Kiroan yhä psykologin joka ei auttanut minua 90-luvulla

Vierailija kirjoitti:

Psykologia on lopulta mutu-huuhaatiedettä, osaamattomissa käsissä. Riippuu paljolti yksittäisen psykologin elämänkokemuksista ja älystä, osaamisesta kuinka hyvin osaa oppimaansa soveltaa käytäntöön. Psykologeilla puuttuu usein myös laaja-alainen ymmärrys eri elämän osa-alueilta, mikä on ollut melko järkyttävää huomata. Olen huomannut, että monella on sitä omaa traumataustaa, mikä sumentaa heidän ajatteluaan.

Täsmäapuun kuten lastensuojelun apuna, ratkaisukeskeiseen terapiaan tai kriisiterapiaan ovat ehkä hyviä, mutta pitkäkestoiseen psykoterapiaan eivät useimmat kykene, vaikka ammattiaan harjoittavat. Jatkossa käyn mieluummin tunnin kävelyllä luonnossa kuin kerron asioistani.

On myös huomattava, että paykologiaa lukemaan on lähes yhtä vaikea päästä kuin lääkikseen. Tarkoittaa sitä, että siellä hääräävät ovat hyvin usein kermaperseisiä kympin tyttöjä joita kiinnostaa *ihmisyys*. Siltä pohjalta kun lähdetään sitten _ymmärtämään_ traumataustoja ja muuta, kun niistä ollaan ehkä kuultu ja luettu, on se ymmärrys ihan nolla.

Psykologin tehtävä on saada asiakas huomaamaan, missä vika on ja auttamaan itse itseään. Kaikki eivät suostu autetuiksi. Katkeruus on pilannut elämäsi, mutta voit antaa anteeksi, myös itsellesi ja muuttua.

Eivätkös ne traumaterapeutit ja psykiatrit ole erikseen, jos ongelmat ovat vakavia.

Psykologin palvelut ovat heikoille.