Lue keskustelun säännöt.
Eroaisitko jos olisit tilanteessani?
09.06.2023 |
Olen 32 vuotias nainen, minulla ja miehelläni ei ole lapsia eikä yhteistä omaisuutta. Aloimme seurustella 16 vuotiana, olemme toistemme ensimmäiset kumppanit. Arvomme kohtaavat, ajattelemme elämästä samalla tavalla, haluamme tulevaisuudelta samoja asioita, voin luottaa häneen täysin ja kummankaan ei ole ikinä tarvinnut olla huolissaan että kumpikaan pettäisi tms. Meillä menee hyvin, arki rullaa ja kaikki toimii mutta sitten se mutta.
Olen jostain syystä nyt alkanut haikailla sellaista alkuhuuma ja hullua intohimoa ja rakkautta jota meillä ei koskaan ollut (siis hullua intohimoa) pikemminkin tasaisen turvallista alusta asti. Suhteemme on turvallinen ja kunnioittava mutta mikä mua vaivaa kun haikailen jotain sellaista että joku tulisi ja veisi jalat alta? Sitten kun ajattelen asiaa oikeasti, että joki uusi oikeasti tulisi niin en voi edes kuvitella että oikeasti tapailisin ketään muuta + tiedän että alkuhuumat menee ohi ja on mahdollista etten ikinä edes löytäisi sitä huumaa tai sitten juttu kaatuisi alkuhuuman jälkeen. Ehkä mulla on joku kolmenkympikriisi?
(Ja en todellakaan tee mitään hätiköityjä päätöksiä tai lähde tuosta vaan keskustelematta ja yrittämättä, tämä ajatus vaan todella häiritsee mua)
Kommentit (84)
En eroaisi, saattaisi olla elämän pahin virhe melko todennäköisestikin. Tehkää jotain yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltti ja kunnollinen kirjoitti:
Aloittaja haikailee komean väkivaltaisen pahis miehen perään. Se turvallinen kunnollinen mies on tylsä ja aloittaja nainen haluaa elämään jännitystä. Näin siinä lopulta käy . Eksäni kans jätti minut ja alkoi olee huumeita käyttävän miehen kanssa. 3 kuukautta meni ja huumemies puukotti eksäni kuoliaaksi.
Ja vaihtoehtoina on vain ääripäät: pystyynkuollut liitto tylsimyksen kanssatai liitto rikollisen kanssa...
En tosiaankaan eroaisi, jos kerran lapsi toiveetkin on teillä samansuuntaiset? Seksielämää voi parantaa aina. Muista miksi häneen rakastuit ja miltä silloij tuntui?
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin ja tiedän tämän olevan epäsuosittu mielipide.
Olet alkanut elämään yhdessä toisen ihmisen kanssa siinä vaiheessa kun olet ollut vasta itseksesi muodostumassa oleva raakile. Oletan, ettet ole koskaan asunut yksin ja siten et ole koskaan päässyt kokemaan täyttä itsenäisyyttä, sen tuomia haasteita ja toisaalta vapautta.
Tässä ketjussa monet varoittelevat, että jos nyt eroat et välttämättä löydä toista yhtä hyvää kumppania itsellesi. No, ihmiset pariutuvat jatkuvasti kaikissa ikäluokissa ja miten edes voit tietää kuinka hyvä kumppani sinulla on, koska et ole kokenut ikinä mitään muuta? Ja mistä tiedät haluatko enää löytää edes kumppania itsellesi? Olet nyt astellut valmista polkua tähän asti kyseenalaistamatta ja se, että olet nyt alkanut kyseenalaistamaan, kertoo ettet ole täysin onnellinen.
Minä eroisin, opettelisin seisomaan täysin omilla jaloillani ja tutustuisin kunnolla itseeni. Sillä varoituksella kuitenkin, että sinulle voi käydä kuten minulle, hetken päästä huomaat, että olet itse itsellesi se kumppani jota olet aina halunnut, eikä siihen suhteeseen mahdu enää ulkopuolisia.
Ihmiset pariutuvat kaikissa ikäluokissa, koska ihmiset eroavat kaikissa ikäluokissa ja etsivät siksi uuden kumppanin. Ihmiset puolestaan eroavat kaikissa iläluokissa, koska niin suuri osa parisuhteista on huonoja ja epätyydyttäviä. Se ei ole syy erota hyvästä parisuhteesta. Se on pikemminkin argumentti hyvässä suhteessa pysymiseksi.
