Pitäisikö koulujen stipendien jakamisesta luopua? Epäselväksi usein jää että millä perusteella on jaettu ja kannustaako oikeasti ketään toimimaan paremmin
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Olen minäkin välillä ihmetellyt noita jakoperusteita.
Aikoinaan esikoinen sai tuon tsemppari-stipendin eikä kyllä ymmärretä, miksi. Meinaan, patalaiska oppilas, joka meni (ja menee vieläkin) sieltä mistä aita on matalin. Näin vanhemman näkökulmasta ei kyllä millään tavoin ansainnut tuota stipendiä (tokikaan ei kerrottu ajatuksia muksulle).
Tytär taas on tämän lukuvuoden oikeasti ahkeroinut (taustaa sen verran, että aiemmilta vuosilta on tosi paljon poissaoloja ja muita ongelmia koulussa syystä x). Kutosluokka kun alkoi, hän päätti oikein kunnolla tsempata. Nosti numeroita reilusti ja siten myös keskiarvoaan. Poissaolojakaan (niitä sellaisia turhia) ei tullut juurikaan. Tuo tsemppari-stipendi meni ukranalaiselle lapselle, joka oli tullut tuolle luokalle vasta helmikuussa. Ymmärrettävästi tyttö oli tosi pettynyt. Toki me vanhemmat palkitsimme hyvästä kouluvuodesta (tiedämme, ettei lapsi ole päässyt helpolla) mutta tyttö jäi selvästi kaipaamaan tunnustusta myös koulun puolelta.
On kyllä epäreilua
Opettajat päättää, no ilmankos jäin ilman stipendiä! Olin nipinnapin 7 keskiarvon alisuorittaja joka heräsi 8lk siihen että en halua jäädä pienen kylän lukioon koulukiusaajien kanssa ja nostin keskiarvoni vuodessa 8,3:ksi. 7lk loppuneet kouluaineet kuten kotitalous ja musiikki sitä laski, siihen en tietty voinut enää vaikuttaa. Mutta kyllä minä odotin että olisin saanut vuoden tsemppaaja/nostaja stipendin. No en saanut. Tuskin oma luokanvalvoja on pitänyt siellä puoliani, sillä hän oli ilkeä ja ottanut minut silmätikuksi. Hyvä esimerkki tästä on se että olin koko vuoden saanut englannin kokeista 8:sia, mutta todistuksessa taas 6. Äiti soitti ja kysyi mitä ihmettä, vastaus oli että tiedän kyllä miksi. En tiennyt, mutta nykyään tiedän että opettaja toimi laittomasti, sillä mikään ei voi laskea numeroa noin paljon jos kokeista on suoriutunut noin hyvin. What a c u n t.
Että juu. Kyllä ainakin joissain kouluissa mennään pärstäkertoimen mukaan.
Tässäkin jo ollut monta huonos esimerkkiä siitä, mitä stipendit tekee.
Miksei jaeta jokaiselle vaikka kukkaa ja kädenpuristus ja onnittelut?
Vierailija kirjoitti:
Opettajat päättää, no ilmankos jäin ilman stipendiä! Olin nipinnapin 7 keskiarvon alisuorittaja joka heräsi 8lk siihen että en halua jäädä pienen kylän lukioon koulukiusaajien kanssa ja nostin keskiarvoni vuodessa 8,3:ksi. 7lk loppuneet kouluaineet kuten kotitalous ja musiikki sitä laski, siihen en tietty voinut enää vaikuttaa. Mutta kyllä minä odotin että olisin saanut vuoden tsemppaaja/nostaja stipendin. No en saanut. Tuskin oma luokanvalvoja on pitänyt siellä puoliani, sillä hän oli ilkeä ja ottanut minut silmätikuksi. Hyvä esimerkki tästä on se että olin koko vuoden saanut englannin kokeista 8:sia, mutta todistuksessa taas 6. Äiti soitti ja kysyi mitä ihmettä, vastaus oli että tiedän kyllä miksi. En tiennyt, mutta nykyään tiedän että opettaja toimi laittomasti, sillä mikään ei voi laskea numeroa noin paljon jos kokeista on suoriutunut noin hyvin. What a c u n t.
