Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen osaa ne traumansa kääntää elämänsä voimavaraksi eikä niissä traumoissaan tarvitse rypeä loppuelämäänsä. Mennyttä ei kannata miettiä kun ei sitä saa enää muutettua miksikään vaan satsata tulevaisuuteen kuinka siitä tulisi parempaa.
Siis se 100% varmaa ettei menneisyyden märehtimisellä saavuta yhtään mitään.
Se että oli kurjat kotiolot niin sen lisäksi joutui koulukiusatuksi niin kukaan muu ei tiedä miltä se tuntui. Se että kun halusin jäädä aikuisena lapsettomaksi niin siitäkin joutui kiusatuksi. Haukuttiin mahoksi ja ties miksä huoraksi.
Häädettiin pois siitä entisestä kaveripiiristä kun kaikki alkoivat esittämään perheellistä pelleä väkisin, leikkimään kotia heti kun jonkun tyhmän vaan löytää siihen leikkiinsä kun sitä vaan täytyy yhteiskunnan painostuksesta tehdä niin kuin kaikki muutkin tekevät. Taisi olla muutamia vuosia sen kotileikin aika kun kaikki erosivat alkuhuuman loputtua.
Lapsia vaan käy sääliksi tämmöisten lyhyiden suhteiden aikuisten perustamiseen ja kotona on kohta ihan tuntematonta asukasta ja pukaten uutta kakaraa.
Vaan kun vahinko on tapahtunut tunteiden tasolla, ei se älyllistämällä korjaannu. Eikä kyse ole "menneisyyden märehtimisestä", vaan siitä, että ihmisen koko olemus on voinut rakentua selviytymis- ja suojakeinojen varaan, ja käsitys todellisuudesta vääristyä. Nämä vahingot purkamalla pystyy elämään täydempää elämää.
Usko tai älä, moni myös haluaa perheen, ei "esitä perheellistä pelleä" ja "leiki kotia".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jossain nettisivustoa, mistä voisi löytää traumaterapeutin?
ainakin psykiatrian polilla vain sanottiin, ettei traumaterapia suuntausta edes tueta, siis eivät suostuneet harkitsemaankaan traumaterapeutille ohjaamista. Ei siellä kyllä muutenkaan asiat edenneet.
Tiesitkö, että jotkut järjestöt tarjoavat ilmaiseksi lyhyehköä psykoterapiaa? Itse löysin puoliksi vahingossa valkonauhaliiton (Hki) ja mulla oli aivan loistava psykologi, ei nyt varmaan vain täsmälleen traumoihin erikoistunut, mutta ahdistuneisuuden kanssa etenin tosi paljon niiden terapiakuukausien aikana. Myöhemmin katsoin, että sama ammattilainen olisi yksityisellä maksanut satasen per käynti.
Kiitos tästä vinkistä. Laitoin viestiä että haluaisin jonoon. Nyt vähän jännittää miten käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jossain nettisivustoa, mistä voisi löytää traumaterapeutin?
ainakin psykiatrian polilla vain sanottiin, ettei traumaterapia suuntausta edes tueta, siis eivät suostuneet harkitsemaankaan traumaterapeutille ohjaamista. Ei siellä kyllä muutenkaan asiat edenneet.
Tiesitkö, että jotkut järjestöt tarjoavat ilmaiseksi lyhyehköä psykoterapiaa? Itse löysin puoliksi vahingossa valkonauhaliiton (Hki) ja mulla oli aivan loistava psykologi, ei nyt varmaan vain täsmälleen traumoihin erikoistunut, mutta ahdistuneisuuden kanssa etenin tosi paljon niiden terapiakuukausien aikana. Myöhemmin katsoin, että sama ammattilainen olisi yksityisellä maksanut satasen per käynti.
Kiitos tästä vinkistä. Laitoin viestiä että haluaisin jonoon. Nyt vähän jännittää miten käy.
Pidän peukkuja puolestasi!
