En halua käydä töissä. Mietin hyvän työpaikan jättämistä.
Ei ole työpäivien jälkeen energiaa mihinkään. Tuntuu, kuin elämä valuisi hukkaan.
Hyvän asiantuntijatyön jättäminen olisi valtava häpeä, mutta eipä oikeastaan edes kiinnosta. Olisi niin paljon parempaakin tekemistä.
Onko muita, joilla samoja ajatuksia?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis työstä hankitaan elanto itselle ja perheelle. Viihde ja vapaa-aika on erikseen. Työn ja koulun tarkoitus ei ole, että kaikki on kivaa ja hauskaa, koska elämä kokonaisvaltaisesti ajateltuna on myös velvollisuuksia, vastuunkantoa, tasaista tylsyyttä, jopa surua ja murhettakin. Työn perimmäinen tavoite ei ole itsensä toteuttaminen, vaan elannon hankkimisen lisäksi yhteiskunnan hyödyttäminen ja edistäminen. Ihminen ei elä vain omia mielihalujaan varten.
Kyllä minä ainakin pyrin tekemään elämästäni mahdollisimman mielekästä. Miksi ihmeessä kärsiä turhaan?
Kärsi, kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut kirjoittaa, että mitä sitten tekisit ja millä rahalla? No ei oma elämäni kovin muuttuisi, koska en nytkään mitään jaksa tehdä, vaikka rahaa on. Jatkossa en vain tekisi "mitään" rahattomuuden takia.
Oikeasti keksisin vaikka mitä tekemistä ilman suurempia rahoja. Panostaisin kunnolla (ajallisesti) omavaraisuuteen. Puitteet sille on jo olemassa. Kaipaan hyvin simppeliä elämää. Sellaista, jossa päivät täyttyy askareista, jotka tähtää ravinnon saamiseen ja lämpimänä pysymiseen. Mitä muuta ihminen tarvitsee?
Oletko varma, että tulevat (?) lapsesi tyytyvät simppeliin onavaraiselämääsi ja porkkanaraasteeseen?
Lapseni ovat aivan pian aikuisia.
Työpäivät on kyllä liian pitkiä. Jos matkoineen ja kauppareissuineen menee 10h päivässä, niin on kyllä ihan liikaa. Kotona ei jaksa muuta kuin ihan pakolliset (jokin nopea helppo ruoka, ja keittiön siivoaminen). Siinä se. Ei hyvä,
Se joka sanoi että voisi hyllyjä täyttää, ei väliä arvostaako joku sitä sun uutta työtä vai ei. Mä en arvosta tämänhetkistä työtäni itse niin mitä väliä muista?
Vierailija kirjoitti:
Töissä on ihan liikaa hommaa.
Oikeasti kymmenen hengen hommat pitäisi tehdä yhden hengen paskalla palkalla.
Voit olla myös liian tunnollinen. Jos tekisit vain 5 henkilön työt, niin työnantaja ei välttämättä silloinkaan sanoisi irti, vaikka mussutus varmasti hieman lisääntyy.
Ei kai siinä ole välttämättä kyse halusta. Eikö työssäkäynti ole jokaisen terveen ihmisen velvollisuus. Jos työpäivät ovat liian pitkiä, yritä lyhentää niitä, tai vaihtaa työpaikkaa
Mun tämän hetkinen työ tuntuu täysin turhanpäiväiseltä, sellaiselta, jonka tekemisellä ei ole mitään merkitystä. Tähän vielä yhdistettynä huono johtaminen. Hyvällä johtamisella työhön voisi jopa saada jotain ulottuvuuksia.
Olen ihan totaalisen kypsä. Uusi työpaikka tai jopa uusi ala on koko ajan haussa, ehkä vähän passiivisesti, mutta mielen päällä kuitenkin. Realismi vaan tulee vastaa. Varmin työllistäjä ja jollain tavalla merkityksellinenkin työ olisi hoitotyö, mutta ei minusta ole siihen. En pidä vieraisiin ihmisiin koskemisesta, eritteistä ja herkkänä ihmisenä todennäköisesti en kestäisi henkisesti.
Säästöjä on vähän. Tekisi mieli ottaa vain loparit, mutta pelottaa, etten työllisty enää koskaan, ainakaan helposti.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siinä ole välttämättä kyse halusta. Eikö työssäkäynti ole jokaisen terveen ihmisen velvollisuus. Jos työpäivät ovat liian pitkiä, yritä lyhentää niitä, tai vaihtaa työpaikkaa
Mikä velvollisuus? Kenen asettama velvollisuus? Mitä tapahtuu jos ei täytä tätä velvollisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Työpäivät on kyllä liian pitkiä. Jos matkoineen ja kauppareissuineen menee 10h päivässä, niin on kyllä ihan liikaa. Kotona ei jaksa muuta kuin ihan pakolliset (jokin nopea helppo ruoka, ja keittiön siivoaminen). Siinä se. Ei hyvä,
Olisikin vain 10h päivässä työtä. Minulla meni eilen 18h työvuorossa. 12-15h on tavallista. Onneksi viikonloput ovat vapaata, vaikka eihän se palautumiseen riitä. m40

