Titanicin hylylle sukeltanut sukellusvene on POHJASSA! Ei ole noussut vieläkään ylös ja kyydissä on rikkaita turisteja. Mitä ihmettä siellä oikein on tapahtunut? :(

Vierailija kirjoitti:

Pojan mieleen piirtyi viimeinen valon tuoma elämys ikkunasta kun sukellettiin pinnalta upoksiin, siellä hän ainakin luuli nähneensä äidin kasvot, kultaiset ja kannustavat mutta myös pelokkaat. Äiti oli ollut eniten sukulaisineen huolissaan turvallisuudesta, mutta kun pakistanilaisella itsepäisyydellä ei ole rajaa, luovuttivat naiset hiljaisina ja huokaisivat sohvalla vain: -Se on suuren käsissä kaikki, niinhän se on,,,,olemme kaikki kohtaloinemme isomman kädessä...olis e suuri sitten mikä ja kuka tahansa hän näkee ja tietää.

Isä siirtyy ikkunalle, juuri kun poikaa pyydetään vilkaisemaan tietokoneen ohjainta. Jokin yhteydssä millisekunteja  jopa sekuntejakin pätkii.Ohjain on hyvin tuttu eikä huoleta poikaa paljoa: -Ei tämä ole juntturassa, mitenkään, nyt on bluetoothissa selvä yhteys, katso vaikka koko järjestelmä toimii tällä ohjaimella ihan hyvin...

-Se on tehnyt noin ennekin tässä syvyydessä siis aika lähellä vielä pintaa, mutta vain hienoisesti, vakavammin tunneiksi kadotettu joskus mutta en pelottele teitä sen enempää, kapteeni virnistää, kun näkee miten poika lakkaa hymyilemästä.

-Sanoitko ...tunteja? Yhteys poikki? Tällä samalla kombollako olitte liikenteessä? Poika nielaisee ja alkaa tuijottaa näyttöruutuja.

Kapteeni painaa pään alas. - Riskejä on, mutta kuule niitä on ollut elämässäni yhtä soittoa ja nyt olen tässä. Alla viimeistä mallia oleva uuden suupolven alus.-Kyllä tunnen saavuttaneeni jotain!

Pojan huoli kääntyykin kapteenia katsellessa ihailuksi: -Voi hitsi, noin minäkin haluan elää, olla Jaques Cousteau, niihän ne irvileuat koulullakin nimittelivät:- No kuule, sulla ei ollut sitten heittää tähän muuta kuin "me mennään isän kanssa Titanicin hylkyä katselemaan, se on mun synttarimatka".Jaa, että Titanicilla? -Niin että milläs te sinne tempaisette?

- Me menemme Titan nimisellä pienoisaluksella, jonka Isäni kaveri omistaa, meidät ollaan kutsuttu mutta se maksaa!-Jaa miten pikkuisella?-No ei montaa neliöö siinä vehkeessä ja meiton 5 hemmoa!

- En lähtisi nakkelee eräs tyttö. Vähitellen pojan ympärillä on koko luokka hiljentyneenä. -Älä lähde! Ei kuulosta hyvältä idelta mutta toisaalta ...onhan toi nyt siistiä! Mitäs sitten jos kuoliski! Hirmu otskot ja jäbä heittämällä historiaan "kuoli Titanicin kylkeen, raato hajosi mutta maine kasvoi...".

-Älkää nyt draamailko, tutkimusmatka se on, osallistus parhaani mukaan. saan CV hen erinäisiä meriittejä alueella joka kiinnostelee ja kovin...no joo on myönnettävä että pelottaa...! Poika vilkaisee erästä tyttöä johon asia on tehnyt järkyttyneen vaikutuksen. Tyttö heittää päätään ja pyöräyttää silmiään ja pudistaa päätään: - Ei hyvä , ei hyvä...ja poistuu käytävälle. Mutisee mennessään joistain saatanan tyhmistä ihmisolennoista, sillä tyttö menis amassa huolesta sekaisin, olihan hän ihastunut hieman nörtähtävään poikaan.

