Miten toimisitte, jos pystyisitte päättelemään että sua on petetty, mutta et voisi todistaa?
Kommentit (47)
Tämä on oma näkemyksesi asiaan, joka voi olla totta tai sitten ei. Kukaan täällä ei voi tietää oletko oikeassa, jotkut vaan luulee niin.
Erossa on kaksi vaihtoehtoa. Pääset pettäjästä eroon, tai sitten kumppanisi pääsee vainoharhaisesta eroon. Molempi parempi.
Minä, hyväuskoinen hölmö, seurustelin liian pitkään miehen kanssa, jonka "tiesin" pettävän. Ensimmäisellä kerralla, kun merkkejä huomasin, kysyin häneltä suoraan onko löytänyt jonkun toisen; sain vastaukseksi että olen vainoharhainen ja sairaalloisen mustasukkainen.
Epäilyni teki hänestä varovaisemman, ja menikin pitkään ennen kuin huomasin jälleen uusia merkkejä pettämisestä. Kun näin tapahtui, en enää sanonut hänelle mitään, en kertonut epäilyistäni. Annoin tilanteen jatkua ja kehittyä, kunnes olin täysin varma että uusi suhde on varmasti olemassa. Silloin sopivassa tilanteessa kerroin miehelle lähteväni lyhyelle reissulle, jolloin tiesin että hän hyödyntäisi tilanteen tapaamalla uutta naista. Ja niin siinä sitten kävi, että muka "iloisena yllätyksenä" palasinkin hänen luokseen huomattavasti aiemmin kuin olin kertonut tulevani ja sieltä hän kotoaan löytyi yhdessä salasuhteensa kanssa. Sinänsä harmi miehen kannalta, kun menetti siinä rytäkässä sekä minut että salasuhteensa, joka ei ilmeisesti tiennyt tapailevansa varattua miestä.
Olen joskus seurustellut sairaalloisesti mustasukkaisen kanssa, hän oli myös ihan varma että jotain on meneillään vaikka todisteita ei ollut. Oli väärässä, mutta sitä ei pystynyt myöntämään edes itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jatkaisi suhteen.
Sanoisitko sille toiselle osapuolelle edes todista syytä, jonka hän todennäköisesti kiistäisi vai antaisitko vain olla?
Ap
En rehellisesti sanottuna tiedä. Olen sanonut, ja minut on haukuttu hulluksi ja valehdeltu, mistä on tullut niin hirveä olo, että toivoin etten olisi sanonut mitään.
Sillä ei ole sinänsä merkitystä, koska pettäjä ei myönnä, kadu, eikä pyydä anteeksi. Mitkä on ainoita, mitä sillä sanomisella edes tavoitellaan.Sitähän toivoo, että toinen sanoo että olet oikeassa, ja tekemässä oikean päätöksen. Sellaista vastausta ei tietenkään tule saamaan. Silloinhan kyseessä olisi avoin, rehellinen ja toisia ajatteleva ihminen kyseessä. Mitä pettäjä lähtökohtaisesti ei ole.
Yleensäkin, kun suhteessa on paha olla, ja luottamus on mennyt, ei ole ketään muuta keneen voi tukeutua, ja kuka oikeasti voi sanoa, mikä on oikein tehdä. Eihän kukaan ystävä tai sukulainen voi oikeasti tietää, mitä teidän suhteessa tapahtuu.
Ja liian usein toitotetaan, että suhde vaatii työtä. Ei suhde voi olla pelkkää työtä, ja suhteen pitää olla lähtökohtaisesti hyvä. Ei huonosta suhteesta saa hyvää millään työllä.
Mutta sen voi sanoa, että yksinkin on paljon parempi, kuin huonossa suhteessa.
Tämä on henkisesti kaikkein huonoin vaihtoehto. Olen samassa tilassa. Tiedän, että on petetty. Suoraan ei tunnusta, mutta puhuu itsensä pussiin muulla tavoin. Tilanne on hankala. Pää menee sekaisin niistä valheista, mitä vaimo latelee. En tiedä kuinka paljon on petetty. Olin valmis antamaan anteeksi, mutta vaimo aloitti leikin, ettei ole pettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jatkaisi suhteen.
Sanoisitko sille toiselle osapuolelle edes todista syytä, jonka hän todennäköisesti kiistäisi vai antaisitko vain olla?
Ap
En rehellisesti sanottuna tiedä. Olen sanonut, ja minut on haukuttu hulluksi ja valehdeltu, mistä on tullut niin hirveä olo, että toivoin etten olisi sanonut mitään.
Sillä ei ole sinänsä merkitystä, koska pettäjä ei myönnä, kadu, eikä pyydä anteeksi. Mitkä on ainoita, mitä sillä sanomisella edes tavoitellaan.Sitähän toivoo, että toinen sanoo että olet oikeassa, ja tekemässä oikean päätöksen. Sellaista vastausta ei tietenkään tule saamaan. Silloinhan kyseessä olisi avoin, rehellinen ja toisia ajatteleva ihminen kyseessä. Mitä pettäjä lähtökohtaisesti ei ole.
