Kuningas Charlesin syntymäpäiväparaati Trooping the Colour, live
täältä voi katsoa. Charles ratsastaa myös itse. Alkaa ilmeisesti 12.30
Kommentit (63)
Catherinen mielettömän upean vaatteen on suunnitellut Andrew Gn ja hatun Philip Treacy.
Mahtavaa että tällaisia perinteitä pidetään kunniassa.
Upea tilaisuus. Ja vielä kerran Charlesin ottaa Buckinghamin palatsin portilla vastaan ohimarssissa kaikki mukana olleet joukot.
Parvekkeella odotellaan kaikkia kuninkaallisia, working royalsit osallistuvat tuohon seremoniaan.
Tuolta parvekkeelta Edinburghin herttuattaren, vara-amiraali Tim Laurencen, Kentin herttua ja Gloucesterin herttuaparin oli hyvä katsella kuninkaan ja muiden saapuvan Buckinghamin palatsiin.
Edward oli nyt ensimmäisen kerran ratsailla mukana paraatissa.
Charles tulee parvekkeelle juuri ennen kolmea katsomaan ylilentoa.
Vanhojen sotakoneiden ääni on kyllä ihan omaa luokkaansa, hieno kavalkadi koneita tänään juhlistamassa päivää.
Kuningattaren mukana parvekkeella oli yli 30 ihmistä. Nyt Charlesin ja Camillan lisäksi 12. Charles halusi mukaan vain working royalsit ja Williamin ja Catherinen lapset.
miten tuo trooping the colour olisi kännettävä suomeen? Trooping:in merkityksen ehkä tiedän, mutta viittaako the colour lippuun, siis onko se joku idiomi lipulle vai?
Vierailija kirjoitti:
miten tuo trooping the colour olisi kännettävä suomeen? Trooping:in merkityksen ehkä tiedän, mutta viittaako the colour lippuun, siis onko se joku idiomi lipulle vai?
Kyllä, colour -sanaa käytetään erityisesti armeijayhteyksissä, esim. rykmenttien lipuista = regimental colours.

kiitos
Parvekkeella
https://media.gettyimages.com/id/1499187462/photo/trooping-the-colour-2…
Myös Kentin herttua ja Gloucesterin herttuapari olivat parvekkeella
https://media.gettyimages.com/id/1499196127/photo/trooping-the-colour-2…
William, Catherine ja lapset
https://media.gettyimages.com/id/1258769422/photo/trooping-the-colour-2…
Vierailija kirjoitti:
William, Catherine ja lapset
https://media.gettyimages.com/id/1258769422/photo/trooping-the-colour-2…
Ei ole kyllä lapsilla koskaan onnistuneita ilmeitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
William, Catherine ja lapset
https://media.gettyimages.com/id/1258769422/photo/trooping-the-colour-2…
Ei ole kyllä lapsilla koskaan onnistuneita ilmeitä
Millaisia ilmeitä olisi itselläsi, kun hävittäjät ja muut koneet lentävät pääsi yli ja pitävät kovaa meteliä?
Catherinen hymy ei silmiin asti yltänyt. Yleensä hyvin iloiselta näyttänyt
Seuraava iso tapahtuma on huomenna, The Garter Day.
Joka kesäkuussa Windsorin linnassa järjestetään suuri sukkanauharitarikunnan ritarien kulkue, jossa kaikki ritarikunnan upseerit kävelevät suuressa seremoniapuvussa. Kuningas vihkii virallisesti kaikki uudet ritarit ritarikunnan jäseniksi linnan valtaistuinhuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista kallista teatteria. Mutta ihme kyllä, kuningashuoneen on laskettu tuovan enemmän tuloja Britanniaan kuin vievän.
Kyllähän se siltä näyttää, kun esim. Towerissa vierailevat turistit lasketaan kuningashuoneen ansioksi.
Hienoa nähdä Charles ratsailla ja johdattavan joukot Buckinghamin Palatsiin.