Poika jää mietteliääksi: -Entäs jos tämä onkin maailman typerin idea...koko hiivatin keikka! Entäs jos ei palata? Mitä kaikkea jää kokematta? Miten perhe jää ikuiseen suruun, jo 1500 muun Titanikilla menehtyneen ja yhden sukulaisen kylkiäisinä? Puhun äidille vielä, hän päättää. haluan että äiti on viimeinen jonka muistan jos jotain käy.

Mitä hevonvitun paskaa mä oikein luin 🤮

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä titanicin hylylle ei pitäisi sukeltaa, se on hautausmaa, viimeinen leposija ja pitää jättää rauhaan!

Ymmärrän jos tiedemielessä näitä kohteita tutkitaan, mutta kaikenmaailman hupivierailut pitäisi lopettaa. Onko kaikki tuollainen turhamaisuus todella kaiken haitan arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Pojan mieleen piirtyi viimeinen valon tuoma elämys ikkunasta kun sukellettiin pinnalta upoksiin, siellä hän ainakin luuli nähneensä äidin kasvot, kultaiset ja kannustavat mutta myös pelokkaat. Äiti oli ollut eniten sukulaisineen huolissaan turvallisuudesta, mutta kun pakistanilaisella itsepäisyydellä ei ole rajaa, luovuttivat naiset hiljaisina ja huokaisivat sohvalla vain: -Se on suuren käsissä kaikki, niinhän se on,,,,olemme kaikki kohtaloinemme isomman kädessä...olis e suuri sitten mikä ja kuka tahansa hän näkee ja tietää.

Isä siirtyy ikkunalle, juuri kun poikaa pyydetään vilkaisemaan tietokoneen ohjainta. Jokin yhteydssä millisekunteja  jopa sekuntejakin pätkii.Ohjain on hyvin tuttu eikä huoleta poikaa paljoa: -Ei tämä ole juntturassa, mitenkään, nyt on bluetoothissa selvä yhteys, katso vaikka koko järjestelmä toimii tällä ohjaimella ihan hyvin...

-Se on tehnyt noin ennekin tässä syvyydessä siis aika lähellä vielä pintaa, mutta vain hienoisesti, vakavammin tunneiksi kadotettu joskus mutta en pelottele teitä sen enempää, kapteeni virnistää, kun näkee miten poika lakkaa hymyilemästä.

-Sanoitko ...tunteja? Yhteys poikki? Tällä samalla kombollako olitte liikenteessä? Poika nielaisee ja alkaa tuijottaa näyttöruutuja.

Kapteeni painaa pään alas. - Riskejä on, mutta kuule niitä on ollut elämässäni yhtä soittoa ja nyt olen tässä. Alla viimeistä mallia oleva uuden suupolven alus.-Kyllä tunnen saavuttaneeni jotain!

Pojan huoli kääntyykin kapteenia katsellessa ihailuksi: -Voi hitsi, noin minäkin haluan elää, olla Jaques Cousteau, niihän ne irvileuat koulullakin nimittelivät:- No kuule, sulla ei ollut sitten heittää tähän muuta kuin "me mennään isän kanssa Titanicin hylkyä katselemaan, se on mun synttarimatka".Jaa, että Titanicilla? -Niin että milläs te sinne tempaisette?

- Me menemme Titan nimisellä pienoisaluksella, jonka Isäni kaveri omistaa, meidät ollaan kutsuttu mutta se maksaa!-Jaa miten pikkuisella?-No ei montaa neliöö siinä vehkeessä ja meiton 5 hemmoa!

- En lähtisi nakkelee eräs tyttö. Vähitellen pojan ympärillä on koko luokka hiljentyneenä. -Älä lähde! Ei kuulosta hyvältä idelta mutta toisaalta ...onhan toi nyt siistiä! Mitäs sitten jos kuoliski! Hirmu otskot ja jäbä heittämällä historiaan "kuoli Titanicin kylkeen, raato hajosi mutta maine kasvoi...".