Yleensäkin, kun suhteessa on paha olla, ja luottamus on mennyt, ei ole ketään muuta keneen voi tukeutua, ja kuka oikeasti voi sanoa, mikä on oikein tehdä. Eihän kukaan ystävä tai sukulainen voi oikeasti tietää, mitä teidän suhteessa tapahtuu.
Ja liian usein toitotetaan, että suhde vaatii työtä. Ei suhde voi olla pelkkää työtä, ja suhteen pitää olla lähtökohtaisesti hyvä. Ei huonosta suhteesta saa hyvää millään työllä.
Mutta sen voi sanoa, että yksinkin on paljon parempi, kuin huonossa suhteessa.Tämä on henkisesti kaikkein huonoin vaihtoehto. Olen samassa tilassa. Tiedän, että on petetty. Suoraan ei tunnusta, mutta puhuu itsensä pussiin muulla tavoin. Tilanne on hankala. Pää menee sekaisin niistä valheista, mitä vaimo latelee. En tiedä kuinka paljon on petetty. Olin valmis antamaan anteeksi, mutta vaimo aloitti leikin, ettei ole pettänyt.
Vaimo myös haukkui minut sairaanloisen mustasukkaiseksi. Pariterapeutti sitten keksi, että olen kuvitellut kaiken mustasukkaisena...
Luota miehenvaistooni ja dumppaan naisen ja otan paremman. M28
Liian aikaisin paljastit olevasi mies. Olisit saanut vielä paljon myötätuntoa ja "neuvoja".
Mammat suorastaan rakastavat neuvoa petettyä "sisarta".
Nostaisin kytkintä, ei siinä kai sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä ole väliä mitä sinä sanot sille. Jätät sen - ei tunnu oikealta, en ole valmis suhteeseen, en voi luottaa t m s - ja se siitä.
Ei sitä kiinnosta. Ethän sinäkään ole sen elämän suuri rakkaus jos kerran pettää.
Ja jos ei petä ja sinä olet sairaan mustasukkainen kuvittelija, se erohan on hänellekin parasta mitä voi sattua.
Ero teille on täysin win win. No brainer.
Minut mies jätti ns. puskista tällä selityksellä, ja olin ihan että mitä hittoa. Näköjään tuokin voi tarkoittaa sitten oikeasti vaikka mitä. Vähänkö nauraisin jos kuulisin että kuvitteli mulla olevan muita miehiä kierroksessa :D
Niin no ei se että on sanonut tuon syyn sitä tarkoita että kuvitteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et koe voivasi luottaa toiseen ihmiseen niin se on ihan sama onko pettänyt vai ei. Ei sinulla tarvitse olla mitään todisteita. Huono oli suhteessa on ihan tarpeeksi hyvä syy erota, varsinkin kun se on tuore suhde.
Ei sille toiselle tarvitse muuta sanoa kuin että et halua enää jatkaa suhdetta. Mitään anteeksipyyntöjä tai koottuja selityksiä on turha jäädä odottamaan etkä sinäkään ole sellaisia velkaa. Kamat kassiin ja ovi kiinni vaan.
Toivottavasti tällä tavalla ajattelevat löytävät toisensa eivätkä tuhlaa muiden aikaa. Puistattavaa tekstiä kaiken kaikkiaan. Vastenmielinen tapa kohdella toista ihmistä. Ei teistä ole sitoutumaan.
Jos suhteessa on huono olla, niin kyllä silloin saa ja pitää erota. Eropäätös on yksipuolinen, ei siihen ole toisella mitään sanottavaa.
Pettäminen on niin yleistä, että useamman siihen viittaavan merkin kun huomaa, niin helposti on luottamus mennyt.
"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia."
Sanoisin että vahvaan epäilyyn kannattaa luottaa näillä prosenteilla.
Vierailija kirjoitti:
Jaha! Parisuhde ei ole käräoikeus: todisteita ei tarvita.
Toisaalta, jos syytät pettämisestä ilman mitään näyttöä, niin et ole kykenevä ollenkaan parisuhteeseen.
Vika on silloin sinussa.
Olenko sanonut, että syytän ilman näyttöä? Se on niin todettua, että musta kyllä selitetään valkoiseksi pettäjien toimesta. Siksi varmaan ainut näyttö olisi, että toinen nussisisi toista sinun nähdessäsi ja sanoisit hänelle "hei petät minua"
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jaha! Parisuhde ei ole käräoikeus: todisteita ei tarvita.
Toisaalta, jos syytät pettämisestä ilman mitään näyttöä, niin et ole kykenevä ollenkaan parisuhteeseen.
Vika on silloin sinussa.
Naisen kuin naisen kannattaa olla oman elämänsä tammavaltikan voittajatamma. Iskee silmälaput ja korvapallot päähän päästääkseen hedelmällisimpiin kohteisiin. Miehet jätetään varikolle hirnumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jatkaisi suhteen.
Sanoisitko sille toiselle osapuolelle edes todista syytä, jonka hän todennäköisesti kiistäisi vai antaisitko vain olla?
