Taitaa Rammsteinin taru olla kohta taputeltu
Eihän tuossa ole enää vaihtoehtona kun bändin alasajo.
Kommentit (2249)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eKylläpä on taas jälleen kerran valikoiva muisti.
Sairastan itse tuota samaa sairautta eikä se estä yhdyntää. Verenvuotoa siinä on aina eikä se juurikaan eroa kuukautisista.
Erikoinen masokistinen asenne myös Zoella, eli päässäkin viiraa. Ei tykkää Rammsteinista eikä Lindemansista, mutta on pitänyt ängetä sekä konserttiin että takahuonebailuihin. Voi vaan kysyä miksi.
Koska on saanut kutsun ja ilmaisen lipun?
Menisitkö sinä bändin konserttiin josta et pidä, ja sellaisen henkilön bileisiin josta et pidä? Vain siksi kun sait ilmaiset liput?
Ai niin. Tietysti menisit. Kuuluisa bändi ja julkkismies. Eikä haittaisi että ainoa syy kutsuun on nuori ikä ja hyvä ulkonäkö.
Ja miksi Zoe suostui ottamaan suihin kuusikymppiseltä pervolta josta ei edes pitänyt? Olisiko kuusikymppisen postimies Till Suomimannin bileissä käynyt samoin? Sielläkin olisi ollut ilmaista viinaa.
Naisten olisi aika katsoa peiliin. Miksi vitussa te käyttäydytte vapaaehtoisesti kuin haaremiorjat kun kyseessä on kuuluisa mies?
Lakkaa nyt hokemasta tusota "konsertista, josta ei pidä", kun jutussa selvästi puhuttiin lempiyhtyesstä.
Ai niin, ethän sä lukenut juttua. Kunhan vänkytät.
Zoe piti Lindemannia vastenmielisenä, eikö?
Puhuttiin tuosta kaverin kanssa, kun hänen bändinsä oli listaykkösenä.
Jotenkin kaikki vastuu siirretään kuuluisalle miehelle. Naiset tekevät mitä kyuuluisuus haluaa, ja sitten se onkin kuuluisuuden vastuulla ettei nainen tee jotain mitä katuisi jälkeenpäin tai jo teon aikana.
Koko kuviossa naiset asettautuvat haaremitytöiksi joilla ei ole itsemääräämisoikeutta, ja olettavat että viisas faarao käyttäisi valtaansa "oikein".
Naiset, teillä on itsemääräämisoikeus. Jos sanoisitte 60v postimies Till Suomimannille ei, miksi ette sano 60v muusikko Till Lindemannille ei? Molemmissa bileissä on ilmaista viinaa ja teidät on kutsuttu sinne iän ja ulkonäön takia.
Eiköhän kaikessa seksissä ole molempien vastuulla kuulostella koko ajan, mennäänkö sellaisella alueella, missä se toinenkin haluaa olla mukana, oli sitä kuuluisuus tai ei. Näin ei tule mitään sanomista jälkikäteen.
Se on vaan sitten tosi vaikeaa, jos oma suuntaus on ottaa rajusti vastaanpanevia tai ei-innokkaasti mukana olevia kohteita niin silloin leikin juoni pitäisi käydä läpi etukäteen. Mutta sekin veisi hommasta parhaan terän, koska sitten se olisi vaan sovittu näytelmä eikä tositilanne.
Ja se on välillä haastavaa. Naisten ykköstoive on jokaisessa kyselyssä sama: se että himokas, ja mielellään valtaa omaava mies, "ottaa naisen" spontaanisti.
Ei se voi olla vain miehen vastuulla tunnustella herkillä tuntosarvilla missä nyt mennään. Naisen on ilmaistava tahtonsa selkeästi ja heti. Ei vuosia jälkikäteen.
Mikä on epäselvää sanoissa ei tai lopeta? Äsken sanottiin, että ne pitää sanoa jotenkin erityisen ponnekkaasti tai uskottavasti, jotta ne voitaisiin ottaa todesta.
Ja jopa (vai etenkin?) raisk aajat käyvät kauppaa eli eivät ota ensimmäistä ei:tä mitenkään vaan painostavat lupaa saada jatkaa/aloittaa.
