Miksi jotkut "ei pääse" yli masennuksesta?

Tiedän, että tästä joku pahoittaa mielen, mutta jospa siitä huolimatta voidaan asiasta keskustella.
Sen tiedän, että kaikkihan me ollaan erilaisia, mutta olen pohtinut, miksi joku ei pääse masennuksesta yli? Miksi hän näkee kaiken harmaana ja ei löydä elämästä mitään positiivista? Miksi jonkun elämä voi romahtaa pienestäkin vastoinkäymisestä?

Onko hän joutunut lapsena kokemaan pettymyksiä? Vai onko pettymyksiltä suojeltu liikaa?

Puhutaanko nyt vaan avoimemmin mielenterveys ongelmista vai onko ne lisääntynyt vaan nyt niin paljon?
Paapotaanko ehkä jo liikaa joissakin tapauksissa? Arvostetaanko enää sitä, että ihminen itse selvittää ongelmat vai onko terapia ainoa oikea selviytymiskeino?