Että juu. Kyllä ainakin joissain kouluissa mennään pärstäkertoimen mukaan.
Eihän sun numeros laskenut vaan pysyi samana, jos oli taas 6. 😅 Arviointiin vaikuttaa jatkuva suorittaminen eikä pelkät koenumerot.
Meidän lapsen koulussa lukuaine stipendejä ei jaeta erityisluokkalaisille, vaan saavat vain yhteisen kaveristipendin kuten muutkin luokat. Siellä on autistinen tyttö joka menestyy koulussa, on jonkin sortin matikkanero. Matikka stipendit menee aina tavisluokan pojille. Ajatuksena se ettei autisti ymmärrä tai ettei kuitenkaan työllisty joten ei tarvitse kannustaa? Ken tietää, mutta tuntuu aika pahalta tytön puolesta, sillä kyllä hän varmasti ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat päättää, no ilmankos jäin ilman stipendiä! Olin nipinnapin 7 keskiarvon alisuorittaja joka heräsi 8lk siihen että en halua jäädä pienen kylän lukioon koulukiusaajien kanssa ja nostin keskiarvoni vuodessa 8,3:ksi. 7lk loppuneet kouluaineet kuten kotitalous ja musiikki sitä laski, siihen en tietty voinut enää vaikuttaa. Mutta kyllä minä odotin että olisin saanut vuoden tsemppaaja/nostaja stipendin. No en saanut. Tuskin oma luokanvalvoja on pitänyt siellä puoliani, sillä hän oli ilkeä ja ottanut minut silmätikuksi. Hyvä esimerkki tästä on se että olin koko vuoden saanut englannin kokeista 8:sia, mutta todistuksessa taas 6. Äiti soitti ja kysyi mitä ihmettä, vastaus oli että tiedän kyllä miksi. En tiennyt, mutta nykyään tiedän että opettaja toimi laittomasti, sillä mikään ei voi laskea numeroa noin paljon jos kokeista on suoriutunut noin hyvin. What a c u n t.
Että juu. Kyllä ainakin joissain kouluissa mennään pärstäkertoimen mukaan.
Eihän sun numeros laskenut vaan pysyi samana, jos oli taas 6. 😅 Arviointiin vaikuttaa jatkuva suorittaminen eikä pelkät koenumerot.
Lue uudestaan ajatuksen kanssa: Mikään ei voi laskea numeroa noin paljon jos kokeista on suoriutunut noin hyvin. Eli jos koko lukuvuoden on saanut kokeista 8, ja käyttäytyminen on 9 eli myös läksyt on tehty ja tunneilla ollaan paikalla, niin kahden numeron pudotus ei voi johtua esim. heikommasta tuntiaktiivisuudesta tai mistään muustakaan. Lunttaamisesta tai muusta ei ollut todisteita koska sitä ei ollut tapahtunut, ja luokanvalvoja kyllä huomaa jos oppilaan kaikki arvosanat ovat nousseet. Aika vaikea olisi nostaa kaikista kouluaineista numerot 5-7:sta 8-10:iin huijaamalla.
Vierailija kirjoitti:
Olin tänään pikkupaikkakunnan lukion lakituksessa. Eräs tuore ylioppilas sai kaksi nelinumeroista stipendiä, suuren kemianteollisuuden yrityksen ja jonkin teknologiateollisuuden tms yrityksen jakamia. Lapseni tiesi kertoa, että kyseinen ylioppilas kirjoitti kolme Laudaturia ja pääsi papereilla Aalto-yliopistoon lukemaan kemiaa. Mielestäni on mahtavaa, että yritykset noteeraavat tulevaisuuden osaajat.
Kolme laudaturia on varmasti pikkupaikkakunnalla paljon, mutta Etelä-Suomessa tavallinen, mukava saavutus.
Vierailija kirjoitti:
Olen minäkin välillä ihmetellyt noita jakoperusteita.
