Lue keskustelun säännöt.
Kun ihmiset sanoo että yksinkin on kiva tehdä asioita, miksi minusta tuntui ihan kamalalta kun menin yksinänin Lintsille/elokuviin?
03.06.2023 |
Tuli jotenkin paha olo kun kaikki oli siellä ystävien ja perheidn kanssa ja itse olin yksin. Masentunut olo tuli
Kommentit (35)
Mielelläni menisin jonkun kaverin kanssa tekemään jotain kivaa, lenkille tai elokuviin, mutta ei minun kanssa kukaan lähde.. :( Menen sitten yksin..
Tämä tuntuu vähän surulliselta, sillä olen yleisesti ihan tykätty tyyppi ja seurassani viihdytään isommassa porukassa jne. Jotain outoutta minussa selvästi on, ettei seurani ihan nappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä omasta kokemuksesta. Yksinäisyydestä kärsivät ovat usein vähän liian epätoivoisia ollakseen kivaa seuraa. Ihan jo se, että kaikki käy ja oma tahto puuttuu, on välillä työlästä kun pitää vetää sitten perässä ja tehdä päätökset kaikesta. Sitten jos pitää vielä kannatella toisen onnellisuutta, se on tosi raskasta.
Siihen auttaa se, että tekee juttuja itse ja ottaa selvää mistä oikeesti tykkää, mitä ajattelee, kerää kokemuksia mistä keskustella. Ja vaikka sitten ei ikinä löytäisi kaveria jonka kanssa noita jakaa, ainakin on tehnyt ja kokenut elämässään asioita ja viihtynytkin, ottanut onnensa omiin käsiknsä. Aika kuluu eri tavalla kun toimii.
Vierailija kirjoitti:
Tämä omasta kokemuksesta. Yksinäisyydestä kärsivät ovat usein vähän liian epätoivoisia ollakseen kivaa seuraa. Ihan jo se, että kaikki käy ja oma tahto puuttuu, on välillä työlästä kun pitää vetää sitten perässä ja tehdä päätökset kaikesta. Sitten jos pitää vielä kannatella toisen onnellisuutta, se on tosi raskasta.
Siihen auttaa se, että tekee juttuja itse ja ottaa selvää mistä oikeesti tykkää, mitä ajattelee, kerää kokemuksia mistä keskustella. Ja vaikka sitten ei ikinä löytäisi kaveria jonka kanssa noita jakaa, ainakin on tehnyt ja kokenut elämässään asioita ja viihtynytkin, ottanut onnensa omiin käsiknsä. Aika kuluu eri tavalla kun toimii.
No joo, tämän on kyllä yksinäisenä huomannut, että ystävyyssuhteet ovat vähän kuin työpaikat. Suositut tyypit saavat helposti uusia kavereita joka paikasta, mutta kaverittoman on vaikea yrittämälläkään saada ystävää. Minulle on iso juttu tulla kutsutuksi ihan mihin vaan, koska tätä tapahtuu harvemmin kuin kerran vuodessa, vaikka opiskelen ja käyn töissä enkä siis ole siinä mielessä syrjäytynyt. Tietysti se voi sitten olla vähän vaivaannuttavaa sille toiselle osapuolelle. Vaikka kuinka yrittäisi olla normaali ja luonteva, niin vaikeaa se on, jos ei ole enää moneen vuoteen ollut kavereita.
Minä olen yksinäinen mies enkä minä kyllä käy oikeastaan missään paikoissa :D
Ainoat paikat missä käyn on työpaikka,kaupat,sukulaisten luona ja omalla mökillä käyn kesäisin tosi usein.
Harrastukset mitä minulla on lenkkeily luonnossa ja kotona nostelen painoja.
Rahaa ainakin säästyy paljon kun ei missään käy ja ihan hyvin näin pärjää. Nyt kun miettii niin elokuvissa kävin viimeksi varmaan 10 vuotta sitten, huvipuistossa joskus 2000 luvun alussa, festareilla josku 10 vuotta sitten, baarissa noin 5 vuotta sitten.
Miksi teitä surettaa se jos joku yksinäinen menee vaikka lintsille?
