HUS: 93 prosenttia vaikeasti autistisista lapsipotilaista tulee maamutaustaisista perheistä
Maah anmuuttajataustaisilla lapsilla on Suomessa kohonnut autismiriski, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Uuden lastensairaalan autismiyksikön vaikeasti autistisista potilaista suuri osa on maah anmuuttajataustaisia, Helsingin yliopistollinen sairaala (Hus) kertoo tiedotteessaan.
Husin mukaan Uuden lastensairaalan Päiväkeskus Vuorella vaikeasti autistisista potilaista vain seitsemällä prosentilla molemmat vanhemmat olivat syntyneet Suomessa. Itse potilaista 90 prosenttia on kuitenkin syntynyt Suomessa.
Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna kantasuomalaisten äitien lapsiin.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Se on yksi ajatus. Ainakin liikkuvat pois kerrostalolähiöstä. Ovat ulkoilmassa. Lapsille terveellistä tekemistä. Puutarhan kuokkiminen tuo iloa ja tukee mielenterveyttä. Lisäksi saavat ravintoa sieltä.
Onko meillä maasta pula Suomessa, ettei yhtä viljelyspalstaa voida antaa ilmaiseksi vuokralle maahanmuuttajaperheelle?
No sinähän voit antaa ilmaiseksi vuokralle vaikka kuinka paljon maata. Otat vaikka pankista lainaa että voit ostaa pari hehtaaria maata hyväntekeväisyyteen.
Vai ajattelitko, että jonkun muun pitäisi antaa maata heille ilmaiseksi käyttöön?
Vierailija kirjoitti:
Se on yksi ajatus. Ainakin liikkuvat pois kerrostalolähiöstä. Ovat ulkoilmassa. Lapsille terveellistä tekemistä. Puutarhan kuokkiminen tuo iloa ja tukee mielenterveyttä. Lisäksi saavat ravintoa sieltä.
Onko meillä maasta pula Suomessa, ettei yhtä viljelyspalstaa voida antaa ilmaiseksi vuokralle maahanmuuttajaperheelle?
Pk-seudulla ovat aika haluttua tavaraa, palstat. Ei tahdo saada rahallakaan. Ei olisi kovin reilua eikä järkevää pakottaa niitä haluttomille tai osaamattomille. Yhteisöpuutarhatyyppiset oikeasti kotoutumista edistäville yhdistyksille voisivat olla hyvä. Mutta ei millekään saudirahassa uiville hómóvihaaja-wahhabiiteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Niinkö? Laita osoitetta tulemaan, tarvin majoituksen määräämättömäksi ajaksi muonituksineen kaikkineen. Jos vetelen sua siinä sivussa turpaan, niin se johtuu vain sun suvaitsemattomasta luonteesta.
Aika jyrkästi sanottu. Siksi juuri maahanmuuttajia pitää yrittää auttaa sopeutumaan Suomeen. Tässähän etsin positiivisia ratkaisuja ongelmiin.
Muslimeilla on sellainen, että huolehtivat toinen toisistaan. Ystävä ja suku auttaa eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa valtio hoitaa lapset ja vanhukset. Muslimille on häpeä laittaa omat vanhempansa laitokseen. Tuon asenteen suomalaiset voisivat oppia. Oppia välittämään enemmän toisista ihmisistä.Suomessa vanhus voi lojua monta kuukautta
Meillä on siksi niin suuret verot, että kaikista voitaisiin pitää huolta. Myös heistä kenellä ei ole varakkaita sukulaisia. Se on välittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Tässä keskustellaan autismista. Osa jankuttaa ihan toista auttamis-aihetta.
Ehkä. Näen, että ongelma on laajempi. Jos heillä olisi enemmän tietoa serkusavioliittojen haitoista. Jos olisivat paremmin integroituneita suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos olisivat neuvolassa hoidossa. Jos olisivat enemmän ulkona ja saisivat d-vitamiinia. Jos ravinto olisi monipuolisempaa. Jos naiset (nimenomaan naiset!) olisivat tietoisempia omista oikeuksistaan ja uskaltaisivat vastustaa miesten valtaa yhteisössä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se autismi koneinsinöörin uralle ole kuin edistävä tekijä?
Vain silloin kun kyseessä on lievähkö autismi.
