Lue keskustelun säännöt.
Mua pelottaa miten mun hermot tulee kestämään kotona lasten kanssa
08.12.2006 |
Esikoisen kanssa ei ollut mitään ongelmia olla kotona, mutta nyt kun kakkosen äitiysloman alku lähenee, minua ei huvittaisi yhtään jäädä töistä pois ja kotiin. Ahdistaa jo etukäteen, miten sitä jaksaa päivät pitkät pelkkien tenavien kanssa. Mikähän mua vaivaa, ei mulle esikoisen aikana tosiaankaan mikään tallainen ollut ongelma.
Kommentit (25)
Täällä taas joukko katkeroituneita kotiäitejä innostui purkamaan turhautumiaan kateellisina siitä, että sinulla on paitsi ihanat lapset, myös kiehtova ura.
Minä olen parhaillaan kotona kahden lapsen kanssa, esikoinen n. 2,5 v. ja vauva 5 kk. Nyt toisella äitiyslomalla hermot ovat olleet luonnollisesti aika paljon kovemmalla koetuksella kuin pelkän esikoisen kanssa, mutta toisaalta tämä on ollut myös mukavampaa ja mielekkäämpää: kyllähän päivät vilkkaan parivuotiaan kanssa ovat ihan erilaisia kuin pelkän vauvan seurassa. Vauvasta ei kuitenkaan juurikaan ole seuraa, kun taas touhukas uhmis järjestää kosolti vauhtia ja vaarallisia tilanteita päivään kuin päivään ja on ihan oikeasti aika hauskaa seuraa.
Kahden pikkuisen kanssa ON rankkaa; joka muuta väittää, valehtelee. :) Mutta ota rennosti, päivä kerrallaan ja nauti tästä elämänvaiheesta. Kyllä sinne töihin sitten taas kerkiää ja aika monessa työssä, niissä ns. paremmissakin duuneissa, ehtii loppupeleissä tapahtua aika vähän vuoden parin aikana. Onnea loppuodotukseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ei siinä ainakaan aika pitkäksi käy kahden kanssa! Eka vuosi meni ihan hujauksessa ja oli paljon hauskempi kuin yhden kanssa. Todella paljon työteliäämpi mutta myös täydempi. Sai seurata myös sisarussuhteen kehittymistä ja ihan hyvällä omallatunnolla olla vaan kotona.
Töissä oli mukavaa, tarjottiin ylennystä josta kieltäydyin ja samalla kerroin raskaudesta. Alku kahden pienen kanssa (ikäeroa alle 2 vuotta) oli rankkaa ja oikeastaan helpompaa on vasta nyt kun olen palannut töihin. Henkisesti siis. Rakastan toki lapsiani ja viihdyn heidän kanssaan JOS SAAN JOTAIN MUUTA VASTAPAINOKSI. Mutta jos päivät ovat pelkkää kitinää, pyllynpesua ja pyykkäämistä menen helposti itse alakuloiseksi. Saan energiaa uusista asioista ja ihmisistä ja kotiäitiaikana en näitä paljoa kohdannut. Tai no joo, kohtasin puistoissa yms., mutta en ole sitä tyyppiä jota oikeasti kiinnostaa pätkääkään paljonko maksavat tutan bodyt prismassa ja paljonko taas citymarketissa... Ja kun työn tuomat sosiaaliset kuviot jäivät pois olin ehkä yksinäinenkin.
Palasin töihin kun kuopus 1.6 v ja nyt menee paljon paremmin. Kun saan tehdä muutakin kuin kotiäitiyttä jaksan innostua lasten kanssa olemisesta ihan eri lailla. Ja helpottaahan tämä päivä päivältä, näin taaksepäin katsoessa hankalatkin ajat olivat tosi lyhyitä vaikka tuntuivat toki silloin pitkiltä. Ja olen siis osittaisella hoitovapaalla eli lastenkin kanssa ehdin olla - ovat siis hoidossa vain kolme päivää / viikko.
En osaa sanoa muuta kuin toivottaa positiivista asennetta, kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa! Kohta huomaat palaavasi takaisin töihin - aika menee loppujen lopuksi niin nopeasti!
kestää kun olen päivät töissä päiväkodin erityisryhmässä jossa vilinää, vilskettä jä meteliä ei todellakaan puutu ja kun palaan töistä on vastassa kolme omaa lasta joista yksi paljon työtä teettävä erityislapsi? Hyvin on hermot kestäny tähän asti vaikka olenkin tällä hetkellä aika loppu - tosin se ei johdu lapsista vaan muista asioista. Joskus kyllä mietityttää miten hermot kestävät tätä pidemmän päälle.
Joskus ihmettelen miten olen ajautunut tällaiseen liemeen, huhhuh.... Mulla on hermot pidentyny lasten myötä tosi paljon, kymmenen vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan elämää tällaisessa härdellissä kuin nyt olen.
Kyllä ne hermot kestävät, kun ottaa päivän kerrallaan, asennoituu elämään rennosti eikä murehdi turhia. Tsemppiä ap:lle. :)
Mä ainakin ymmärrän sua hyvin, itse olen kahden pienen kanssa kotona ja kyllä välillä tulee mieleen, että kuinka paljo helpompaa olis työelämässä päivät viettää. Mutta kyllä tähänkin tottuu ja alkuhankaluuden jälkeen kun löytää sen arjen rutiinin homma alkaa toimia. Hermoja kyllä koetellaan päivittäin, mut kummasti ne vaan kestää:)