Saako ekaluokkalainen hengata pihalla itsekseen tai kaverin kanssa?
Älkää kivittäkö, olen elänyt lapsuuteni maalla, missä oli ihan normaalia päästä pihapiiriin/pihalle ilman vanhempaa jo tyyliin 3-4 vuotiaana. Ei ollut mitään liikennettä eikä liioin ihmisiäkään. Oli vain metsää ja peltoa. Nyt sitten olen itse vanhempi ja lapsi on menossa kouluun syksyllä, asumme melko ison kaupungin lähiössä ja todellakaan itsestä vielä tunnu siltä, että voisi lapsen päästää pihalle itsekseen tai kaverin kanssa. Ihan jo vaikka liikenteen takia. Miten kaupunkilaiset olette asian hoitaneet ja missä iässä voi jo alkaa riekkua kaverin kanssa pihalla? Tai itsekseen?
Kommentit (33)
Saa tietysti. Kummallisia kysymyksiä.
Lastensuojelun linja tämän asian suhteen on kiristynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Ennen oli tosiaan ok, että 3-vuotiaatkin ovat yksin, mutta nykyisin linja on, että alle kouluikäisistä yksinolijoista tehdään lasu, ja pikkukoululaistenkin kohdalla on tapauskohtaista, että herääkö huoli vai ei.
meillä lapset sai hengata 5 ja 6-vuotiaina keskenään kotipihalla, mutta kouluun kuskasin koko ekaluokan, kun oli monta kadunylitystä matkalla.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun linja tämän asian suhteen on kiristynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Ennen oli tosiaan ok, että 3-vuotiaatkin ovat yksin, mutta nykyisin linja on, että alle kouluikäisistä yksinolijoista tehdään lasu, ja pikkukoululaistenkin kohdalla on tapauskohtaista, että herääkö huoli vai ei.
Alle kouluikäisistä joo, mutta ei tasan tarkkaan ekaluokkalaisista yksin ulkoilevista tehdä lasuja, meneväthän ekaluokkalaiset yksin kouluunkin. 6-vuotiaina ovat meillä alkaneet harjoitella yksin ulkoilua. Tietysti, jos koti ihan kaupunkialueella, niin vaikeampaa.

Hyvä tietää! Mietin kans, kun oma lapsi on melko pienikokoinen niin joku vielä soittaisi virkavallan paikalle, jos menisi yksin pihalla. Menee helposti ainakin vuotta nuoremmasta. -ap

Siis mikä estää lasun tekemisen? Niihinhän oikein rohkaistaan, että aina pitää tehdä. Pieni lapsi pihalla ilman aikuista olisi erinomainen syy tehdä lasu. -ap
Vierailija kirjoitti:
Saa tietysti. Kummallisia kysymyksiä.
Miten tämä on kummallinen kysymys? Varmasti asut jossain nautafarmilla keskellä metsää etkä tajua mitään kaupungin vilinästä. Niin minäkin elin lapsuuteni noin ja oli normaalia olla itekseen pihalla siitä asti, kun oppi kävelemään. -ap
Meidän asuntoaluueella oli suuri piha ja tyttö sai olla kaverinsa kanssa siellä 6- vuotiaasta saakka mutta olin aina parvekkeella jotta näin heidät pihalla.Jos en olisi pystynyt heitä seuraamaan niin en varmaankaan olisi antanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun linja tämän asian suhteen on kiristynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Ennen oli tosiaan ok, että 3-vuotiaatkin ovat yksin, mutta nykyisin linja on, että alle kouluikäisistä yksinolijoista tehdään lasu, ja pikkukoululaistenkin kohdalla on tapauskohtaista, että herääkö huoli vai ei.
Hyvä tietää! Mietin kans, kun oma lapsi on melko pienikokoinen niin joku vielä soittaisi virkavallan paikalle, jos menisi yksin pihalla. Menee helposti ainakin vuotta nuoremmasta. -ap
Ketään ei sun penikkas siellä pihamaalla kiinnosta niin paljoa että rupeaa soittelemaan virkavallalle. Ellei lapsi sitten pidä jumalatonta meteliä tai käyttäydy muuten poikkeavasti. Silloin joku ulkopuolinen toivottavasti pyytää apua.
Se oli ennen se, kun lapset leikkivät ulkona päivät pitkät. Nykyinen käytäntö on se, että ulos vain aikuisen valvonnassa, tekemään sitä, mitä aikuinen ohjeistaa, ja max tunti päivässä. Ja ei tietenkään omalle pihalle, vaan johonkin valvotulle kentälle, mihin on varattu ja maksettu vuoro. Vähintään 2 km pitää sinne olla matkaa lapsen kotoa, ja vanhempi vie ja hakee lapsen autolla.
Muu aika pitää viettää sisällä ruutua tuijottaen.
Olisihan se nyt törkeää, jos joku lapsi liikkuisi ilmaiseksi, ja vieläpä ulkona.
Näin eka luokalla samalla luokalla olleen tytön pyllyn.
Nykyään lähes 50 vuotta myöhemmin hän on vaimoni,
enkä ole pyllyä uudelleen nähnyt.
T. lapseton mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun linja tämän asian suhteen on kiristynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Ennen oli tosiaan ok, että 3-vuotiaatkin ovat yksin, mutta nykyisin linja on, että alle kouluikäisistä yksinolijoista tehdään lasu, ja pikkukoululaistenkin kohdalla on tapauskohtaista, että herääkö huoli vai ei.
