Sinä 50 v-->. Jos olisit huutanut isällesi Haista paska senkin idiootti
teininä tai lapsena, mitä olisi tapahtunut? Laita ikäsi vasaukseen.
Kommentit (67)
Jos olisin noin huutanut olisi siihen pätevä syy. Silloin olisi isä käyttäytynyt kohtuuttoman väärin. Päälle tuo olisi käynyt ehkä pyssyllä uhaten.
Ei aavistustakaan. En ole käyttäytynyt missään vaiheessa elämääni noin.
Eipä olisi tullut mieleenikään noin huonosti käyttäytyä, kun pienemmistäkin asioista sain isältä luunapin tai pikku tukistuksen.
N 48
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen, kun isä hyökkäsi kimppuuni ja sain väännettyä hänet selälleen ja vähän rusikoitua kylkiluita, että lopettaa riehumisensa, loppuivat uhoamiset, että minä joudun sairaalaan ja hän vankilaan. Uhkaukset kotoa heittämisestä loppuivat, kun kerroin että lähtisin heti, jos olisi joku paikka minne mennä.
Olin tuolloin jotain 16 ja nyt 56.
Jatkoa Sen jälkeen uskalsin provosoituna sanoa, mitä halusin. Kyse ei ole siitä, etten periaatteessa kunnioittaisi vanhempiani/ olisi kunnioittanut, mutta eivät vanhemmatkaan voi kohdella jälkeläisiään, miten lystäävät.
Paha sanoa, isä nosti kytkintä uuden peheensä luokse kun olin 5v eikä miestä sen jälkeen pahemmin näkynyt. Nyt ollut jo kuolleenakin vuosikymmeniä. N53
Vierailija kirjoitti:
Hyi kamala mitä isejä monilla teillä on/oli. Väkivallalla vastataan seurauksiin sen sijaan että kasvatettaisiin ja pidettäisiin huolta ettei lapsella olisi syytä sanoa noin.
Näinpä ja vaikka huutaisi, niin sen ihmisen jonka pitäisi olla lapselle se kaikista turvallisin tyrskyjen kohde ratkaisee asian väkivallalla. Sen sijaan, että kasvatettaisiin rakentavasti, kasvatettiin pelolla ja kivulla.
Ei mikään ihme, että niin moten + 50-vuotiaan ovat itse kurittaneet lapsiaan väkivalloin ja tuomitsevat sen sijaan, että yrittäisivät ymmärtää muitakin kuin omia näkökantojaan.
Vierailija kirjoitti:
Koska siihen aikaan lapset vielä kasvatettiin käyttäytymään niin ei olisi missään tilanteessa juolahtanut mieleen noin huutaa. Nyky kasvatuksessa se vika on.
Sama, en osaa kuvitella mitä olisi tapahtunut kun en osaa kuvitella että olisin noin sanonut. Ikää 47.
Kaverini kylläkin nuorempana haistatteli v****a mukavalle isälleen, oli todella outoa.
Vierailija kirjoitti:
meillä kunnioitettiin vanhempia, ja niin tekevät omatkin lapset. mutta jos olisin vanhempiani loukannut, olisi lähtö tullut ja tunti aikaa pakata. se on ikävää kerätä kamppeita kasaan, kun persposket hehkuu niin punaisena, että näkyy naapuripitäjään saakka. se on kumma juttu, kun teoilla on seuraamukset, niin sitä oppii käytöstavat helposti. nykyään tämä näkyy selvästi, kun katsoo, mitä se pullamössönuoriso puuhailee. -kotivaimo 46v.
Nautitko itse lyödä omia lapsiasi takapuolen alueelle niin kovaa, että hehkuvat punaisena? Olisiko sinulle syytä tehdä samoin?
Ei tarvinnut huutaa,äijää ei näkynyt.
Olen haistatellut isälleni. Isäni halasi ja totesi niin minäkin sinua. Hän on lempeä ja viisas mies. Kun minua kiusattiin hän otti kiusaajani siipiensä suojaan, pelasi jalkapalloa, jne. Tuo poika käy edelleen tapaamassa isääni.
