ADHD-diagnoosien määrä on räjähtänyt

Ei voi laittaa sen piikkiin. Ei.

Minun keskittymiskyky on ihan rauniona. Syytän siitä nettiä ja kännyköitä.

Pfizukalla ei liene osuutta tähänkään.

Se rokote otetaan!

Kaikenlaiset diagnoosit on lisääntynyt räjähdysmäisesti...

Nistit saa tuon verukkeella ilmaiset mömmöt

En jaksanut keskittyä lapsena mihinkään mikä ei kiinnostanut. Koulussa vain ne aineet kiinnosti mistä tykkäsin. Olisin nykyajan mukaan ADHD mutta mulla on ollut tosi paha raudanpuute ja vasta aikuisiällä olen sen tajunnut.

Voi kunpa eivät olisi, niin me oikeasti vajavaiset voisimme saada tarvitsemamme diagnoosin ja hoidon. Nyt puolet populasta naureskelee, että itse aiheutettua. Ei muuten ole. Olen ollut ihan samanlainen jo kauan ennenkuin mitään älylaitteita edes keksittiin. Eikä mulla ole nytkään mitään älylaitetta käytössä lainkaan.

Minulla ei kuulemma ole ADD:tä, mutta selvästi mielestäni dopamiinin puutosta on, mitä olen juuri alkanut hoitamaan netistä löytyvillä vinkeillä. Ei "laiskat" ihmiset halua olla sellaisia kuin ovat, vaan aivoissa on selkeästi ongelmia.

Tsemppiä muille ongelmaisille! <3

Dopamiinin puutos aiheuttaa aloitekyvyttömyyttä, väsymystä, keskittymisvaikeuksia, ahdistusta, masennusta, univaikeuksia ja motivaation puutetta. 20h paasto auttoi minua yllättäen, sen jälkeen oli energisempi ja jotenkin selkeämpi olo.

Tulisko osa diagnooseista sitä kautta, että ensin lapsi saa diagnoosin tai lähetetään tutkimuksiin, sitten vanhempi alkaa tutustua aiheeseen ja luettuaan kuvauksia ADHD:n aiheuttamista vaikeuksista, hän alkaa ihmetellä, että hetkinen...!!!

Näin se meni meidän perheessä. En olisi osannut tätä omalle kohdalle epäillä, kun en tiennyt miten monella tavalla ADHD vaikuttaa. Kun lapsi sai tutkimus lähetteen, etsin tietoa ja hakeuduin tutkimuksiin saman tien.

Ei taida lapsen isäkään olla normaalin kirjoissa, mutta on niin huippuälykäs, että on pärjännyt työelämässä ja pahimmat ongelmat ovat enemmän arjen hallinnan puolella. Toistaiseksi hänellä ei ole ollut kiinnostusta hakeutua tutkimuksiin.

En voi kyllä tajuta mistä johtuu. Vielä 2000 luvun alussa ei ollut yhtään esim omien lasteni tarharyhmissä tai koululuokissa. Ensimmäinen diagnosoitu oli vasta 2010 kuopuksen luokalla. Ainoa vielä vuosien ajan.

Tänään seurasin Jumbossa n 8-9v poikaa joka sananmukaisesti räjähti käsiin. Hirveää kirkumista, kiroili kuin turkkilainen autokauppias, ilmeisesti potki tms ohi kulkenutta ulkomaalaista koska tämä oli täysin häkeltynyt ja tolaltaan.

20v sitten olisin äitinä tempaissut pojan tukasta sivuun ja pysäyttänyt moisen käytöksen. Nyt äiti vaan käveli pojan takana ja yritti saada tämän ulos kauppakeskuksesta.

Mä en ole ollenkaan varma siitä että kurittamattomuus olisi hyväksi lapsille! Pahoinpitelyä en hyväksy mutta kuri pitää olla, joskus se vaatii kovia otteita.