M32
Kai nyt huvipuistossa onkin ankeaa yksin, jollei ole ihan hulluna niihin laitteisiin, mutta leffassa on varsin mukava käydä yksin. Se on niitä harvoja paikkoja, joissa ei yksinäisenä tunnu, että kaikki tuijottaa ja miettii, mitä tuo täällä yksin tekee. Samoin jo mainitut kirjasto, kirpparit, museot ja nyt kesäaikaan kesäteatteri.
Sen sijaan minusta on kurjaa käydä yksin kahvilla, syömässä jne. Kahvila nyt vielä menee, voi ottaa kirjan mukaan ja leikkiä kulturellia. Baariin en menisi yksin mistään hinnasta, paitsi keikalle. Niillä itse asiassa tykkään käydä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä omasta kokemuksesta. Yksinäisyydestä kärsivät ovat usein vähän liian epätoivoisia ollakseen kivaa seuraa. Ihan jo se, että kaikki käy ja oma tahto puuttuu, on välillä työlästä kun pitää vetää sitten perässä ja tehdä päätökset kaikesta. Sitten jos pitää vielä kannatella toisen onnellisuutta, se on tosi raskasta.
Siihen auttaa se, että tekee juttuja itse ja ottaa selvää mistä oikeesti tykkää, mitä ajattelee, kerää kokemuksia mistä keskustella. Ja vaikka sitten ei ikinä löytäisi kaveria jonka kanssa noita jakaa, ainakin on tehnyt ja kokenut elämässään asioita ja viihtynytkin, ottanut onnensa omiin käsiknsä. Aika kuluu eri tavalla kun toimii.
No joo, tämän on kyllä yksinäisenä huomannut, että ystävyyssuhteet ovat vähän kuin työpaikat. Suositut tyypit saavat helposti uusia kavereita joka paikasta, mutta kaverittoman on vaikea yrittämälläkään saada ystävää. Minulle on iso juttu tulla kutsutuksi ihan mihin vaan, koska tätä tapahtuu harvemmin kuin kerran vuodessa, vaikka opiskelen ja käyn töissä enkä siis ole siinä mielessä syrjäytynyt. Tietysti se voi sitten olla vähän vaivaannuttavaa sille toiselle osapuolelle. Vaikka kuinka yrittäisi olla normaali ja luonteva, niin vaikeaa se on, jos ei ole enää moneen vuoteen ollut kavereita.
Minä taas aina kutsun/pyydän jotakin ystävääni mukaan jonnekin. Samoin mun ystävät joskus pyytää minua. Siis ihan vaan kahville/näyttelyyn/pubiin ym. Tee sinä aloitteita, niin huomaat miten pikkuhiljaa vastavuoroisuus toimii. Minua ei tosin haittaa vaikka toinen ei pyytäisi, sillä olen niin aktiivinen itse.
"Suosio" ei ole kyseessä niinkään vaan aktiivisuus. Voi olla tekosyy tuo suosio, etten ole suosittu. Siispä ala suosimaan itse!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä omasta kokemuksesta. Yksinäisyydestä kärsivät ovat usein vähän liian epätoivoisia ollakseen kivaa seuraa. Ihan jo se, että kaikki käy ja oma tahto puuttuu, on välillä työlästä kun pitää vetää sitten perässä ja tehdä päätökset kaikesta. Sitten jos pitää vielä kannatella toisen onnellisuutta, se on tosi raskasta.
Siihen auttaa se, että tekee juttuja itse ja ottaa selvää mistä oikeesti tykkää, mitä ajattelee, kerää kokemuksia mistä keskustella. Ja vaikka sitten ei ikinä löytäisi kaveria jonka kanssa noita jakaa, ainakin on tehnyt ja kokenut elämässään asioita ja viihtynytkin, ottanut onnensa omiin käsiknsä. Aika kuluu eri tavalla kun toimii.
No joo, tämän on kyllä yksinäisenä huomannut, että ystävyyssuhteet ovat vähän kuin työpaikat. Suositut tyypit saavat helposti uusia kavereita joka paikasta, mutta kaverittoman on vaikea yrittämälläkään saada ystävää. Minulle on iso juttu tulla kutsutuksi ihan mihin vaan, koska tätä tapahtuu harvemmin kuin kerran vuodessa, vaikka opiskelen ja käyn töissä enkä siis ole siinä mielessä syrjäytynyt. Tietysti se voi sitten olla vähän vaivaannuttavaa sille toiselle osapuolelle. Vaikka kuinka yrittäisi olla normaali ja luonteva, niin vaikeaa se on, jos ei ole enää moneen vuoteen ollut kavereita.