Työyhteisö voi sitten olla eri mieltä. Sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat ja haitat ihmiselle_itselleen on myös tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksi ajatus. Ainakin liikkuvat pois kerrostalolähiöstä. Ovat ulkoilmassa. Lapsille terveellistä tekemistä. Puutarhan kuokkiminen tuo iloa ja tukee mielenterveyttä. Lisäksi saavat ravintoa sieltä.
Onko meillä maasta pula Suomessa, ettei yhtä viljelyspalstaa voida antaa ilmaiseksi vuokralle maahanmuuttajaperheelle?Pk-seudulla ovat aika haluttua tavaraa, palstat. Ei tahdo saada rahallakaan. Ei olisi kovin reilua eikä järkevää pakottaa niitä haluttomille tai osaamattomille. Yhteisöpuutarhatyyppiset oikeasti kotoutumista edistäville yhdistyksille voisivat olla hyvä. Mutta ei millekään saudirahassa uiville hómóvihaaja-wahhabiiteille.
Suomessa on ainakin yli sata erilaista monikulttuurisuusyhdistystä. Niille palstat sitten. Tuskin rikkaat maahanmuuttajat ovat kiinnostuneet maanviljelystä. Voivat ostaa ruokaa muutenkin ja muihin harrastuksiin on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Tässä keskustellaan autismista. Osa jankuttaa ihan toista auttamis-aihetta.
Ehkä. Näen, että ongelma on laajempi. Jos heillä olisi enemmän tietoa serkusavioliittojen haitoista. Jos olisivat paremmin integroituneita suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos olisivat neuvolassa hoidossa. Jos olisivat enemmän ulkona ja saisivat d-vitamiinia. Jos ravinto olisi monipuolisempaa. Jos naiset (nimenomaan naiset!) olisivat tietoisempia omista oikeuksistaan ja uskaltaisivat vastustaa miesten valtaa yhteisössä!
Niin. Miten tätä asiaa voisi ajaa? Yhteisöt ovat uskonto- eli sovinistiukkelivetoisia. Mistä halu kotoutua?
Ongelma on se, ettei näitä äitejä kiinnosta lasten kasvatus ja opetus. Äidit eivöt opeta lapsille mitään, eivät ehkä itsekään osaa edes lukea. Isät osaavat suomea, mutta ovat jatkuvasti töissä, että perheellä olisi edes vähän rahaa. Lapset katsovat televisiota tai videoita puhelimelta. Ei ole helppoa olla tuossa kasvuympäristössä muuta kuin autistinen.

Näissä yhteisöissä on valitettavasti usein asenne, että jos Allah päättää antaa vammaisen lapsen niin sitten se on hyvä päätös. Ei siinä mitkään riskeistä valistamiset paljon auta.
Vierailija kirjoitti:
Ja imaamit vapauttavat naiset verhoamasta itseään, jotta naiset saavat edes kesällä D-vitamiinia auringosta.
En tiedä onko kaapu niinkään ongelma vaan ihonväri. Tummempi ihoisten olisi hyvä käyttää D-vitamiinia ainakin talviaikaan. Sisätaudeilla erikoistuessani kerran tuli vastaan somalitaustainen teinityttö jolla oli riisitauti mikä oli itselle melkoinen yllätys ja ei luulisi olevan Suomessa mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksi ajatus. Ainakin liikkuvat pois kerrostalolähiöstä. Ovat ulkoilmassa. Lapsille terveellistä tekemistä. Puutarhan kuokkiminen tuo iloa ja tukee mielenterveyttä. Lisäksi saavat ravintoa sieltä.
Onko meillä maasta pula Suomessa, ettei yhtä viljelyspalstaa voida antaa ilmaiseksi vuokralle maahanmuuttajaperheelle?No sinähän voit antaa ilmaiseksi vuokralle vaikka kuinka paljon maata. Otat vaikka pankista lainaa että voit ostaa pari hehtaaria maata hyväntekeväisyyteen.
Vai ajattelitko, että jonkun muun pitäisi antaa maata heille ilmaiseksi käyttöön?
Uudellamaallakin on tyhjää lääniä aika paljon. Miksei jostain löytyisi Prisman kokoinen tontti ja sen voisi myöhiä viljelyspalstoiksi. Ei kaikkea maata ole kaavoitettu rakennuksille.