Naiset ja tytöt ovat alidiagnosoituina olleet jo siitä asti kun ADHD:ta alettiin tutkimaan enimmäkseen pojilla. Eli tyttöjen oireita ei ole osattu huomata, nykyäänkin monet tytöt jäävät diagnosoimatta, vasta sitten aikuisiällä havahtuu ettei kaikki ole ok ja lähdetään etsimään vastausta. Eli tottakai diagnoosit ovat lisääntyneet kun tutkimukset suosii poikia eikä tyttöjä, nyt kun naisia tutkitaan niin tullut kasvua diagnooseihin. Höppänä- miks ette lue asiasta enemmän ennen kuin tulet tänne ihmettelemään. Löytäisit tähänkin vastauksen.

Siinä vaiheessa kun on kokeillut aivan kaikki keinot ja mikään ei toimi, elämä ei suju ja oireita on ollut lapsuudesta saakka, on aika mennä tutkituttamaan asia myös aikuisena, ihan sama mitä muut tekevät.

Itse luin kaikki mahdolliset keskittymisoppaat, katsoin satoja videoita Youtubesta kuinka keskittyä ja opiskella, dopamiinipaastosin, poistin kaiken turhan puhelimestani ja ruutuaikani oli vain 1,5 tuntia päivässä (tämäkin aika meni ruutiini- ja opiskelusovelluksiin ja viestien vastaamiseen), harrastin liikuntaa, kävin kaksi vuotta terapiassa, kokeilin erilaisia ruokavalioita ja luontaishoitoja... Mikään ei auttanut merkittävästi. Julkiselle en päässyt tutkimuksiin, vaikka vuosia yritin ja lapsuuden käytöksestä oli mainintoja. Noh, sitten menin yksityiselle säätettyäni vuosia, mutta nyt on lääkitys ja maailma mullistunut. Lääkityksen saamisen jälkeen koko elämän jatkunut pakkomielteinen sokerinhimo (johon yhtään mikään ei auttanut) loppui seinään, 10 tunnin epäsäännölliset yöunet vaihtuivat säännöllisiin 8 tunnin uniin, päivisin ei enää väsytä ja jopa ne kesken päivää tulleet uupumuskohtaukset (jolloin saatoin nukahtaa kirjainmellisesti pystyyn) hävisivät, pystyn ajattelemaan selkeästi  ja oppimaan uusia asioita, virheet ovat vähentyneet, työmuisti toimii, pystyn puhumaan ilman että sanat menevät jatkuvasti sekaisin jne jne. Toki lääkkeet eivät ole oikotie onneen, ovat kalliita, on sivuoireita, on tunteiden latistumista, ja lääkkeettöminä päivinä vanha meno jatkuu. Mutta lääkkeiden avulla musta on tullut aivan superihminen, sillä olen opetellut valtavasti selviytymismekanismeja ja toimintakeinoja, ja nyt yhdessä lääkkeen kanssa pystyn tekemään mitä vain haluan. Ilman lääkettä en vain saanut tehtyä, vaikka kiljuin ja pahimmillaan löin ja hakkasin itseäni turhautumisesta kun keho ja mieli eivät totelleet. Ihana tunne, kun oikeasti keho tottelee käskyjä aivoilta, ja aivot tottelevat käskyä vaikka lukea jotain (ennen teksti vain muuttui muussiksi vaikka kuinka pakotti lukemaan samaa lausetta uudelleen ja uudelleen, ja ajatukset harhailivat muualle vaikka kuinka pakotti itseään), ja oikeastaan kaikki on vain enää tahdonvoimasta kiinni.

Joten menkää ehdottomasti tutkimuksiin, jos mikään ei auta ja vaikeudet jatkuneet ihan lapsuudesta asti. Julkisille ei pääse kuin harvat onnekkaat, mutta väitän, että yksityiselle meno on sen arvoista. Sitä diagnoosia ei muuten saa helpolla yksityiselläkään, voin sen sanoa, se kallis hinta johtuu ihan siitä, että tapaamisia on ja asiaa tutkitaan kunnolla. Ennen saattoi saada helpolla, nykyisin on aivan eri meno.