Ja mistä me tiedämme että on sanottu EI ja LOPETA?
Mistä me tiedetään, että on olemassa Zoe, joka on tavannut Tillin? Ei tiedetä ei, joten mennään narratiivin mukaan.
Siitä, että Der Spigel sanoo niin. Se ei ole mikään ÄmVee-lehti. Narratiivi-sanan käytöstä päätellen ÄmVee on sulle noista se tutumpi.
Kannattaa lukea tämä niin ymmärtää, että kaikki seksi ei ole sitä, mitä moni, ainakin ennen pornoa, seksillä käsitti. Ja että on helppo asettaa toiselle ihmiselle rajat, mutta vaaralliselle ihmiselle rajojen asettaminen ei enää olekaan niin helppoa.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/dfafb842-b418-43ff-8067-fe6e8…

Siis Der Spiegel. Jäi yks kirjain pois.

Mistä Der Spiegel on saanut tämän tiedon? Onko heillä hallussa videomateriaalia aktista tms?
Vai kertooko Der Spiegel vain mitä Zoe on sanonut?

Se mitä on sanottu ja mitä on tapahtunut, ratkaistaan oikeudessa. Sitä ei määritä se jos Zoe on sanonut lehdelle jotain.
Liettuassa ei aloiteta tutkintaa. Mitäs nyt?

Siksi kun se kuusikymppinen pervo oli huumannut hänet.
Semmoisesta ei ole yhtään mitään todisteita.
Mistähän nämä huumaus-jutut ovat alkunsa saaneet?
Uskoisi tuolla Lindemannin rahamäärällä löytyvän huumeita/huumausaineita, jotka tehoavat kunnolla, eikä näin, miten välillä muisti menee, välillä muistetaan, välillä nukutaan ja välillä heräillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne nollarivin bändärit oikein kuvittelivat menevänsä sinne panokoppiin Tillin kanssa tekemään?
Sudokuja? Origameja? Runoja?Tällainen on *aiskaajan logiikka. Kerran on johonkin suostunut, ei voi kieltäytyä enää mistään.
Onko tämä skenaario sinusta ok?
Tapaat naisen baarissa, ja lähdette luoksesi jatkoille. Kotonasi nainen ei haluakaan seksiä, joten otat väkisin, koska itsehän lähti mukaasi. Onhan se nyt selvää, mitä lähditte tekemään.Höpö höpö.
Siellä baarissa voi sopia mitä sinne jatkoille mennään tekemään. Jos seksi on naisen mielestä poissuljettu optio, senkin asian voi sanoa etukäteen. Jos mies puolestaan haluaa juuri sitä seksiä, silloinhan on turha naisen lähteä mukaan ollenkaan.Mikään tuossa ei poissulje sitå että mies voi kuitenkin raiskata naisen eli tehdä törkeän rikoksen.
Eikä sitä etteikö ne voisi harrastaa seksiä, ja nainen tekee rikosilmoituksen aamulla kun kaduttaa.
Se, että noin voi tehdä, ei poista oikeiden raisk austen olemassa oloa. En ole huvikseni käynyt keskimässä satuja 2 vuoden ajan terapiassa ja maksanut siitä tuhansia euroja. En huvikseni menettänyt hyvää työpaikkaani, kun en vaan jaksanut enää tapahtuman jälkeen.
Luulisi, että oikeudessa katsotaan myös naisen elämää pidemmälle kuin yhdyntää seuraavaan aamuun.
Mutta se ei auta ketään, että purat tällä palstalla pahaa oloasi ja teet syyttämistä syyllisiä omien kokemuksiesi takia. Se on yksinkertaisesti väärin ja suosittelen sinulle terapian jatkamista.
En oke täällä tehnyt syyttömistä syyllisiä vasn keskustellut tapauksessa. Sen lomassa on käynyt ilmi, että ilmeisesti usealle miehelle ei ole selvää mikä on ok ja mikä ei. Jos yksikään mies heräisi peilaamaan omia asenteitaan ja huomaisi niissä korjaamisen varaa, minun viestini eivät ole menneet hukkaan. Myös joku nainen saattaa herätä tajuamaan, mistä oma huono olo johtuu.
