Saako sopiva epäpätevä ohittaa pätevän opettajan työhönvalinnassa,
jos sopivuus määritellään esimerkiksi tuttuuden tai haastattelun perusteella? Voiko olla laillista?
Kommentit (88)
Tuttavani haki vakituista opettajan virkaa pätevänä ja vuosien työkokemuksella. Valituksi tuli kuitenkin epäpätevä henkilö, joka oli työskennellyt sijaisena tehtävässä edellisen lukuvuoden.
Toinen hakija, myös pätevä, valitti asiasta. Virhe myönnettiin ja lopulta valituksi tuli tuttavani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa valintapäätöksen ilmaisu, että on valittu sopivin tai soveltuvin? Voiko sillä ohittaa pätevän hakijan vuoden määräaikaisessa opettajan työssä, jos valittu on epäpätevä?
Tässä on moneen kertaan vakuutettu, että kyllä voi. Se tosin edellyttää sitä, että on vaadittu samalla jotain erityistä, joka puuttuu pätevältä. Tavallisin tapa on erikoinen aineyhdistelmä, tai sitten vaikka jonkun koulun harrastuskerhon vetäminen. Esimerkkinä eräkerho, jolloin voidaan valita epäpätevä metsästyksen harrastaja nimenomaan sillä perusteella, että pätevä ei voisi sitä kerhoa pitää.
Erikoinen aineyhdistelmä aiheuttaa sen, ettei todennäköisesti kukaan hakija ole pätevä siihen kaikkeen. Sitä en ymmärrä, miten harrastuskerhon vetäminen voisi ratkaista, jos olisi pätevä kaikkeen muuhun. En usko, että tuollainen päätös kestäisi valitusasteissa. Kuten ei myöskään ne, missä melkein pätevä jätetään palkkaamatta ei-lainkaan-pätevän tullessa valituksi, ellei ole esittää selkeitä perusteita. Se, että on epäpätevänä hoitanut hommaa 20 vuotta voidaan katsoa vankaksi kokemukseksi. Jos toisellakin hakijalla olisi vuosien kokemus ja lisäksi viittä vaille pätevyys koossa, ei voisi perustella sen valintaa, joka ei ole 20 vuodessa hankkinut alan koulutusta lainkaan. Ulkopuolinen tosin harvoin tietää, mitä kukakin on opiskellut.
Erikoisella aineyhdistelmällä ja harrastuskerhon vetämisellä palkattiin sosionomi, vaikka hakijoissa oli kokeneempia, ansioituneita ja yhdessä aineessa päteviä. Kesti hallinto-oikeudessa.
Ulkopuolinen tietää, kun pyytää hakupaperit. Ne ovat nimittäin julkista tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Ei virkaan voi edes valita, jollei ole kelpoisuutta. Lyhyet sijaisuudet ovat sitten erijuttu.
Juuri noin. Virkaan valita pätevä, siaisuudet täytetään kellä vain.
Höpötystä taas.
Rautalangasta:
Lyhyitä yllättäen tulevia sijaisuuksia voi hoitaa lähes kuka vain.
Sijaisuuksia ovat myös äitiysloman, vanhempainvapaan, opintovapaan, sairausloman ja vuorotteluvapaan sijaisuudet. Sijaisuuteen, joka kestää yli 6kk on etsittävä julkisella hakukuulutuksella pätevä sijainen. Jos julkisesta hakukuulutuksesta huolimatta tehtävään ei löydy pätevää tekijää niin tehtävään voidaan palkata epäpätevä, joka muutoin soveltuu tehtävään.
Sijaisuudet ovat myös virkoja. Opettajat eivät ole työsuhteessa, koska he ovat virkamiehiä ja siten lyhyetkin sijaisuudet ovat virkoja. Virat ovat toistaiseksi voimassaolevia virkoja tai määräaikaisia virkoja. Riippumatta viranhoitomääräyksessä määritellystä virkasuhteen kestosta tekevät opettajat jokaisen oppitunnin virkamiehenä täydellä virkavastuulla.