Aikoinaan esikoinen sai tuon tsemppari-stipendin eikä kyllä ymmärretä, miksi. Meinaan, patalaiska oppilas, joka meni (ja menee vieläkin) sieltä mistä aita on matalin. Näin vanhemman näkökulmasta ei kyllä millään tavoin ansainnut tuota stipendiä (tokikaan ei kerrottu ajatuksia muksulle).
Tytär taas on tämän lukuvuoden oikeasti ahkeroinut (taustaa sen verran, että aiemmilta vuosilta on tosi paljon poissaoloja ja muita ongelmia koulussa syystä x). Kutosluokka kun alkoi, hän päätti oikein kunnolla tsempata. Nosti numeroita reilusti ja siten myös keskiarvoaan. Poissaolojakaan (niitä sellaisia turhia) ei tullut juurikaan. Tuo tsemppari-stipendi meni ukranalaiselle lapselle, joka oli tullut tuolle luokalle vasta helmikuussa. Ymmärrettävästi tyttö oli tosi pettynyt. Toki me vanhemmat palkitsimme hyvästä kouluvuodesta (tiedämme, ettei lapsi ole päässyt helpolla) mutta tyttö jäi selvästi kaipaamaan tunnustusta myös koulun puolelta.
Ehkä se ukrainalainen lapsi oli tsempannut vielä enemmän? Ehkä oli osoittanut erityistä rohkeutta tai hyvää asennetta vieraassa maassa. Ehkä oli opetellut suomen kieltä näin lyhyessä ajassa erityisen paljon. Ei käy kaikki näy vanhemmille tai edes muille oppilaille. Ei suomalainen lapsi kykene luonnollisestikaan ymmärtämään, millaista on muuttaa vieraasaan maahan vieraskielisten joukkoon. Ukrainalaisen tsemppaaminen on voinut näyttää suomalaisen lapsen silmissä ihan merkityksettömältä, mutta oikeasti hänen tilanteessaan ollut hyvin merkittävää.
Ei pitäisi luopua, mutta ehkä jakoperusteita pitäisi terävöittää ja selkiyttää. Tuo on suoranainen ongelma, jos koulun pahin kiusaaja palkitaan kivana kaverina ja yhteishengen luojana, mutta sinällään vika ei ole palkinnoissa/stipendeissä vaan koulun mädäntyneissä käytännöissä, huonossa johtamisessa, epäammattimaisuudessa jne. Niihin pitäis todenteolla pureutua, kiusaamiseen ylipäätään.
Miksei stipendejä voisi arpoa? Se olisi ainakin tasapuolista. Jokaisella yhtälainen mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä tosi pahalta kiusaamiselta, jos joku oppilas joutuu pahoinpidellyksi tai kiusatuksi ja sitten näkee, että se kiusaaja palkitaan hyvänä tyyppinä.
Minkä viestin se antaa muille oppilaille? Että varmaan siinä kiusatussa kuitenkin itsessä oli vika
YHYY YHYY ISOT TYTÖT KIUUUSAAA😫😩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tänään pikkupaikkakunnan lukion lakituksessa. Eräs tuore ylioppilas sai kaksi nelinumeroista stipendiä, suuren kemianteollisuuden yrityksen ja jonkin teknologiateollisuuden tms yrityksen jakamia. Lapseni tiesi kertoa, että kyseinen ylioppilas kirjoitti kolme Laudaturia ja pääsi papereilla Aalto-yliopistoon lukemaan kemiaa. Mielestäni on mahtavaa, että yritykset noteeraavat tulevaisuuden osaajat.
Kolme laudaturia on varmasti pikkupaikkakunnalla paljon, mutta Etelä-Suomessa tavallinen, mukava saavutus.
Ai muualla Suomessa ollaan tyhmempiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen minäkin välillä ihmetellyt noita jakoperusteita.
Aikoinaan esikoinen sai tuon tsemppari-stipendin eikä kyllä ymmärretä, miksi. Meinaan, patalaiska oppilas, joka meni (ja menee vieläkin) sieltä mistä aita on matalin. Näin vanhemman näkökulmasta ei kyllä millään tavoin ansainnut tuota stipendiä (tokikaan ei kerrottu ajatuksia muksulle).