-Älkää nyt draamailko, tutkimusmatka se on, osallistus parhaani mukaan. saan CV hen erinäisiä meriittejä alueella joka kiinnostelee ja kovin...no joo on myönnettävä että pelottaa...! Poika vilkaisee erästä tyttöä johon asia on tehnyt järkyttyneen vaikutuksen. Tyttö heittää päätään ja pyöräyttää silmiään ja pudistaa päätään: - Ei hyvä , ei hyvä...ja poistuu käytävälle. Mutisee mennessään joistain saatanan tyhmistä ihmisolennoista, sillä tyttö menis amassa huolesta sekaisin, olihan hän ihastunut hieman nörtähtävään poikaan.

Poika jää mietteliääksi: -Entäs jos tämä onkin maailman typerin idea...koko hiivatin keikka! Entäs jos ei palata? Mitä kaikkea jää kokematta? Miten perhe jää ikuiseen suruun, jo 1500 muun Titanikilla menehtyneen ja yhden sukulaisen kylkiäisinä? Puhun äidille vielä, hän päättää. haluan että äiti on viimeinen jonka muistan jos jotain käy.

Älä lopeta päivätyötäsi

Vierailija kirjoitti:

-Hei jack, Jack nyt toi sun Rose lähti...et luvannut ottaa mukaan ja antaa sen tuulettaa titanicin keulassa kanssasi...siis tuosta ei naiset tykkää---! Muut pojat eivät jätä rauhaan.

Pojan selkä menee jo tytön suuntaan. Poika ei tavoita tyttöä, joka sujahtaa perheensä autoon. Ikkunasta näkyvät  vaalean kauniin tytön itkuiset silmät ja tavattoman vihaisesti kääntyvä pää. Sitten auto porhaltaa tiehensä! Mennyt!

-No voi helevetti, poika pidättelee itkua. Jännitys huomisesta lähdöstä porautuu porautumalla koko tietoisuuteen, päässä kohisee ja hormonit virtaavat. Kusettaa ja paskattaa ja oksettaa, kaikkea yhtä aikaa ja jalat vievat vasemmalle. Huimaakin,  poika kävelee hetken, ravistelee korvasakat liikkelle , tokenee ja  sitten pysähtyy ja kääntyy autolleen ja  ajaa äidin luokse. Isä on tohinoissaan telakalla. Sitä ei saa kiinni kumminkaan. Välitkään ei ole mitenkään läheiset isään, mutta yhteinen matka antaa pojalle toivoa laatuajasta, kuten sanotaan:-Ainakaan tuo rikas ukko ei nyt pääsekään karkuun, ja ehkä meillä on yhteistä enemmän kuin arvaankaan miehinä, lopulta, kuilusta huolimatta.

Siinä hetkessä poika päättää lähteä, isommat velvoitteet tunkevat mieleen, voi hyvänen aika mitä kaikkea on ehdttäväkään tehdä ennen huomista. Ei naisia tähän soppaan, nainen laivassa olisi muutenkin edes mielessä pahan enne. Senverran voi antaa periksi taikauskoisuudelle, vaikka olisi perinut ripauksen saksalaista järjestelmällistä kivenkovan järkevää vertakin suoniinsa.

-Minähän lähden!

Sinunkin lukulistasta löytyy Barbara Cartland, Kaari Utrio, Judith McNaught ja lukuisa joukko muita romantiikan kirjoittajia joista olet ottanut vaikutteita. Tämän kolmen tekstin perusteella, jatka kirjoittamista pöytälaatikkoon.

Sukellusveneen ikkuna on rikkoutunut ho ennen pohjaan painumista ja matkustajat ovat kutistuneet kärpäsen kokoisiksi sekunneissa. Nopea lähtö.

Vierailija kirjoitti:

Sukellusveneen ikkuna on rikkoutunut ho ennen pohjaan painumista ja matkustajat ovat kutistuneet kärpäsen kokoisiksi sekunneissa. Nopea lähtö.

Ei ne oo kutistuneet, vaan silpoutuneet mössöksi. Ketsuppia on tullut ja suolenpätkät lentäneet. Ei kannata ruumiita edes etsiä kun ei ole mitään etsittävää.

