Nyt näyttää pahalta: jopa 55 000 työntekijää saa potkut yli 10 000 työpaikkaa voitaisiin säästää, mutta yhtiö antaa duunit tekoälylle
Brittiläinen teleoperaattori BT Group irtisanoo massiivisissa leikkauksissa ja säästötoimenpiteissä jopa 40% yrityksen koko henkilöstöstä ja korvaa irtisanottuja työntekijöitä keinoälyllä.
ChatGPT:n kaltaisen keinoälyn kehitys on tuonut firmalle luottamusta siihen, että mm. asiakaspalvelun ja koodaamisen kaltaiset työtehtävät ovat keinoälyllä korvattavissa. Osasyy massiivisiin irtisanomisiin ovat myös verkoston muutokset sekä yrityksen supistunut liikevaihto. Leikkauksilla BT Group tavoittelee kertomansa mukaan kirkkaampaa tulevaisuutta.
https://www.tivi.fi/uutiset/nyt-nayttaa-pahalta-jopa-55000-tyontekijaa-…
Tätähän säästötoimenpiteet ja leikkaukset tarkoittavat. Ihmisiä irtisanotaan. Sen takia ihmettelen kovasti, miten ja miksi joku kuvittelee talouden lähtevän nousuun leikkaamalla ja että siten tulisi jostain maagisesti uusia työpaikkoja.
Kommentit (242)
Keinoäly tulee kehittymään vielä lisää ja varmasti vaikuttamaan työmarkkinoihin Suomessakin. Silti mikään puolue ei asiaan ota mitään kantaa.
50 vuotta niin suuryrityksiä johtaa yksittäiset ihmiset, joilla on pelkästään tekoäly ja robotteja työntekijöinään. Mihin tavallisia ihmisiä tarvitaan? Ei mihinkään.
Olen ihan varma että tulevaisuudessa soditaan robotteja vastaan. Ja niitä robotteja ohjaa muutama ihminen, joilla on nuppi hämärtynyt.
Robotit tulevat syrjäyttämään ihmiset. Kun tuotantolinjat ja teknologia ja tieto saadaan kasaan niin ihmismäinen robotti on nopeampi valmistaa kuin kasvattaa ja opettaa ihmistä 20 vuotta. Aika pelottavaa...
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Vierailija kirjoitti:
50 vuotta niin suuryrityksiä johtaa yksittäiset ihmiset, joilla on pelkästään tekoäly ja robotteja työntekijöinään. Mihin tavallisia ihmisiä tarvitaan? Ei mihinkään.
Ja tästä on jo japanilaiset animaatiot kertoneet tarinoita 40 vuotta...
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Jos robotit hoitaa fyysiset jutut niin olisi mahtavaa jos ihmiset voisivat keskittyä hyvään ja kunnolliseen viihteeseen. Mutta onko siihen osaamista? Ei taida olla joten ihan sama koneiden hoitaa sekin ja sitten meidät vain kytketään Matrixiin, eikö niin?
Olen valmis heti liittymään johonkin maanalaiseen luddiittien armeijaan.

Kun olet huippuälykäs, niin kerropa, koska nuo takstikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi?
Av teknoasiantuntijoilta taitaa nyt mennä vähän Matrix ja todellisuus sekaisin.

Etkä ole. Sinä olet kuin Pieterin trolli. Urhea vain anonyymilla nettipalstalla.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Taas on kysytty "syväitseväisiltä" vihervassuasiantuntijoilta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Jos robotit hoitaa fyysiset jutut niin olisi mahtavaa jos ihmiset voisivat keskittyä hyvään ja kunnolliseen viihteeseen. Mutta onko siihen osaamista? Ei taida olla joten ihan sama koneiden hoitaa sekin ja sitten meidät vain kytketään Matrixiin, eikö niin?
Tällä hetkellä Hollywoodissa on meneillään käsikirjoittajien lakko. Viimeksi olivat lakossa 15v. sitten ja saatiin sen vuoksi TV tarjonta täyteen ala-arvoista tosi TV roskaa.
Kirjoittajat lakkoilevat mm. sen vuoksi, kun haluavat etteivät studiot käytä työtään heidät korvaavan keinoälyn kehittämiseen eikä heitä korvata keinoälyllä lähitulevaisuudessa. Studiot eivät tätä lupausta ole suostuneet tekemään. Suomen media on asiasta jostain syystä vaiti.