Hyvä tietää! Mietin kans, kun oma lapsi on melko pienikokoinen niin joku vielä soittaisi virkavallan paikalle, jos menisi yksin pihalla. Menee helposti ainakin vuotta nuoremmasta. -ap
Ketään ei sun penikkas siellä pihamaalla kiinnosta niin paljoa että rupeaa soittelemaan virkavallalle. Ellei lapsi sitten pidä jumalatonta meteliä tai käyttäydy muuten poikkeavasti. Silloin joku ulkopuolinen toivottavasti pyytää apua.
Mikä sulla on hätänä? Sä voit ihan skipata tämän mun ketjun, jos asia ei koske sinua yhtään. Ja et hauku mun lasta penikaksi. -ap.
Juu, juu, ihan turha täältä on kysyä mitään asiallista kysymystä :D pelkkiä sekopäitä tulee riehumaan :D yllättäen kun keski-ikä on ehkä 50-60. Jos kysyis saman kysymyksen jodelista, jossa keski-ikä on 20-30v niin sais järkeviä ja käytöstavat omaavia vastauksia. Ei teillä vanhuksilla ole mitään käytöstapoja. Tämä selvä.
Tarkoittaako ilmaisusi pihalla samaa kuin kotitalon pihassa? Jos, niin tietenkin ekaluokkalainen lapsi voi olla ja leikkiä yksin tai kaverin kanssa siellä. Miten hän muuten ulkoilisi? Pihalla voidaan ymmärtää tarkoittavan missä vain viipottamista, mutta siitähän ei varmastikaan ollut kyse.
Vierailija kirjoitti:
Meidän asuntoaluueella oli suuri piha ja tyttö sai olla kaverinsa kanssa siellä 6- vuotiaasta saakka mutta olin aina parvekkeella jotta näin heidät pihalla.Jos en olisi pystynyt heitä seuraamaan niin en varmaankaan olisi antanut.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! -ap
kyllä ihmiset on hulluja nykyään. lastenlääkäri kuvitteli, että talutan 11-vuotiaani aamuisin kouluun ja päivystän kotona, kun hän tulee koulusta. Käyn kokopäivätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako ilmaisusi pihalla samaa kuin kotitalon pihassa? Jos, niin tietenkin ekaluokkalainen lapsi voi olla ja leikkiä yksin tai kaverin kanssa siellä. Miten hän muuten ulkoilisi? Pihalla voidaan ymmärtää tarkoittavan missä vain viipottamista, mutta siitähän ei varmastikaan ollut kyse.
Joo ei todellakaan ole kotitaloa, vaan iso kerrostalokompleksi. Ehkä kysymykseni asettelu ei sitten vain avautunut. Kysytään uusiksi, päästäisitkö eka luokkalaisen (huom. siis eskari vain käytynä, menossa ykköselle) yksin valvomatta ja ilman näkyvyyttä pihalle Tampereen Hervannassa?
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako ilmaisusi pihalla samaa kuin kotitalon pihassa? Jos, niin tietenkin ekaluokkalainen lapsi voi olla ja leikkiä yksin tai kaverin kanssa siellä. Miten hän muuten ulkoilisi? Pihalla voidaan ymmärtää tarkoittavan missä vain viipottamista, mutta siitähän ei varmastikaan ollut kyse.
On siis eskarissa 8-16 ja ulkoilee siellä siten kuin siellä ulkoillaan. Muutoin olen itse hänen kanssa pihalla että siten ulkoilee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun linja tämän asian suhteen on kiristynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Ennen oli tosiaan ok, että 3-vuotiaatkin ovat yksin, mutta nykyisin linja on, että alle kouluikäisistä yksinolijoista tehdään lasu, ja pikkukoululaistenkin kohdalla on tapauskohtaista, että herääkö huoli vai ei.
Hyvä tietää! Mietin kans, kun oma lapsi on melko pienikokoinen niin joku vielä soittaisi virkavallan paikalle, jos menisi yksin pihalla. Menee helposti ainakin vuotta nuoremmasta. -ap
Mitä vaikka soittaisi. Lapsi lähtee kouluun pian ja tarvitsee opetella liikkumaan yksin. Miten sinne kouluun mennään teillä oikein? Oma opetteli ennen ekaluokkaa liikkumaan yksin. Helpompi kulkea kouluun syksyllä itsenäisesti.
Riippuu sekä asuinalueesta, että lapsen luonteesta.
Jos ei sisäpihaa, jonne näkyvyys esim. oh:n tai keittiön ikkunasta että voi välillä vähän vahtia menoa, en laskisi kaupunkialueella yksin ekaluokkalaista ulkoilemaan. Jos taas useamman talon rajaama hyvä piha, jossa puuhaa keinujen ja leikkiin kannustavien muiden juttujen parissa, se on jo hyvää opettelua 'itsenäiseen ulkoiluun'. Luonne määrää myös: onko lapsi tottelevainen/muistaa ohjeistukset, vai paineleeko mahdollisesti toisen yllyttämänä ihan päättömästi kaikkeen huomioimatta ympäristöään?
Kyllähän lapsen täytyy saada olla lapsi, liikkua kavereiden kanssa leikkien, mutta valitettava tosiasia on että vielä 80-90-luvuillakin elettiin paljon turvallisemmin esim. yhteisöllisyyden takia, kuin nykyään. Autoilijat eivät välitä ajavatko lasten yli, eivätkä vieraat aikuiset ohjeista lapsia jos näkevät jonkun puuhan olevan vaarallinen.