Vertaistukea ihastuneelle?
Kommentit (6)
Saahan sitä olla, ei kai se kenenkään elämää haittaa, kiva jos on mukavaa miettimistä kolean kesän piristeeksi
Näin runsailla tiedoilla on odotettavissa runsaasti vastauksia.
Sehän on maailman ihanin asia, mitä sä siihen tukea tarvitset?
Tietääkö tunteestasi kukaan muu kuin sä ja me muut nimettömät?
Itse olin viimeksi ihastunnut ehkä tammikuussa 2005 sellaiseen joka ensin kaiketi ihastui muhun, vaikken vieläkään tiedä mistä syystä. Hän oli minua8ja on yhä) kuitenkin 5 v nuorempi ja siihen saakka tytöt olivat pääasiassa kartelleet seuraani ja ja paidankauloihin nauroivat likelläni. Ala-asteen piirileikissähi tarttui muudan nirppanose käteeni kuin ruttoisen rotan häntään.
Saattoi myös olla, että siis silloin 2005, tein huomaamattani jotain sellaista jonka perustyeella tämä muudan tyyppi luuli minun ihastuneen itseensä ja jotenkin palkaksi siinttä, ihastui sitten minuun. Aika sekava ja lyhyt keissi joka tyrehtyi aika eri ankeasti kun en burgeriudeltani saanut muunta sanotua kuin "hei" vastattua "heihin" joka heitettiin mua päiten äärimmäisen mukiinmenevin elkein. Siinnä riitti viikoksi yksinäistä analosointia, että millaisen väärinkäsitysten sarjan hedelmännä hän päätyi tuon kivan sanan mulle lausummaan
Näinkö vähän täällä on ihastuneita?