Johtuisiko ihan siitä, että ylipäänsä lääketiede kehittyy? Joku voisi väittää, että syöpien määrä on levinneet käsiin, vaikka enemmänkin kyse on siitä, että ne tunnistetaan paremmin. Onhan se toki kiva yrittää syyttää nykyvanhempia ties mistä, mutta on korkea aika hyväksyä, ettei kaikki ominaisuudet johdu selkäsaunan puutteesta tai kelvottomista vanhemmista.

Diagnoosilla saa rahaa ja lääkepiriä.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun on kokeillut aivan kaikki keinot ja mikään ei toimi, elämä ei suju ja oireita on ollut lapsuudesta saakka, on aika mennä tutkituttamaan asia myös aikuisena, ihan sama mitä muut tekevät.

Itse luin kaikki mahdolliset keskittymisoppaat, katsoin satoja videoita Youtubesta kuinka keskittyä ja opiskella, dopamiinipaastosin, poistin kaiken turhan puhelimestani ja ruutuaikani oli vain 1,5 tuntia päivässä (tämäkin aika meni ruutiini- ja opiskelusovelluksiin ja viestien vastaamiseen), harrastin liikuntaa, kävin kaksi vuotta terapiassa, kokeilin erilaisia ruokavalioita ja luontaishoitoja... Mikään ei auttanut merkittävästi. Julkiselle en päässyt tutkimuksiin, vaikka vuosia yritin ja lapsuuden käytöksestä oli mainintoja. Noh, sitten menin yksityiselle säätettyäni vuosia, mutta nyt on lääkitys ja maailma mullistunut. Lääkityksen saamisen jälkeen koko elämän jatkunut pakkomielteinen sokerinhimo (johon yhtään mikään ei auttanut) loppui seinään, 10 tunnin epäsäännölliset yöunet vaihtuivat säännöllisiin 8 tunnin uniin, päivisin ei enää väsytä ja jopa ne kesken päivää tulleet uupumuskohtaukset (jolloin saatoin nukahtaa kirjainmellisesti pystyyn) hävisivät, pystyn ajattelemaan selkeästi  ja oppimaan uusia asioita, virheet ovat vähentyneet, työmuisti toimii, pystyn puhumaan ilman että sanat menevät jatkuvasti sekaisin jne jne. Toki lääkkeet eivät ole oikotie onneen, ovat kalliita, on sivuoireita, on tunteiden latistumista, ja lääkkeettöminä päivinä vanha meno jatkuu. Mutta lääkkeiden avulla musta on tullut aivan superihminen, sillä olen opetellut valtavasti selviytymismekanismeja ja toimintakeinoja, ja nyt yhdessä lääkkeen kanssa pystyn tekemään mitä vain haluan. Ilman lääkettä en vain saanut tehtyä, vaikka kiljuin ja pahimmillaan löin ja hakkasin itseäni turhautumisesta kun keho ja mieli eivät totelleet. Ihana tunne, kun oikeasti keho tottelee käskyjä aivoilta, ja aivot tottelevat käskyä vaikka lukea jotain (ennen teksti vain muuttui muussiksi vaikka kuinka pakotti lukemaan samaa lausetta uudelleen ja uudelleen, ja ajatukset harhailivat muualle vaikka kuinka pakotti itseään), ja oikeastaan kaikki on vain enää tahdonvoimasta kiinni.

Joten menkää ehdottomasti tutkimuksiin, jos mikään ei auta ja vaikeudet jatkuneet ihan lapsuudesta asti. Julkisille ei pääse kuin harvat onnekkaat, mutta väitän, että yksityiselle meno on sen arvoista. Sitä diagnoosia ei muuten saa helpolla yksityiselläkään, voin sen sanoa, se kallis hinta johtuu ihan siitä, että tapaamisia on ja asiaa tutkitaan kunnolla. Ennen saattoi saada helpolla, nykyisin on aivan eri meno.

Mitä lääkettä syöt? Pelkään jos omalle lapselle aletaan syöttää amfetamiinipitoista ADHD- lääkettä. Muuten diagnoosin saaminen olisi helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun on kokeillut aivan kaikki keinot ja mikään ei toimi, elämä ei suju ja oireita on ollut lapsuudesta saakka, on aika mennä tutkituttamaan asia myös aikuisena, ihan sama mitä muut tekevät.