6kk raja on helppo kikkailla pois. Hakee ensin sijaista alle puoleksi vuodeksi ja voi ottaa epäpätevän ja sitten yllättäen tuleekin lisätarve loppulukuvuodeksi.
ohis

On kouluja, jotka eivät välitä mitään 6 kk. rajasta ja palkkaavat epäpätevän pätevän ohi myös 6 kk:ta pidempiin sijaisuuksiin. Näin ei saisi tehdä, mutta kaikki koulut eivät välitä.
Kyllä on mahdollista. Palkka juoksee myös kesällä. Kannattaa lukea kaupunkien viranhaltijapäätöksiä.
Sieltä paljastuu millaisilla pätevyyksillä niitä sijaisuuksia saadaan vuodesta toiseen.
Selitys: ei ole päteviä hakijoita. Kysymys: miksi ei ole?

Tässä oli pätevä hakija. Kommentoit eri asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, että tungen samaan ketjuun, mutta meidän kunnassa on työskennellyt epäpätevä henkilö samassa alakoulussa ainakin 20 vuotta. On ollut jatkuvasti työsuhteessa, välillä työskennellyt tuntiopettajana ja välillä ollut ihan virallisesti jonkun luokan oma opettaja. Tämä on alle tunnin matkan päässä Helsingistä, joten ei voi olla kyse siitä ettei koko aikana oltaisi pystytty palkkaamaan pätevää ihmistä.
Muuten asia olisi minulle aika yhdentekevä, mutta opettaja on oikeasti huono, jättää opetussuunnitelmaan sisältyviä asioita käsittelemättä, eikä hoida niitä asioita mitä on sovittu. Esimerkiksi englannissa merkitsee virheiksi, jos on käyttänyt eri sanaa tai ilmaisua kuin kirjassa, vaikka vastaus olisi aivan yhtä oikein, ja sitten laittaa todistukseen numeron tämän perusteella. Liikunnassa ei ollut koko vuonna voimistelua tai mitään sen tapaista, vaan 95 % tunneista oli pallopelejä. Oman lapsen kohdalla on sovittu erityisopettajan, oman luokanopettajan ja rehtorin kanssa tietyistä ylöspäin eriyttämisen toimenpiteistä, eikä tämän epäpätevän opettajan tunneilla tehty mitään niistä _yhtä ainoata kertaa_.
Nyt pelkään, että tämä henkilö tulee lapseni opettajaksi ensi vuodeksi, kun on muutenkin tärkeä vuosi ennen yläkoulua. En tiedä, pitäisikö asiasta nostaa meteli, vai onko siitä vain harmia lapselle.
Ja en tarkoita syyttää lapsen huonosta koulumenestyksestä opettajaa. Lapsella on yli 9 keskiarvo.
Olisiko kunnalla jokin taho johon voisit olla yhteyksissä? Jokin viranomainen joka vastaa kunnan kouluasioista.
On, sivistyslautakunta. Päätökset ovat julkisia ja valituskelpoisia, myös rehtorien tekemät viranhaltijapäätökset sijaisten valinnasta.
Olenko ainoa tähän ketjuun kirjoittava, joka niitä päätöksiä on käynyt lukemassa? Kerran minut valittiin varalle yhteen opettajan sijaisuuteen, mutta heti olikin saman tien valittu kyseisen koulun johtokunnassa ollut merkonomi sijaiseksi valituksi tulleen poissaolon ajaksi. Siihen tuli oikaisu, kun muistutin kyseiselle johtajaopettajalle olemassaolostani. En minäkään vielä silloin pätevä ollut, mutta kasvatustieteen opintoja jo lähes koko opettajan pedagogisten verran.
Kiitos tästä tiedosta päätösten julkisuudesta. Varmaankin olet ainoa, joka on käynyt niitä lukemassa, koska suurin osa ei ole varmaankaan tullut edes ajatelleeksi, että ne voisivat olla julkisia. Pitääkö ne pyytää erikseen kunnalta nähtäväksi, vai ovatko osa jotain netissä olevia kokouspöytäkirjoja?
Hakemukset liitteineen eivät ole netin kokouspöytäkirjoissa vaan ne pitää pyytää erikseen. Voidaan lähettää myös postissa, mutta joskus pitää kaivaa muutama lakipykälä ennen kuin ne saa. Vihje: laki viranomaistoiminnan julkisuudesta.