Hyvin voisin antaakin viljelyskäyttöön, jos maalla ei olisi muuta käyttöä. Tuleehan möyhittyä!
Vierailija kirjoitti:
Tämä tilanne on täysin suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän syytä. Ei olla älytty huolehtia odottavien äitien d-vitamiinilisästä tai sitten ollaan suositeltu suomalaiselle d-vitaminoitua maitoja juovalle riittävää annosta.
Suomalaisille on onneksi oikeaa tietoa saataville terveydestä kiinnostuneille. Pitäisi olla myös arabiaksi ja somaliaksi, mutta tuskinpa lukevat, vaikka olisikin. Siispä vitamiinin joukkojakeluun, kuten 1950-60- luvuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnalla kun ei varaa, niin ihmisten pitäisi auttaa toisia vapaaehtoisesti.
Vaikka hyvän mielen takia.
Moni maahanmuuttaja varmaan harrastaisi esim. kalastusta mielellään. Mutta eivät osaa tai tiedä paikkoja. Eivät tunne kalalajeja ja miten perata kala. Eivät osaa mennä sienestämään tai marjaan. Eivät tiedä, miten valmistetaan sieniruokia.
Kasvien viljelykin olisi hyödyllistä puuhaa viljelypalstoilla.
Kotimaassaan lapset kulkevat kouluun monta kymmentä kilometriä. Matka on täynnä vaaroja, leijonia, hyeenoja yms. Kouluun lähetetäön usein pelkän puuroannoksen takia.
Eli ruoka on todella tärkeää ja uskon heidän olevan kiinnostuneita erilaisista keinoista kerätä jne. ravintoa.
Eivät vain osaa tai tiedä, eivät uskalla. Ovat lamaantuneita vieraassa maassa ja vieraassa ymKoska tunnen maahanmuuttujia. Heitä yhdistää kiinnostus terveeseen ravintoon. Iso osa ajasta käytetään ruuan miettimiseen. Ilmainen ravinto kelpaisi myös. Mutta eivät tiedä.
Vai että ilmaista ruokaa pitäisi saada? Sekö heille antaisi tietoa?
Eikö se riitä että saavat asunnon, rahaa, terveydenhoidon, koulutusta, lapsille ilmaisen koulun?
Etkö ymmärrä, että he eivät ole lapsia? He ovat aivan oikeita aikuisia ihmisiä, jotka osaavat ottaa asioista selvää ja valmistaa itse sitä terveellistä ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Niinkö? Laita osoitetta tulemaan, tarvin majoituksen määräämättömäksi ajaksi muonituksineen kaikkineen. Jos vetelen sua siinä sivussa turpaan, niin se johtuu vain sun suvaitsemattomasta luonteesta.
Aika jyrkästi sanottu. Siksi juuri maahanmuuttajia pitää yrittää auttaa sopeutumaan Suomeen. Tässähän etsin positiivisia ratkaisuja ongelmiin.
Muslimeilla on sellainen, että huolehtivat toinen toisistaan. Ystävä ja suku auttaa eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa valtio hoitaa lapset ja vanhukset. Muslimille on häpeä laittaa omat vanhempansa laitokseen. Tuon asenteen suomalaiset voisivat oppia. Oppia välittämään enemmän toisista ihmisistä.Suomessa vanhus voi lojua monta kuukautta
Tsemppiä siihen. Suomalaiset naiset ei enää siedä lapsia saati miehiäkään, niin toivotan onnea, kun koitat "opettaa" heille myös vanhempien/isovanhempien asuttamisen ihanuuden samaan kortteeriin.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, ettei näitä äitejä kiinnosta lasten kasvatus ja opetus. Äidit eivöt opeta lapsille mitään, eivät ehkä itsekään osaa edes lukea. Isät osaavat suomea, mutta ovat jatkuvasti töissä, että perheellä olisi edes vähän rahaa. Lapset katsovat televisiota tai videoita puhelimelta. Ei ole helppoa olla tuossa kasvuympäristössä muuta kuin autistinen.
Autismi on synnynnäistä, eikä siihen vaikuta mitenkään nuo mainitsemasi asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja imaamit vapauttavat naiset verhoamasta itseään, jotta naiset saavat edes kesällä D-vitamiinia auringosta.