Itse luin kaikki mahdolliset keskittymisoppaat, katsoin satoja videoita Youtubesta kuinka keskittyä ja opiskella, dopamiinipaastosin, poistin kaiken turhan puhelimestani ja ruutuaikani oli vain 1,5 tuntia päivässä (tämäkin aika meni ruutiini- ja opiskelusovelluksiin ja viestien vastaamiseen), harrastin liikuntaa, kävin kaksi vuotta terapiassa, kokeilin erilaisia ruokavalioita ja luontaishoitoja... Mikään ei auttanut merkittävästi. Julkiselle en päässyt tutkimuksiin, vaikka vuosia yritin ja lapsuuden käytöksestä oli mainintoja. Noh, sitten menin yksityiselle säätettyäni vuosia, mutta nyt on lääkitys ja maailma mullistunut. Lääkityksen saamisen jälkeen koko elämän jatkunut pakkomielteinen sokerinhimo (johon yhtään mikään ei auttanut) loppui seinään, 10 tunnin epäsäännölliset yöunet vaihtuivat säännöllisiin 8 tunnin uniin, päivisin ei enää väsytä ja jopa ne kesken päivää tulleet uupumuskohtaukset (jolloin saatoin nukahtaa kirjainmellisesti pystyyn) hävisivät, pystyn ajattelemaan selkeästi  ja oppimaan uusia asioita, virheet ovat vähentyneet, työmuisti toimii, pystyn puhumaan ilman että sanat menevät jatkuvasti sekaisin jne jne. Toki lääkkeet eivät ole oikotie onneen, ovat kalliita, on sivuoireita, on tunteiden latistumista, ja lääkkeettöminä päivinä vanha meno jatkuu. Mutta lääkkeiden avulla musta on tullut aivan superihminen, sillä olen opetellut valtavasti selviytymismekanismeja ja toimintakeinoja, ja nyt yhdessä lääkkeen kanssa pystyn tekemään mitä vain haluan. Ilman lääkettä en vain saanut tehtyä, vaikka kiljuin ja pahimmillaan löin ja hakkasin itseäni turhautumisesta kun keho ja mieli eivät totelleet. Ihana tunne, kun oikeasti keho tottelee käskyjä aivoilta, ja aivot tottelevat käskyä vaikka lukea jotain (ennen teksti vain muuttui muussiksi vaikka kuinka pakotti lukemaan samaa lausetta uudelleen ja uudelleen, ja ajatukset harhailivat muualle vaikka kuinka pakotti itseään), ja oikeastaan kaikki on vain enää tahdonvoimasta kiinni.

Joten menkää ehdottomasti tutkimuksiin, jos mikään ei auta ja vaikeudet jatkuneet ihan lapsuudesta asti. Julkisille ei pääse kuin harvat onnekkaat, mutta väitän, että yksityiselle meno on sen arvoista. Sitä diagnoosia ei muuten saa helpolla yksityiselläkään, voin sen sanoa, se kallis hinta johtuu ihan siitä, että tapaamisia on ja asiaa tutkitaan kunnolla. Ennen saattoi saada helpolla, nykyisin on aivan eri meno.

Mitä lääkettä syöt? Pelkään jos omalle lapselle aletaan syöttää amfetamiinipitoista ADHD- lääkettä. Muuten diagnoosin saaminen olisi helpotus.

Ihan perus lääkettä. Sillä ei ole merkitystä mitä, koska jokaisen pitää löytää juuri itselle sopiva lääke. Toiselle lääke aiheuttaa valtavasti sivuoireita ja toiselle toimii kuin unelma. Suomessa ei saa amfetamiinipitoisia lääkkeitä, ja vain yhtä löytyy amfetamiininjohdannaisena ja sekin on erityiskorvattavuuden piirissä, muut ovat esim. metyylifenidaattia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun on kokeillut aivan kaikki keinot ja mikään ei toimi, elämä ei suju ja oireita on ollut lapsuudesta saakka, on aika mennä tutkituttamaan asia myös aikuisena, ihan sama mitä muut tekevät.