Onko nyt hyvä mieli?
Keksit pitkän tekstin..kehuaksesi lastasi.
Tunnen myötähäpeää sua kohtaan..
Vierailija kirjoitti:
Onko vuoden määräaikainen opettajan virka lyhyt sijaisuus, johon saadaan valita epäpätevä sopiva pätevän ohi?
On, mutta vähän erityisjärjestelyä se vaatii. Esimerkiksi sen, että pätevällä ei ole kelpoisuutta kaikissa vaadituissa aineissa tai jo hakuilmoituksessa on mainittu joku erityisvaatimus, esimerkiksi koulun musiikkiesityksistä vastaaminen. Silloin voidaan valita aktiivinen musiikin harrastaja, jos pätevällä opettajalla ei ole sitä taitoa.
Vierailija kirjoitti:
Onko vuoden määräaikainen opettajan virka lyhyt sijaisuus, johon saadaan valita epäpätevä sopiva pätevän ohi?
luulisi että siihen pitää valita pätevä jos on tarjolla, sentään vuosi

Niinhän sitä luulisi. Yhden mahdollisuuden epäpätevän valintaan antaa se, että pätevä ei halua leimautua hankalaksi eikä valita. Tai muusta syystä jätetään valittamatta epäpätevän valinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin olen itse maisteri mutta nuori kandi ohitti minut työnhaussa koska hän oli työskennellyt vastaavassa työssä Oulun yliopistolla. Netistä näin hänen tehneen kandintyönsä roolipelaamisesta.
Itse olen yliopistoissa työskennellyt tuplamaisteri ja on aivan tavallista, että kandin tehnyt yliopistokokemusta omaava tai ulospäin vastaavissa töissä kokematon ohittaa yliopistojen työnhaussa.
Joskus jollain on muutama kuukausi kokemusta yliopistosta, joskus joku muu seikka painaa. Googlaamisen perusteella valitun lopputyö ei usein liity haettuun paikkaan, jos on edes gradun tehnyt tai kertoo kandityöstään jotain.
Harmittaa yhtä lailla, vaikka valitulla olisi alan työkokemusta, jos koulutus on eri alalta. Sitten paikka taas avautuu vuoden, parin päästä. Jatkuva hakuruletti vuosien varrella joissain paikoissa.
Epäpätevät ovat usein nöyriä ja joustavia. Heitä voi pompottaa sinne tänne tarpeen mukaan. He myös pysyvät hankalissa tehtävissä esim. erkkaluokanopena vuosia. Lisäksi säästyy selvää rahaa palkoissa. Usein heillä on myös paljon alan opintoja eli ovat lähes päteviä ja hoitavat työnsä hyvin. Helppo ymmärtää, miksi jotkut epäpätevät halutaan valita vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, että tungen samaan ketjuun, mutta meidän kunnassa on työskennellyt epäpätevä henkilö samassa alakoulussa ainakin 20 vuotta. On ollut jatkuvasti työsuhteessa, välillä työskennellyt tuntiopettajana ja välillä ollut ihan virallisesti jonkun luokan oma opettaja. Tämä on alle tunnin matkan päässä Helsingistä, joten ei voi olla kyse siitä ettei koko aikana oltaisi pystytty palkkaamaan pätevää ihmistä.
Muuten asia olisi minulle aika yhdentekevä, mutta opettaja on oikeasti huono, jättää opetussuunnitelmaan sisältyviä asioita käsittelemättä, eikä hoida niitä asioita mitä on sovittu. Esimerkiksi englannissa merkitsee virheiksi, jos on käyttänyt eri sanaa tai ilmaisua kuin kirjassa, vaikka vastaus olisi aivan yhtä oikein, ja sitten laittaa todistukseen numeron tämän perusteella. Liikunnassa ei ollut koko vuonna voimistelua tai mitään sen tapaista, vaan 95 % tunneista oli pallopelejä. Oman lapsen kohdalla on sovittu erityisopettajan, oman luokanopettajan ja rehtorin kanssa tietyistä ylöspäin eriyttämisen toimenpiteistä, eikä tämän epäpätevän opettajan tunneilla tehty mitään niistä _yhtä ainoata kertaa_.