Vierailija kirjoitti:

Sukellusveneen koneistosta ja etenemisestä kuului kaikkialta kauttaltaa vaimea , miellluttäväkin suhina. Runko vavahteli hiukan samaan tapaan kuin rajusti avaruuteen maanpinnalta syöksyvä  shuttlen runko, kun tämä pienehkö purkki lähti vajoamaan hiljalleen alspäin, mutta missääntapauksessa se ei ei vavahtele niin paljoa kuin shuttle, jolla käytiin kokemassa painottomuutta miettii mielessään  nuori poika. Itse asiassa tämä alushan on  aika tukeva, herätti luottamusta ja meno oli ihan ok tässä vesielementissä.

Ilmapiiri on tiivis, ollaan melkein naamatusten ja ollaankin: jokaisella oli oma paikkansa, toista vastapäätä. jJkaista liikettä oltiin harjoiteltu etukäteen sekä vuoroja toimittaa ahtaassa tilassa erinäisiä asioita, ei kuitenkaan armeijatasoisesti ja kurilla. Jokainen sai myös nauttia, noin periaattellisesti luvattiin kaikille. Matkasta maksettiin masikoita.Ei oltu ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä suinkaan heitti kapteeni. Ja  kyllä :  vitsiä heitettiin, eikä kukaan oikein ollut varma oliko se hilpeyttä, mutta huolettomuutta se ei ainakaan ollut.  Jokatapauksessa valaisevaa asennetta etsittiin spontaanisti mm pojan nuoruudesta ja taitavasta tietoteknisestä osaamisesta "jos ongelmia esiintyisi olisi uutta verta matkassa, jonka apu nördenä olisi tarpeen". Poika oli tyytyväinen saamastaan arvostuksesta, ihaili tätä osaavaa miehistöä ja lähti mukaan siksikin. Poika katsoi isän nykivää hermostuneisuutta: - Iskä, halaun tehdä tämän sukulaiselleni ja äidilleni yhtä paljon kuin sinulle! Isä katsoo poikaansa: -Jep, pinetaan mieleen jokainen sekunti tästä, ja viedään se äidille. Isä ja poika heittävät yläfemman. -Parempaa emme voisi lahjoittaa äidille kuin tämän kokemuksen eväät ja koko suvullemme, vahvistaa isäkin. -Siis nyyyt mennään!

 

Tätä oltiin odotettu ja jännitetty. Kun viimeinen pultti hyrisi ulkopuolella , vielä pinnalla ollen lautalla ujeltaen paikallaan, miehet nyökkäsivät vakavina: se oli lopullista, paluuta ei kenties ole...nyt se tapahtuu! Pelonsekainen jännitys sai vajoamaan vapaaehtoisesti kyyryasennosta seisaaltaa istualleen jokaisen, siitä pelonsekaisuudesta kylläkään ei puhuta, siitä ei ole järkeä nyt puhua, jokainen vaikeni.

Kun koneisto on tarkastettu näytöiltä aletaan vilkkasti poristen seruata mittareita, joita ei oikeastaaan edes ole. Hämmästyttävää kyllä seinässä ikkunan suuntaan päin palaa vaan yksi vihreä nappi ja siitä miehet tietävät sähköjen pelaavan. -Siitä ei huolta, sanoo kapteeni, se tulee toimimaan...! Pari näyttöruutua lattialla hoitavat muun tarvittavan ja valvoo jokaista aluksen kulmaa. Antaa näkymät niille joiden vuoro ei ole ikkunaosastolla....

Jäseniä pakottaa, veri ei kierrä ja miehet vaihtelevat tiuhaan asentojaan, yksi kerrallaan saa pikkuhiljaa käydä katselemassa ikkunasta, siinä on merkillinen näky: alati tummuva vesimassa, jotain hökäleitä vedessä ja pieneliöitä ja levääkin yhä, mutta kumman hiljaista. Isoja  kaloja ei näy, näkyy vaan sarjoja pikkukaloja joita riittää. Niitä syöksähtelee tummuudesta sinne tänne ja niiden kyljet kiiltelevät kuin modernit taideteokset. poika ei tahdo saada kyllikseen näkymästä.

-Hei annahan isänkin vilkaista , isä tarttuu poikaa olkapäästä: -Eikös tämä ole hintansa väärti reissu? Isä hymyilee, jämäkkä tumma tukka valuu putouksena kasvoille.