Mistä sitten tietää, että parisuhde on hyvä? Sen vain tietää. Samalla tavalla kuin tietää, että pizza maistuu hyvältä, vaikka ei olisi maistanut maailman kaikkia makuja. Ei tarvitse kokea huonoa suhdetta osarakseen arvostaa hyvää, joka jo on. Näin ainakin toivon ap:n kohdalla, koska on suuri riski että hän katuisi sitä loppuelämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ainoa mitä sinun tulee kysyä on "Rakastatko?". Oletko suhteessa koska rakastat vai koska pelkäät ettet löydä parempaakaan? Ne jotka neuvovat pysymään koska et ehkä löydä yhtä turvallista suhdetta jos lähdet, eivät selkeästi itsekään olisi suhteessa rakkaudesta vaan suurimpana motivaationa suhteessa olemiseen olisi pelko, ei rakkaus. Kysy haluaisitko itse tuhlata vuosia elämästäsi suhteessa, jossa kanssasi ollaan lähinnä siksi koska pelätään jäädä yksin ja kanssasi on ihan jees? Vai tahtoisitko että kanssasi ollaan ei vain koska pelätään tuntematonta, vaan koska hän haluaa olla juuri siinä koska sinä olet sinä ja koska hän rakastaa nimenomaan sinua? On täysin eri asia olla suhteessa koska pelkää muutosta, vaikka rakastaisikin kuin olla siinä koska rakastaa ja haluaa olla nimenomaan siinä. Neuvojat pelkäävät muutosta, eivät menettävänsä rakkaan. Nuo neuvojat eivät rakasta etkä rakasta sinäkään, koska jos saisitte takuut löytävänne jonkun paremman, lähtisitte. Rakkaussuhteesta et lähtisi ja ajatuskin sellaisesta tuntuisi absurdilta, vaikka saisit millaiset takuut paremmasta. Ei yksinkertaisesti kiinnostaisi löytää jotain niin sanotusti parempaa. Sitä rakkaus on. Rakastaa häntä omana itsenään ja valita hänet koska et voisi olla valitsemattakaan. Siinä ei loogisella ajattelulla paremmasta ole mitään sijaa. Rakkaus ei kysy onko joku paperilla sopiva tai objektiivisesti täydellisin, sitä vain rakastaa. Sitä ei myöskään pysty pakolla ja tahdonvoimalla kehittämään jotakuta paperilla sopivaa kohtaan jos tunne vain ei ole siellä. Ei se ole edes tervettä yrittää rakastaa. Rakkauteen ei kuulu yrittäminen.
Nyt oli naiivia tekstiä. Jokaisessa pitkässä suhteessa tulee vaikeita ajanjaksoja, kuten ap:lla nyt. Se on ihan normaalia eikä mikään merkki rakkauden puutteesta. Rakkaus ja rakastaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä voima, joka antaa immuniteetin vaikeuksille. Vaikeuksia kohdatessa on vain päätettävä voittaa ne ja tehtävä töitä sen eteen. Vaihtoehto on luovuttaa ja erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettelisin ensin kirjoittamaan sinun tilanteessasi.
nykyään naisilla on muotia erota 30-50 vuotiaina. jos et eroa nyt, niin kitkuttelet siinä suhteessa vielä 10v ja loppujenlopuksi eroat kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on henkilökohtainen kriisi, jossa etsit kipinää ja sykettä elämään, kun et ole yhteydessä olla läsnä olla oma itsesti ja elät säästöliekillä, se kumppani ja suhdekin tuntuu puuduttavalta.
Ala elää ja ennen kaikkea virkistäkää yhteyttä toisiinne, löytäkää intohimo elämään, yhdessä ja toisiinne.
Ero ei auta, koska kaava vain toistuisi, koska ongelma ei ole suhteessa, tai kumppanissa.
Tunnetteko toisianne, todella? Ala tustustumaan itseesi ja toiseen.
Netti on täynnä kirjoja ja eroottisia pelejä jen
Jos kaikki on hyvin niin tietenkään ei kannata erota. Katuisit sitä varmasti jälkikäteen.
