Mikä on perimmäinen syy puolison lasten inhoamiseen?
Ehkä se on loppujen lopuksi ylipäätään lasten inhoaminen, omienkien jotka on tullut hankittua. Niistähän ei etenkään äitinä eroon pääse.
Kommentit (41)
Lapset on ok mutta se lasten isä "mummiäs" sabotoi ja kontrolloi uusperheen elämän mahdottomaksi.
No onhan useat lapset aika ärsyttäviä, tai useimmat varmaan välillä. Omiaan jaksaa tietysti eri tavalla, vaikka ärsyttäisivätkin silloin tällöin.
Siihen soppaan kun lisätään että olet ulkopuolinen eikä sinulla juuri ole sananvaltaa mihinkään.
Niiden erilaiset tavat ärsyttävät, kun itse ei ole sellaisessa roolissa, että voisi ohjata ja kasvattaa oman mielen mukaan. Joutuu sivusta katsomaan sellaista käytöstä ja tapoja, joita ei omilta lapsiltaan hyväksyisi.
Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä voisi toimia perhe, jossa eri vanhempien lapsia kasvatetaan erilaisin säännöin eli lapsilla on erilaiset oikeudet ja velvollisuudet? Jos asutaan yhdessä niin kaikille samat säännöt ja lapsille molemmat vanhemmat ovat tasaveroisia auktoriteetteja.
Siis oikeasti? Mitä muuta erilaisista säännöistä eri lapsille voi tulla kuin riitaa ja katkeruutta?

