Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Menneisyys ja päihderikas elämä hävettää niin paljon, että joskus pohdin, etten haluaisi elää. Kuin olisin pilannut jo liikaa, niin etten voi elää itseni kanssa.
20.06.2023 |
Olen ollut äärimmäisen tyhmä ja muiden vietävissä.
En voi käsittää miten olen ollut niin pihalla ja yrittänyt kuulua ihmisten seuraan niin, että olen systemaattisesti pilannut elämääni.
Juonut aivan liikaa, vääriä miehiä, vääriä ystäviä.
Siis liikaa potentiaalia tuhoavaa elämäntyyliä.
Join 13-vuotiaasta saakka joka viikonloppu. Vanhat miehet käyttivät hyväkseen 16-27- vuotiaaksi asti. Oli seksuaalista väärinkäyttöä ja väkivaltaa.
Oma vikani ollut. Vanhempana viisastunut toki mutta en voi käsittää sitä elämää mitä olen elänyt ja miksi niin paljon tuhonnut.
Tilanne on toki sinänsä ihan hyvä, että käyn töissä ja olen hyvä tyyppi, ei ole mitään draamaa sinänsä elämässä ja lisäksi olen itsekseni.
Yksinäinen mutta parempi niin.
Usein hävettää vain niin paljon se hukkaan heitetty aika, jota en tietenkään saa takaisin eikä murehtiminen auta. Tuntuu vain siltä, että olen epäonnistunut ja elämässäni "väärässä" paikkaa. Ettei näin olisi pitänyt mennä.
Ei pitäisi elää yksiössä, olla omistamatta mitään, edes ajokorttia ei ole, ei ystäviä eikä oikein suurempaa sisältöä elämässä. Ihmisiin on hankala tutustua ja parisuhteista tai perheen perustamisesta on vaikeaa haaveilla.
Elän aikamoisessa itsekriitkin ja huonon itsetunnon keskiössä.
En tiedä pääsenkö tästä eteenpäin parempaan elämään. Yritän tietenkin kaikkeni ja yrittää löytää oman juttuni, saada elämänvoimaa ja uskallusta.
Pelkään, että kuitenkin tyrin tai olen menetetty tapaus jollain tasolla. Tämäkin vaihtelee. Joskus pidän kaikkea kokemaani vahvuutena ja ymmärryksenä siitä, miten omat rajat ja tasainen elämä on hyvää sekä onnellisuutta lisäävää.
En oikein tiedä miten tämän kaiken osaisin vain hyväksyä ja jatkaa ilman menneisyyden painolastia. Haluan vain unohtaa ja irrottaa sen kaiken lian itsestäni.
Kommentit (33)
Se on elämää, eikä sitä kannata jäädä murehtimaan. Eteenpäin sinne sinä haluat mennä. Älä vilkuile taakse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille <3
Häpeäni on valtava. On oikeastaan aina ollut. Muistan jo lapsena kuinka paljon häpesin itseäni. Se on kuin kirous, josta en pääse irti.
En osaa sanoa johtuuko se lasisesta lapsuudesta, seksuaalisesta kaltoinkohtelusta (hiplaamista intiimialueilta lähiomaiselta) sekä seksin harrastamista samassa sängyssä vierelläni vanhemman osalta ventovieraan kumppanin kanssa.
Paljon tällaisia outoja juttuja.
Häpeän vahvasti itseäni, jopa vihaan. Kannan sitä joka päivä mukanani. Joskus olen tukehtua tai musertua sen alle. Vihaan elämääni ja joskus nykyään tekee mieli heitellä tavaroita ja huutaa.
Olen niin loppu tähän. Kuin kantaisin jotain todella raskasta mukanani jota en vain jaksa enää kantaa. Olen tosissani etten jaksa vain elämää.
Välillä mietin että olen liian herkkä tai muuten vain epäsopiva elämään, heikko ja vääränlainen.
En vain jaksa olla täällä. En tiedä yhtään miten siedän kaikkea. Päivä kerrallaan kuitenkin.
Apua tietenkin olen hakenut. Pian 1,5 vuotta ollut jonossa eikä aikaa näy. Mt-palveluissa aivan valtava ruuhka. Toisaalta en tiedä miten muut minua voisivat auttaa jos en itse.
Avaimet ovat kuitenkin lopulta omissa käsissä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, tekstisi voisi olla melkein minun kirjoittamani. Aloitin sekoilut 13-vuotiaana ja lopetin 27-vuotiaana. Minulla ei ollut ajokorttia ja opintovelkaa oli yli kymppitonni, eikä yhtään säästöjä tai mitään muutakaan. Seurustelin miehen kanssa, joka syyllisti minua menneisyydestäni. Tunsin itseni kaikin tavoin saastuneeksi. Onneksi kävin terapiassa, ja sain voimaa lopettaa suhteen, joka sai minut tuntemaan itseni pilaantuneeksi.