Jos taas vain uskottelet itsellesi että kaikki on suhteessanne hyvin, mutta kuitenkin jostain syystä tuntuu siltä että ei ole, niin siihen tunteeseen kannattaa perehtyä vähän tarkemmin ja miettiä mistä se kumpuaa.
Pitkästä parisuhteesta eroaminen on aivan järkyttävän rankkaa. Toisaalta siihen sisältyy myös hyvin paljon sellaista itsenäiseksi aikuiseksi kasvamista, mitä ei todennäköisesti pysty vakiintuneen suhteen yhteydessä kokemaan, ellei sitten tapahdu joku muu kriisi mikä pakottaa aikuistumaan.
Se alkuhuuma mitä haet ei kestä muissakaan suhteissa kuin sen alun, eli sen takia on kyllä turha erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ainoa mitä sinun tulee kysyä on "Rakastatko?". Oletko suhteessa koska rakastat vai koska pelkäät ettet löydä parempaakaan? Ne jotka neuvovat pysymään koska et ehkä löydä yhtä turvallista suhdetta jos lähdet, eivät selkeästi itsekään olisi suhteessa rakkaudesta vaan suurimpana motivaationa suhteessa olemiseen olisi pelko, ei rakkaus. Kysy haluaisitko itse tuhlata vuosia elämästäsi suhteessa, jossa kanssasi ollaan lähinnä siksi koska pelätään jäädä yksin ja kanssasi on ihan jees? Vai tahtoisitko että kanssasi ollaan ei vain koska pelätään tuntematonta, vaan koska hän haluaa olla juuri siinä koska sinä olet sinä ja koska hän rakastaa nimenomaan sinua? On täysin eri asia olla suhteessa koska pelkää muutosta, vaikka rakastaisikin kuin olla siinä koska rakastaa ja haluaa olla nimenomaan siinä. Neuvojat pelkäävät muutosta, eivät menettävänsä rakkaan. Nuo neuvojat eivät rakasta etkä rakasta sinäkään, koska jos saisitte takuut löytävänne jonkun paremman, lähtisitte. Rakkaussuhteesta et lähtisi ja ajatuskin sellaisesta tuntuisi absurdilta, vaikka saisit millaiset takuut paremmasta. Ei yksinkertaisesti kiinnostaisi löytää jotain niin sanotusti parempaa. Sitä rakkaus on. Rakastaa häntä omana itsenään ja valita hänet koska et voisi olla valitsemattakaan. Siinä ei loogisella ajattelulla paremmasta ole mitään sijaa. Rakkaus ei kysy onko joku paperilla sopiva tai objektiivisesti täydellisin, sitä vain rakastaa. Sitä ei myöskään pysty pakolla ja tahdonvoimalla kehittämään jotakuta paperilla sopivaa kohtaan jos tunne vain ei ole siellä. Ei se ole edes tervettä yrittää rakastaa. Rakkauteen ei kuulu yrittäminen.
Nyt oli naiivia tekstiä. Jokaisessa pitkässä suhteessa tulee vaikeita ajanjaksoja, kuten ap:lla nyt. Se on ihan normaalia eikä mikään merkki rakkauden puutteesta. Rakkaus ja rakastaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä voima, joka antaa immuniteetin vaikeuksille. Vaikeuksia kohdatessa on vain päätettävä voittaa ne ja tehtävä töitä sen eteen. Vaihtoehto on luovuttaa ja erota.
Minä ainakin olin 20 vuotta suhteessa, josta olisi pitänyt erota, koska kaikki sanovat noin.
Oikeasti on suhteita joissa on rakkautta, ja sitten sellaisia joissa ajaudutaan yhteen, sitten totutaan, ja lopuksi siedetään.
En. Yrittäisin ehkä etsiä uusia haasteita työelämässä tai kokeilisin jotain uutta harrastusta, ehkä jotain sellaista "adrenaliinilajia". Jos arki on tasaista, sitä herkästi alkaa kaipaamaan jotain uutta ja jännittävää, ja parisuhde on ihan luonnollisesti aika äkkiä siinä ajatuksissa. Väitän kuitenkin, että jos vain haluaa (=olemassa oleva parisuhde on loistava eikä siitä halua luopua vaikka kaipaakin jännitystä ja intohimoa elämään) niin tämän jännityksen kaipuun voi täydentää jollain muullakin, kuin uudella suhteella.