Nyt pelkään, että tämä henkilö tulee lapseni opettajaksi ensi vuodeksi, kun on muutenkin tärkeä vuosi ennen yläkoulua. En tiedä, pitäisikö asiasta nostaa meteli, vai onko siitä vain harmia lapselle.
Ja en tarkoita syyttää lapsen huonosta koulumenestyksestä opettajaa. Lapsella on yli 9 keskiarvo.
Olisiko kunnalla jokin taho johon voisit olla yhteyksissä? Jokin viranomainen joka vastaa kunnan kouluasioista.
On, sivistyslautakunta. Päätökset ovat julkisia ja valituskelpoisia, myös rehtorien tekemät viranhaltijapäätökset sijaisten valinnasta.
Olenko ainoa tähän ketjuun kirjoittava, joka niitä päätöksiä on käynyt lukemassa? Kerran minut valittiin varalle yhteen opettajan sijaisuuteen, mutta heti olikin saman tien valittu kyseisen koulun johtokunnassa ollut merkonomi sijaiseksi valituksi tulleen poissaolon ajaksi. Siihen tuli oikaisu, kun muistutin kyseiselle johtajaopettajalle olemassaolostani. En minäkään vielä silloin pätevä ollut, mutta kasvatustieteen opintoja jo lähes koko opettajan pedagogisten verran.
Kiitos tästä tiedosta päätösten julkisuudesta. Varmaankin olet ainoa, joka on käynyt niitä lukemassa, koska suurin osa ei ole varmaankaan tullut edes ajatelleeksi, että ne voisivat olla julkisia. Pitääkö ne pyytää erikseen kunnalta nähtäväksi, vai ovatko osa jotain netissä olevia kokouspöytäkirjoja?
Hakemukset liitteineen eivät ole netin kokouspöytäkirjoissa vaan ne pitää pyytää erikseen. Voidaan lähettää myös postissa, mutta joskus pitää kaivaa muutama lakipykälä ennen kuin ne saa. Vihje: laki viranomaistoiminnan julkisuudesta.
Nyt annat väärää tietoa
Kenenkään työhakemukset henkilötietoineen ja CV eivät ole julkisia asiakirjoja
Valintapäätökset ja. hakemukset ovat eri asia
Vierailija kirjoitti:
Kunnat ei innostu opettajarekisteristä, jossa jokaisen opettajan pätevyys näkyisi ja OAJ ajaa tätä. Syynä juuri tuo, että saadaan jatkaa epätevien palkkausta ja määräaikaisten roikuttamista vuosikausia.
En innostu minäkään. Minulla on opettajan pedagoginen pätevyys ja jopa kokemusta opettamisesta, mutta olisi kauhistus, että sen takia olisin jossain avoimessa rekisterissä tietoineni. Miksi ei samantien vastaavaa vaikka rekkakuskeista, kenellä on mikäkin kortti ja mitkä luvat. Tai tarjoilijoista.
Ensin katsotaan, onko pätevyyden osoittavat paperit, sen jälkeen voidaan sitten vertailla muita ominaisuuksia.
Eli epäpätevä ei milloinkaan voi ohittaa pätevää, jos sellainen on tarjolla.
Näin yksinkertainen on asia.
Voit pyytää ansiovertailun nähtäväksi, se on asianosaisjulkinen. Lisäksi tarkista tehtävän pätevyysvaatimukset.
Opettajilla on tiettyjä lakisääteisiä pätevyysvatimuksis, mutta yleisesti virantäytössä on laaja harkintavalta. Joten esim. kandi voi ohittaa maisterin eikä työkokemusvuodetkaan yksin ratkaise.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, että tungen samaan ketjuun, mutta meidän kunnassa on työskennellyt epäpätevä henkilö samassa alakoulussa ainakin 20 vuotta. On ollut jatkuvasti työsuhteessa, välillä työskennellyt tuntiopettajana ja välillä ollut ihan virallisesti jonkun luokan oma opettaja. Tämä on alle tunnin matkan päässä Helsingistä, joten ei voi olla kyse siitä ettei koko aikana oltaisi pystytty palkkaamaan pätevää ihmistä.