Sen eron jälkeen tulin uskoon, ja se muutti elämäni. Sain anteeksi syntini ja rikkomukseni. Ymmärsin, että olen rikkonut paitsi toisia ihmisiä, niin kaikkein eniten itseäni ja Jumalaa vastaan. Ja aloin kokea, että minua varten oli vielä paljon hyvää varattuna. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani arvokas. Aloin ajatella, että olisi syntiä syyttää itseäni menneisyydestäni (tai antaa muiden syyllistää siitä), sillä olin saanut menneisyyteni jo anteeksi. Koen, että en saa pitää sitä sovitustyötä halpana.
Nyt olen nelikymppinen ja elämässäni on kaikki hyvin. Olen saanut maksettua opintovelat ja kerrytettyä hyvät säästöt. On lapsi ja mies. Ja se ajokorttikin + auto. Jumala käänsi elämäni suunnan. Toki itsekin olen tehnyt kovasti töitä ja käynyt myös terapiassa. Mutta Jumala on johdattanut tällä tiellä, mm. työpaikkoihin ovat ovet auenneet ja muutenkin ihmissuhteissa ja kaikessa olen saanut kokea suurta johdatusta. Ennen kaikkea Hän on kuitenkin muuttanut sen, mitä ajattelen itsestäni. Minä olen arvokas ja niin sinäkin, ap <3
Sekin ajatus on minua auttanut, että elämässä ei kannata käyttää aikaa menneisyyden tai tulevan murehtimiseen. On vain tämä hetki, eikä menneisyys määritä sinua, vaan se, mitä olet ja mitä teet juuri nyt. Siihen kannattaa keskittyä. Eikä kannata päästää lähelle ihmisiä, jotka yrittävät syyllistää sinua menneestä. Kaikki eivät niin tee, hakeudu sellaisten seuraan. Itse löysin oman rakkaani seurakunnasta, eikä hän tai muutkaan uskovat ole minua tuominneet, seurakunnissakin käy monin tavoin rikkinäisiä ihmisiä.
Ps. Kuuntele sellainen laulu, kuin "Särkynyt saviruukku"
No kyllä se vaan määrittää niin nykyhetkeä kuin kaikkea tulevaakin, ettei nuorena tehnyt asioita x ja y. Samoin se kaikki aiemmin koettu on painolastina niskassa ja muovannut monessa asiassa sellaiseksi jollainen ei todellakaan haluaisi olla.
Ne kun ei ole mitenkään hyviä tai positiivisia kokemuksia vaan nimenomaan sellaisia joita ei itselle omannäköiseen elämään kuuluisi ainuttakaan. Ihan samalla tavalla ne pysyy mukana kuin jollakin toisella ne kaikki hyvät ja positiiviset elämänkokemukset joista ammentaa joka ikinen päivä elämäänsä hyvää.
/aiempi kommentoija (7/16)
Niin, jotta pystyy hyväksymään historiansa, on tehtävä surutyötä oman menneisyytensä kanssa. Olen itsekin surrut ja suren silloin tällöin vieläkin sitä, että kohtelin vuosia itseäni niin huonosti. Joka päivä joudun elämään huonon elämän seurauksien kanssa. Olen surrut sitä, etten nuorena pitänyt itseäni minkään arvoisena. Ja olen surrut (ja ollut todella vihainen) niistä ihmissuhteista, joiden vuoksi itsearvostukseni oli jo lapsena olematon.
Välillä kipu nousee edelleen pintaan, mutta en aio antaa sen määrittää sitä mitä olen ja teen nyt. Menneisyys on aina osa minua, mutta olen paljon muutakin kuin menneisyyteni. Välillä unohdan kokonaan, että olen elänyt sellaista elämää. Nykyään katson menneisyyttäni niin etäältä, että on vaikea uskoa, että se oli tosiaan minun elämääni. Pystyn nykyään myös puhumaan siitä toisille itkemättä tai romahtamatta. Toki nolottaa ja hävettääkin kertoa joitain yksityiskohtia menneestä, esimerkiksi parisuhteessani olen halunnut olla rakkaalleni avoin kaikesta.