Ketjuun on ilmaantunut kirjailijamies, naiset eivät näin kirjoita. Missäs muualla sinä julkaiset tekstejäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan mieleen piirtyi viimeinen valon tuoma elämys ikkunasta kun sukellettiin pinnalta upoksiin, siellä hän ainakin luuli nähneensä äidin kasvot, kultaiset ja kannustavat mutta myös pelokkaat. Äiti oli ollut eniten sukulaisineen huolissaan turvallisuudesta, mutta kun pakistanilaisella itsepäisyydellä ei ole rajaa, luovuttivat naiset hiljaisina ja huokaisivat sohvalla vain: -Se on suuren käsissä kaikki, niinhän se on,,,,olemme kaikki kohtaloinemme isomman kädessä...olis e suuri sitten mikä ja kuka tahansa hän näkee ja tietää.

Isä siirtyy ikkunalle, juuri kun poikaa pyydetään vilkaisemaan tietokoneen ohjainta. Jokin yhteydssä millisekunteja  jopa sekuntejakin pätkii.Ohjain on hyvin tuttu eikä huoleta poikaa paljoa: -Ei tämä ole juntturassa, mitenkään, nyt on bluetoothissa selvä yhteys, katso vaikka koko järjestelmä toimii tällä ohjaimella ihan hyvin...

-Se on tehnyt noin ennekin tässä syvyydessä siis aika lähellä vielä pintaa, mutta vain hienoisesti, vakavammin tunneiksi kadotettu joskus mutta en pelottele teitä sen enempää, kapteeni virnistää, kun näkee miten poika lakkaa hymyilemästä.

-Sanoitko ...tunteja? Yhteys poikki? Tällä samalla kombollako olitte liikenteessä? Poika nielaisee ja alkaa tuijottaa näyttöruutuja.

Kapteeni painaa pään alas. - Riskejä on, mutta kuule niitä on ollut elämässäni yhtä soittoa ja nyt olen tässä. Alla viimeistä mallia oleva uuden suupolven alus.-Kyllä tunnen saavuttaneeni jotain!

Pojan huoli kääntyykin kapteenia katsellessa ihailuksi: -Voi hitsi, noin minäkin haluan elää, olla Jaques Cousteau, niihän ne irvileuat koulullakin nimittelivät:- No kuule, sulla ei ollut sitten heittää tähän muuta kuin "me mennään isän kanssa Titanicin hylkyä katselemaan, se on mun synttarimatka".Jaa, että Titanicilla? -Niin että milläs te sinne tempaisette?

- Me menemme Titan nimisellä pienoisaluksella, jonka Isäni kaveri omistaa, meidät ollaan kutsuttu mutta se maksaa!-Jaa miten pikkuisella?-No ei montaa neliöö siinä vehkeessä ja meiton 5 hemmoa!

- En lähtisi nakkelee eräs tyttö. Vähitellen pojan ympärillä on koko luokka hiljentyneenä. -Älä lähde! Ei kuulosta hyvältä idelta mutta toisaalta ...onhan toi nyt siistiä! Mitäs sitten jos kuoliski! Hirmu otskot ja jäbä heittämällä historiaan "kuoli Titanicin kylkeen, raato hajosi mutta maine kasvoi...".

-Älkää nyt draamailko, tutkimusmatka se on, osallistus parhaani mukaan. saan CV hen erinäisiä meriittejä alueella joka kiinnostelee ja kovin...no joo on myönnettävä että pelottaa...! Poika vilkaisee erästä tyttöä johon asia on tehnyt järkyttyneen vaikutuksen. Tyttö heittää päätään ja pyöräyttää silmiään ja pudistaa päätään: - Ei hyvä , ei hyvä...ja poistuu käytävälle. Mutisee mennessään joistain saatanan tyhmistä ihmisolennoista, sillä tyttö menis amassa huolesta sekaisin, olihan hän ihastunut hieman nörtähtävään poikaan.

Poika jää mietteliääksi: -Entäs jos tämä onkin maailman typerin idea...koko hiivatin keikka! Entäs jos ei palata? Mitä kaikkea jää kokematta? Miten perhe jää ikuiseen suruun, jo 1500 muun Titanikilla menehtyneen ja yhden sukulaisen kylkiäisinä? Puhun äidille vielä, hän päättää. haluan että äiti on viimeinen jonka muistan jos jotain käy.