Eihän se nyt tietenkään ihan sama asia ole, mutta järki voi tässä sitten paikata muistuttamalla, että alkuhuuma on aina vain hetkellistä eikä sitä välttämättä löydy senkään vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin ja tiedän tämän olevan epäsuosittu mielipide.
Olet alkanut elämään yhdessä toisen ihmisen kanssa siinä vaiheessa kun olet ollut vasta itseksesi muodostumassa oleva raakile. Oletan, ettet ole koskaan asunut yksin ja siten et ole koskaan päässyt kokemaan täyttä itsenäisyyttä, sen tuomia haasteita ja toisaalta vapautta.
Tässä ketjussa monet varoittelevat, että jos nyt eroat et välttämättä löydä toista yhtä hyvää kumppania itsellesi. No, ihmiset pariutuvat jatkuvasti kaikissa ikäluokissa ja miten edes voit tietää kuinka hyvä kumppani sinulla on, koska et ole kokenut ikinä mitään muuta? Ja mistä tiedät haluatko enää löytää edes kumppania itsellesi? Olet nyt astellut valmista polkua tähän asti kyseenalaistamatta ja se, että olet nyt alkanut kyseenalaistamaan, kertoo ettet ole täysin onnellinen.
Minä eroisin, opettelisin seisomaan täysin omilla jaloillani ja tutustuisin kunnolla itseeni. Sillä varoituksella kuitenkin, että sinulle voi käydä kuten minulle, hetken päästä huomaat, että olet itse itsellesi se kumppani jota olet aina halunnut, eikä siihen suhteeseen mahdu enää ulkopuolisia.
Ihmiset pariutuvat kaikissa ikäluokissa, koska ihmiset eroavat kaikissa ikäluokissa ja etsivät siksi uuden kumppanin. Ihmiset puolestaan eroavat kaikissa iläluokissa, koska niin suuri osa parisuhteista on huonoja ja epätyydyttäviä. Se ei ole syy erota hyvästä parisuhteesta. Se on pikemminkin argumentti hyvässä suhteessa pysymiseksi.
Mistä sitten tietää, että parisuhde on hyvä? Sen vain tietää. Samalla tavalla kuin tietää, että pizza maistuu hyvältä, vaikka ei olisi maistanut maailman kaikkia makuja. Ei tarvitse kokea huonoa suhdetta osarakseen arvostaa hyvää, joka jo on. Näin ainakin toivon ap:n kohdalla, koska on suuri riski että hän katuisi sitä loppuelämänsä.
Jos suhde olisi hyvä, aloittaja ei kyseenalaistaisi sitä.
Aloittaja voi yrittää parantaa seksisuhdetta miehensä kanssa, mutta jos hän on niitä miehiä jotka ei alakertaan mene, niin eihän se sama jyystäminen siitä verkkosukilla miksikään muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki on hyvin niin tietenkään ei kannata erota. Katuisit sitä varmasti jälkikäteen.
Jos taas vain uskottelet itsellesi että kaikki on suhteessanne hyvin, mutta kuitenkin jostain syystä tuntuu siltä että ei ole, niin siihen tunteeseen kannattaa perehtyä vähän tarkemmin ja miettiä mistä se kumpuaa.
Pitkästä parisuhteesta eroaminen on aivan järkyttävän rankkaa. Toisaalta siihen sisältyy myös hyvin paljon sellaista itsenäiseksi aikuiseksi kasvamista, mitä ei todennäköisesti pysty vakiintuneen suhteen yhteydessä kokemaan, ellei sitten tapahdu joku muu kriisi mikä pakottaa aikuistumaan.
Se alkuhuuma mitä haet ei kestä muissakaan suhteissa kuin sen alun, eli sen takia on kyllä turha erota.
Meidän "alkuhuuma" on nyt kestänyt kymmenen vuotta, eikä näytä hiipumisen merkkejä.
Jos alkuhuumalla tarkoitetaan, että haluaa olla yhdessä, kaipaa toisensa kosketusta, ajautuu kuin magneetin vetämänä toistensa lähelle ja syliin ja suudelmiin. Kertoo joka päivä, että rakastaa. Nauraa yhdessä, haluaa toiselle hyvää, kunnioittaa ja arvostaa, rohkaisee, tukee ja auttaa häntä. Katsoo häntä vaaleanpunaisten lasien läpi.