En tiedä onko kaapu niinkään ongelma vaan ihonväri. Tummempi ihoisten olisi hyvä käyttää D-vitamiinia ainakin talviaikaan. Sisätaudeilla erikoistuessani kerran tuli vastaan somalitaustainen teinityttö jolla oli riisitauti mikä oli itselle melkoinen yllätys ja ei luulisi olevan Suomessa mahdollista.
Tummaihoisten tulisi käyttää Suomessa d-vitamiinilisää ympäri vuoden, ei pelkästään talvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tilanne on täysin suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän syytä. Ei olla älytty huolehtia odottavien äitien d-vitamiinilisästä tai sitten ollaan suositeltu suomalaiselle d-vitaminoitua maitoja juovalle riittävää annosta.
Suomalaisille on onneksi oikeaa tietoa saataville terveydestä kiinnostuneille. Pitäisi olla myös arabiaksi ja somaliaksi, mutta tuskinpa lukevat, vaikka olisikin. Siispä vitamiinin joukkojakeluun, kuten 1950-60- luvuilla.
Varmasti kannattaa yrittää, vaikka vastarintaa on odotettavissa kuten rokotteidenkin kohdalla.
Juurisyynä on kuitenkin myös sukulaisavioliittojen yleisyys, ja niiden haitoista pitäisi voida puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat oppia olemaan vähemmän itsekkäitä. Jos jotain. Muita ihmisiä pitää auttaa.
Tässä keskustellaan autismista. Osa jankuttaa ihan toista auttamis-aihetta.
Ehkä. Näen, että ongelma on laajempi. Jos heillä olisi enemmän tietoa serkusavioliittojen haitoista. Jos olisivat paremmin integroituneita suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos olisivat neuvolassa hoidossa. Jos olisivat enemmän ulkona ja saisivat d-vitamiinia. Jos ravinto olisi monipuolisempaa. Jos naiset (nimenomaan naiset!) olisivat tietoisempia omista oikeuksistaan ja uskaltaisivat vastustaa miesten valtaa yhteisössä!
Niin. Miten tätä asiaa voisi ajaa? Yhteisöt ovat uskonto- eli sovinistiukkelivetoisia. Mistä halu kotoutua?
Aikaisemmin ehdotin Naisten taloa esimerkiksi itäkeskukseen. Naisille siksi, että naisten auttaminen hyödyttää koko yhteisöä. Naistentalossa olisi kursseja kuten ruuanlaitto, viljely- ja ompelu. Suomenkielen kursseja.
Tila olisi avoin päivisin ja iltaisin. Toimisi vapaaehtoisten voimin. Se nyt ensin. Muutos on hidas, mutta naisten voimaantuminen on avain. Ensiksi naiset pitää saada tietoisiksi oikeuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuukohan tosiaan D-vitamiinista? Hyvä, että uutisoidaan ja asia täytyy tutkia perinpohjaisesti.
Kun olin töissä eräässä pk:ssa joitain vuosia sitten, niin siellä oli kahdella eri ma muperheellä vaikeasti autistinen lapsi. Molemmat Suomessa syntyneitä. Toki pienestä otannasta ei voi tehdä johtopäätöksiä, mutta en sinällään yllättynyt uutisesta. Myös tässä lähialueella huomannut vaikeita kehitysvammoja m amujen lapsilla. Siis sellaisia, mitä harvoin näkee kellään, pitää käyttää konttauskypärää jne.
Vammaisten lasten suurempi osuus ma muilla selittyy sillä, että suomalaiset abortoi vammaiset. Eikö tullut mieleen? Aivan ilmiselvää. Esim. Islannissa syntyy hyvin vähän down-lapsia, koska käytännössä kaikki abortoidaan.
Suomessakin abortoidaan käytännössä kaikki down-lapset.
Aika jyrkästi sanottu. Siksi juuri maahanmuuttajia pitää yrittää auttaa sopeutumaan Suomeen. Tässähän etsin positiivisia ratkaisuja ongelmiin.
Muslimeilla on sellainen, että huolehtivat toinen toisistaan. Ystävä ja suku auttaa eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa valtio hoitaa lapset ja vanhukset. Muslimille on häpeä laittaa omat vanhempansa laitokseen. Tuon asenteen suomalaiset voisivat oppia. Oppia välittämään enemmän toisista ihmisistä.
Suomessa vanhus voi lojua monta kuukautta kuolleena kerrostaloasunnossaan, eikä kukaan välitä.