Minä taas aina kutsun/pyydän jotakin ystävääni mukaan jonnekin. Samoin mun ystävät joskus pyytää minua. Siis ihan vaan kahville/näyttelyyn/pubiin ym. Tee sinä aloitteita, niin huomaat miten pikkuhiljaa vastavuoroisuus toimii. Minua ei tosin haittaa vaikka toinen ei pyytäisi, sillä olen niin aktiivinen itse.
"Suosio" ei ole kyseessä niinkään vaan aktiivisuus. Voi olla tekosyy tuo suosio, etten ole suosittu. Siispä ala suosimaan itse!
Kyllä minä siis aina silloin tällöin teenkin aloitteita kohtaamieni ihmisten suuntaan, mutta tulen usein torjutuksi. Tai sitten pyyntööni suostutaan, mutta ihmiset ovat seurassani silminnähden vaivaantuneita, vaikka yritän olla kiva ja ystävällinen. Vastaehdotuksia ei koskaan tule, tai luvataan esimerkiksi soittaa, mutta ei sitten kuitenkaan koskaan soiteta. Onhan näitä ollut. Ihmiset ovat tietysti kiireisiä aikuisina ja saattavat unohtaa asioita jne., mutta tuota tapahtuu niin paljon, että todennäköisesti vikaa on joko minussa tai toimintatavoissani. Kyllä minä sen tiedostan, ja siksi tuntui vähän ikävältä tuo kommentti, että suosio on tekosyy ja aktiivisuus ratkaisee, vaikka varmaankin kommentilla tarkoitettiin ihan hyvää. Varmasti ne suositut tekevätkin jotain toisin, mutta en tiedä mitä. Todennäköisesti osa yrityksistäni on epäonnistunut liian vähäisen aktiivisuuden takia, mutta olen ollut huomaavinani sellaistakin, että minua vältellään, koska olen liian roikkuva.
Minulla ei myöskään ole tarpeeksi vahvaa luonnetta siihen, että pystyisin menemään eteenpäin torjutuksi tulemisesta antamatta sen vaikuttaa mielialaani ja yrittäisin vain sitten uudelleen, vaan pahoitan siitä yleensä tosi kovasti mieleni, jopa siinä mittakaavassa, että se haittaa arjen toimintakykyä. Sen jälkeenkin saatan jäädä pitkäksikin aikaa miettimään tapahtumaa. Liittyy mielenterveysongelmiini, joista olen toki käynyt vuosia terapiassa ilman mainittavia tuloksia. Joskus asioihin ei vain ole olemassa ratkaisuja eikä ihmisillä yksinkertaisesti ole samanlaisia edellytyksiä onnistua asioissa, mikä tuntuu välillä olevan vaikeaa hyväksyä niille, jotka itse pärjäävät hyvin tai ovat onnistuneesti ratkaisseet jotain omasta mielestään vastaavia ongelmia omassa elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen käynyt Särkänniemessä yksin, mutta silloin oli hiljainen päivä eikä paljon porukkaa. Ei mua haitannut käppäillä siellä yksin kun asiakkaita oli vain muutamia ja suurin osa vastaantulevista oli työntekijöitä. Ei tarvinnut jonottaa laitteisiin tai kiskalle. Olin pari tuntia ja lähdin ihan iloisena pois, kun olin käynyt muutamassa siistissä laitteessa ja syönyt makkaraperunat tai mitä nyt söinkään.
Olen käynyt myös Lintsillä ihan piipahtamassa pelkästään vuoristoradassa ja sekin oli ok kokemus.
En kuitenkaan haluaisi mennä huvipuistoon ruuhkaisena kesäpäivänä jonottomaan yksin laitteisiin ja seuraamaan muiden hauskanpitoa ystävien ja perheen kanssa, se olisi minusta liian ahdistavaa.
