Selittäkää mulle miksi jotkut eivät jaksa panostaa ystävyyssuhteisiin vaan antavat niiden kuivua

Se on välillä hankalaa, kun tekee itse vuorotyötä ja ystävät arkisin 8-16 työtä. Kun itse voisi soitella tai laitella viestiä, ei toinen voikaan vastata. Sitten se vähän jää. Moni asuu myös nykyään kauempana ja tulee harvoin nähtyä. Mutta kyllä he silti on mielessä ja erittäin rakkaita ihmisiä, tietävät myös sen.

Joskus siitä ystävästä tai jopa itsestä vaan tulee esille asioita jotka alkavat rapauttaa sitä ystävyyttä ja silloin näkee parhaaksi vaan antaa sen kuivahtaa.

Ystävyys on mielestäni sellainen ihmissuhde, johon ei erityisesti tarvitse panostaa. Ystävä on ihminen, jonka puoleen voi halutessaan aina kääntyä, mutta ei ole velvollisuutta tehdä niin.

Jos ystävyys häviää siksi, että ystäväänsä ei jossain elämänsä vaiheessa aktiivisesti pidä yhtyeyttä, ei kyse ollut aidosta ystävyydestä. Ihmisillä on paljon tuttavia, joiden kanssa he viihtyvät ja ovat tekemisissä esim. harrastusten kautta, mutta harrastusten jäätyä häviävät nämä tuttavatkin. Silloin kyse ei ollut ystävyydestä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Sana "ystävä" on kärsinyt inflaation, kun kaiken maailman hyvän päivän tuttuja kutsutaan ystäviksi. Jopa sometuttuja, joita ei koskaan ole tavannut, kutsutaan ystäviksi. Not.

Hmm itselläni oli nuorempana paljon ystäviä mutta nyt iän myötä en jaksa heihin pitää enää mitään yhteyttä. Saatan viestitellä joskus heidän kanssaan mutta en muuta.

Olen huomannut että olen onnellinen kun saan olla yksin omassa kodissani joten siellä viihdyn paljon.

Olen introvertti ja iksinkkumies.

M32

Koen monet "ystäväni" aika rankkana seurana. Satunnaisesti on kiva nähdä, käydä kävelyllä jne. mutta ei jää välttämättä mitenkään hyvä mieli niistä tapaamisista. Kaverit purkaa mulle huoliaan, mutta ei tuu mulle sellainen tunne, että saisin siitä jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on huono rahatilanne, vältän ottamasta yhteyttä, ettei vaan kukaan keksi mitään rahaa vaativaa aktiviteettia. Lisäksi hävettää oma huono ja pieni vaatevalikoima.

Helpompi olla yksin kotona, kuin selitellä mitään.

Ei tommonen oo ystävyyttä! Ystävä ei sun vaatevalikoimaa arvostele, tai vaadi rahallisia aktiviteetteja. Ystävä ymmärtää ja tukee.. ainakin omassa ystäväpiirissäni 🙄. Ja ystävyys on molemminpuolista ja vastavuoroista.

Yksin on hyvä olla. Nautin ja saan siitä voimaa. Toisin on, jos tapaan ihmisiä. Tilanteet ovat todella uuvuttava ja epämiellyttäviä.

Jos on samanlaiset harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja suunnilleen samanlaiset elämäntilanteet niin ne ystävyyssuhteet voivat aikansa toimia. Joillain harvoilla voivat jäädä joku ystävyyssuhde loppuiäksi. 

Jos ne menettävät merkityksensä niin parempi antaa hiipua kuin väkinäisesti yrittää. Hiipuneiden suhteiden uudelleen lämmittely ei kannata, se ei toimisi enää.

Olen antanut joidenkin kaveruussuhteiden hiipua, kun olen huomannut yksipuolisuuden. Minä olen aina se ollut, joka antanut itsestäni. Olen antanut apuani, kun toisella on vaikeaa. Olen tarjonnut ruokia kotonani tai ravintolassa/kahvilassa. Mitenkään ei koskaan vastavuoroisuutta. Olen itse ollut välillä sairaana. Ei ole koskaan mitenkään huomioitu. Ei ole kysytty, voiko jotenkin auttaa.  Olen huomioinut ihmisten merkkipäivät yms. Sitten minut on jätetty täysin huomioimatta vastaavissa tilanteissa.

