HUS: 93 prosenttia vaikeasti autistisista lapsipotilaista tulee maamutaustaisista perheistä
Maah anmuuttajataustaisilla lapsilla on Suomessa kohonnut autismiriski, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Uuden lastensairaalan autismiyksikön vaikeasti autistisista potilaista suuri osa on maah anmuuttajataustaisia, Helsingin yliopistollinen sairaala (Hus) kertoo tiedotteessaan.
Husin mukaan Uuden lastensairaalan Päiväkeskus Vuorella vaikeasti autistisista potilaista vain seitsemällä prosentilla molemmat vanhemmat olivat syntyneet Suomessa. Itse potilaista 90 prosenttia on kuitenkin syntynyt Suomessa.
Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna kantasuomalaisten äitien lapsiin.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksi ajatus. Ainakin liikkuvat pois kerrostalolähiöstä. Ovat ulkoilmassa. Lapsille terveellistä tekemistä. Puutarhan kuokkiminen tuo iloa ja tukee mielenterveyttä. Lisäksi saavat ravintoa sieltä.
Onko meillä maasta pula Suomessa, ettei yhtä viljelyspalstaa voida antaa ilmaiseksi vuokralle maahanmuuttajaperheelle?No sinähän voit antaa ilmaiseksi vuokralle vaikka kuinka paljon maata. Otat vaikka pankista lainaa että voit ostaa pari hehtaaria maata hyväntekeväisyyteen.
Vai ajattelitko, että jonkun muun pitäisi antaa maata heille ilmaiseksi käyttöön?
Uudellamaallakin on tyhjää lääniä aika paljon. Miksei jostain löytyisi Prisman kokoinen tontti ja sen voisi myöhiä viljelyspalstoiksi. Ei kaikkea maata ole kaavoitettu rakennuksille.
Hyvin voisin antaakin
Ja sun mielestä parasta käyttöä niille tiluksille olisi antaa ne ihmisille, joilla ei mitään käsitystä miten täällä viljelyksiä hoidetaan?
Meillä on ihan omastakin takaa ihmisiä, joilla on jo tietotaito, vaan ei tiluksia, kun se ei enää kannata, niin menkööt ne sinne mönkimään, jos niitä nyt ilmaiseksi halutaan jakaa.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Tässä keskustellaan autismista. Osa jankuttaa ihan toista auttamis-aihetta.
Ehkä. Näen, että ongelma on laajempi. Jos heillä olisi enemmän tietoa serkusavioliittojen haitoista. Jos olisivat paremmin integroituneita suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos olisivat neuvolassa hoidossa. Jos olisivat enemmän ulkona ja saisivat d-vitamiinia. Jos ravinto olisi monipuolisempaa. Jos naiset (nimenomaan naiset!) olisivat tietoisempia omista oikeuksistaan ja uskaltaisivat vastustaa miesten valtaa yhteisössä!
Niin. Miten tätä asiaa voisi ajaa? Yhteisöt ovat uskonto- eli sovinistiukkelivetoisia. Mistä halu kotoutua?
Ei kaikki ole. On myös maahanmuuttajanaisten yhdistyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, sanotaan. Mutta mitä jos heidän jälkeläisensä ovat tutkitusti autistisia, ja tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja varoja moninkertaisesti MYÖS sen vuoksi?
No suurin osa m m uuttajien lapsista ei toki ole autistisia, että ei tuo nyt mikään merkittävä tekijä ole.
Toki PISA-tutkimuksen mukaan suurin osa m m lapsista ei osaa lukea ja laskea riittävästi osallistuakseen yhteiskuntaan ja työllistyäkseen.
No, mun mielestä taas juuri niihin ongelmatapauksiin tulisi keskittyä, mikäli halutaan ehkäistä ongelmia.
Suomessa on nimenomaan vallalla sellainen nurinkurinen meininki, että apua saa just vaan ne paremmin pärjäävät, eikä ne kaikkein huonoiten voivat ja kaikkein huonoimmassa asemassa olevat. Tää voi olla sun mielestä hyvä toimintatapa, mutta mun mielestä ei ole.
Mä en oikein tiedä missä maailmassa sä elät, kun ilmeisesti siellä on loputon määrä resursseja, niin työvoiman kuin materiankin muodossa.
Mutta jos sä haluat auttaa niitä kaikista onnettomimpia loputtomuuksiin asti, niin meillä on melkoinen jono narkkeja ja alkoholisteja odottamassa apua ja han suomeksi puhuttuna. Aloitetaan sieltä.
