan asukkaiden verorahoilla.
Paavolla harrastuksista päätellen on ehkä tulossa kohta äänenmurros ja kiveksetkin saattavat laskeutua.
Joillain se aikuistumisen kehitys on vähän hitaampaa, kuten järjenjuoksukin.