Kuinka usein toivot kuolemaa/sinulla on kuolema-ajatuksia?
Kommentit (16)
Melkein päivittäin. Useita kertoja viikossa haaveilen pilleristä jolla hoitaisi homman.
En ikinä
Masennuksen täytyy olla valtava jos kuolema on päivittäin mielessä.
Joka päivä . Toivon etten heräisi enää huomenna .
Ei kauhian usein, mutta välillä tuntuu, kun kaikki kaatuu päälle, että olisi kiva olla heräämättä aamuun. Viimeksi viime yönä itkin elämän järjettömyyttä ja turhuutta.
Monta kertaa päivässä. Ärsyttää oikeastaan, että välitän niin paljon perheestäni ja ystävistä, etten heidän vuokseen voi heittää lusikkaa nurkkaan.
En juuri koskaan. Elämäni on tehty helvetiksi, mutta mulla on koira ja lapsi, ja just ne asiat mistä olen haaveillut.
Monta kertaa päivässä ja aina herätessä. Jos pystyisin kävelemään ja minulla olisi rahaa, voisin päästää itseni päiviltä kivuttomasti nukahtamalla, mutta täytyy tyytyä partaterään ja sangolliseen lämmintä vettä. Olen asian kanssa jo sinut, ja kerranhan se vain kirpaisee.
Muutaman kerran kuukaudessa. Fyysinen terveys kun alkaa olla kaput.
Usein käy mielessä, miten jaksan elää sitten kun lemmikkieläimeni kuolee. Ei ihmiset sitä korvaa. Pakkohan se on elää, en vaan tiedä miten, suru tulee olemaan massiivinen.
En ikinä toivo kuolemaa, mutta kuoleman pelosta kärsin usein. Mietin usein sitä, että pitäisi hävittää kaikki nolot tavarat ja paperit, koska kuolema voi tulla koska tahansa, enkä haluaisi läheisteni saavan niitä käsiinsä. Toisaalta en haluaisi hävittää niitä vielä, koska entä jos elänkin vanhaksi ja siinä tapauksessa haluaisin säilyttää ne. Hankalaa on, mutta jotakin olen sentään saanut hävitettyä. Murehditteko muut tuommoisista?
Satunnaisesti joitakin kertoja viikossa, joskus jopa päivittäin. En jaksaisi enää huomenna herätä uuteen päivään suorittamaan sitä lapsen kanssa (avaan sateenvarjon valmiiksi paskamyrskyn takia). Yksibhuoltajuus on uuvuttavaa eikä ole mitään tukiverkkoa, ystäviä. Lapsi pvkodissa arkisin. Lapsen isä hylkäsi pienen pojan vuosia sitten. Ainoa mikä minua kannattelee aina katsomaan seuraavan päivän on 5 vuotias poikani
Koko ajan. En ymmärrä mitä hittoa täällä teen kun ei mikään asia onnistu.
Muilla elämä näyttää sujuvan kuin tanssi ja kaikki ttoiveet toteutuu heti. Suurin murhe on tyyliin kun kynsi lohkesi...
Minulle harmit kasaantuu jatkuvasti ja elämä on pelkkää surua täynnä, mutta kukaan ei tajua sitä kun hymyilen kuin hyeena töissäkin,peitän kaiken tuskan muilta.
Kerran viikossa ainakin mietin, olisiko helpompaa niin. En kuitenkaan aio itseäni satuttaa.