Miksi Hjallis antaa jatkuvasti sellaisen kuvan, että hän olisi käynyt peruskoulua?
https://areena.yle.fi/1-50642487
Esim. tuolla hän sanoo yhdessä kohdassa "kun aloitin yläasteen". Monissa muissakin hänestä kirjoitetuissa jutuissa on käytetty termejä "peruskoulu" ja "yläaste". Hän ei ole kuitenkaan voinut käydä päivääkään peruskoulua, koska hän on syntynyt 1953, eli hänen kouluaikoinaan on käyty vielä kansa- ja oppikoulua.
Kommentit (28)
Mitä merkitystä? Kyseisen keskusteluohjelman aiheena oli lukihäiriö eikä Suomen koululaitoksen historia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä merkitystä sillä on, mitä termejä käyttää, kunhan asian pointti tulee kuitenkin selväksi? Voi olla helpompaa käyttää nykytermejä, jotta kaikki varmasti ymmärtävät. Nuorimmat peruskoulua käymättömät ovat tällä hetkellä n. 60-65-vuotiaita, eli viimeisimmätkin heistä alkavat piakkoin eläköityä. Kaikki nykylapset ja -nuoret eivät ole välttämättä kuulleetkaan koko kansa- ja oppikoulusta sen enempää, mitä koulussa on asiaa joskus käsitelty. Tietysti silloin olisi eri asia, mikäli aiheena olisi ollut vaikka Suomen koulujärjestelmän historia.
Kummallinen ajatustapa. Jos lapset eivät tiedä jotain niin valehdellaan heille, eikö yksinkertaisempaa olisi vain puhua asioista siten miten ne ovat? Harry Harkimo luultavasti haluaa vain vaikuttaa "nuorekkaalta" eikä ikälopulta ja valehtelee sen takia.
Hällä väliä, mitä koulua tuo noin komea mies in käynyt. Viime vaaleissa taisi hänen johtamansa puolue olla ainoa, joka piti paikkamääränsä eduskunnassa ennallaan.
Vierailija kirjoitti:
Hällä väliä, mitä koulua tuo noin komea mies in käynyt. Viime vaaleissa taisi hänen johtamansa puolue olla ainoa, joka piti paikkamääränsä eduskunnassa ennallaan.
Komea,, hmmmm,,, selväselvä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ole joskus käynyt peruskoulua.🤪
Vain n. 60-vuotiaat ja sitä nuoremmat. Sitä vanhemmat ovat käyneet rinnakkaiskoulujärjestelmän, jossa vaihtoehtoina olivat teoreettinen keskikoulu ja käytännönläheinen kansalaiskoulu.
Peruskoulukokeilunaloutettiin 1967, joten kyllä osa yli 60-vuotiaistakin on sen käynyt. Esim. minä.

Oikoluku: Peruskoulukokeilu aloitettiin.
T: kommentin kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ole joskus käynyt peruskoulua.🤪
Vain n. 60-vuotiaat ja sitä nuoremmat. Sitä vanhemmat ovat käyneet rinnakkaiskoulujärjestelmän, jossa vaihtoehtoina olivat teoreettinen keskikoulu ja käytännönläheinen kansalaiskoulu.
Peruskoulukokeilunaloutettiin 1967, joten kyllä osa yli 60-vuotiaistakin on sen käynyt. Esim. minä.
Peruskouluun ei muutenkaan siirrytty koko maassa yhtä aikaa, vaan asteittain vuosina 1972-1977. Vanhassa järjestelmässä jako kahteen eri koulumuotoon tapahtui kansakoulun neljännen luokan jälkeen eli 11-vuotiaana, joten ikäluokista 1961-1965 osa on käynyt vielä vanhan järjestelmän, osa puolestaan jo peruskoulun. Ikäluokasta 1966 alkaen kaikki ovat käyneet peruskoulun.