Älä lopeta päivätyötäsi

Mieluummin tätä lukee kuin vi*ttulanjänkää tai juoppohullun päiväkirjaa. Paljon pahemman roskan painamiseen keitellään sellua.

Minä huoletta lähden kun käsky käy, esileikkiä elämä on vaan. Aika kepeät mullat oli. 

Vierailija kirjoitti:

Sukellusveneen koneistosta ja etenemisestä kuului kaikkialta kauttaltaa vaimea , miellluttäväkin suhina. Runko vavahteli hiukan samaan tapaan kuin rajusti avaruuteen maanpinnalta syöksyvä  shuttlen runko, kun tämä pienehkö purkki lähti vajoamaan hiljalleen alspäin, mutta missääntapauksessa se ei ei vavahtele niin paljoa kuin shuttle, jolla käytiin kokemassa painottomuutta miettii mielessään  nuori poika. Itse asiassa tämä alushan on  aika tukeva, herätti luottamusta ja meno oli ihan ok tässä vesielementissä.

Ilmapiiri on tiivis, ollaan melkein naamatusten ja ollaankin: jokaisella oli oma paikkansa, toista vastapäätä. jJkaista liikettä oltiin harjoiteltu etukäteen sekä vuoroja toimittaa ahtaassa tilassa erinäisiä asioita, ei kuitenkaan armeijatasoisesti ja kurilla. Jokainen sai myös nauttia, noin periaattellisesti luvattiin kaikille. Matkasta maksettiin masikoita.Ei oltu ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä suinkaan heitti kapteeni. Ja  kyllä :  vitsiä heitettiin, eikä kukaan oikein ollut varma oliko se hilpeyttä, mutta huolettomuutta se ei ainakaan ollut.  Jokatapauksessa valaisevaa asennetta etsittiin spontaanisti mm pojan nuoruudesta ja taitavasta tietoteknisestä osaamisesta "jos ongelmia esiintyisi olisi uutta verta matkassa, jonka apu nördenä olisi tarpeen". Poika oli tyytyväinen saamastaan arvostuksesta, ihaili tätä osaavaa miehistöä ja lähti mukaan siksikin. Poika katsoi isän nykivää hermostuneisuutta: - Iskä, halaun tehdä tämän sukulaiselleni ja äidilleni yhtä paljon kuin sinulle! Isä katsoo poikaansa: -Jep, pinetaan mieleen jokainen sekunti tästä, ja viedään se äidille. Isä ja poika heittävät yläfemman. -Parempaa emme voisi lahjoittaa äidille kuin tämän kokemuksen eväät ja koko suvullemme, vahvistaa isäkin. -Siis nyyyt mennään!

 

Tätä oltiin odotettu ja jännitetty. Kun viimeinen pultti hyrisi ulkopuolella , vielä pinnalla ollen lautalla ujeltaen paikallaan, miehet nyökkäsivät vakavina: se oli lopullista, paluuta ei kenties ole...nyt se tapahtuu! Pelonsekainen jännitys sai vajoamaan vapaaehtoisesti kyyryasennosta seisaaltaa istualleen jokaisen, siitä pelonsekaisuudesta kylläkään ei puhuta, siitä ei ole järkeä nyt puhua, jokainen vaikeni.

Kun koneisto on tarkastettu näytöiltä aletaan vilkkasti poristen seruata mittareita, joita ei oikeastaaan edes ole. Hämmästyttävää kyllä seinässä ikkunan suuntaan päin palaa vaan yksi vihreä nappi ja siitä miehet tietävät sähköjen pelaavan. -Siitä ei huolta, sanoo kapteeni, se tulee toimimaan...! Pari näyttöruutua lattialla hoitavat muun tarvittavan ja valvoo jokaista aluksen kulmaa. Antaa näkymät niille joiden vuoro ei ole ikkunaosastolla....

