Lue keskustelun säännöt.
Miten toimia, kun lapsen ujoutta/vierastamista kommentoidaan?
09.06.2023 |
Lapseni on pieni, vasta 2v. On alussa ujo uusien ihmisten seurassa ja tarkkailee vakavana kauempaa joskus pitkäänkin ennen kuin rentoutuu. Minun mielestäni ihan normaalia. Ja etenkin siinä tilanteessa jos vieras oikein hyökkää lässyttämään naaman eteen 🙄 monet ihmiset ääneen ihmettelee lapselle että no mikäs nyt on, mitä sinä nyt pelkäät, oletpas sinä nyt vakava jne. Tuntuu aika kurjalta nuo kommentit, lapsi kuitenkin ymmärtää puhetta jo tosi paljon. Miltä aikuisista itsestään tuntuisi, jos heidän olemista ja käytöstä alettaisiin heti arvostella? Kysynkin neuvoja, miten minun vanhempana pitäisi käyttäytyä tilanteessa? En halua aiheuttaa lapselle epämukavaa oloa.
Kommentit (29)
Itse olen sanonut suoraan että lapsen kommentointi ei käy ja että lapsi on hyvä sellaisena kuin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ilmaisisin tyyliin että anna sen olla tuolleen, että on hitaammin lämpeävää tyyppiä ja mielellään lapsen ehdoilla antaisit tutustumisten mennä. Ei kai siihen muuten voi vaikuttaa kuin vain suoraan sanomalla
Sellaisen vieraan voi heittää pihalle.
No nyt sinun pitää uskaltaa olla se huoltaja ja vanhempi, joka toimii lapsen parhaaksi ja sanoo tuollaisille, että voitko olla kiusaamatta lastani!
Aikuisille voi todeta jotain siihen suuntaan, että lapsi pärjää tosi hienosti, vaikka välillä vähän ujostuttaakin. Ja lapselle suoraan kehua, että hyvin menee ja ei ole hätää, tietysti oudossa tilanteessa vähän ujostuttaa. Siis siihen tyyliin, että pidät niiden aikuisten kommentteja outoina ja ihmettelet niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai me ei kelvata sinulle, näkemiin.
Tuo on oikeasti iso ongelma. Olin ujo lapsi ja kasvoin ujoksi ja sosiaalisia tilanteita pelkääväksi aikuiseksi tuollaisten kommenttien takia.
Itseä olisi varmastikin auttanut, jos äiti olisi pitänyt puoliani ja kääntänyt keskustelun muuhun. Esimerkiksi sanomalla Nella haluaa nyt olla rauhassa, annetaan hänelle se tila. Mitäs sulle kuuluu? Eli annettu se lupa olla hiljainen = siinä ei ole mitään pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ärsytyksesi ja huolesi! Tärkeintä olisi, ettei noista tilanteista muodostuisi lapsen mielessä isoa numeroa. Jospa kommentoisit kevyesti lapsestasi esim., että hän vain tykkää vähän tarkkailla tilanteita etukäteen, sehän on vain hyvä, ja sitten pyrkisit vaihtamaan aihetta mahdollisimman nopeasti.
Joillaki on haasteita nähdä lapsia ihmisinä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa ylempänähän se oli. Nella haluaa nyt olla rauhassa, mitäs sinulle kuuluu.
Itse olin juuri tuollainen arka lapsi. Ja minua käskettiin olemaan reippaampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keitä ne kommentoijat on? Onko niitä pakko tavata?
Tuo on niin vahvasti ihmiseen sisäänrakennettu temperamenttipiirre. Ärsyttää ekstroverttiyden ihannointi. Miksi varautuneempi ja hiljaisempi ihminen olisi jotenkin huonompi, tai asia, josta pitäisi päästä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on oikeasti iso ongelma. Olin ujo lapsi ja kasvoin ujoksi ja sosiaalisia tilanteita pelkääväksi aikuiseksi tuollaisten kommenttien takia.
Itseä olisi varmastikin auttanut, jos äiti olisi pitänyt puoliani ja kääntänyt keskustelun muuhun. Esimerkiksi sanomalla Nella haluaa nyt olla rauhassa, annetaan hänelle se tila. Mitäs sulle kuuluu? Eli annettu se lupa olla hiljainen = siinä ei ole mitään pahaa.
Mä kuulin pienenä niin paljon päivittelyä ujoudestani ja hiljaisuudestani, että aloin tuntea oloni kehitysvammaiseksi. Koko lapsuuden ja nuoruuden pakotin itseäni hampaat irvessä sosiaaliseksi ja voin aivan helv... huonosti sen takia. Vasta parikymppisenä opin hyväksymään ujouteni, introverttiyteni ja pohdiskelevan luonteeni. Ai että miten paljon helpompaa elämä on sen myötä ollut.
Olisipa lapsena ollut edes yksi aikuinen, joka olisi sanonut, että saan olla juuri mitä olen ja että jotkut ihmiset ne vain hössöttää turhasta.
Olen ollut juuri tuollainen lapsi. Kovan työn takana on ollut, että olen saanut itsestäni sosiaalisemman. Iän myötä ujous karissut vähän mutta isoin osa tullut fake it till you make it asenteella. Mutta edelleen vihlaisee sydämestä, kun joku taustastani tietämätön heittää jonkun ujouteen tai vähäpuheisuuteen liittyvän vitsin.
Joo nyt on tärkeää että pidät lapsesi puolia. Lapselle tulee helpolla paha häpeäkokemus jos vanhempi ei auta/pidä puolia tuollaisissa tilanteissa. Kokemusta on.
Mun kuopus on hitaasti lämpiävä introvertti.
On nyt jo 18.
Asia ei ole koskaan ollut kellekään muulle ongelma paitsi eskariopelle joka oli just sellainen päällekäyvä tivaaja, joka suuttui kun lapsi ei heti ollut ylin ystävä. Otti sen henk koht loukkauksena.
Hänen kanssaan otin asiasta kunnolls yhteen koska hän luokitteli lasta suunnilleen kehitysvammaiseksi.
Lapsi inhosi häntä. Kerran eskarin jälkeen hän tuli kapealla polulla vastasn ja mun lapsi käveli ohi kuin tyyppi olisi hänelle täysin ilmaa. Tää vielä yritti vääntää jotain hymynvirnettä jäätävä kuitti oli siitä kaltoinkohtelusta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin vahvasti ihmiseen sisäänrakennettu temperamenttipiirre. Ärsyttää ekstroverttiyden ihannointi. Miksi varautuneempi ja hiljaisempi ihminen olisi jotenkin huonompi, tai asia, josta pitäisi päästä eroon.
Ei se ole huonompi. Noi hölösuut voi jättää omaan arvoonsa. Tuuli vaan humisee päässä kun leuat louskuu, eikä yhtään mieti möläytyksiään.
Lapsen kanssa voi sitten jutella kahdestaan että on ok olla hiljaisempi ja tarkkailla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Keitä ne kommentoijat on? Onko niitä pakko tavata?
No ei varta vasten tavattaisikaan, mutta siis tuttuja jotka tulee vastaan jossain julkisella paikalla tai juhlissa, naapureita pihalla yms. Ap
Opetat lapsesi näyttämään keskisormea!