Taitaa Rammsteinin taru olla kohta taputeltu
Eihän tuossa ole enää vaihtoehtona kun bändin alasajo.
Kommentit (2249)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eMikä tässä on se rikos? Tyttö sanoi vuotavansa verta ja Lindemann sanoi ettei se haittaa. Sitten sairaus aiheutti pari päivää vuotoa. Sekö on rikos ettei Lindemann pelkää kuukautisverta? Vai pari työntöä lopussa?
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis.

Tukehdu paskaasi munapää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään onko itsensä huumatuksi kokeneiden naisten ollut oikeasti hankalaa ja vaikeaa ymmärtää hakeutua huumetesteihin, kuten jotkut väittävät. Tässä kannattaa myös muistaa, että kaikkia EU kansalaisia hoidetaan sairastuessa yhtä lailla kaikissa EU maissa. Löysin tämän jutun kun etsin tietoa miten toimia jos huomaa tulleensa huumatuksi. Onko savolaiset ainoastaan fiksumpia kuin kaikki muut, vai miksi se on heille noin helppoa?
"MTV: Epäiletkö, että alkoholijuomaasi sujautettiin tyrmäystippoja? Toimi neuvojen mukaisesti
02.07.2019 15:45 -
Päältäpäin on usein vaikea arvioida, onko henkilö juonut tyrmäystippoja sisältävää juomaa, kertoo Santeri Seppälä Mikkelin keskussairaalasta MTV:lle.
Joskus hauska baari-ilta voi saada järkyttävän käänteen, jos joku onnistuu laittamaan salaa tyrmäystippoja toisten juomiin. Mikkelin keskussairaalan terveyspalvelujohtaja Santeri Seppälä kertoo MTV Uutiset Live -lähetyksen haastattelussa, miten olisi hyvä toimia, jos epäilee nauttineensa tyrmäystippoja sisältävää juomaa.
- Jos hakeutuu päivystykseen, kannattaa mainita epäilystä (tyrmäystippojen uhriksi joutumisesta), niin tiedämme ottaa verinäytteitä mahdollisia poliisitutkintoja varten. Totta kai, jos on vahva epäily asiasta, kannustamme tekemään poliisille ilmoituksen ja jatkotutkinto on poliisin vastuulla.
Tapaukset vaihtelevat lievistä vakaviin
Santeri Seppälän mukaan on erittäin vaikeaa päältäpäin tunnistaa, onko henkilö saanut tietämättään tyrmäystippoja. Yleensä henkilö, joka epäilee joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla, hakeutuu terveydenhuollon piiriin tavanomaisesta poikkeavan huonovointisuuden ja humalatilan takia. Päivystyksessä henkilön terveydentila tutkitaan ja hänestä otetaan verikokeita.- Yleisimmät huumausaineet nähdään (verikokeissa) heti, harvinaisemmat tulevissa tutkimuksissa.
Mikkelin keskussairaalaan hakeutuu Seppälän mukaan viikoittain ihmisiä, jotka epäilevät joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla. Valtaosa tapauksista on lieviä, mutta joukossa on ollut myös vakavampia tapauksia.
- On tapahtunut pahoinpitelyitä ja seksuaalirikoksia näiden (tyrmäystippojen) takia ja silloin vakavuusaste on suuri."
https://www.voice.fi/ilmiot/a-180790Tästä voi myös päätellä, että jos huumaaminen on noin yleistä jossain Mikkelissä, kuinka tavallinen ilmiö se on maailmalla? Joten ei ole mitenkään ihmeellistä käsitellä aihetta runossa, joka on samalla pieni realistinen kauhutarina.
Minkä ikäinen olet?
Katsos nämä ovat 24-vuotiaita "ujoja tyttöjä" ja "lapsinaisia", joten ei saa odottaa, että he pystyisivät samaan.
Tuskin on iällä väliä. On minullekin 17 -vuotiaana käynyt roudari sanomassa keikan aikana, että kannattaa jäädä paikalle keikan jälkeen. En jäänyt koska olin paikalla vain musiikin takia enkä olisi osannut mielistellä bändin jäseniä kehumalla musiikkia tms. Oli pieni kotimainen indie hard punk yhtye. Join olutta mutta silti tiesin mitä tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eMikä tässä on se rikos? Tyttö sanoi vuotavansa verta ja Lindemann sanoi ettei se haittaa. Sitten sairaus aiheutti pari päivää vuotoa. Sekö on rikos ettei Lindemann pelkää kuukautisverta? Vai pari työntöä lopussa?