Valtio menee konkurssiin ja tuet leikataan nollaan, jos kukaan ei täytä tätä velvollisuutta.

Jos olet vieraalla töissä, niin tuo on laitonta. Jos taas olet yrittäjä, niin olet oman itsesi herra ja jos todella haluat, niin pystyt kyllä lyhentämään omaa työaikaasi palkkaamalla työntekijän tai ottamalla vähemmän keikkaa. Valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siinä ole välttämättä kyse halusta. Eikö työssäkäynti ole jokaisen terveen ihmisen velvollisuus. Jos työpäivät ovat liian pitkiä, yritä lyhentää niitä, tai vaihtaa työpaikkaa
Mikä velvollisuus? Kenen asettama velvollisuus? Mitä tapahtuu jos ei täytä tätä velvollisuutta?
Valtio menee konkurssiin ja tuet leikataan nollaan, jos kukaan ei täytä tätä velvollisuutta.
Ahaa, eli tämän vuoksi olisi yksilön oltava oman terveyden uhalla työpaikassa jossa ei halua olla. Höpsis.
Mä olen työtön, ottaisin riemusta kiljuen työsi. Ei ole hääviä työttömänä laskea, että onko rahaa edes kahvipakettiin tai juustoon. Työhaastatteluun en pääse vaikka hakemuksia laittanut jo varmaan 100. Eilen illalla mietin jo oman elämän päättämistä, vaikka koitan tsempata itseäni ja ajatella tämän olevan vain väliaikaista kuten vuodenajatkin.

Työtä pitäisi jakaa. Toiset rehkii monen edestä, koska tekijöitä ei palkata tarpeeksi, toisilla ei ole työtä ollenkaan. Lyhyemmät työviikot, useammalle töitä. Varsinkin työuransa loppupäässä olevat voisi jo hellittää ja jakaa työtaakkaa jonkun toisen kesken. Samoin moni ruuhkavuosia elävä olisi varmasti valmis lyhyempään viikkoon.
Samat ajatukset,mutta kokeilen ensin vaihtaa työtä.Sitten kun asuntolaina on maksettu saatan harkita muitakin vaihtoehtoja.
Mua ärsyttää tällaiset marmattajat, ei kaikki työpäivät voi ollakaan hyviä, arvosta työtäsi. Tervetuloa työttömäksi, meitä on monta, mutta varaudu olemaan seuraavat vuodet työtön ja köyhä.
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää tällaiset marmattajat, ei kaikki työpäivät voi ollakaan hyviä, arvosta työtäsi. Tervetuloa työttömäksi, meitä on monta, mutta varaudu olemaan seuraavat vuodet työtön ja köyhä.
Miksi olisi välttämättä köyhä? Itse saan pääomatuloja nettona noin tonnin kuussa, tähän työttömyystuki 600e? Ja muut tuet 300e. 1900e nettona, riittäisi minulle vallan hyvin elämiseen, ilman köyhistelyä.

Miten ihmeessä työssä käyvä voi saada tukia, tää ei mene omaan päähän.
Kuukausipalkkaista työsuhdetta en itse irtisanoisi, olipa palkkasumma ja toimenkuva mikä tahansa. Ikäsyrjintäsilppuduunit sen sijaan ei sureta, vaikka työvuorot vähenevät, etenkin nyt kun suojaosakin poistettiin.