Muuten asia olisi minulle aika yhdentekevä, mutta opettaja on oikeasti huono, jättää opetussuunnitelmaan sisältyviä asioita käsittelemättä, eikä hoida niitä asioita mitä on sovittu. Esimerkiksi englannissa merkitsee virheiksi, jos on käyttänyt eri sanaa tai ilmaisua kuin kirjassa, vaikka vastaus olisi aivan yhtä oikein, ja sitten laittaa todistukseen numeron tämän perusteella. Liikunnassa ei ollut koko vuonna voimistelua tai mitään sen tapaista, vaan 95 % tunneista oli pallopelejä. Oman lapsen kohdalla on sovittu erityisopettajan, oman luokanopettajan ja rehtorin kanssa tietyistä ylöspäin eriyttämisen toimenpiteistä, eikä tämän epäpätevän opettajan tunneilla tehty mitään niistä _yhtä ainoata kertaa_.
Nyt pelkään, että tämä henkilö tulee lapseni opettajaksi ensi vuodeksi, kun on muutenkin tärkeä vuosi ennen yläkoulua. En tiedä, pitäisikö asiasta nostaa meteli, vai onko siitä vain harmia lapselle.
Ja en tarkoita syyttää lapsen huonosta koulumenestyksestä opettajaa. Lapsella on yli 9 keskiarvo.
Olisiko kunnalla jokin taho johon voisit olla yhteyksissä? Jokin viranomainen joka vastaa kunnan kouluasioista.
On, sivistyslautakunta. Päätökset ovat julkisia ja valituskelpoisia, myös rehtorien tekemät viranhaltijapäätökset sijaisten valinnasta.
Olenko ainoa tähän ketjuun kirjoittava, joka niitä päätöksiä on käynyt lukemassa? Kerran minut valittiin varalle yhteen opettajan sijaisuuteen, mutta heti olikin saman tien valittu kyseisen koulun johtokunnassa ollut merkonomi sijaiseksi valituksi tulleen poissaolon ajaksi. Siihen tuli oikaisu, kun muistutin kyseiselle johtajaopettajalle olemassaolostani. En minäkään vielä silloin pätevä ollut, mutta kasvatustieteen opintoja jo lähes koko opettajan pedagogisten verran.
Kiitos tästä tiedosta päätösten julkisuudesta. Varmaankin olet ainoa, joka on käynyt niitä lukemassa, koska suurin osa ei ole varmaankaan tullut edes ajatelleeksi, että ne voisivat olla julkisia. Pitääkö ne pyytää erikseen kunnalta nähtäväksi, vai ovatko osa jotain netissä olevia kokouspöytäkirjoja?
Hakemukset liitteineen eivät ole netin kokouspöytäkirjoissa vaan ne pitää pyytää erikseen. Voidaan lähettää myös postissa, mutta joskus pitää kaivaa muutama lakipykälä ennen kuin ne saa. Vihje: laki viranomaistoiminnan julkisuudesta.
Nyt annat väärää tietoa
Kenenkään työhakemukset henkilötietoineen ja CV eivät ole julkisia asiakirjoja
Valintapäätökset ja. hakemukset ovat eri asia
Suoria lainauksia 621 /1999,
4 §
Viranomaiset
Viranomaisilla tarkoitetaan tässä laissa:
4) hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän viranomaisia sekä kunnallisia viranomaisia; (29.6.2021/638)
Mitä viranomaisesta säädetään, koskee myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä niiden käyttäessä julkista valtaa. Evankelis-luterilaisen kirkon asiakirjojen julkisuudesta säädetään erikseen.
5 §
Viranomaisen asiakirja
Asiakirjalla tarkoitetaan tässä laissa kirjallisen ja kuvallisen esityksen lisäksi sellaista käyttönsä vuoksi yhteen kuuluviksi tarkoitetuista merkeistä muodostuvaa tiettyä kohdetta tai asiaa koskevaa viestiä, joka on saatavissa selville vain automaattisen tietojenkäsittelyn tai äänen- ja kuvantoistolaitteiden taikka muiden apuvälineiden avulla.
Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa.