Tykkään käydä yksin elokuvissa ja huvipuistossa, mutta se johtuu siitä, etten muutoin ehkä pääse olemaan yksin tarpeeksi. Kun menen yksin elokuviin, saan itse valita elokuvan ja yksin huvipuistossa ei tarvitse mennä mihinkään laitteisiin, jos ei halua. Voi vaikka vain kävellä, katsella, ostaa vaikka vohvelin ja pehmiksen ja nauttia.
Ulkomailla en tykkää käydä yksin, siellä kaipaan tuttua juttukaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin on ihanaa matkustaa! Tutustuu eri tavalla paikallisiin ja aistit on jotenkin eri tavalla auki, kun huomio ei mene siihen jutteluun ja matkakumppanin huomiointiin. Ja saa mennä ja tulla miten haluaa!
Käyn yksin ostoksilla, kahvilla ja voisin mennä elokuviin. Huvipuistot ei kiinnosta edes, lapset on jo aikuisia niin pidä niihin edes lähteä. Ja kun kahvilassa töissä siellä käy paljon yksin porukkaa, osa juttelee meidän työntekijöiden kanssa, osa lukee kirjaa/ lehteä, osa katselee ikkunasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä omasta kokemuksesta. Yksinäisyydestä kärsivät ovat usein vähän liian epätoivoisia ollakseen kivaa seuraa. Ihan jo se, että kaikki käy ja oma tahto puuttuu, on välillä työlästä kun pitää vetää sitten perässä ja tehdä päätökset kaikesta. Sitten jos pitää vielä kannatella toisen onnellisuutta, se on tosi raskasta.
Siihen auttaa se, että tekee juttuja itse ja ottaa selvää mistä oikeesti tykkää, mitä ajattelee, kerää kokemuksia mistä keskustella. Ja vaikka sitten ei ikinä löytäisi kaveria jonka kanssa noita jakaa, ainakin on tehnyt ja kokenut elämässään asioita ja viihtynytkin, ottanut onnensa omiin käsiknsä. Aika kuluu eri tavalla kun toimii.
Olen jonkinlainen introvertti. Tuttavapiirini on suppea ja pysynyt samana jo vuosia.
Olen huomannut, että uusiin ihmisiin on todella vaikea tutustua, koska samanhenkisiä on niin vähän ja muiden kanssa on vaikea keksiä puhuttavaa. Erihenkiset ihmiset väsyttävät, ja ne, joita luulee, että noiden kanssa synkkaa, eivät olekaan sellaisia.
Minua on myös joskus syytetty roikkumisesta, joten mieluummin sitten pidän etäisyyttä kuin alan tieten tahtoen kiviriipaksi.
Vierailija kirjoitti:
Yksin on ihanaa matkustaa! Tutustuu eri tavalla paikallisiin ja aistit on jotenkin eri tavalla auki, kun huomio ei mene siihen jutteluun ja matkakumppanin huomiointiin. Ja saa mennä ja tulla miten haluaa!
Miten tutustut paikallisiin? En ole osannut sitä taitoa. Tykkään kulkea uusissa paikoissa, katsoa ympärilleni ja havainnoida, mutta annan ihmisten elää arkeaan enkä mene juttelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leffaan ymmärrän kyllä, mutta huvipuistoon? Ei ole, jos tulee yksinäinen olo. Mä en edes uskaltaisi yksin mennä varmaan kun johonkin possujunaan! 😀
Voiko 80 kiloinen aikuinen mennä possujunaan muuten? Olisi outo tunne yksin junassa.
Siinä olisi sika-Soinille kesätyö "miestä" myöten, tienaisi possujunan veturina vähän kopsurahoja.
Leffaan en tarvitse seuraa. Usein käyn vielä aamupäivänäytöksissä, että varmasti pääsen yksin menemään. Vuorotyöläisen etuja.
Lintsille en kyllä lähtis yksin. Tosin Lintsi ei kuulu mun huvitukseen muuten kuin nauttimalla muiden menosta ja riemusta. Mä olen kassi - ja eväsvahti.
Mulla on kyllä yksi kaveri, joka käy aina Lintsin yksin keväällä ja vielä sateisena päivänä. Se saa jotkut omat kiksinsä siitä, mutta silloin ei juurikaan muita ole.