Muita, joiden miehet ei viitsi vaivautua järjestämään yhteistä vapaa-aikaa?
Taas tänäkin vuonna riitaa kesälomista, miehellä olisi siis mahdollisuus vaihdella loman ajankohtaa toisten kanssa mikäli halukkaita on. Hän ei vaan näe siinä mitään järkeä, kuulemma kaikki menee sit ihan sekaisin ja hirveä vaiva ja se loma nyt vaan on silloin kun työnantaja sen on osoittanut. Eikä kyse siis siitä että täytyisi sitä heinäkuuta yrittää saada, kunhan olisi edes jonkin aikaa yhteistä lomaa kesällä. Sit heillä muutenkin nyt hiljaisempi kausi töissä ja saisi pitää vapaita tai palkattomia vapaita jos tahtoo, niin hän ei tämänkään eteen osoita minkäänlaista kiinnostusta. Tehdään siis molemmat vuorotyötä ja yhteisiä vapaita on vain yksittäisiä sillointällöin. Alan olla niin kyllästynyt tähän. Olen jopa osoittanut selkeät päivämäärät milloin voisi kysyä sopiiko olla pois niin ei saa mies aikaiseksi "no pitää sitten kysellä". Ei ole minustakaan kivaa olla tällainen komentelija tai määräilijä mutta jos en ole se kantava voima tässä niin sit ei myöskään mitään vapaata tai yhteistä tekemistä ole.
Kommentit (42)
Mun ex vaihtoi työpaikkaa vähintään vuoden välein. Ikinä ei neuvotellut edes palkatonta lomaa. Nyt kun menossa vaimo nro 3 niin hänen kanssaan lomaillut tiheästi. Tosin lastensa kanssa ei lomaile ikinä.
Ap, teettekö yhteisellä vapaa-ajalla yleensä mitä? Ja onko tästä tekemisestä mikään sille miehelle mieluista puuhaa?
Miksi et itse ota palkatonta vapaata? Ja järjestele lomiasi, sehän onnistuu ihan kyselemällä, että kuka vaihtaa, eikös?
Onhan se niin, että ihminen luontaisesti hakeutuu sinne, missä hän haluaa aikaansa viettää. Kun hän hakeutuu poispäin itsestä, joko antaa toiselle tilaa tehdä omia asioita tai sitten, jos ei ole lainkaan järjestetty yhteistä aikaa niin kannattaa kysyä toiselta, että miksi ei. Miksi yrittää väkisin, jos ei toinen ei halua. Vaihtoehdoja varmasti siinä tilanteessa sille vapaa-ajalle ja yhdessä olemiselle alkaa löytymään, tai sitten ei - valinta se on sekin sekä se, että mihin se johtaa. Aikuista ihmistä ei voi pakottaa olemaan kanssaan ja miksi pakottaa, kun voi viettää aikaa sellaisen kanssa, kenen kanssa haluaa sitä viettää.
Mies ei koe yhteistä lomaa tärkeänä, koska (ilmeisesti) asutte yhdessä, niin se riittää miehen mielestä yhteiseksi ajaksi. On parisuhdeihmisiä ja sitten on "välttelevästi kiintyneitä parisuhteessa eläviä koska eivät oikeastaan halua olla yksinkään" -ihmisiä.
Meillä ei mies järkkää mitään yhteistä muutenkaan.
Mä yhdessä vaiheessa pidin meidät yhteisissä menoissa kerran kuussa. Esim keikkoja, teatteria, standuppia, lätkää, syömässä pitkän kaavan mukaan, leffaa.. kaikenlaista, mistä ajattelin meidän tykkäävän.
Noin mentiin useampi vuosi. Kunnes kyllästyin olemaan ohjelmatoimisto. Toiseksi suurinosa menoista oli hauskoja. Meillä oli kivaa yhdessä.. mutta jostain syystä jossain vaiheessa miehen kavereita ilmestyi mukaan.
Nyt ei olla muutamaan vuoteen tehty mitään, kun en järjestä. Mies kyllä kavereittensa kanssa käy kerran pari viikossa tai aikuisten lasten.. hyvä sinänsä.
Mä en vaan hänen aikatauluunsa tunnu mahtuvan. Meinasin jopa ottaa aiheen puheeksi.. njääh, pashat.
Nytkin tuo kesäloma asia. Kysyin viime viikolla, että millos meinaa pitää lomansa. Vastaus oli en tiedä ja siinä se.
Mä otin perinteisesti elokuun, kuten ollaan 30 vuotta silloin lomailtu. Sen voi kyllä vaihtaa, mutten tiedä viittinkö. Lähen sitte vaihteeksi itekseni reissuun, kuten talvilomalla ja pääsiäisenä. Soitteli se perään ihmeissään.
Ei vaan enää huvita.
Sama. Ei jaksa ku toista ei kiinnosta. Kai se sit niin on, että yhessä asuminen riittää yhteiseksi ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, teettekö yhteisellä vapaa-ajalla yleensä mitä? Ja onko tästä tekemisestä mikään sille miehelle mieluista puuhaa?