Usein näissä pitkissä ketjuissa rönsytään aihetta sivuten muuhunkin.
Sinustako Lindemannin toiminta on kaikin puolin ok? Hienoa alfan toimintaa?
Ihan jos rehellinen olen, niin en usko mihinkään huumaamiseen. En myöskään usko, että ketään olisi raiskattu ja siitähän ei myöskään ole syytöksiä. Pidän outona sitä, että tänne ketjuun sitten kirjoitellaan näitä raiskaustarinoita. En myöskään tiedä tästä asiasta oikein mitään. 0-riviä pidän vähän outona, mutta bileitä taas en pidä outona, koska jatkoja on aina ollut ja niitä tulee aina olemaan. Summasummarum en usko, että mitään laitonta olisi tapahtunut. Jokainen on bileissä itse kumonnut tarjotun juoman ja sen olisi tietenkin voinut jättää myös juomatta. Jos seksiä on ollut, niin se on selkeästi ollut vapaaehtoista. Katumus on voinut iskeä jälkikäteen, mutta sille ei sitten enää mitään voi.
On kaksikin syytöstä rais kauksesta. Toinen nainen, joka pyysi lopettamaan eikä lopettanut ja toinen nainen, joka heräsi kesken aktin. Sitten se kyseenalaisesti toimittu aktin aloitus, kun neitsyt roudattiin vaatekomeroon ja Lindemann työntyi häneen valmisteluitta ja keskusteluitta siitä, haluaako hän, miten ehkäisy, taudit tms.
Jokainen aikuinen voisi myös miettiä omaa käytöstään, että onko aiheuttamassa toisille traumoja tai pahentamassa jo olemassa olevia vai tuomassa muiden elämään jotain rakentavaa ja hyvää.
Kun tunnut tietävän niin paljon tuon neitsyen tapauksesta, niin menikö se itse sinne vaatekomeroon vai kuka vei? Oliko alapää paljaana, vai miten Till taisteluitta pystyi luikauttamaan slerban mahlaa tihkuvaan mellaan?
Taisteluitta pystyi, koska vastapuoli ei taistellut. Kai se kukkamekko on helppo ja pikkarit siitä siirtää sivuun yhdellä kädenliikkeellä.
Voisitko mennä satuilemaan näitä fantasioitasi vaikka seksi-osioon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eKylläpä on taas jälleen kerran valikoiva muisti.
Sairastan itse tuota samaa sairautta eikä se estä yhdyntää. Verenvuotoa siinä on aina eikä se juurikaan eroa kuukautisista.
Erikoinen masokistinen asenne myös Zoella, eli päässäkin viiraa. Ei tykkää Rammsteinista eikä Lindemansista, mutta on pitänyt ängetä sekä konserttiin että takahuonebailuihin. Voi vaan kysyä miksi.
Koska on saanut kutsun ja ilmaisen lipun?
Menisitkö sinä bändin konserttiin josta et pidä, ja sellaisen henkilön bileisiin josta et pidä? Vain siksi kun sait ilmaiset liput?
Ai niin. Tietysti menisit. Kuuluisa bändi ja julkkismies. Eikä haittaisi että ainoa syy kutsuun on nuori ikä ja hyvä ulkonäkö.
Ja miksi Zoe suostui ottamaan suihin kuusikymppiseltä pervolta josta ei edes pitänyt? Olisiko kuusikymppisen postimies Till Suomimannin bileissä käynyt samoin? Sielläkin olisi ollut ilmaista viinaa.
Naisten olisi aika katsoa peiliin. Miksi vitussa te käyttäydytte vapaaehtoisesti kuin haaremiorjat kun kyseessä on kuuluisa mies?
Siksi kun se kuusikymppinen pervo oli huumannut hänet.
Semmoisesta ei ole yhtään mitään todisteita.
Mistähän nämä huumaus-jutut ovat alkunsa saaneet?
Uskoisi tuolla Lindemannin rahamäärällä löytyvän huumeita/huumausaineita, jotka tehoavat kunnolla, eikä näin, miten välillä muisti menee, välillä muistetaan, välillä nukutaan ja välillä heräillään.
No niinpä. Perkuleen epätasaista rupulaatua saanut jostain alelaarista, kun ei tuo Shelbykään muista mitään, mutta silti muistaa. Hmmm. Erikoista huumaavaa ainetta kyllä.