Tytär taas on tämän lukuvuoden oikeasti ahkeroinut (taustaa sen verran, että aiemmilta vuosilta on tosi paljon poissaoloja ja muita ongelmia koulussa syystä x). Kutosluokka kun alkoi, hän päätti oikein kunnolla tsempata. Nosti numeroita reilusti ja siten myös keskiarvoaan. Poissaolojakaan (niitä sellaisia turhia) ei tullut juurikaan. Tuo tsemppari-stipendi meni ukranalaiselle lapselle, joka oli tullut tuolle luokalle vasta helmikuussa. Ymmärrettävästi tyttö oli tosi pettynyt. Toki me vanhemmat palkitsimme hyvästä kouluvuodesta (tiedämme, ettei lapsi ole päässyt helpolla) mutta tyttö jäi selvästi kaipaamaan tunnustusta myös koulun puolelta.
Ehkä se ukrainalainen lapsi oli tsempannut vielä enemmän? Ehkä oli osoittanut erityistä rohkeutta tai hyvää asennetta vieraassa maassa. Ehkä oli opetellut suomen kieltä näin lyhyessä ajassa erityisen paljon. Ei käy kaikki näy vanhemmille tai edes muille oppilaille. Ei suomalainen lapsi kykene luonnollisestikaan ymmärtämään, millaista on muuttaa vieraasaan maahan vieraskielisten joukkoon. Ukrainalaisen tsemppaaminen on voinut näyttää suomalaisen lapsen silmissä ihan merkityksettömältä, mutta oikeasti hänen tilanteessaan ollut hyvin merkittävää.
Noin siinä varmaan on ajateltu, mutta minusta tuollaisesta voisi antaa ihan oman palkintonsa, kun ei ole samalla lähtöviivalla muiden kanssa.
Olettaen, että aloituksessa mainitut asiat olisivat todellinen ongelma, stipendin saajat hyötyvät stipendeistä silti ja se kai se on stipendin tarkoitus.
Yhtä vaille kaikista stipendeistä päättävät opettajat, jotka ovat jo jakaneet "stipendit" numeroiden muodossa. Eli niille, joilla on, annetaan lisää. Siis niille, jotka jo ovat opettajien suosiossa.
Ehdottomasti paras stipendi on luokan itse äänestämä luokkastipendi luokkahengen kohottajalle. Kaverit näkevät millainen joku on, kun ei olla opettajan katseen alla. Ja kavereiden kanssa sitten työelämässä ollaan, kun opettajat ovat jääneet kauas taakse ja eläkkeelle.
Suomessa ei osata iloita menestyksestä eikä osata hävitä. Tasapäistämisen mallioppilas > mikä ei kasva eikä kehity.
Jos stipendit saa edes jonkun yrittämään enemmän niin ne on hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei osata iloita menestyksestä eikä osata hävitä. Tasapäistämisen mallioppilas > mikä ei kasva eikä kehity.
Jos stipendit saa edes jonkun yrittämään enemmän niin ne on hyvä asia.
Juuri oli artikkeli kuinka luokassa yhtään stipendiä ei jaettu menestyksen perusteella ja että oli pärjännyt juuri opiskelussa.
Mihin se silloin kannustaa?
Vierailija kirjoitti:
Olin tänään pikkupaikkakunnan lukion lakituksessa. Eräs tuore ylioppilas sai kaksi nelinumeroista stipendiä, suuren kemianteollisuuden yrityksen ja jonkin teknologiateollisuuden tms yrityksen jakamia. Lapseni tiesi kertoa, että kyseinen ylioppilas kirjoitti kolme Laudaturia ja pääsi papereilla Aalto-yliopistoon lukemaan kemiaa. Mielestäni on mahtavaa, että yritykset noteeraavat tulevaisuuden osaajat.
Teknologiasäätiö jakaa 1000 euron stipendin pitkästä matematiikasta, poikani sai aikoinaan. Siinä on tietty pisteraja.