Miten opettaa lapselle, että kiukuttelulla ei saa tahtoaan läpi?

Minun lapseni oppi ihan kokemuksen kautta, ettei siis saa tahtoaan läpi. Mutta 5 v on vielä pieni, oppi menee perille vasta koululaiselle, jos on kovapäinen lapsi.

Jatka vain samalla linjalla. Toiset lapset on kovapäisempiä ja kiukkuisempia kuin toiset. Anna mennä ohi äläkä puutu raivareihin.

Meillä ei olla selitelty kerta toisensa jälkeen. Vaan lyhyesti ilmoitettu että ei on ei. Ja että kiljumalla meillä ei saa mitään. Piste.

Ja sitten jätetty se raivari huomiotta. Eli lyhyt ja ytimekäs ilmoitus. Ei mitään selittelyjä. Ja kun ei huutamalla saa MITÄÄN huomiota, lopettaa kyllä. Eli ei edes sitä selittelyaikaa.

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei olla selitelty kerta toisensa jälkeen. Vaan lyhyesti ilmoitettu että ei on ei. Ja että kiljumalla meillä ei saa mitään. Piste.

Ja sitten jätetty se raivari huomiotta. Eli lyhyt ja ytimekäs ilmoitus. Ei mitään selittelyjä. Ja kun ei huutamalla saa MITÄÄN huomiota, lopettaa kyllä. Eli ei edes sitä selittelyaikaa.

Joo näin toimitaan. Mutta ei silti mene oppi perille. Noin muuten on ihan älykäs lapsi eli noi muuten ei mitään oppimisvaikeuksia ole.

Ap

Ikä auttaa. Tuskin se 10-vuotiaana itkupotkuraivaroi enää, tai ainakaan 20-vuotiaana. Jotkut lapset vaan on tuolla tavalla sisukkaita, ja se täytyy vaan sitten kestää se voimakas tunteiden ilmaus. Meillä tytär oli tuollainen myös, mutta tosiaan iän myötähän se väheni ja meni ohi. Tai ainakin muutti muotoaan, kyllä se esimurrosikäisenä osasi kinuta myös sisukkaasti haluamiaan asioita vaikka vastaus olisi ollut ehdoton ei. 

Kerro hänelle satu. Kiukkukalle ja Kivakalle halusivat asioita. Kiukkukalle ei saa koskaan mitään haluamaansa, mutta Kivakalle saa. Lopulta Kiukkukalle pyysi kohteliaasti haluamaansa ja sai myös haluamansa asian.

Mun pikkuveljet on just tuollainen parivaljakko, toisen nuppi nyt vaan on kiveä kovempi ja toinen on sopuisa.

Tuon kovapäisemmän kaverin koulunkäynti oli aika tuskaa, mutta on siitä kuitenkin työssäkäyvä kansalainen amiksen kautta tullut ja tyttöystäväkin löytyy. Urheilullinen ja ihan sosiaalinen, eikä varsinaisesti tyhmäkään, mutta itsehillintä ja keskittyminen ei ole vahvuuksia, lievästi sanottuna. Jollain tavalla nepsy se on, mutta diagnoosiin asti ei ikinä menty. Itkupotkuraivareita oli lapsena miljoonia.

Toinen veli on sitten semmonen tasaisempi lukiopoika, ei ihan niin urheilullinen ja menevä kuin tuo touhukkaampi mutta kavereita ja tyttöystävä on hällekin löytynyt. Jokainen tavallaan :)

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Autan. Ja olen neuvonut hyviä tapoja toimia raivon tullessa, itkupotkun sijaan. Hän ei kuitenkaan halua niitä muita keinoja. Näin sanoo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Autan. Ja olen neuvonut hyviä tapoja toimia raivon tullessa, itkupotkun sijaan. Hän ei kuitenkaan halua niitä muita keinoja. Näin sanoo.

Ap

Samaa linjaa vaan. Ei on ei ja piste. Omani kohdalla pidin napakan linjan ja samalla pyrin huomioimaan heti jos vähänkin toimi toivottuun suuntaan. Ärripurrissa turha mitään keskustella, rauhallisessa hetkessä pyrin keskustelemaan asiasta ja opastamaan. Kyllä hän ajallaan oppi.