Pari työntöä lopussa (mehän emme tiedä millaisia ja vaikka niitä olisi ollut enemmänkin) ovat R A I S K A U S ja tuo pitää saada taottua jokaisen ihmisen tajuntaan. Niin kauan tämä ketju on enemmän kuin tarpeen.
Eli joka työnnölle pitää kysyä erikseen lupa?
En luota tarinan yksityiskohtiin. Zoe ei muista monia asioita eikä ole välttämättä käyttänyt samoja sanoja seksin aikana ja tehnyt tahtoaan selväksi kuin vasta nyt jälkikäteen. Ja missä on rikosilmoitus.
Ehkä on syytä nostaa naisten ajokortti, alkoholin käyttö ja pankkitilin hallinta ikärajaa ainakin 30 vuoteen, siihen asti isä ja joku muu mies edunvalvojana, niin saadaan nämä uhri tarinat loppumaan.

Puolustele nyt siellä vielä raiskarijumalaasi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä on syytä nostaa naisten ajokortti, alkoholin käyttö ja pankkitilin hallinta ikärajaa ainakin 30 vuoteen, siihen asti isä ja joku muu mies edunvalvojana, niin saadaan nämä uhri tarinat loppumaan.
Ehkä on syytä kieltää miehiltä seksin harrastaminen kokonaan, kun eivät edes rautalangasta väännettynä erota raiskausta ja suostumuksellista seksiä toisistaan.
Syytön kunnes toisin todistetaan, vai onko se konsepti unohtunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä mitään ihmeellistä? Jo aikojen alusta on ollut olemassa tyttöjä ja naisia jotka mielellään tunkee tunnettujen bändien etkoille ja jatkoille ja "tauoille". Kaikenlaista on tapahtunut kun juomia ja muutakin on ollut tarjolla. Nyt on meneillään ajojahti taas. Ei kuitenkaan pitäisi tällä tavalla hutkia/tuomita ennen kuin on tutkittu.
Zoe kertoo juoneensa vain kaksi olutta, mutta hiljalleen muisti oli alkanut pätkiä. Hän kertoo artikkelissa, kuinka ei koskaan ole tunnustautunut Lindemannin faniksi ja piti häntä osin vastenmielisenä.
Silti huuruisen illan aikana hän kertoo antaneensa suuseksiä Lindemannille, joka oli yrittänyt houkutella häntä myös yhdyntään. Zoe oli kieltäytynyt, sillä hänellä on sairaus, joka aiheuttaa yhdyntäkipuja ja verenvuotoa.
Lopulta Zoe oli kuitenkin päätynyt sukupuoliyhdyntään Lindemannin kanssa. Sairauden vuoksi hän oli vuotanut verta hotellilakanoille, mutta Lindemann uskotteli kyseessä olevan kuukautisvuotoa.
Zoe oli aiemmin pyytänyt laulajaa lopettamaan ja tähän mies oli vastannut olevansa pian valmis. Verenvuoto jatkui useita päiviä.
Jälkikäteen Zoe ei osaa sanoa, miksi joutui tilanteeseen ja miksi harrasti seksiä Lindemannin kanssa vasten tahtoaan.
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/2739eb2f-e2ee-44d2-baaa-180d8820516eMikä tässä on se rikos? Tyttö sanoi vuotavansa verta ja Lindemann sanoi ettei se haittaa. Sitten sairaus aiheutti pari päivää vuotoa. Sekö on rikos ettei Lindemann pelkää kuukautisverta? Vai pari työntöä lopussa?
Pari työntöä lopussa (mehän emme tiedä millaisia ja vaikka niitä olisi ollut enemmänkin) ovat R A I S K A U S ja tuo pitää saada taottua jokaisen ihmisen tajuntaan. Niin kauan tämä ketju on enemmän kuin tarpeen.
Eli joka työnnölle pitää kysyä erikseen lupa?
En luota tarinan yksityiskohtiin. Zoe ei muista monia asioita eikä ole välttämättä käyttänyt samoja sanoja seksin aikana ja tehnyt tahtoaan selväksi kuin vasta nyt jälkikäteen. Ja missä on rikosilmoitus.
Valistetaan nyt tietämättömiä. Joka työnnölle ei tarvita lupaa, mutta kiellon jälkeen ei tule tapahtua kuin ulosveto. Ei työntöä. Ei kaupankäyntiä.
Jokainen mies ei näemmä pysty ymmärtämään naisen psyykettä ja seksuaalisuutta. Fiksu mies osaa lukea naisesta, onko tämä aidosti mukana vai ei ja haluaako vai ei.