Jäseniä pakottaa, veri ei kierrä ja miehet vaihtelevat tiuhaan asentojaan, yksi kerrallaan saa pikkuhiljaa käydä katselemassa ikkunasta, siinä on merkillinen näky: alati tummuva vesimassa, jotain hökäleitä vedessä ja pieneliöitä ja levääkin yhä, mutta kumman hiljaista. Isoja  kaloja ei näy, näkyy vaan sarjoja pikkukaloja joita riittää. Niitä syöksähtelee tummuudesta sinne tänne ja niiden kyljet kiiltelevät kuin modernit taideteokset. poika ei tahdo saada kyllikseen näkymästä.

-Hei annahan isänkin vilkaista , isä tarttuu poikaa olkapäästä: -Eikös tämä ole hintansa väärti reissu? Isä hymyilee, jämäkkä tumma tukka valuu putouksena kasvoille.

Tuo pätkähän taisi olla Agatha Christien sukellusveneaiheisesta dekkarikirjasta nimeltään "Kymmenen pientä suunnitteluvirhettä". Myöhemmältä nimeltään "Eikä kukaan pelastunut".

Vai muistankos nyt tukevassa juhannussimassa ihan väärin?

Sukellusbotski räjähti ja kuolema tuli sekunneissa. Botskin romuja on kalasteltu..mutta rikkaat kuolleet haiden ruokana.

Jos vastuuvapaus allekirjoitettu botskifirma rikastui, oli kyllä varoiteltu sopimuksen ekalla sivulla monta kertaa että voipi kuolla. Sukellusvene oli raakile jota ohjattiin 50euron pleikkaohjaimella.

Jos jotain hyvää pitää tästä etsiä, niin ainakin se että kuolema on ollu nopea. Ei ole ehtineet eivätkä tajunneet tuntea yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukellusveneen koneistosta ja etenemisestä kuului kaikkialta kauttaltaa vaimea , miellluttäväkin suhina. Runko vavahteli hiukan samaan tapaan kuin rajusti avaruuteen maanpinnalta syöksyvä  shuttlen runko, kun tämä pienehkö purkki lähti vajoamaan hiljalleen alspäin, mutta missääntapauksessa se ei ei vavahtele niin paljoa kuin shuttle, jolla käytiin kokemassa painottomuutta miettii mielessään  nuori poika. Itse asiassa tämä alushan on  aika tukeva, herätti luottamusta ja meno oli ihan ok tässä vesielementissä.

Ilmapiiri on tiivis, ollaan melkein naamatusten ja ollaankin: jokaisella oli oma paikkansa, toista vastapäätä. jJkaista liikettä oltiin harjoiteltu etukäteen sekä vuoroja toimittaa ahtaassa tilassa erinäisiä asioita, ei kuitenkaan armeijatasoisesti ja kurilla. Jokainen sai myös nauttia, noin periaattellisesti luvattiin kaikille. Matkasta maksettiin masikoita.Ei oltu ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä suinkaan heitti kapteeni. Ja  kyllä :  vitsiä heitettiin, eikä kukaan oikein ollut varma oliko se hilpeyttä, mutta huolettomuutta se ei ainakaan ollut.  Jokatapauksessa valaisevaa asennetta etsittiin spontaanisti mm pojan nuoruudesta ja taitavasta tietoteknisestä osaamisesta "jos ongelmia esiintyisi olisi uutta verta matkassa, jonka apu nördenä olisi tarpeen". Poika oli tyytyväinen saamastaan arvostuksesta, ihaili tätä osaavaa miehistöä ja lähti mukaan siksikin. Poika katsoi isän nykivää hermostuneisuutta: - Iskä, halaun tehdä tämän sukulaiselleni ja äidilleni yhtä paljon kuin sinulle! Isä katsoo poikaansa: -Jep, pinetaan mieleen jokainen sekunti tästä, ja viedään se äidille. Isä ja poika heittävät yläfemman. -Parempaa emme voisi lahjoittaa äidille kuin tämän kokemuksen eväät ja koko suvullemme, vahvistaa isäkin. -Siis nyyyt mennään!

