Koditon vanhus matkalaukkuineen Helsingin alueella
Kaipaisin havaintoja ja muiden kokemuksia Helsingin Taka-Töölön ja Meilahden alueella liikkuvasta kodittomasta vanhuksesta. Kyseessä on vanhasta miehestä, joka liikkuu yhdessä matkalaukkunsa kanssa. Hänellä on ohut likainen polkkatukka. Kuulin naapurilta, että hän polttaisi toisinaan pilveä. Päihtyneen oloiselta hän kuulostaakin välillä, kun onnistun hänelle jotakin sanomaan.
Asiasta on ilmoitettu isännöitsijälle, joka vain totesi, että ilmoittakaa jatkossa suoraan poliisille. Töölön alueella kaikki alaovet on lukittuina 24/7 ja sisälle pääsee joko pelkästään avaimella tai ovikoodilla. Ovisummeri lakkaa toimimasta päivittäin tietyn kellonajan jälkeen. Silti joku on onnistunut päästämään hänet sisälle tai sitten antanut hänelle kopion avaimesta.
Eilen lähdin kotoa hetkeksi ennen puolta yötä ja kun tulin takaisin tunnin kuluttua meinasin saada hepulin, kun mies pomppasi ylös hissin oven edessä 6. kerroksessa. Lauoin pari valittua sanaa ja sain haukut niskaani. Tasan viikko aiemmin olin soittanut kytät paikalle, kun herra nukkui kerroksen alempana. Olin vielä hereillä klo 1 aikoihin, joten kuulin hänen kovaäänisen hengityksen täydellisesti.
2 viikkoa tuota ennen oli ollut sama tilanne. Silloin kytät osui itse paikalle piha-alueelle, jolloin huikkasin heidät lähemmäksi.
Kuulostaako kyseinen henkilö tutulta? Moni varmaan sanoisi, että anna kodittoman nukkua, mutta itse en tunne oloani mukavaksi tai turvalliseksi, jos joku nukkuu rappukäytävässä ja sä kuulet sen. Lisäksi tässä taloyhtiössä on alaikäisiä lapsia, joista 2 mun seinänaapureina.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/huoli-ilmoitus
https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/sokri/sosiaalipaiv…
https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaalinen-ja-taloud…
Kiitos linkeistä! Tietääkö ketään herran nimeä? Millä nimellä teen huoli-ilmoituksen?
Muuta itse. Jokaisella on oikeus asua kerrostalossa ja meille kerrostalossa asuvilla on oikeus rauhaan ja turvallisuuteen. Asun jo parhaimmalla alueella kuin ne keskustan/kaartinkaupungin ulkopuolella asuvat. Luulen, että tämä on yleinen ongelma kaikissa kerrostaloissa.