Miten kestätte lapsettomuuden?

Minulla on tietysti eri tilanne kun ymmärsin jo 10 vuotiaana, ettei lapsen saaminen ole itsestään selvää. Vanhempani olivat olleet naimisissa jo 15 vuotta ennen kuin synnyin, joten tyhmempikin ymmärsi taustalla saattaneen olla jotain mikä haittasi raskaaksi tulemista. Olen yksinkertaisesti keskittynyt lapsettomuuden hyviin puoliin. Ei huolta eikä vastuuta avuttomasta olennosta. Ei pakkoa tutustua muihin lapsiperheisiin lasten takia. Ei pakkoa käydä kesäisin jossakin hemmetin Muumimaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kestän? Nautin tästä. Välillä meinaa palaa käämi bussissa, kun sisään tulee älämölölapsia, mutta sitten mietin miten älämölöä ei tarvitse kotona kuunnella. Raha ja aika riittää kaikkeen mihin haluan ja mulla on kaikki mahdollisuudet tehdä ihan mitä haluan.

Minäminäminä vanha piika :D

Sulla menevät nyt termit sekaisin. Vanha piika viittaa naiseen, joka ei ole naimisissa. Ei liity mitenkään lapsiin.

Kirjoittajan provoiluyritys meni nolosti päin mäntyä.

Hyvin. Aikamme yritimme lasta tehdä, ei tullut tulosta ja gynetutkimuksen jälkeen todettiin että todennäköisesti emme lapsia tule saamaan ilman lapsettomuushoitoja. Niihin emme halunneet ryhtyä. Hyväksyimme sen asian että meille ei tule lapsia ja jatkoimme elämää.

Elämä on oikein antoisaa ilmankin, joskus olen jopa helpottunut että näin kävi kun katselimme vierestä tuttavien ja sukulaisten ruuhkavuosien hullunmyllyä.

Toivottavasti saat paljon hyviä vastauksia. Jostain syystä näihin ketjuihin tulee yleensä niitä, joita asia ei lainkaan kosketa mutta haluavat silti ilmaista mielipiteensä.

Itse oli vielä 32-vuotiaana vapaaehtoisesti lapseton. Omat vanhempani saivat minut aika iäkkäänä, ja niihin aikoihin aloin nähdä miten nopeasti he vanhenevat. Elämänpiiri pienenee, tutut asiat alkavat jäädä menneisyyteen. Tajusin vaan äkkiä, että kumpi tahansa heistä voisi kuolla koska tahansa, ja jos minä joskus myöhemmin saisinkin lapsia, niin he eivät silloin tulisi koskaan tuntemaan isääni tai äitiäni. Kaikki muistot ja vaikutelmat siirtyisivät vain minun kauttani. Lapseni tietäisivät heistä yhtä vähän kuin minä itse tiedän isoisovanhemmistani.

Samaan aikaan hyvän ystäväni mies kuoli yllättäen sairaskohtaukseen. Ystävä jäi pienen lapsen kanssa yksin. Joskus aikaisemmin olisin ehkä ajatellut että hirveä tilanne että siinä oli lapsikin, mutta ihan oikeasti se lapsi, lapsesta välittäminen ja hänen elämänsä rakentaminen taas normaaliksi piti ystäväni kiinni elämässä. Ystävän mies on kuollut, mutta hänen muistonsa elää juuri siksi, että on tuo lapsi, jolle on tietenkin aina kerrottu millainen hänen isänsä oli ja mitä tykkäsi tehdä.

Jotenkin millään ei tuntunut olevan hirveästi väliä. Ei saavutuksilla, omaisuudella, ei millään paitsi sillä että ne tärkeät ihmiset on lähellä.

Omalla kohdalla tämä johti siihen että annoin mahdollisuuden parisuhteelle ja sain lapsiakin, olen siitä iloinen. Mutta jos niin ei olisi käynyt, olisin voinut toteuttaa tuota oivallusta toisinkin. Elää tiiviimmin yhteydessä valittujen ystävien kanssa ja jakaa ilot ja surut, nähdä enemmän omia vanhempia niin kauan kuin he vielä ovat. Olla vähemmän keskittynyt kaikkeen siihen muuhun, mitä ei saa hautaan mukaan kuitenkaan, oli lapsia tai ei.

Hienosti! On oma valinta. T. N48

En mitenkään. Masennuin ja käytännössä vain selvisin elämästä nipinnapin, tein työt ja kävin kaupassa ja itkin ja olin elämänhaluton. Minulle oli selvää etten voi elää tätä elämää jos en saa kokea äitiyttä.

Minusta tuli kyllä äiti, lahjamunasoluilla.

Mieti ap tarkkaan oletko sinä se ihminen joka oppii hyväksymään lapsettomuuden vai sellainen kuin minä että kaikki kortit katsotaan koska lapsettomuus ei ole vaihtoehto. Sitten toimi sen mukaan.

Hyvin kestän, suorastaan loistavasti.

T. Velanainen 55v

Voit ehkä saada lapsen vielä. Nyt äkkiä hoitoihin

Vierailija kirjoitti:

olen miettinyt, että voisin olla sijaisäiti tai adoptoida, mutta mitkä ovat sinkkunaisen mahdollisuudet?

Naisparilla on varmasti oikeus adoptoida.

Ap on outo.

Ap ei tule koskaan olemaan onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei tule koskaan olemaan onnellinen.

Eikä se johdu lapsettomuudesta.

Tässä käydään tätä läpi. Aikaisemmin keväällä oli itselleni todella rankkaa kun ei lasta kuulu ja näy ja kaikki mahdolliset kaverit, jotka tunnen ja haluavat lapsia olivat raskaana. Ystäväpiiriin kuuluu tällä hetkellä noin 10 naista ja seitsemän heistä on raskaana ja yksi suunnittelee. Kaksi muuta ei kuulemma edes halua lisää lapsia. Olen aivan murskana asiasta ja koitan parhaani mukaan peitellä asiaa. Pyrin kuitenkin olemaan onnellinen ja iloinen kaikille, jotka lapsen ovat saaneet ja ovat raskaana. Onneksi on viisivuotias kummityttö, jota saan hoitoon toisinaan.

Hoitoja ei saada jostain syystä X, olen juossut eri gyneillä. Ikää molemmilla jo 32 ja 34 ja mitään apua ei saada. Lasta yritetty pari vuotta ja ei edes keskenmenoja ole. Saattaa olla, että mies lähtee kohta hedelmällisemmän naisen matkaan ja itse jään ihmettelemään elämää. Koitan kuitenkin suunnitella ja elää jatkuvasti ja pidän todella positiivisena asiana jos sattuisikin raskaus onnistumaan. Nyt vain alkaa olemaan jo merkkejä siitä, että näin lapsettomana sitä ei saa enää kutsuja kaveritapaamisiin ja jätetään ulkopuolelle. Toisinaan kutsutaan mukaan, mutta ei selkeästi yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin. Eli sen lisäksi, että ei ole lasta kuulunut niin ystävätkin alkavat katoamaan.