Töissä tuntuu siltä etten ole oikeasti töissä siellä.

Oletko kasvanut narsistien perheessä?

Onko töissä ollut tarpeeksi hyvä perehdytys?

Todellakin itsetuntojuttu. Useimmilla meistä on itsevarmuutta erikseen omassa elämässä ja työelämässä. Elämässä arka voi olla hyvinkin varma omasta osaamisestaan ja loistaa työssä.

Sinulla vaan sitten on molemmissa huono itsetunto. Googlaile miten voit parantaa omaa ammatillista itsevarmuutta ja varmasti löytyy kirjoja ja videoita. Parantaa varmasti mieltä töissä, kun tajuat olevasi hyvä.

Voi voi kun tuttu tunne.. muut jauhaa teamsissa päivät pitkät kaikkea ja sitten kun itse osallistut keskusteluun loppu se kun seinään ja puolen tunnin päästä taas uusi aihe ja kaikilla muilla on niiin hauskaa keskenään. Mutta kukaan ei koskaan reagoi omiin alotuksiin tai viesteihin niin antaa olla.. Kuitenkin joistain syystä minut aina lisätään kaikenmaailman viestiryhmiin

Omasta mielestäni osaan töissä perustyötehtävät hyvin ja tulen yleensä ihan ok juttuun työkavereiden kanssa, mutta silti kaikissa työpaikoissa tuntuu, että se työpaikka ei ole siltikään mun työpaikka. Ei siksi, että en tykkäisi olla niissä, vaan en vain tunne, että ne voisi pysyvästi olla mun työpaikkoja. Nykyisessä työpaikassa koen myös noin, että en vain näe itseäni siellä esim. viiden vuoden päästä. Vaikka en edes suunnittele lähtöä sieltä, eikä mikään ole varsinaisesti vialla, mutta silti se ei tunnu mun paikalta ja itsekin välillä tunnun ajattelevani, että ne muut työntekijät kuuluvat sinne enemmän kuin minä.

Hei tunnistan tuon! Minulla on, tai ehkä nykyään jo on ollut, sama juttu. Hyvin saan kiinni kokemuksesta, että työt kuuluvat niille oikeille työntekijöille ja heillä on jotenkin siihen osaamiseen myös "oikeus" ja minun on tehtävä samoja, mutta jotenkin varoen ja miltei niiltä oikeilta lupaa kysyen.

Luulen, että tuo yksi narsistivastailija on jäljillä: ainakin minun tapauksessani kyse todennäköisesti on ollut siitä, että lapsena ja nuorena kasvuvaiheessa lähes kaikkia omia tekemisiäni väheksyttiin ja kasvatettiin lähinnä tottelemaan vanhempia ihmisiä. Tämä malli kostautui aikuisuuteen jonkinlaisena apävarmuutena ja arkuutena ja olin myös oikein klassinen huijasyndroomainen: niissäkin asioissa, joissa oikeasti olin hyvä, epäilin kaiken johtuvan vain siitä, että ihmiset virheellisesti uskovat niin.

Pikkuhiljaa olen aikuisuuteni mittaan pohdiskellut näitä kuvioita ja nykyään uskallan ottaa tilani ja todella tiedän olevani hyvä siinä mitään teen. Nykyään en juurikaan edes ajattele asiaa, teen vaan työni, josta olen sisällöllisesti myös vilpittömän innostunut. Sen verran jälkiä on jäänyt, että julkisesti en edelleenkään pystyisi itse sanomaan olevani hyvä, vaikka tiedän olevani - se onnistuu vain näin anonyyminä ja oman pääni sisäisenä puheena.

Huijarisyndrooma. Hae termi ja mieti, miksi näin on käynyt.

Huono itsetunto. Mäkin koin ennen noin.