Minä ainakin tykkään monesta heidän biiseistään ja aion kuunnella niitä jatkossakin :D
Könnt ihr mich hören? (Wir hören dich!!!)
Könnt ihr mich sehen? (Wir sehen dich!!!)
Könnt ihr mich fühlen? (Wir fühlen dich!!!)

Uskoisi tuolla Lindemannin rahamäärällä löytyvän huumeita/huumausaineita, jotka tehoavat kunnolla, eikä näin, miten välillä muisti menee, välillä muistetaan, välillä nukutaan ja välillä heräillään.No niinpä. Perkuleen epätasaista rupulaatua saanut jostain alelaarista, kun ei tuo Shelbykään muista mitään, mutta silti muistaa. Hmmm. Erikoista huumaavaa ainetta kyllä.
Aina on myös mahdollista, mikäli huumetta käytetty, valita sellainen huume/muuntohuume/lääke, jolla on minimaalisin riski jäädä kiinni seulassa tai tullissa tai mihin on itsellä vaivaton pääsy, toimivuus sitten kakkossijalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eKylläpä on taas jälleen kerran valikoiva muisti.
Sairastan itse tuota samaa sairautta eikä se estä yhdyntää. Verenvuotoa siinä on aina eikä se juurikaan eroa kuukautisista.
Erikoinen masokistinen asenne myös Zoella, eli päässäkin viiraa. Ei tykkää Rammsteinista eikä Lindemansista, mutta on pitänyt ängetä sekä konserttiin että takahuonebailuihin. Voi vaan kysyä miksi.
Koska on saanut kutsun ja ilmaisen lipun?
Menisitkö sinä bändin konserttiin josta et pidä, ja sellaisen henkilön bileisiin josta et pidä? Vain siksi kun sait ilmaiset liput?
Ai niin. Tietysti menisit. Kuuluisa bändi ja julkkismies. Eikä haittaisi että ainoa syy kutsuun on nuori ikä ja hyvä ulkonäkö.
Ja miksi Zoe suostui ottamaan suihin kuusikymppiseltä pervolta josta ei edes pitänyt? Olisiko kuusikymppisen postimies Till Suomimannin bileissä käynyt samoin? Sielläkin olisi ollut ilmaista viinaa.
Naisten olisi aika katsoa peiliin. Miksi vitussa te käyttäydytte vapaaehtoisesti kuin haaremiorjat kun kyseessä on kuuluisa mies?
Lakkaa nyt hokemasta tusota "konsertista, josta ei pidä", kun jutussa selvästi puhuttiin lempiyhtyesstä.
Ai niin, ethän sä lukenut juttua. Kunhan vänkytät.
Zoe piti Lindemannia vastenmielisenä, eikö?
Puhuttiin tuosta kaverin kanssa, kun hänen bändinsä oli listaykkösenä.
Jotenkin kaikki vastuu siirretään kuuluisalle miehelle. Naiset tekevät mitä kyuuluisuus haluaa, ja sitten se onkin kuuluisuuden vastuulla ettei nainen tee jotain mitä katuisi jälkeenpäin tai jo teon aikana.
Koko kuviossa naiset asettautuvat haaremitytöiksi joilla ei ole itsemääräämisoikeutta, ja olettavat että viisas faarao käyttäisi valtaansa "oikein".
Naiset, teillä on itsemääräämisoikeus. Jos sanoisitte 60v postimies Till Suomimannille ei, miksi ette sano 60v muusikko Till Lindemannille ei? Molemmissa bileissä on ilmaista viinaa ja teidät on kutsuttu sinne iän ja ulkonäön takia.
Eiköhän kaikessa seksissä ole molempien vastuulla kuulostella koko ajan, mennäänkö sellaisella alueella, missä se toinenkin haluaa olla mukana, oli sitä kuuluisuus tai ei. Näin ei tule mitään sanomista jälkikäteen.
Se on vaan sitten tosi vaikeaa, jos oma suuntaus on ottaa rajusti vastaanpanevia tai ei-innokkaasti mukana olevia kohteita niin silloin leikin juoni pitäisi käydä läpi etukäteen. Mutta sekin veisi hommasta parhaan terän, koska sitten se olisi vaan sovittu näytelmä eikä tositilanne.