Ensimmäinen pitkä liittoni, jossa tein lapseni, pidin häät ja ostin asunnon, oli juuri sellainen, jossa alkuhuuma sammui nopeasti yhteen muutettua. Liitto pysyi kasassa työllä, käymällä perjehetyöntekijällä, yhä uudelleen anteeksi antamalla ja priorisoimalla. Minun olisi pitänyt erota siitä puolen vuoden kohdalla, tai pikemminkin jättää se hetken huviksi jo alkuunsa. Ja ymmärtää, että kaikista seksikumppaneista ei pidäkään tulla kumppaneita, vaan heidät kohdataan vain yössä, tai kesäloman mittaisessa suhteessa. Heidän kanssa ei pidäkään tehdä lapsia eikä mennä naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin. Ei tuo kuulosta rakkaudelta vaan tottumissuhteelta, josta tulet kymmenien vuosien päästä katkerana eroamaan itsellesi vihaisena kun teit lapsetkin väärän ihmisen kanssa. Ehkä päästät sen todellisen rakkauden hyppysistäsikin kun et uskalla erota ja pelkäät sen olevan väärin kun suhde kuitenkin on IHAN okei, IHAN hyvä, aina olette olleet, lapsetkin sekä naapurin lemmikkiheinäsirkan tunteet ja paheksunta. Olet vielä nuori. Kun löydät jonkun joka todella on spesiaali, et mieti eroa tai menetätkö jotain olemalla suhteessa. Tunnet puhasta kiitollisuutta ja onnekuutta. Päätös haluta olla sen ihmisen vierellä ja yhdessä tuntuu selviöltä. Varsinainen rakkaus on juuri niin varmaa ja vahvaa. Se jatkuu alkuhuuman jälkeen eikä lässähdä tuollaiseksi kaikilla tasoilla värittömäksi ja innottomaksi tottumussuhteeksi. Varsinainen rakkaus ja intohimo ei ole epävakaata räjähtävää sekoilua ja ainaista alkuhuuman kanivaiheen etsintää kuten jotkut intohimon käsittävät, vaan sitä kun vuodesta toiseen tuntee kuinka kummallakin liekki toista kohtaan palaa varmasti.
Puoliso tuntuu vuosienkin jälkeen sydäntäpuristavan rakastettavalta ja rakkaalta aivan tavallisen arjen keskellä. Arki tuntuu hyvältä ja riittävältä. Toisaalta saatte toisenne elävöitettyä niin, että seikkailunhalu ja positiivinen vire maailmaa kohtaan ei katoa. Ette tukahduta toisianne ja kuihduta hiljalleen toinen toisenne elämäniloa. Rakkaus nostaa, tukee ja elävöittää, ei harmaannuta, tylsytä ja saa epäröimään. Haluatte elää ja kokea maailmaa niin yhdessä kuin erikseen. Haluatte yhä kokea ja elää toisianne aina uudestaan, koska kumppani tuntuu sydämessä ihmeeltä ja herättää uteliaisuutta. Olette vuosienkin jälkeen uteliaita toisistanne ja kumppani innostaa pelkällä olemassaolollaan. Hellyys näkyy teoissa ja sanoissa luonnollisesti. Sitä ei tarvitse hakea. Ei tarvitse houkutella tuntemaan rakkautta ja halua. Seksi on hyvää eikä kuihdu vaikka tasoittuukin, koska sovitte yhteen myös henkisesti.
Ette ole yhdessä vain koska joskus nyt satuitte päätymään yhteen keskenkasvuisina nuorina, jotka eivät ole tienneet mitä tarvitsevat ja haluavat elämältä tai kumppanilta tai mitä voivat itse antaa suhteeseen. Mukavia ihmisiä, joiden kanssa muodostaa ihan mukava turvallinen suhde on maailma täynnä. Se vain ei vielä tarkoita todellista yhteensopivuutta tai rakkautta. Saat tietysti itse päättää elätkö puolivaloilla vai et. 32 on vielä todella nuori. Ehdit elämään vielä toiset 32 vuotta ja silloinkin olet vasta 64. Siinäkin iässä ihmiset löytävät rakkautta, joka voi kestää vielä kolmannet 32 vuotta.
