Vauva perätilassa ja rv 33 menossa
Mitä kaikkea olette kokeilleet että vauva mahdollisesti kääntyisi oikeinpäin vielä tässä vaiheessa ja auttoiko se? Jumppapallolla pomputtelua ja karhukävelyä ehdoteltiin neuvolassa. Odotin niin normaalia synnytystä ja harmittaa hieman jos meneekin sektioon :(
Kommentit (11)
Ystävälle tehtii vauvan ulkoinen kääntö, mutta en muista tarkalleen, että millä rv:lla. Minulla siirtyi itsekseen päätarjontaan, enkä sitäkään muista, että milloin, mutta se oli kuitenkin joskus rv 33 jälkeen ja ei tarvinnut miettiä kääntämistä enää.
Mulla ei mahtunut kääntymään, sektio tehtiin. Syynä ahtaaseen kohtuun oli bicornisuus.
En tehnyt mitään, kääntyi oma-aloitteisesti oikein päin raskauden loppuvaiheessa. Se tuntui aikamoisella muljaukselle kyllä.
perätilasta voi synnyttää ihan normaalisti ja vauva voi kääntyä ihan viime hetkellä
Ainut mitä tein oli omilla käsilläni melko kevyesti painamalla kääntymiseen houkuttelu kotona, oman kyljen kyljen kääntäminen samaan aikaan makuulla ja en tiedä, että oliko tällä vaikutusta kun kääntyi.
2.
En tehnyt mitään. Ulkokäännös tehtiin, mutta kääntyi takaisin, seuraavaan käännökseen mennessä oli oikeinpäin, sielläpä se sitten kieppui vielä lasketun ajan tienoilla poikittain joten jäätiin odottelemaan, jossain vaiheessa kääntyi ja pysyi myös.
En voi kyllä sanoa tunteneeni erityisesti miten päin milloinkin pyörähteli.
Peppu on pehmeä ja pää on kova. Käsillä vauva nipistelee. Pää alaspäin voi nipistellä ikävän tuntuisesti alavatsalta ja jalat osuvat palleaan ikävästi. Fiksu vauva vastaa myös koputteluun. Kokemusta on.
Työnsin peppua toiselle puolelle kylkeäni ja sen jälkeen vauva innostui yöllä muljahtamaan peräasennosta itse pois niin, että aamulla oli pää alaspäin ja pehmeä peppu ylhäällä. Vauvaa saa jopa kädestä kiinni sen verran, että pystyy hahmottamaan kädeksi silloin, kun vauva on peräasennossa ja lapsivettä normaali määrä. Kyllä sen tuntee miten päin vauva on.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei mahtunut kääntymään, sektio tehtiin. Syynä ahtaaseen kohtuun oli bicornisuus.
Hei,mulla sama!! Miten luulet, uskaltaako yrittää toista lasta? Miten sua on neuvottu?
Mulla kääntyi ja pysyi rv 35 alkaen. Elä ap hätäile yhtään.
Siis mitä!?!??? Vauva peräsuolessa!! Pitäisi vielä kääntääkin?? Aika hullua. Ruskea lapsi tulossa.