Ei vaan jaksa, kun on yksipuolista. Käy pidemmän päälle raskaaksi.

Panostan niihin tärkeimpiin ystäviin joita on kolme ja jotka olen tuntenut jo kauan. Muut ei-niin-tärkeät tuttavuudet kuivuu helposti kasaan. En oikein jaksa tutustua uusiin ihmisiin. 

Ystävyydet kuihtuu jos ne alkaa ottaa enemmän kuin antaa. Miksi ylläpitäisin sellaista? Monet ihmiset pitävät ystäviään lähinnä terapeutteina ilman vastavuoroisuutta.

Minulla ei ole ystäviä. Aikoinaan koin huonoa omatuntoa siitä, että pitäisi nähdä, mutta koskaan ei saatu aikaiseksi. Lopulta tein päätöksen, että antaa olla, en edes yritä. Ja kappas, yksikään kavereista ei kysellyt perään, joten ihan yksipuolista oli yhteydenpito. Yksi lukioaikainen kaveri roikkuu vielä mukana, mutta meille riittää, että nähdään kerran,pari vuodessa. Ei tarvitse stressata tapaamisista ja kun nähdään, niin juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin.

Miten te jaksatte ilman ystäviä? Oletteko AINA puolison kanssa, kun menette jonnekin vai miten? Eikä se vasta ole tylsää? 

Vierailija kirjoitti:

Miten te jaksatte ilman ystäviä? Oletteko AINA puolison kanssa, kun menette jonnekin vai miten? Eikä se vasta ole tylsää? 

Mulla on kavereita. Kavereihin ei tarvitse panostaa samalla tavalla kuin ystäviin. Kaverit ovat kevyttä ja hauskaa seuraa silloin, kun haluan mennä jonnekin jonkun muun kuin puolisoni tai siskoni kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten te jaksatte ilman ystäviä? Oletteko AINA puolison kanssa, kun menette jonnekin vai miten? Eikä se vasta ole tylsää? 

Ei mulla ole puolisoakaan. Hyvin jaksan, yksinolo on ihanaa. Harrastuksissa ja töissä tapaa ihmisiä riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Miten te jaksatte ilman ystäviä? Oletteko AINA puolison kanssa, kun menette jonnekin vai miten? Eikä se vasta ole tylsää? 

Mulla on sisko, jonka kanssa vietän paljon aikaa, mutta joskus toki tulee ikävä ystäviäkin. Mutta en jaksa sitä vaivaa ja säätöä. Kuitenkin jonkinlainen reservi ihmisiä löytyy, että halutessaan saa kyllä seuraa.

Jos joku ihminen lähipiirissäni on kuormittava, heivaan suosiolla pois.

Vierailija kirjoitti:

Olen antanut joidenkin kaveruussuhteiden hiipua, kun olen huomannut yksipuolisuuden. Minä olen aina se ollut, joka antanut itsestäni. Olen antanut apuani, kun toisella on vaikeaa. Olen tarjonnut ruokia kotonani tai ravintolassa/kahvilassa. Mitenkään ei koskaan vastavuoroisuutta. Olen itse ollut välillä sairaana. Ei ole koskaan mitenkään huomioitu. Ei ole kysytty, voiko jotenkin auttaa.  Olen huomioinut ihmisten merkkipäivät yms. Sitten minut on jätetty täysin huomioimatta vastaavissa tilanteissa.

Ei vaan jaksa, kun on yksipuolista. Käy pidemmän päälle raskaaksi.

Eikö tässä kuitenkin ole alkujaan ne muut, jotka on antaneet suhteen hiipua... Sulla kesti vaan jonkin aikaa huomata se.

Vierailija kirjoitti:

Miten te jaksatte ilman ystäviä? Oletteko AINA puolison kanssa, kun menette jonnekin vai miten? Eikä se vasta ole tylsää? 

Mulla ei ole puolisoakaan ja mun mielestä on kivaa mennä paikkoihin yksin, jopa risteilylle. Ei tarvitse huolehtia toisen viihtymisestä eikä tehdä kompromisseja vaan saa tehdä mitä haluaa ja millon haluaa. Joku ostosreissu ystävän kanssa olisi aika lähellä painajaista, kun en jaksa kauaa haahuilla kaupoissa tai toimia toisen päätöksentekijänä. Ihmiset on keskimäärin aika raskasta väkeä.

Minä olen töistä saapuessani niin väsynyt että en jaksa.