Kyllä tästä D-vitamiinintarpeesta on uutisoitu, joten jotain vastuuta on aikuisilla itselläänkin. Eivät ole lapsia eivätkä lemmikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Niinkö? Laita osoitetta tulemaan, tarvin majoituksen määräämättömäksi ajaksi muonituksineen kaikkineen. Jos vetelen sua siinä sivussa turpaan, niin se johtuu vain sun suvaitsemattomasta luonteesta.
Aika jyrkästi sanottu. Siksi juuri maahanmuuttajia pitää yrittää auttaa sopeutumaan Suomeen. Tässähän etsin positiivisia ratkaisuja ongelmiin.
Muslimeilla on sellainen, että huolehtivat toinen toisistaan. Ystävä ja suku auttaa eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa valtio hoitaa lapset ja vanhukset. Muslimille on häpeä laittaa omat vanhempansa laitokseen. Tuon asenteen suomalaiset voisivat oppia. Oppia välittämään enemmän toisista ihmisistä.Suomessa vanhus voi lojua monta kuukautta
Miten nää sun häröilyt liittyy ketjun aiheeseen? Jos suomalaiset hoitais ite vanhukset ja oppis kasvattamaan bataattia niin mamutaustaisilla ei olisi syvästi autistisia lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse voi olla siitäkin, että neurokirjon ihmiset joutuvat helpommin vainotuiksi kotimaassaan ja siksi heidän osuutensa pakoon lähtijöistä on suurempi.
Tässä puhutaan syvästi autistisista lapsista, ei liity mihinkään aspergeriin.
Kyllä liittyy. Autismia se aspergerkin on.
Nykyään lähes kaikilla lapsilla on autismiin viittaavia piirteitä. Tietysti huonompiosaiset ovat niitä, joilla se on vaikea häiriö.
Serkusavioliitot. Yksi tilasto, jonka itse olen nähnyt oli se, jossa briteissä asuvista pakistanilaisista 55% oli naitettu omille serkuilleen nykypäivän britanniassa.
Vierailija kirjoitti:
Oliko yhteyttä synnyttävän äidin ikään? Riski kasvaa yli 50% kun äiti on täyttänyt 40v. Yli 40v kantaväestön edustajille syntyviä lapsia on pks huomattavasti vähemmän kuin tietyillä mm ryhmillä
Autismilla altistaa ISÄN yli 30 vuoden ikä, ei äidin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse voi olla siitäkin, että neurokirjon ihmiset joutuvat helpommin vainotuiksi kotimaassaan ja siksi heidän osuutensa pakoon lähtijöistä on suurempi.
Tässä puhutaan syvästi autistisista lapsista, ei liity mihinkään aspergeriin.
Kyllä liittyy. Autismia se aspergerkin on.
Joo mutta tässä ei nyt ole kyse aspergerista. Tässä puhutaan nimenomaan syvästi autistisista, mikä on hyvin eri asia, vaikka ne tulevaisuudessa tulee molemmat olemaan autismin kirjon häiriöt -sateenvarjodiagnoosin alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksi ajatus. Ainakin liikkuvat pois kerrostalolähiöstä. Ovat ulkoilmassa. Lapsille terveellistä tekemistä. Puutarhan kuokkiminen tuo iloa ja tukee mielenterveyttä. Lisäksi saavat ravintoa sieltä.
Onko meillä maasta pula Suomessa, ettei yhtä viljelyspalstaa voida antaa ilmaiseksi vuokralle maahanmuuttajaperheelle?No sinähän voit antaa ilmaiseksi vuokralle vaikka kuinka paljon maata. Otat vaikka pankista lainaa että voit ostaa pari hehtaaria maata hyväntekeväisyyteen.
Vai ajattelitko, että jonkun muun pitäisi antaa maata heille ilmaiseksi käyttöön?
Uudellamaallakin on tyhjää lääniä aika paljon. Miksei jostain löytyisi Prisman kokoinen tontti ja sen voisi myöhiä viljelyspalstoiksi. Ei kaikkea maata ole kaavoitett
Tähän teoreettiseen keskusteluun lisäisin sellaisen kysymyksen, että kuinka monen maahanmuuttajaperheen uskotte menevän riemusta kiljuen viljelemään sitä ilmaista maata?
Käsittääkseni valtaosa suuntaa muutenkin heti isoimpien kaupunkien lähiöihin. Ei minulle ole tullut mitään sellaista mielikuvaa, että heitä kiinnostaisi maanviljely tippaakaan.
"Mä en oikein tiedä missä maailmassa sä elät, kun ilmeisesti siellä on loputon määrä resursseja, niin työvoiman kuin materiankin muodossa.