Ehkä sitä voi kuvata niin, että hävettää ja toivoisin että olisin elänyt toisin, mutta jos olisin elänyt toisin, silloin se ei olisi minun elämäni. Olen siis myös jollain tavalla kiitollinen kaikesta. Terapiassa käyn ja siellä käydään läpi asioita menneisyydestä ja havainnoidaan sitä, miten mennyt vaikuttaa nykypäivän tunnereaktioihin ja käytökseeni. Tottakai menneisyys vaikuttaa todella paljon nykyisyyteeni, niin on meillä kaikilla. Mutta enää en ole niin katkera tai häpeissäni menneistä. Voin hyväksyä menneet asiat ja tarkastella niiden vaikutusta nykypäivään lähinnä mielenkiinnolla, ikään kuin olisin tutkimusretkellä itseeni.
- se ketä siteerasi, eli Särkynyt saviruukku -viestin kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni meni pari vuosikymmentä viina ja lääkehuurussa, nyt jälkikäteen harmittaa koska suhde lapseeni vieraantui. Nyt 60 vuotiaana olen todella yksin ja epätoivoinen.
Lue Raamatun tarina tuhlaajapojasta
Luuk.15:11-31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän on vain hienoa, että olet nauttinut teinivuosistasi ja harrastanut paljon seksiä. Kaikki ovat sulle vaan kateellisia kun eivät itse saa kokea samaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei menneisyyttä voi vain karistaa pois, jos sitä ei ole käsitellyt.
Ap, sua siis hävettää ja kaduttaa. Elät kivuliasta läpikäymisen aikaa. Kulje tuskan läpi se kokien ja lopulta surren, vain sillä tavalla voit päästä sinuiksi asioiden kanssa.
Mulla nyt samanlainen vaihe ja ka malan kivuliasta on. Ihan samoja asioita kuin sinä olen miettinyt, hävennyt, katunut ja nyt suren. Ei ole helppoa, mutta uskon, että tätä vaihetta vielä seuraa hyväksyminen. Tapahtuneista tulee osa juuri meidän elämäntarinaa ja niiden kanssa voi tulla sinuiksi. Voimia.
Tuota vaihetta seuraa valitettavasti vain se seuraava samanlainen vaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi luoja tätä palstaa ja sen sensuuria. Viesti ei mene läpi kun on lainannut aiempaa viestiä jossa on sana k a m a l a..
Mitä k a m a l a a tuossa sanassa oikein on?!
Vierailija kirjoitti:
Se on elämää, eikä sitä kannata jäädä murehtimaan. Eteenpäin sinne sinä haluat mennä. Älä vilkuile taakse.
Ei tosiaan tarvitse katsella taakse kun niitä muistutuksia tulee ihan edestäpäin. Ja ne on just niitä jotka oikeasti vetää maton jalkojen alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille <3
Häpeäni on valtava. On oikeastaan aina ollut. Muistan jo lapsena kuinka paljon häpesin itseäni. Se on kuin kirous, josta en pääse irti.
En osaa sanoa johtuuko se lasisesta lapsuudesta, seksuaalisesta kaltoinkohtelusta (hiplaamista intiimialueilta lähiomaiselta) sekä seksin harrastamista samassa sängyssä vierelläni vanhemman osalta ventovieraan kumppanin kanssa.
Paljon tällaisia outoja juttuja.Häpeän vahvasti itseäni, jopa vihaan. Kannan sitä joka päivä mukanani. Joskus olen tukehtua tai musertua sen alle. Vihaan elämääni ja joskus nykyään tekee mieli heitellä tavaroita ja huutaa.
Olen niin loppu tähän. Kuin kantaisin jotain todella raskasta mukanani jota en vain jaksa enää kantaa. Olen tosissani etten jaksa vain elämää.Välillä mietin että olen liian herkkä tai muuten vain epäsopiva elämään, heikko ja vääränlainen.
En vain jaksa olla täällä. En tiedä yhtään miten sied
Ihme marisemista. Yksityisiä psykiatreja on pilvin pimein. Sieltä saa mt-hoitoa niin ei tarvitse roikkua vauvapalstalla kerjäämässä sääliä typerillä tarinoillasi.
Alue: Aihe vapaa
»God, grant me the serenity to accept the things I cannot change, courage to change the things I can, and wisdom to know the difference.
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»
Kuulostat fiksulta ihmiseltä, joka on ottanut oppia virheistään. Vielä kun annat itsellesi anteeksi. Harvalla meistä on elämä mennyt parasta mahdollista raidetta. Jälkiviisaana jokainen tekisi asioita toisin. Tärkeintä omalle mielenrauhalle on kuitenkin hyväksyä elämänsä sellaisena kuin se on ja nauttia niistä elinpäivistä mitä jäljellä on.