Ei onnistu. Jos lapset käyvät vaan joka toinen viikoloppu, niin ei ne omaksu samalla tavalla asioita kuin jos asuisivat koko ajan perheessä. Säännöt kyllä joo, mutta se ei ole ihan sitä mitä tarkoitan. Ylipäätään näkyy liikaa niiden lasten yleisessä tavassa toimia ja reagoida asioihin se, miten siellä lähivanhemman luona asiat hoidetaan, ja miten niitä lapsia kasvatetaan.
Kyllä ne vanhemmat tai heidän kasvatustyylinsä ärsyttää enemmän kuin lapsi. Mun kumppanilla on lapsi, mutta en tapaa lasta oikeastaan ollenkaan. Olen itse vela.
Vanhemmilla on isoja haasteita lapsen kanssa. Siis kaksi aikuista eivät saa rotia yhteen lapseen... En haluaisi puuttua tilanteeseen mitenkään, ei mulle kuule tai ole mun vastuuni, mutta kumppanini kaipaa tukea vanhemmuudessaan ja vuodattaa sitten mulle. Ei kuitenkaan halua tai osaa muuttaa käytöstään vanhempana ja samat ongelmat lapsen kanssa jatkuvat ja varmasti pahenevat ajan kanssa
Ärsyttää että sotketaan tällaiseen mukaan. Ja sitten se lapsikin tavallaan ärsyttää, kun on niin hankala, vaikka syy ei olekaan hänen, vaan vanhempiensa.
Tunteiden puute. Tunneside omiin lapsiin on vahva, mutta ei vieraaseen lapseen. Niin julmaa kun onkin, mutta totta.
Mua ärsyttää se, että lasta ei ole kasvatettu mun standardien mukaan ja esim. käsienpesun tärkeyttä ei ole korostettu, puhelimia käytetään ruokapöydässä ja peleissä on äänet täysillä, lapset keskeyttävät jatkuvasti aikuisten puheet, kiukuttelevat tyhjästä jne. Itseäni ärsyttää myös "lasten ehdoilla" eläminen, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että lapsi on joku kuningas, jota palvelusväki (vanhemmat) parhaansa mukaan yrittää miellyttää. Lasten ylenpalttinen harrastaminen on myös sellainen joka hiertää, kun turnaukset ja jatkuva harrastuksiin kuskaaminen vie suunnilleen kaiken vapaa-ajan.
Se että minulta odotetaan lähes äitinä olemista niin, että siivoan niiden jälkiä, hoidan ja hoivaan, laitan ruoat, lohdutan yöllä kun herää, vahdin ulkona jne mutta en saisi sanoa mitään sääntöjä, en päättää mitään, pyytää mitään enkä kieltää mitään. Eli vain vastuuta ja työtä vailla mitään vaikutusvaltaa. Oikeasti tässä ärsyttää eniten puoliso joka haluaa näin. No, erosin, mutta mitä olen kuullut niin ei tuo niin harvinaista ole.
Vierailija kirjoitti:
Niiden erilaiset tavat ärsyttävät, kun itse ei ole sellaisessa roolissa, että voisi ohjata ja kasvattaa oman mielen mukaan. Joutuu sivusta katsomaan sellaista käytöstä ja tapoja, joita ei omilta lapsiltaan hyväksyisi.
Ihminen, joka ei hyväksy muita tapoja, kuin omansa, joutaakin katsoa sivusta kaikkea.
Miksi vieraista kakaroista mielestäsi pitäisi pitää?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne vanhemmat tai heidän kasvatustyylinsä ärsyttää enemmän kuin lapsi. Mun kumppanilla on lapsi, mutta en tapaa lasta oikeastaan ollenkaan. Olen itse vela.
Vanhemmilla on isoja haasteita lapsen kanssa. Siis kaksi aikuista eivät saa rotia yhteen lapseen... En haluaisi puuttua tilanteeseen mitenkään, ei mulle kuule tai ole mun vastuuni, mutta kumppanini kaipaa tukea vanhemmuudessaan ja vuodattaa sitten mulle. Ei kuitenkaan halua tai osaa muuttaa käytöstään vanhempana ja samat ongelmat lapsen kanssa jatkuvat ja varmasti pahenevat ajan kanssa
Ärsyttää että sotketaan tällaiseen mukaan. Ja sitten se lapsikin tavallaan ärsyttää, kun on niin hankala, vaikka syy ei olekaan hänen, vaan vanhempiensa.
Siis, sä olet parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka tavat ärsyttää sua?
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää se, että lasta ei ole kasvatettu mun standardien mukaan ja esim. käsienpesun tärkeyttä ei ole korostettu, puhelimia käytetään ruokapöydässä ja peleissä on äänet täysillä, lapset keskeyttävät jatkuvasti aikuisten puheet, kiukuttelevat tyhjästä jne. Itseäni ärsyttää myös "lasten ehdoilla" eläminen, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että lapsi on joku kuningas, jota palvelusväki (vanhemmat) parhaansa mukaan yrittää miellyttää. Lasten ylenpalttinen harrastaminen on myös sellainen joka hiertää, kun turnaukset ja jatkuva harrastuksiin kuskaaminen vie suunnilleen kaiken vapaa-ajan.
Voit koska tahansa lopettaa käenpoikasten miellyttämään. Kasvata selkäranka.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vieraista kakaroista mielestäsi pitäisi pitää?
Siis puolison lapsista, ei vieraista.

Minä? Lapsen vanhempien se selkäranka pitäisi kasvattaa ja lopettaa lapsen palvominen.
Jokainen aikuinen voi kotonaan määrätä ihan millaiset säännöt haluaa niin sille lusmulle kumppanilleen kuin sen kakaroillekin. Jos ei kelpaa niin sopii häipyä ja viedä kakaraansa muualle.

Mikäki sinulla olisi ryhtiä tätä juurikin vaatisit kumppaniltasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vieraista kakaroista mielestäsi pitäisi pitää?
Siis puolison lapsista, ei vieraista.
No eivät ne omiakaan lapsia silloin ole. Biologia taitaa hoitaa hommat siten, että ihminen pystyy kiintymään omiin lapsiinsa luonnostaan mutta toisten kakaroihin huonommin.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen aikuinen voi kotonaan määrätä ihan millaiset säännöt haluaa niin sille lusmulle kumppanilleen kuin sen kakaroillekin. Jos ei kelpaa niin sopii häipyä ja viedä kakaraansa muualle.
Jus ei lapset kelpaa, sinä häivyt.
Tuskin löytyy yhtä syytä. Mustasukkaisuus, lapsen haasteet, ulkopuolisuuden tunteet, jne