Ainoa varsinainen neuvo on että älä tee lapsia tähän suhteeseen ennen kuin olet selvittänyt itsesi kanssa minkätapaista elämää ja kenen kanssa todella haluat seuraava vuosikymmet elää. Selvitä onko se ylipäätään edes teoriassa mahdollista nykyisen kanssa. Ette välttämättä arvojen, tavoitteiden ja unelmien suhteen sovi enää yhteen. Selvitä itsellesi mihin todella olet valmis ja mitä sinä voit antaa kadottamatta itseäsi ja elämäniloasi. Voit meinaan antaa vaikka kuun taivaalta kelle tahansa, mutta painua itse lysyyn ja onnettomaksi sen alla. Se että voisit, ei ole peruste sille että pitäisi. Pysy aitona ja rehellisenä. Tunnusta itsellesi se mitä olet ja pyri onneen sen rajojen sisällä. Älä yritä muuttua muuksi muiden vuoksi ja painu kasaan kuutamon alle. Hae se vain jos sydämesi jaksaa kantaa sen. Kun haluaa oikeasti, kantaminenkin on verrattain kevyttä.
Tämä kuullostaa ihanteelliselta, mutta kuinka todennäköistä on löytää tällainen täydellinen sielunkumppani? Kaikille, ehkä jopa useimmille, sellaista ei vain ole. Siksi moni elää ihan hyvässä suhteessa, koska se voittaa kuitenkin yksin olemisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin. Koska saattaisin olla väärän kanssa ja pitää hypätä seikkailuun, elämässä. En tarkoita irtosuhteita. Haluaisin etsiä jotain, elää kuin agentti. Mennä tuntemattomaan, positiiviseen.
Kai tiedät että agentit eivät elä pitkään?
Kai tiedät että ihminen joka larppaa agentin tyyliä elää pitkään. Koska ei ole oikea agentti.
Älä eroa. Ongelma on siinä, ettei teillä ole yhteisiä HUIKEITA kokemuksia. Nyt ei elokuvissa tai syömässä käynti riitä vaan tarvitsette enemmän.
Tehkää yhdessä jotain, jolla uhmatte kuolemaa. Kokeilkaa vaikka benji-hyppyä tai laskuvarjohyppyä. Jos olette kesympiä niin kiipeilyä tai vaikka alamäkipyöräilyä. Mitä tahansa millä saatte yhdessä adrenaliinin ja mielihyvähormonit liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on siitä metkoja ettei ne osaa tehdä omaa päätöstä edes tällaisesta asiasta. Aina ollaan muilta kyselemässä "mitä tästä pitäisi ajatella"
Ei ihme, että aikoinaan on katsottu että mies on naisen huoltaja.
Niin, ainahan voi toimia kuten mies, ajattelematta ja impulsiivisesti. Tämän takiahan meilä on vankilat täynnä miehiä ja maailma perustuu sille, että vahvempi hyväksikäyttää heikompia välittämättä edes siitä, että kyseessä voi olla lapsi.
Tai sitten oikeasti pohtia, pallotella ja kuunnella muitakin mielipiteitä miestyypillisen minäminätoimimman sijasta.
Olet väärässä. Vankiloissa on nimenomaan niitä miehiä jotka ovat kuin naiset, eivät ajattele loogisesti vaan ovat herkkiä ja tunteidensa vietävissä. Suurin osa miehistä ei sellaisia ole.
Tuolla logiikalla vankiloiden täytyisi olla täynnä naisia ja myös suurimman osan väkivallanteoista tulisi olla naisten suorittamia, mutta näin ei ole. Naiset ovat pieni vähemmistö niin vangeista kuin rikollisista ylipäätään.
Huvittava yksityiskohta, minä argumentoin rauhallisesti faktoilla ja sinä pelkällä mutulla. Tämäkin tukee faktaa, että miehet ovat enemmän tunteidensa vietävissä.
Tähän hyvään kommentiin haluan vielä sivusta lisätä, että järjen vastakohta ei ole tunne vaan tyhmyys.
Eroaisin välittömästä, jos saisin tietää että vaimo kyselee vauvapalstalla, pitäisikö erota.
Trolli tai ei, mutta realistinen skenaario