6 §
Viranomaisen laatiman asiakirjan julkiseksi tuleminen
Viranomaisen laatima asiakirja tulee julkiseksi, jollei asiakirjan julkisuudesta taikka salassapidosta tai muusta tietojen saantia koskevasta rajoituksesta tässä tai muussa laissa säädetä, seuraavasti:
2) tarjous-, selvitys- ja lausuntopyyntö sekä esitys, ehdotus, aloite, ilmoitus tai hakemus liiteasiakirjoineen muissa kuin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, kun se on allekirjoitettu tai sitä vastaavalla tavalla varmennettu;
Mihin perustuu väitteesi, että tämä laki ei olisi enää voimassa? Henkilötunnus ja muut arkaluontoiset tiedot on peitettävä niistä asiakirjoista eli käytännössä hakemuksen liitteistä. Käytännössä ansiovertailu on pöytäkirjan liitteenä. Sen oikeellisuus voi olla kyseenalainen. Esimerkiksi minun koulutukseksi oli eräässä ansiovertailussa merkitty x-tieteen ylioppilas, kun olin toista tutkintoa suorittava y-tieteen maisteri. En valittanut, kun kyse oli "Kittilän kunnanjohtajan" paikkaa vastaavasta hommasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, että tungen samaan ketjuun, mutta meidän kunnassa on työskennellyt epäpätevä henkilö samassa alakoulussa ainakin 20 vuotta. On ollut jatkuvasti työsuhteessa, välillä työskennellyt tuntiopettajana ja välillä ollut ihan virallisesti jonkun luokan oma opettaja. Tämä on alle tunnin matkan päässä Helsingistä, joten ei voi olla kyse siitä ettei koko aikana oltaisi pystytty palkkaamaan pätevää ihmistä.
Muuten asia olisi minulle aika yhdentekevä, mutta opettaja on oikeasti huono, jättää opetussuunnitelmaan sisältyviä asioita käsittelemättä, eikä hoida niitä asioita mitä on sovittu. Esimerkiksi englannissa merkitsee virheiksi, jos on käyttänyt eri sanaa tai ilmaisua kuin kirjassa, vaikka vastaus olisi aivan yhtä oikein, ja sitten laittaa todistukseen numeron tämän perusteella. Liikunnassa ei ollut koko vuonna voimistelua tai mitään sen tapaista, vaan 95 % tunneista oli pallopelejä. Oman lapsen kohdalla on sovittu erityisopettajan, oman luokanopettajan ja rehtorin kanssa tietyistä ylöspäin eriyttämisen toimenpiteistä, eikä tämän epäpätevän opettajan tunneilla tehty mitään niistä _yhtä ainoata kertaa_.
Nyt pelkään, että tämä henkilö tulee lapseni opettajaksi ensi vuodeksi, kun on muutenkin tärkeä vuosi ennen yläkoulua. En tiedä, pitäisikö asiasta nostaa meteli, vai onko siitä vain harmia lapselle.
Ja en tarkoita syyttää lapsen huonosta koulumenestyksestä opettajaa. Lapsella on yli 9 keskiarvo.
Olisiko kunnalla jokin taho johon voisit olla yhteyksissä? Jokin viranomainen joka vastaa kunnan kouluasioista.
On, sivistyslautakunta. Päätökset ovat julkisia ja valituskelpoisia, myös rehtorien tekemät viranhaltijapäätökset sijaisten valinnasta.
Olenko ainoa tähän ketjuun kirjoittava, joka niitä päätöksiä on käynyt lukemassa? Kerran minut valittiin varalle yhteen opettajan sijaisuuteen, mutta heti olikin saman tien valittu kyseisen koulun johtokunnassa ollut merkonomi sijaiseksi valituksi tulleen poissaolon ajaksi. Siihen tuli oikaisu, kun muistutin kyseiselle johtajaopettajalle olemassaolostani. En minäkään vielä silloin pätevä ollut, mutta kasvatustieteen opintoja jo lähes koko opettajan pedagogisten verran.
Jos on varalla sijaisuuteen, mutta valittu on estynyt aloittamasta samantien, niin ei ole mitään velvollisuutta ottaa varasijalla olevaa sijaistamaan pariksi kuukaudeksi.