Ja se on välillä haastavaa. Naisten ykköstoive on jokaisessa kyselyssä sama: se että himokas, ja mielellään valtaa omaava mies, "ottaa naisen" spontaanisti.
Ei se voi olla vain miehen vastuulla tunnustella herkillä tuntosarvilla missä nyt mennään. Naisen on ilmaistava tahtonsa selkeästi ja heti. Ei vuosia jälkikäteen.
Mikä on epäselvää sanoissa ei tai lopeta? Äsken sanottiin, että ne pitää sanoa jotenkin erityisen ponnekkaasti tai uskottavasti, jotta ne voitaisiin ottaa todesta.
Ja jopa (vai etenkin?) raisk aajat käyvät kauppaa eli eivät ota ensimmäistä ei:tä mitenkään vaan painostavat lupaa saada jatkaa/aloittaa.
Ja mistä me tiedämme että on sanottu EI ja LOPETA?
Mistä me tiedetään, että on olemassa Zoe, joka on tavannut Tillin? Ei tiedetä ei, joten mennään narratiivin mukaan.
Siitä, että Der Spigel sanoo niin. Se ei ole mikään ÄmVee-lehti. Narratiivi-sanan käytöstä päätellen ÄmVee on sulle noista se tutumpi.
Zoe voi olla olemassa, mutta tarinansa paikkansa pitävyys välttämättä ei.
En minä ainakaan heti usko, mitä ns. korkealaatuinen lehti kirjoittaa, ennen kuin asia on virallisesti loppuunkäsitelty tai asiat ovat muulla tavalla todeksi todettu.
Esim. Hesarin ajojahti Rydmania kohtaan, missä ainoana totuutena esitettiin naisten antamia lausuntoja/tarinoita. Kuinkas sitten kävikään?
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin tykkään monesta heidän biiseistään ja aion kuunnella niitä jatkossakin :D
Könnt ihr mich hören? (Wir hören dich!!!)
Könnt ihr mich sehen? (Wir sehen dich!!!)
Könnt ihr mich fühlen? (Wir fühlen dich!!!)
Onpas taas fiksut sanat. Voiko hän (feminiini) kuulla, nähdä, tuntea minut? Me kuulemme, näemme, tunnemme sinut. Mitä tuokin tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eKylläpä on taas jälleen kerran valikoiva muisti.
Sairastan itse tuota samaa sairautta eikä se estä yhdyntää. Verenvuotoa siinä on aina eikä se juurikaan eroa kuukautisista.
Erikoinen masokistinen asenne myös Zoella, eli päässäkin viiraa. Ei tykkää Rammsteinista eikä Lindemansista, mutta on pitänyt ängetä sekä konserttiin että takahuonebailuihin. Voi vaan kysyä miksi.
Koska on saanut kutsun ja ilmaisen lipun?
Menisitkö sinä bändin konserttiin josta et pidä, ja sellaisen henkilön bileisiin josta et pidä? Vain siksi kun sait ilmaiset liput?
Ai niin. Tietysti menisit. Kuuluisa bändi ja julkkismies. Eikä haittaisi että ainoa syy kutsuun on nuori ikä ja hyvä ulkonäkö.
Ja miksi Zoe suostui ottamaan suihin kuusikymppiseltä pervolta josta ei edes pitänyt? Olisiko kuusikymppisen postimies Till Suomimannin bileissä käynyt samoin? Sielläkin olisi ollut ilmaista viinaa.
Naisten olisi aika katsoa peiliin. Miksi vitussa te käyttäydytte vapaaehtoisesti kuin haaremiorjat kun kyseessä on kuuluisa mies?
Siksi kun se kuusikymppinen pervo oli huumannut hänet.
Semmoisesta ei ole yhtään mitään todisteita.
Mistähän nämä huumaus-jutut ovat alkunsa saaneet?
