Selittäkää mulle miksi jotkut eivät jaksa panostaa ystävyyssuhteisiin vaan antavat niiden kuivua

Vierailija kirjoitti:

Kun tutustun uuteen ihmiseen, käy monesti niin että kun tutustuu vähän paremmin alkaakin ilmetä sellaisia piirteitä toisesta (esim. rajattomuus, liika ripustautuminen) että on pakko ottaa etäisyyttä kun ei haluakaan alkaa bondata sen enempää. Tämän voi varmaan joku kokea niinkin etten "jaksa panostaa" "ystävyys"suhteeseen. Ei nyt vaan voi suoraankaan sanoa että olet valitettavasti niin raskas ihminen etten haluakaan olla tekemisissä enää.

Kyllä voit sanoa suoraan etkä roikottaa toista epämääräisessä olossa. Tuon kuitenkin voi aistia toisen käytöksessä. Yksi työkaverini rakastaa selvästi uusiin ihmisiin tutustumista ja sitten vetäytyykin myös nopeasti. Hän on ensin itse todella innoissaan uusista ystävyyssuhteista mutta sitten lähes aina näissä uusissa ihmisissä on jotain vikaa, useimmiten juuri tuo rajattomuus vaikka hän on ensin itse tavallaan ollut se rajaton kaiken intonsa ja tuppautumisensa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ihminen lähipiirissäni on kuormittava, heivaan suosiolla pois.

No eipä se ollut sitten aitoa ystävyyttä. Mä autan mun ystäviä silloin jos heillä on kuormittava vaihe tai jos käyttäytyvät kuormittavasti. Mutta me kaikki halutaankin erilaisia ystävyyssuhteita. 

Minusta on ihanaa kuulla joskus vanhoista ystävistä. Viesti ja soitto ilahduttavat aina. Ja ne tulevat henkilöiltä, jotka eivät ripustaudu, vaan kyseessä on aito kuulumisten vaihto. Itsekin laitan joskus harvoin viestejä. En osaa sanoa minkä takia kynnys on kuitenkin iso. Olen aina ollut samanlainen.

Kammottavaa on se, jos on tutustunut uuteen ihmiseen ja käy ilmi, että tämä vaatii jatkuvaa panostamista ja puhelimessa oloa. Ihan kuin ystävyys olisi jokin parisuhde, joka alkaa ja päättyy. Itse en koe ystävyyttä näin. On vaikeaa löytää aikuisiällä sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat ilmavia ja kevyitä, kuitenkin aitoja, ja joita ei tarvitse erikseen aloittaa ja lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on huono rahatilanne, vältän ottamasta yhteyttä, ettei vaan kukaan keksi mitään rahaa vaativaa aktiviteettia. Lisäksi hävettää oma huono ja pieni vaatevalikoima.

Helpompi olla yksin kotona, kuin selitellä mitään.

Ei tommonen oo ystävyyttä! Ystävä ei sun vaatevalikoimaa arvostele, tai vaadi rahallisia aktiviteetteja. Ystävä ymmärtää ja tukee.. ainakin omassa ystäväpiirissäni 🙄. Ja ystävyys on molemminpuolista ja vastavuoroista.

Näin minäkin luulin kunnes jäin työttömäksi ja pari ystäväksi luulemaani ihmistä katosi kokonaan vain koska olettivat ettei mulla olisi ollut rahaa samoihin juttuihin kuin ennen. (Olisi ollut ja onnekkaasti olen löytänyt sen jälkeen uuden työpaikan) Petyin ihmisiin mutta toisaalta näin heidän todelliset luonteensa siinä. Toisaalta sitten erottui selvästi ketkä olivat todellisia ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on huono rahatilanne, vältän ottamasta yhteyttä, ettei vaan kukaan keksi mitään rahaa vaativaa aktiviteettia. Lisäksi hävettää oma huono ja pieni vaatevalikoima.

Helpompi olla yksin kotona, kuin selitellä mitään.

Ei tommonen oo ystävyyttä! Ystävä ei sun vaatevalikoimaa arvostele, tai vaadi rahallisia aktiviteetteja. Ystävä ymmärtää ja tukee.. ainakin omassa ystäväpiirissäni 🙄. Ja ystävyys on molemminpuolista ja vastavuoroista.

Näin minäkin luulin kunnes jäin työttömäksi ja pari ystäväksi luulemaani ihmistä katosi kokonaan vain koska olettivat ettei mulla olisi ollut rahaa samoihin juttuihin kuin ennen. (Olisi ollut ja onnekkaasti olen löytänyt sen jälkeen uuden työpaikan) Petyin ihmisiin mutta toisaalta näin heidän todelliset luonteensa siinä. Toisaalta sitten erottui selvästi ketkä olivat todellisia ystäviä. 

Olen sairastanut ja ollut työttömänä. Olen huomannut, että jotkut ihmiset jättävät. Se on ihmeellistä, kun luulisi, että päinvastoin että ihmiset tulisivat lähemmäksi. Mielestäni en ole valittaja, joten en usko, että siksi ihmiset menisivät karkuun.