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoksi yritysten voittoa pitää entistä enemmän verottaa, jos voitot nousevat enemmän kuin ihmisten palkkatulot. Lisäksi kaikenlaiset veroparatiisiporsaanreiät voi tukkia.
Miksi tekoälyn käytön vuoksi pitäisi verottaa enemmän? Senkö takia että yhtiö ei voisi myydä tuotteitaan halvemmalla kuluttajille vaan hintataso täytyy pitää yllä ettei vaan ihmisten elintaso pääse millään konstin nousemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Kun olet huippuälykäs, niin kerropa, koska nuo takstikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi?
Av teknoasiantuntijoilta taitaa nyt mennä vähän Matrix ja todellisuus sekaisin.
Helposti. TAmpereella kulkee jo robottibusseja ilman kujettajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Jos robotit hoitaa fyysiset jutut niin olisi mahtavaa jos ihmiset voisivat keskittyä hyvään ja kunnolliseen viihteeseen. Mutta onko siihen osaamista? Ei taida olla joten ihan sama koneiden hoitaa sekin ja sitten meidät vain kytketään Matrixiin, eikö niin?
Tällä hetkellä Hollywoodissa on meneillään käsikirjoittajien lakko. Viimeksi olivat lakossa 15v. sitten ja saatiin sen vuoksi TV tarjonta täyteen ala-arvoista tosi TV roskaa.
Kirjoittajat lakkoilevat mm. sen vuoksi, kun haluavat etteivät studiot käytä työtään heidät korvaavan keinoälyn kehittämiseen eikä heitä korvata keinoälyllä lähitulevaisuudessa. Studiot eivät tätä lupausta ole suostuneet tekemään. Suomen media on asiasta jostain syystä vaiti.
Totta, työpaikkojensa puolesta pelkäävät. Mutta kun katsoo mitä roskaa ne tuottavat siellä nykyään niin haluaisin kokeilla tekoälyä jo tässä vaiheessa tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Kansalaispalkka.
Älä kuvittelekaan. Nappi otsaan kaikille tarpeettomille luusereille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Kun olet huippuälykäs, niin kerropa, koska nuo takstikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi?
Av teknoasiantuntijoilta taitaa nyt mennä vähän Matrix ja todellisuus sekaisin.
Onhan nyt jo käytössä kuskitto.ia busseja ja Suomessa Metrosta piti tulla kuskiton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten "asiantuntijoiden" mukaan tekoäly ja robotisaatio ei vähennä työllisyyttä ollenkaan. Ihmisille vain avautuu uusia "mahdollisuuksia" entistä kiinnostavampiin "luoviin" työtehtäviin.. :D
Varmaan kun kaikki taksikuskit, bussikuskit ja rekkakuskit jäävät työttömiksi, niin kaikille nällekin vain ihmeen kaupalla avautuu uusia kiinnostavia "mahdollisuuksia" huippukiinnostaviin luoviin töihin.. :D
Jos robotit hoitaa fyysiset jutut niin olisi mahtavaa jos ihmiset voisivat keskittyä hyvään ja kunnolliseen viihteeseen. Mutta onko siihen osaamista? Ei taida olla joten ihan sama koneiden hoitaa sekin ja sitten meidät vain kytketään Matrixiin, eikö niin?
Tällä hetkellä Hollywoodissa on meneillään käsikirjoittajien lakko. Viimeksi olivat lakossa 15v. sitten ja saatiin sen vuoksi TV tarjonta täyteen ala-arvoista tosi TV roskaa.
Kirjoittajat lakkoilevat mm. sen vuoksi, kun haluavat etteivät studiot käytä työtään heidät korvaavan keinoälyn kehittämiseen eikä heitä korvata keinoälyllä lähitulevaisuudessa. Studiot eivät tätä lupausta ole suostuneet tekemään. Suomen media on asiasta jostain syystä vaiti.
Totta, työpaikkojensa puolesta pelkäävät. Mutta kun katsoo mitä roskaa ne tuottavat siellä nykyään niin haluaisin kokeilla tekoälyä jo tässä vaiheessa tilalle.
Luulet ettei studioiden agendat ja vaatimukset vaikuta siihen, mitä he ylipäätään saavat kirjoittaa? En minä ainakaan halua katsoa jotain keinoälyn sieluttomia tekeleitä.