Itse luin kaikki mahdolliset keskittymisoppaat, katsoin satoja videoita Youtubesta kuinka keskittyä ja opiskella, dopamiinipaastosin, poistin kaiken turhan puhelimestani ja ruutuaikani oli vain 1,5 tuntia päivässä (tämäkin aika meni ruutiini- ja opiskelusovelluksiin ja viestien vastaamiseen), harrastin liikuntaa, kävin kaksi vuotta terapiassa, kokeilin erilaisia ruokavalioita ja luontaishoitoja... Mikään ei auttanut merkittävästi. Julkiselle en päässyt tutkimuksiin, vaikka vuosia yritin ja lapsuuden käytöksestä oli mainintoja. Noh, sitten menin yksityiselle säätettyäni vuosia, mutta nyt on lääkitys ja maailma mullistunut. Lääkityksen saamisen jälkeen koko elämän jatkunut pakkomielteinen sokerinhimo (johon yhtään mikään ei auttanut) loppui seinään, 10 tunnin epäsäännölliset yöunet vaihtuivat säännöllisiin 8 tunnin uniin, päivisin ei enää väsytä ja jopa ne kesken päivää tulleet uupumuskohtaukset (jolloin saatoin nukahtaa kirjainmellisesti pystyyn) hävisivät, pystyn ajattelemaan selkeästi  ja oppimaan uusia asioita, virheet ovat vähentyneet, työmuisti toimii, pystyn puhumaan ilman että sanat menevät jatkuvasti sekaisin jne jne. Toki lääkkeet eivät ole oikotie onneen, ovat kalliita, on sivuoireita, on tunteiden latistumista, ja lääkkeettöminä päivinä vanha meno jatkuu. Mutta lääkkeiden avulla musta on tullut aivan superihminen, sillä olen opetellut valtavasti selviytymismekanismeja ja toimintakeinoja, ja nyt yhdessä lääkkeen kanssa pystyn tekemään mitä vain haluan. Ilman lääkettä en vain saanut tehtyä, vaikka kiljuin ja pahimmillaan löin ja hakkasin itseäni turhautumisesta kun keho ja mieli eivät totelleet. Ihana tunne, kun oikeasti keho tottelee käskyjä aivoilta, ja aivot tottelevat käskyä vaikka lukea jotain (ennen teksti vain muuttui muussiksi vaikka kuinka pakotti lukemaan samaa lausetta uudelleen ja uudelleen, ja ajatukset harhailivat muualle vaikka kuinka pakotti itseään), ja oikeastaan kaikki on vain enää tahdonvoimasta kiinni.

Joten menkää ehdottomasti tutkimuksiin, jos mikään ei auta ja vaikeudet jatkuneet ihan lapsuudesta asti. Julkisille ei pääse kuin harvat onnekkaat, mutta väitän, että yksityiselle meno on sen arvoista. Sitä diagnoosia ei muuten saa helpolla yksityiselläkään, voin sen sanoa, se kallis hinta johtuu ihan siitä, että tapaamisia on ja asiaa tutkitaan kunnolla. Ennen saattoi saada helpolla, nykyisin on aivan eri meno.

Mitä lääkettä syöt? Pelkään jos omalle lapselle aletaan syöttää amfetamiinipitoista ADHD- lääkettä. Muuten diagnoosin saaminen olisi helpotus.

Ihan perus lääkettä. Sillä ei ole merkitystä mitä, koska jokaisen pitää löytää juuri itselle sopiva lääke. Toiselle lääke aiheuttaa valtavasti sivuoireita ja toiselle toimii kuin unelma. Suomessa ei saa amfetamiinipitoisia lääkkeitä, ja vain yhtä löytyy amfetamiininjohdannaisena ja sekin on erityiskorvattavuuden piirissä, muut ovat esim. metyylifenidaattia.

Kiitos, tuo tieto huojensi minua.

I'm singin' in the rain... and I'm happy again