Uskoisi tuolla Lindemannin rahamäärällä löytyvän huumeita/huumausaineita, jotka tehoavat kunnolla, eikä näin, miten välillä muisti menee, välillä muistetaan, välillä nukutaan ja välillä heräillään.No niinpä. Perkuleen epätasaista rupulaatua saanut jostain alelaarista, kun ei tuo Shelbykään muista mitään, mutta silti muistaa. Hmmm. Erikoista huumaavaa ainetta kyllä.
Aina on myös mahdollista, mikäli huumetta käytetty, valita sellainen huume/muuntohuume/lääke, jolla on minimaalisin riski jäädä kiinni seulassa tai tullissa tai mihin on itsellä vaivaton pääsy, toimivuus sitten kakkossijalla.
Nyt alkaa mennä kyllä jo ihan rupupuolelle tuo juttu. Huhhuh. Mieti nyt itsekin mitä just kirjoitit. Tässä onkin takana tuollainen salaliittoteoria. Joko olet kertonut havaintosi Saksan poliisille?
Tuli mieleen kun itseäni luultiin konsertissa aikoinaan ehkä hädin tuskin 18 -vuotiaana bändäriksi, koska pidin parista punk kappaleesta. Aloin kuuntelemaan sen bändin kappaleita pitkästä aikaa. Oi niitä aikoja.
Kuinka bändärikulttuuri voisi yllättää enää kenetkään, jos vuosikymmeniä sitten nörttitytötkin tiesivät tasan tarkkaan, mistä on kyse ja minkä takia jatkoille lähdetään rokkareitten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eKylläpä on taas jälleen kerran valikoiva muisti.
Sairastan itse tuota samaa sairautta eikä se estä yhdyntää. Verenvuotoa siinä on aina eikä se juurikaan eroa kuukautisista.
Erikoinen masokistinen asenne myös Zoella, eli päässäkin viiraa. Ei tykkää Rammsteinista eikä Lindemansista, mutta on pitänyt ängetä sekä konserttiin että takahuonebailuihin. Voi vaan kysyä miksi.
Koska on saanut kutsun ja ilmaisen lipun?
Menisitkö sinä bändin konserttiin josta et pidä, ja sellaisen henkilön bileisiin josta et pidä? Vain siksi kun sait ilmaiset liput?
Ai niin. Tietysti menisit. Kuuluisa bändi ja julkkismies. Eikä haittaisi että ainoa syy kutsuun on nuori ikä ja hyvä ulkonäkö.
Ja miksi Zoe suostui ottamaan suihin kuusikymppiseltä pervolta josta ei edes pitänyt? Olisiko kuusikymppisen postimies Till Suomimannin bileissä käynyt samoin? Sielläkin olisi ollut ilmaista viinaa.
Naisten olisi aika katsoa peiliin. Miksi vitussa te käyttäydytte vapaaehtoisesti kuin haaremiorjat kun kyseessä on kuuluisa mies?
Siksi kun se kuusikymppinen pervo oli huumannut hänet.
Semmoisesta ei ole yhtään mitään todisteita.
Mistähän nämä huumaus-jutut ovat alkunsa saaneet?
Uskoisi tuolla Lindemannin rahamäärällä löytyvän huumeita/huumausaineita, jotka tehoavat kunnolla, eikä näin, miten välillä muisti menee, välillä muistetaan, välillä nukutaan ja välillä heräillään.
No tämä Shelbyhän ainakin oli itse vain arvellut, että kun tuli niin kovat olot juhlinnan päätteeksi eikä tiedä mistä on ne ruhjeensa saanut, niin pakosti on tullut huumatuksi.
Ja siis väitti nimenomaan tulleensa huumatuksi prepartyissä ENNEN keikkaa. On kuitenkin ollut tajuissaan keikan ajan, tästä on ihan videokuvaa hänestä, kun hyppii ja hilluu siellä. Sitten väittää käyneensä keikan aikana keskustelun Tillin kanssa lavan alla seksistä, jota Till on odottanut saavansa. Hyvin yksityiskohtaisesti osaa kertoa mitä tapahtui. Tämän jälkeen on taas videomatskua, kun hän kännissä kuin käki kertoo kameralle, että Till halusi seksiä häneltä. Keikan jälkeen on ollut afterpartyissa, siis tunteja väitetyn huumaamisen tapahtumisen jälkeen. Kämpille päästyään joskus aikaisina aamun tunteina on hallusinoinut ja ties mitä. Ei tiedä, mistä on saanut kyljen kokoiset ruhjeet, eikä aamulla muista mitä on tapahtunut (paitsi tietenkin hyvin tarkasti esim. ne keskustelut Joe Letzin ja Tillin kanssa).