Ap
En rehellisesti sanottuna tiedä. Olen sanonut, ja minut on haukuttu hulluksi ja valehdeltu, mistä on tullut niin hirveä olo, että toivoin etten olisi sanonut mitään.
Sillä ei ole sinänsä merkitystä, koska pettäjä ei myönnä, kadu, eikä pyydä anteeksi. Mitkä on ainoita, mitä sillä sanomisella edes tavoitellaan.Sitähän toivoo, että toinen sanoo että olet oikeassa, ja tekemässä oikean päätöksen. Sellaista vastausta ei tietenkään tule saamaan. Silloinhan kyseessä olisi avoin, rehellinen ja toisia ajatteleva ihminen kyseessä. Mitä pettäjä lähtökohtaisesti ei ole.
Yleensäkin, kun suhteessa on paha olla, ja luottamus on mennyt, ei ole ketään muuta keneen voi tukeutua, ja kuka oikeasti voi sanoa, mikä on oikein tehdä. Eihän kukaan ystävä tai sukulainen voi oikeasti tietää, mitä teidän suhteessa tapahtuu.
Ja liian usein toitotetaan, että suhde vaatii työtä. Ei suhde voi olla pelkkää työtä, ja suhteen pitää olla lähtökohtaisesti hyvä. Ei huonosta suhteesta saa hyvää millään työllä.
Mutta sen voi sanoa, että yksinkin on paljon parempi, kuin huonossa suhteessa.Tämä on henkisesti kaikkein huonoin vaihtoehto. Olen samassa tilassa. Tiedän, että on petetty. Suoraan ei tunnusta, mutta puhuu itsensä pussiin muulla tavoin. Tilanne on hankala. Pää menee sekaisin niistä valheista, mitä vaimo latelee. En tiedä kuinka paljon on petetty. Olin valmis antamaan anteeksi, mutta vaimo aloitti leikin, ettei ole pettänyt.
Pakottaako joku olemaan tuon naisen kanssa? Aivan. Eroa
Jotkut nyt sanovat pettämisestä epäilevää vainoharhaiseksi. Joo, on niin mustasukkaisia ihmisiä, että syyttelevät omien kuvitelmiensa perusteella.
On kuitenkin aika yleistä tietoa, minkälaiset merkit kertovat usein pettämisestä. Jokainen itse arvioi, mikä toisen käytöksessä on muuttunut tai mikä on poikkeavaa ja sen perusteella epäily herää.
Varmoja todisteita pettämisestä on vaikka käytetty kortsu, vieraat alusvaatteet tai tavarat tai ihan rysän päältä kiinni jääminen. Noita vaan tapahtuu harvemmin. Yleensä se on se pienempien asioiden summa, josta tieto tulee. Keskustelu ei auta, koska pettäjä ei tunnusta.
Joillain saattaa myös olla kokemusta petetyksi tulemisesta aiemmissa suhteissa, joten herkemmin ja nopeammin lukee ne merkit, kun ovat jo tuttuja.
Epäily kalvaa sen verran, että toiseen ei luota, joten parempi lopettaa suhde, ihan oman mielenterveyden takia ja ettei tuhlaa aikaansa. Edelleen keskustelu ei auta, koska se pettäjä valehtelee.
Jos tosiaan olisi selvää että on pettänyt enkä vain luulisi niin, niin lopettaisin suhteen. Toinen varmaan ihmettelisi miksi näin, niin siinähän se syy tulisi sitten kerrottua.
Vierailija kirjoitti:
Riittää että sulla huono olo suhteessa, voit lopettaa sen.
Uusi suhde, johon ei tolta pohjalta voi luottamusta syntyä.
Tämä on hyvä vastaus. Olipa syy mikä tahansa, jos sun ei ole hyvä olla ja olo tunnu turvalliselta ja rakastetulta, niin lompsi matkoihisi. Vältyt monelta mielipahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jatkaisi suhteen.
Sanoisitko sille toiselle osapuolelle edes todista syytä, jonka hän todennäköisesti kiistäisi vai antaisitko vain olla?
Ap
En sanois. Ei syyn kertomisesta ole mitään hyötyä, haittaa voi olla, koska tyyppi saa vaan syyn riidellä ja kiistää. Ylipäänsä puhuisin mahdollisimman vähän enää ikinä ja vain konkreettisista käytännön asioista, jos on ihan pakko. Blokkaisin somessa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jatkaisi suhteen.
Sanoisitko sille toiselle osapuolelle edes todista syytä, jonka hän todennäköisesti kiistäisi vai antaisitko vain olla?
Ap
En sanoisi, enkä ole sanonut, vaan sanoisin vain että ei tämä toimi, minulla ei ole sinua kohtaan sellaisia tunteita kuin seurustelua varten pitäisi olla.
Tää on aina hyvä, ja tosi, selitys.
Jaha! Parisuhde ei ole käräoikeus: todisteita ei tarvita.
Toisaalta, jos syytät pettämisestä ilman mitään näyttöä, niin et ole kykenevä ollenkaan parisuhteeseen.
Vika on silloin sinussa.