Ap:n kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä, että kaikki eivät halua suunnitella ja ohjelmoida lomaansa. Toisten akut latautuvat paremmin kun saa vain olla ilman ennalta määrättyä ohjelmaa ja suunnitelmia, ja suunnitteleminen ja aikataulutus vain tuo stressiä.
Ap:n kaltaiset ihmiset ovat toksisia parisuhteissaan kun kaiken lisäksi syyllistävät puolisoaan.

Lopeta uhriutuminen ja lomaile itse kuten haluat. Ei sen loman tarvitse olla pakkopullavankila johon on aivan pakko mahduttaa enemmän kuin yksi ihminen.
Uhriudutaan ensin ja sitten jätetään ne siat.
Tai sit mies ei halua olla aloittajan kanssa. Ehkä sillä on toinen ja perhelomat/parisuhdeaika aloittajan kanssa somehehkutuksineen ei vaan enää käy kun toinen ei sitten tykkää.
Jep, alkaa olla samoja elkeitä. Aika vähän on yhteistä aikaa enää tarjolla. Työ ja omat kaverit ja omat harrastukset tuntuvat menevän kaiken edelle.
Ratkaisuni on lopettaa odottaminen tai toivominen, sekä alkaa järjestää vain itselleni omia menoja itsekseen ja sellaisessa seurassa, joka mun kanssa haluaa aikaa viettää. Win win.
Ja miehelle ei tarvitse kertoa mitään, kerron sitten jos kysyy tai jotain konkretisoituu. 🙃
Vierailija kirjoitti:
Jokainen pitkään parisuhteessa ollut mies tietää että parhaat lomat ovat ne joissa akka on jossain muualla.
Miksi olla kidutettavana parisuhteessa, jossa vain pitää odottaa, että siitä pääsee "vapaalle"?! Tuollaista tossuilua en ole koskaan ymmärtänyt. Säälittävää, etten sanoisi.
Ei ole muita, olet ainoa tämän asian kanssa painiva.
Miehet tarvitsevat lomaa vaimoistaan.
Kyllä se lähtökohtaisesti kannattaa valita parisuhteeseen se henkilö, jonka kanssa haluaa viettää aikaa. Ap:n mies ei halua. Syitä voi olla monia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, teettekö yhteisellä vapaa-ajalla yleensä mitä? Ja onko tästä tekemisestä mikään sille miehelle mieluista puuhaa?
Ap:n kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä, että kaikki eivät halua suunnitella ja ohjelmoida lomaansa. Toisten akut latautuvat paremmin kun saa vain olla ilman ennalta määrättyä ohjelmaa ja suunnitelmia, ja suunnitteleminen ja aikataulutus vain tuo stressiä.
Ap:n kaltaiset ihmiset ovat toksisia parisuhteissaan kun kaiken lisäksi syyllistävät puolisoaan.
Sinä taas olet ymmärtämätön ihminen. Mä tykkään lomista ilman ihmeempiä suunnitelmia. Kesällä käydään vanhempieni mökillä jossain vaiheessa kun tulee hyvä sauma ja muuten mennään fiiliksen mukaan. Viihdyn mainiosti kotona lomilla vailla suunnitelmia ja se rentouttaa. Ymmärrän silti hyvin, että jotkut tykkää lähteä kotiympyröistä johonkin lomillaan, kun arkena kotona tulee kuitenkin oltua paljon. Ja luonnollisesti sitä olisi kiva tehdä jotain yhdessä parisuhteessa ja/tai perheenä lomillaan, kun siihen ei arkena ole samalla tavalla aikaa. Muutenhan sitä voisi elää vaan ihan yksinään jos ei mikään yhdessä tekeminen kiinnosta.
Kyllä meillä pyritään järjestämään edes pari viikkoa kesälomasta yhtä aikaa. Meillä on pari perinteistä reissua lähiseudulle joka kesä, sellaisia tunneissa laskettavia, ei päivissä. Muuten ollaan kuin ellun kanat ja tehdään mitä huvittaa. Olisi kamalaa jos mies ei haluaisi ollenkaan viettää lomiaan mun kanssa. Ja kuitenkin molemmat tehdään toimistotyöaikaa, ja pääsääntöisesti vielä etänä, eli yhdessä tulee oltua paljonkin. 21 vuotta parisuhdetta takana.
Mitä tuollaisella puolisolla tekee, joka ei halua yhteistä tekemistä ja aikaa perheen kanssa? Ilman tuollaista kivirekeä elämä alkaa sujua mukavammin.
Kyllä minä ymmärrän, että ihminen tarvitsee aikaa myös kavereidensa kanssa tai yksin olemiseen, mutta tuota en ymmärrä. Oletko miettinyt, miksei yhteinen vapaa-aika ole miehelle tärkeää? Teettekö vain niitä asioita, mitä sinä haluat? Vai eikö suhteenne olekaan niin hyvä kuin oletat?