Mulle ne työnnöt, joita en halunnut, ovat maksaneet tuhansia euroja ja kymmeniä tunteja terapiaa. Tuossakin kerrottiin, miten naiset olivat alkaneet myöhemmin oireilla.
Vierailija kirjoitti:
Meni taas canceloinnit pikkasen yli. Kukaan ei pakota menemään jatkoille aikuisia ihmisiä, kaikkihan sen tietää mitä siellä bäkkärillä tapahtuu.
Onko ok laittaa jotain tyrmäystippoja tms. naisten laseihin, että voi sitten yrittäää hyväksikäyttää? Taitaa olla lainvastaistahuumata salaa toinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Syytön kunnes toisin todistetaan, vai onko se konsepti unohtunut?
Todisteita onneksi näyttää kerääntyvän hurjaa vauhtia.
Zoen tarina on jälleen epämääräinen vihjailu huumaamisesta. Eikä hänkään tietysti muistanut käydä huumetestissä. Onko yksikään juhlissa ollut nainen muistanut tai ehtinyt käydä huumetestissä, vaikka on kokenut olevansa huumattu?

Oliko sulla siis jotain todisteita asiasta esittää. Se tequilan koputtelu pöytään ei edelleenkään ole vakuuttava todiste muusta kuin ensimmäisen syyttäjän typeryydestä.
Vierailija kirjoitti:
Zoen tarina on jälleen epämääräinen vihjailu huumaamisesta. Eikä hänkään tietysti muistanut käydä huumetestissä. Onko yksikään juhlissa ollut nainen muistanut tai ehtinyt käydä huumetestissä, vaikka on kokenut olevansa huumattu?
Miksi sinne testiin menisi, jos sillä hetkellä tuntuu, ettei ikinä aikoisi käyttää sitä tietoa mitenkään. Mielumminhan sitä suojelee psyyketään ja haluaa ajatella, ettei oma idoli tekisi hänelle niin.

Mikä sun mielestä on looginen selitys sille, että kymmenet naiset eri puolilla Eurooppaa ovat toisistaan riippumatta kokeneet tulleensa huumatuiksi, ainoa yhdistävä tekijä on Till Lindemannin bileisiin osallistuminen?
Rahastajille raiskaajan tuomiot, jos näin on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syytön kunnes toisin todistetaan, vai onko se konsepti unohtunut?
Todisteita onneksi näyttää kerääntyvän hurjaa vauhtia.
Todisteita vai rahastusyrityksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zoen tarina on jälleen epämääräinen vihjailu huumaamisesta. Eikä hänkään tietysti muistanut käydä huumetestissä. Onko yksikään juhlissa ollut nainen muistanut tai ehtinyt käydä huumetestissä, vaikka on kokenut olevansa huumattu?
Miksi sinne testiin menisi, jos sillä hetkellä tuntuu, ettei ikinä aikoisi käyttää sitä tietoa mitenkään. Mielumminhan sitä suojelee psyyketään ja haluaa ajatella, ettei oma idoli tekisi hänelle niin.
No sitten on turha syytellä jälkikäteen kun itse on sabotoinut kokonaan mahdollisuuden tutkia asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zoen tarina on jälleen epämääräinen vihjailu huumaamisesta. Eikä hänkään tietysti muistanut käydä huumetestissä. Onko yksikään juhlissa ollut nainen muistanut tai ehtinyt käydä huumetestissä, vaikka on kokenut olevansa huumattu?
Mikä sun mielestä on looginen selitys sille, että kymmenet naiset eri puolilla Eurooppaa ovat toisistaan riippumatta kokeneet tulleensa huumatuiksi, ainoa yhdistävä tekijä on Till Lindemannin bileisiin osallistuminen?
Rammsteinin tyyliset bändit vetoavat myös sekopäisiin naisiin. Ei mitenkään omituista, että noin kuuluisasta bändistä tuolla imagolla liikkuu juoruja ja kun joku aloittaa syyttämisen ilman todisteita, muut huomionhakuiset lähtevät mukaan. Onhan se tässä ketjussakin nähty kuinka helposti joku tuomitaan vailla mitään todisteita. Linkataan vaan biisi, "katsokaa nyt, pakko sen on olla syyllinen kun tämmöisestä on tehnyt biisin, linnaan vaan". Tulee mieleen 89/90-luvun saaatanallinen paniikki kun hevibändejä jatkuvasti syytettiin milloin mistäkin, samoin kuin niiden musaa kuuntelevia. West Memphis 3 jne...