N47
Selkäsauna, Uhkailua ja helvetillistä huutoa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvinnut huutaa,äijää ei näkynyt.
Mäkin olin jo 19 kun äitini kertoi kuka isäni oli.
Oho. Nyt tajuan, mistä tulevat kaikki ne vanhemmat ihmiset, jotka kokevat, että vanhempia ihmisiä on pakkokin kinnioittaa, mutta nuorempia puhutellessa on tulppa irti. Tässä maassa tosiaan harvoin on kasvatettu esimerkin voimalla.
Todennäköisesti olisi huutanut takaisin turpa kiinni tai jotain.
70v
Olin jotain toisella kymmenellä kun tulin koulusta ja televisiosta tuli uusintana/nauhalta joku jääkiekkomatsi. Säntäsin innolla ruudun ääreen ja silloin isä lipsautti ottelun lopputuloksen. Muistan vieläkin sen suuttumuksen tunteen ja käyttäydyin varmasti ääliömäisesti. Olin koko päivän odottanut ja sitten se lässähti sekunnissa yhteen lauseeseen. En muista enää mitä kaikkea siinä hetkessä ja vielä myöhemminkin illalla raivosin, mutta ikävintä siinä oli se, etten missään vaiheessa tajunnut pyytää anteeksi. Isä tietysti aikuisena osasi jättää sen lapsen riehumisen ja koko asian mittasuhteet omaan arvoonsa eikä siitä myöhemmin enää puhuttu
Vinkiksi muille se että älkää jättäkö asioita avoimeksi. Arkun äärellä ne tekee nimittäin todella kipeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska siihen aikaan lapset vielä kasvatettiin käyttäytymään niin ei olisi missään tilanteessa juolahtanut mieleen noin huutaa. Nyky kasvatuksessa se vika on.
Sama, en osaa kuvitella mitä olisi tapahtunut kun en osaa kuvitella että olisin noin sanonut. Ikää 47.
Kaverini kylläkin nuorempana haistatteli v****a mukavalle isälleen, oli todella outoa.
No. Ehkä se oli myös sen merkki että perheessä uskalsi sanoa ja näyttää vihaisimmatkin tunteet. Minkälainen ihminen kaveristasi tuli? Meidän perheessä ei olisi tullut tuo kuuloonkaan mutta siitä syystä ettei mitään negatiivisia tunteita saanut näyttää. Ottaisin mieluimmin isän jolle voi huutaa haista vee kuin perhesysteemin jossa oppi tukahduttamaan tunteensa täysin ja terapian kautta vasta on opeteltu tuntemaan.
En ollut niin huonosti kasvatettu, että olisin huutanut tuommoisia.
Sitä paitsi, mun isä oli rento tyyppi ja enimmäkseen antoi mun olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen, kun isä hyökkäsi kimppuuni ja sain väännettyä hänet selälleen ja vähän rusikoitua kylkiluita, että lopettaa riehumisensa, loppuivat uhoamiset, että minä joudun sairaalaan ja hän vankilaan. Uhkaukset kotoa heittämisestä loppuivat, kun kerroin että lähtisin heti, jos olisi joku paikka minne mennä.
Olin tuolloin jotain 16 ja nyt 56.
Jatkoa Sen jälkeen uskalsin provosoituna sanoa, mitä halusin. Kyse ei ole siitä, etten periaatteessa kunnioittaisi vanhempiani/ olisi kunnioittanut, mutta eivät vanhemmatkaan voi kohdella jälkeläisiään, miten lystäävät.
Moni vanhempi ei tätä ymmärrä. Sitten vanhempana ruikutetaan, kun aikuiset lapset ei pidä yhteyttä. No miksi ei? Näkyisikö peilissä syypää siihen?
Vaikea kuvitella, isäni oli kiltti ihminen, ei suuttunut ikinä. Omat lapseni eivät ikinä puhuisi tuollaisia. Ikinä.