Meidän lapsistamme toisella on Aspergerin oireyhtymä ja hänellä on ollut todella haastetta oppia pärjäämään tunteidensa kanssa. Voisiko teidän lapsenne myös kokea pettymyksen ym. tunteet paljon keskivertoa voimakkaampina?

Onko lapsi turhautunut, vaaditte liikaa( on ehkä isokokoinen ja vaaditaan liikaa).

Lapsi hakee huomiota, kun ei muutoin sitä saa. Manipuloit häntä ja hän osittaa ikäisensä tavalla olevansa toista mieltä. Voisi miettiä mitä itse tekee ennen raivareita. Onko lapsen vaikea sanoittaa tunnetilaansa? Annatko hänelle vaihtoehtoja, ennakoitko itse tilanteita. Huomaatko lasta arjessa kehumalla jostain joka päivä. Rakenna hänen itsetuntoaan pienillä kehuilla ja hymyillä katsoen silmiin, jolloin tulee kunnolla nähdyksi. Liiallinen käskytys, moittiminen, rajoittaminen sekä sanktiot saavat kenet vaan raivoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsistamme toisella on Aspergerin oireyhtymä ja hänellä on ollut todella haastetta oppia pärjäämään tunteidensa kanssa. Voisiko teidän lapsenne myös kokea pettymyksen ym. tunteet paljon keskivertoa voimakkaampina?

Hän kokee kaikki tunteet tavallista voimakkaampina, niin ilot kuin pettymyksetkin.

Ap

Kunnon selkäsauna opettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsi turhautunut, vaaditte liikaa( on ehkä isokokoinen ja vaaditaan liikaa).

Lapsi hakee huomiota, kun ei muutoin sitä saa. Manipuloit häntä ja hän osittaa ikäisensä tavalla olevansa toista mieltä. Voisi miettiä mitä itse tekee ennen raivareita. Onko lapsen vaikea sanoittaa tunnetilaansa? Annatko hänelle vaihtoehtoja, ennakoitko itse tilanteita. Huomaatko lasta arjessa kehumalla jostain joka päivä. Rakenna hänen itsetuntoaan pienillä kehuilla ja hymyillä katsoen silmiin, jolloin tulee kunnolla nähdyksi. Liiallinen käskytys, moittiminen, rajoittaminen sekä sanktiot saavat kenet vaan raivoamaan.

Joka päivä kehun. Joka päivä saa positiivista huomiota, myös pelkästä yrittämisestä ei vain siitä että onnistuu jossain. Saa myös kehuja ihan siitä millainen on, ja joka päivä kerron miten tärkeä ja takas hän on. Joka päivä yritän ennakoida, mutta usein se on mahdotonta.

Tuo kiinnostaisi, että miten niin manipuloin häntä? En kyllä itse sellaista tunnista ollenkaan.

Ap

miksi pitäisi opettaa mitään, sanot vain tyynesti ei ja sitten selitätä miksi ei. Sen jälkeen jatkat eteenpäin. Jos olette jossain muualla kuin kotona ja lapsi jää vaikka kieriskelemään lattialle tai jämähtää seisomaan keskelle katua, otat lapsen syliin ja jatkatte matkaa sinne minne olitte menossa.

Ikätasoisesti ihan normaali asia. 5-vuotiaalle on täysin normaalia kiukutella, kun harmittaa. Ja huutaa ääneen pahaa oloaan. Muistatko kouluajoilta montaa ääneen itkenyttä? Niinpä. Lapset oppivat kyllä itkemään huutamatta iän karttuessa.

Johdonmukaisuus kasvatuksessa on hyvä. Huomaa se, että lapsella on oikeus myös negatiivisiin tunteisiin ja niiden näyttämiseen ja niistä ei saisi varsinaisesti rangaista. Muuten lapsi voi oppia mielistelijäksi. Vanhemman tulee voida kestää lapsen ikävien tunteiden näyttämiset. Tietysti on ohjattava, että tavaroita ei saa rikkoa ym., mutta itkemisen pitää olla hyväksyttyä.