Tätä oltiin odotettu ja jännitetty. Kun viimeinen pultti hyrisi ulkopuolella , vielä pinnalla ollen lautalla ujeltaen paikallaan, miehet nyökkäsivät vakavina: se oli lopullista, paluuta ei kenties ole...nyt se tapahtuu! Pelonsekainen jännitys sai vajoamaan vapaaehtoisesti kyyryasennosta seisaaltaa istualleen jokaisen, siitä pelonsekaisuudesta kylläkään ei puhuta, siitä ei ole järkeä nyt puhua, jokainen vaikeni.

Kun koneisto on tarkastettu näytöiltä aletaan vilkkasti poristen seruata mittareita, joita ei oikeastaaan edes ole. Hämmästyttävää kyllä seinässä ikkunan suuntaan päin palaa vaan yksi vihreä nappi ja siitä miehet tietävät sähköjen pelaavan. -Siitä ei huolta, sanoo kapteeni, se tulee toimimaan...! Pari näyttöruutua lattialla hoitavat muun tarvittavan ja valvoo jokaista aluksen kulmaa. Antaa näkymät niille joiden vuoro ei ole ikkunaosastolla....

Jäseniä pakottaa, veri ei kierrä ja miehet vaihtelevat tiuhaan asentojaan, yksi kerrallaan saa pikkuhiljaa käydä katselemassa ikkunasta, siinä on merkillinen näky: alati tummuva vesimassa, jotain hökäleitä vedessä ja pieneliöitä ja levääkin yhä, mutta kumman hiljaista. Isoja  kaloja ei näy, näkyy vaan sarjoja pikkukaloja joita riittää. Niitä syöksähtelee tummuudesta sinne tänne ja niiden kyljet kiiltelevät kuin modernit taideteokset. poika ei tahdo saada kyllikseen näkymästä.

-Hei annahan isänkin vilkaista , isä tarttuu poikaa olkapäästä: -Eikös tämä ole hintansa väärti reissu? Isä hymyilee, jämäkkä tumma tukka valuu putouksena kasvoille.

Tuo pätkähän taisi olla Agatha Christien sukellusveneaiheisesta dekkarikirjasta nimeltään "Kymmenen pientä suunnitteluvirhettä". Myöhemmältä nimeltään "Eikä kukaan pelastunut".

Vai muistankos nyt tukevassa juhannussimassa ihan väärin?

Eikö ne olleet saarella? Olisko ollut jossain Poirot-kirjassa sukellusvene?

Kuka sairas ihminen tuollaisia fantisoi.

Vierailija kirjoitti:

Surettaa. Tottakai ihan jokainen uhri, mutta eritoten tuo 19-vuotias. En usko, että tuon ikäinen ottaisi missään tilanteessa ihan täysin tiedostettua riskiä kuolemasta. Vaikka toki hänkin sopimusta allekirjoittaessa näki varmasti tuon kuolemavaroituksen, niin ymmäsikö sen todellisuudessa yhtä hyvin kuin vanhemmat matkaajat? Ja onkohan matkalle pidetty joku ns. myyntipuhe?

Ei yllättäisi vaikka olisi pidetty. Youtubessa on videokin missä nuo kertoo siitä sukelluksesta ja miten ainutkertaista on ja turvallista. (ei toki sitten todellisuudessa, ja siinä sopimuksessa se sanotaankin)

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri tämä tapaus herätti niin paljon tunteita ja huomiota? Ehkä siksi, koska jokainen voi itse kuvitella itsensä samaan epätoivoiseen tilanteeseen ja se on omalla tavalla järkyttävää. Ihmiset, jotka ylittää Välimeren, heillä on sentään toivoa, toisin kuin ihmisillä jotka olisivat vankeina sukellusveneessä 4km syvyydessä. Molemmissa tapauksissa ihmiset ottivat riskejä.

Seli seli.

Rikas on muka arvokkaampi kuin köyhä/kumiveneihminen.

Surullista että Titanic vei samasta perheestä taas hengen.

Ravuilla hyvät bileet.

En tajua kuka maksaa tuollaisesta reissusta, itselle pitäisi maksaa ja rutosti enemmän kuin 230000 että lähtisin

Ymmärtääkseni aktiivisesti mainostaneet tätä reissua miljardööreille ja muille rahakkaille.