HUS: 93 prosenttia vaikeasti autistisista lapsipotilaista tulee maamutaustaisista perheistä
Maah anmuuttajataustaisilla lapsilla on Suomessa kohonnut autismiriski, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Uuden lastensairaalan autismiyksikön vaikeasti autistisista potilaista suuri osa on maah anmuuttajataustaisia, Helsingin yliopistollinen sairaala (Hus) kertoo tiedotteessaan.
Husin mukaan Uuden lastensairaalan Päiväkeskus Vuorella vaikeasti autistisista potilaista vain seitsemällä prosentilla molemmat vanhemmat olivat syntyneet Suomessa. Itse potilaista 90 prosenttia on kuitenkin syntynyt Suomessa.
Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna kantasuomalaisten äitien lapsiin.
Kommentit (545)
"Hyvä ihminen, ne syvästi autistiset evät pääse ikinä lisääntymään, niin se perinnöllisyys jää siihen."
Hei haloo, samoissa geeneissä ne menee. Saman perheen lapsista osalla voi olla asperger ja osalla vaikea autismi. Ei lainkaan epätavallista, vaan aika yleistä. Myöskään se, että asperger-vanhempi saa vaikeasti autistisen lapsen, ei ole lainkaan epätavallista.
Nämä geenijutut ovat aika monimutkaisia esim. autismi ja skitsofrenia periytyvät osittain samoissa geeneissä, joten samassa suvussa voi olla sekä autismia että skitsofreniaa.
"Autismin riski nousee, jos lapsen vanhemmat tai sisarukset ovat sairastaneet skitsofreniaa."
Siksi kai ne tänne tulee kun täällä saa tuet. Lähtömaassa ne lapset lojuisivat tien laidalla kerjäämässä.
"Tienausefekti vammmaistukineen. Me tienaammme."
Voisitko kertoa, miten tällä tienataan?
T. vaikeasti autistisen lapsen pienituloinen äiti
Autistien ansiosta meillä on esimerkiksi sähköautot. Suomi ei menesty, koska visionääriys ja ymmärrys on annettu tavallisten ihmisten käsiin. Heillä ei ole näkemystä asioihin, vaikka irvailevat autisteille.
Tienausefekti vammmaistukineen. Me tienaammme.