Mutta jos sä haluat auttaa niitä kaikista onnettomimpia loputtomuuksiin asti, niin meillä on melkoinen jono narkkeja ja alkoholisteja odottamassa apua ja han suomeksi puhuttuna. Aloitetaan sieltä. "
-----------------------------------
Mä taas en oikein tiedä, missä maailmassa niitä resursseja riittää niihin paljon suurempiin kuluihin, mitä syntyy, kun ihmisiä ei auteta ajoissa. Paljon enemmän se tulee maksamaankin.
Narkomaaneja ja mielenterveysongelmaisia mä nimenomaan autan jo. Heistäkin yhteiskunnan apua saavat lähinnä hyväkuntoisimmat, eivät ne, jotka voivat kaikkein huonoiten. Sekin tulee valtavan kalliiksi yhteiskunnalle, kun jätetään heitteille ja päihdeongelmaiset skitsofreenikot jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko yhteyttä synnyttävän äidin ikään? Riski kasvaa yli 50% kun äiti on täyttänyt 40v. Yli 40v kantaväestön edustajille syntyviä lapsia on pks huomattavasti vähemmän kuin tietyillä mm ryhmillä
Autismilla altistaa ISÄN yli 30 vuoden ikä, ei äidin.
Taitaa altistaa molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja imaamit vapauttavat naiset verhoamasta itseään, jotta naiset saavat edes kesällä D-vitamiinia auringosta.
En tiedä onko kaapu niinkään ongelma vaan ihonväri. Tummempi ihoisten olisi hyvä käyttää D-vitamiinia ainakin talviaikaan. Sisätaudeilla erikoistuessani kerran tuli vastaan somalitaustainen teinityttö jolla oli riisitauti mikä oli itselle melkoinen yllätys ja ei luulisi olevan Suomessa mahdollista.
Tummaihoisten tulisi käyttää Suomessa d-vitamiinilisää ympäri vuoden, ei pelkästään talvella.
Niinpä. Tämä juuri todistaa että evoluutio ei ole tarkoittanut tummaihoisia kylmään Pohjolaan. Heidän luonnollinen asuinsijansa on aurinkoiset eteläiset leveyspiirit.

Eli ihmislajin ei ois ikinä pitänyt levittäytyä Afrikan ulkopuolelle?

Juuri näin. Aikanaan vaalea iho kehittyi sopeumana näille leveysasteille juuri auringonvalon vähyyden takia. Tumma iho taas suojasi auringolta. Luonto on viisas. Jokainen populaatio pysyköön omilla alueillaan, joihin se on sopeutunut. Samoin ei tule lisääntyä yli ympäristön kantokyvyn. Suomessa lisääntyminen maltillista, mutta ei sitä voi hyväksyä, että tänne virtaa populaa holtittomasti kuluttamaan luonnonvaroja. Suomalaisia syyllistetään lisääntymisestä (omalla alueellaan), mutta t u l i j a t. saisivat lisääntyä vapaasti. Tekopyhää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Niinkö? Laita osoitetta tulemaan, tarvin majoituksen määräämättömäksi ajaksi muonituksineen kaikkineen. Jos vetelen sua siinä sivussa turpaan, niin se johtuu vain sun suvaitsemattomasta luonteesta.
Aika jyrkästi sanottu. Siksi juuri maahanmuuttajia pitää yrittää auttaa sopeutumaan Suomeen. Tässähän etsin positiivisia ratkaisuja ongelmiin.
Muslimeilla on sellainen, että huolehtivat toinen toisistaan. Ystävä ja suku auttaa eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa valtio hoitaa lapset ja vanhukset. Muslimille on häpeä laittaa omat vanhempansa laitokseen. Tuon asenteen suomalaiset voisivat oppia. Oppia välittämään enemmän toisista ihmisistä.<Mitä ehdotuksia sulla on? Ei mitään! Osaat vain kritisoida. Minä edes yritän keksiä jotain ratkaisuja.
Maahanmuuttajat ovat täällä. Se ei muuksi muutu. Meidän järjestelmä on mikä on.
Ilmastinmuutoksen myötä maailmassa ei päde enää mitkään lait, että pysykööt ihmiset omalla leveysasteellaan ihon värin valitsemana. Länsimaiden kulutus on tehnyt elämän päiväntasaajalla sietämättömäksi. Kansanvaellusta ei pysäytä mikään.
Näillä näkymin elämä Suomessa tulee turvattomammaksi. Rikollisuus lisääntyy. Väestö köyhtyy. Palveluja riittää enää harvoille.
Pitää ehkä vain sopeutua. Tai sitten muuttaa Lappiin.