On ihan tietoisesti käyttänyt alkoholia SSRI-lääkkeiden kanssa sekaisin, joiden mixaus voi aiheuttaa arvaamattomia oireita. Mutta silti on vakuuttunut, että hänet on bändin toimesta huumattu juhlissa ennen keikkaa.
Miten kukaan voi edes ottaa tälläisiä syytöksiä tosissaan?
Minäkin join juhannuksena 2004 puoli pulloa tequilaa, enkä muista tapahtumista juuri mitään. Polvessa oli aamulla mustelma. Onko minut kenties huumattu? Varmasti joku julkimo esiintyi silloin paikkakunnalla, voisinko syyttä häntä huumauksesta ja seksuaalisesta väkivallasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eKylläpä on taas jälleen kerran valikoiva muisti.
Sairastan itse tuota samaa sairautta eikä se estä yhdyntää. Verenvuotoa siinä on aina eikä se juurikaan eroa kuukautisista.
Erikoinen masokistinen asenne myös Zoella, eli päässäkin viiraa. Ei tykkää Rammsteinista eikä Lindemansista, mutta on pitänyt ängetä sekä konserttiin että takahuonebailuihin. Voi vaan kysyä miksi.
Koska on saanut kutsun ja ilmaisen lipun?
Menisitkö sinä bändin konserttiin josta et pidä, ja sellaisen henkilön bileisiin josta et pidä? Vain siksi kun sait ilmaiset liput?
Ai niin. Tietysti menisit. Kuuluisa bändi ja julkkismies. Eikä haittaisi että ainoa syy kutsuun on nuori ikä ja hyvä ulkonäkö.
Ja miksi Zoe suostui ottamaan suihin kuusikymppiseltä pervolta josta ei edes pitänyt? Olisiko kuusikymppisen postimies Till Suomimannin bileissä käynyt samoin? Sielläkin olisi ollut ilmaista viinaa.
Naisten olisi aika katsoa peiliin. Miksi vitussa te käyttäydytte vapaaehtoisesti kuin haaremiorjat kun kyseessä on kuuluisa mies?
Siksi kun se kuusikymppinen pervo oli huumannut hänet.
Semmoisesta ei ole yhtään mitään todisteita.
Mistähän nämä huumaus-jutut ovat alkunsa saaneet?
Uskoisi tuolla Lindemannin rahamäärällä löytyvän huumeita/huumausaineita, jotka tehoavat kunnolla, eikä näin, miten välillä muisti menee, välillä muistetaan, välillä nukutaan ja välillä heräillään.No niinpä. Perkuleen epätasaista rupulaatua saanut jostain alelaarista, kun ei tuo Shelbykään muista mitään, mutta silti muistaa. Hmmm. Erikoista huumaavaa ainetta kyllä.
Juu ja eikös hän sanonut, etät hänet huumattiin jo ennen keikkaa? Aika huonoa kamaa, jos filmi on mennyt poikki vasta aamuyöllä, siis todella monta tuntia huumausaineen nauttimisen jälkeen... Ja aika valikoivasti tosiaan vaikuttaa muistiin.

Tottakai juu, joo joo ilman muuta. Tai entä jos ei huumattu alunperinkään ollenkaan? Miksi pidätte kynsin hampain kiinni siitä huumaamisesta, vaikkei koko jutussa ole mitään järkeä? Ai niin, mutta kun se on niin pimeän näköinen ukko, että pakko sen on olla vaarallinen.

Ei ihmekään, kun Liettuan poliisi ei ottanut tutkintaan tätä juttua. Aika hatara on kyllä tuo juttu.
Niissä juhlissa on kyllä ihan baarimikotkin, joilta saa juomaa. Siellä on myös järjestysmiehetkin. Tuskin maltan odottaa mitä heillä on kerrottavanaan. Kuulin huhua, että esim. tämä Shelby oli oikein tanssinut Tillin ympärillä, mutta sekin selviää aikanaan.