Jos sinulla on surua, joka ei helpota, tämä on kaunis kappale kuunneltavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä alan kyllästyä siihen, että herään aina surullisena. Olen myös lähes poikkeuksetta surullinen muutenkin. Terapian tuskallisin vaihe menossa, mutta olisi hyvä saada voimavaroja edes välillä tuntemalla hyvää oloa. Onko muilla tällaista kestosurua ollut? Mitä sille tapahtui vai tapahtuiko mitään?
Jos mietin itseäni niin monet tunteet vaihtelevat. Aamuisin saattaa olla hyväkin olo. Usein kuitenkin tunnen aamuisin sellaista toivottomuutta. Mietin, että tämäkin päivä on toisaalta ihan turha yms. Olisi helppoa jäädä sänkyyn makaamaan. Sitten, kun pääsen ylös ja saan syötyä vähän niin alkaa ehkä vähitellen helpottaa. Olen päivisin paljon ulkona ja sekin auttaa. Iltapäivällä iskee ehkä sellainen toivottomuuden tunne taas vähäksi aikaa. Iltaisin olo yleensä paras ja olen taas selvinnyt eteenpäin. Minun silti hyvä kirjoittaa, kun voin nyt paremmin. Samalla moni on kokenut paljon enemmän pahaa.
Minua on vaan kiusattu. Kirjoitin yhteen ketjuun täällä kuinka ikävät puheet yms ovat seuranneet minua. Mietin aina miksi minulle kävi niin ja miksi minusta saa "tehdä" arvottoman. En ole tehnyt mitään pahaa. Tämä kaikki on vienyt iloa pois elämästä. En koe olevani enää onnellinen. Tosin en tiedä, koska olisin viimeksi kunnolla ollut. Samalla moni muu asia elämässä myös kuormittaa. Sitä kokee itsensä niin epäonnistuneena ja muutenkin vääränä ihmisenä. Muut ovat pilkanneet niin paljon. Samalla tiedän, että moni käy paljon pahempaa läpi. Silti tämä on minun elämäni ja en aina meinaa jaksaa. Koko tarinaansa tänne ei edes voi kirjoittaa. Ymmärrän silti hyvin sen jos joku pelkää eri juttuja ja kokee, ettei enää selviä. Minäkin jännitän kaikkea ja häpeän itseäni muiden takia. En tiedä itsekään miten koskaan pääsen tästä kaikesta irti. Tästä tuli nyt minulle suuri kuorma elämääni. Se määrittää sitä kuka olen ja miten koen itseni. Paljolti juuri ihmisten takia. En olisi tässä ja miettisi näitä juttuja ilman ihmisten tekoja ja sanoja. Ja kun ei ole ketään kehen turvautua ja edes puhua mistään. Olen yksin itsekin. En tiedä silti miten edes kuvailisin kaikkea. Ehkä mietin, että elämäni vaan menee jotenkin eteenpäin. Suren myös ajoittain kuinka menen ihan hukkaan ja en pysty edes olemaan oma itseni. Toisaalta en edes "tunne" itseäni kunnolla. Itse en ole edes yrittänyt hakea apua. Mietin samalla miten moni kokee paljon enemmän pahaa. Ehkä lievemmätkin jutut jatkuessaan pitkään ja saadessaan suurempia mittasuhteita aiheuttavat myös paljon pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä alan kyllästyä siihen, että herään aina surullisena. Olen myös lähes poikkeuksetta surullinen muutenkin. Terapian tuskallisin vaihe menossa, mutta olisi hyvä saada voimavaroja edes välillä tuntemalla hyvää oloa. Onko muilla tällaista kestosurua ollut? Mitä sille tapahtui vai tapahtuiko mitään?
On ollut eron ja läheisen kuoleman jälkeen. Ajan kanssa meni ohi.
Mulle on auttanut myös kiitollisuuspäiväkirja viimeiseksi illalla sänkyyn mennessä.
Siis tuosta heräämishetken surusta puhun.
Binauralit ja neurofeedback ovat auttaneet myös aivojen eri asentoon saamisessa.
Yllättäin taideterapia on ollut jotenkin lohdullista, vaikka inhosin koulussa kuvista enkä osaa piirtää.
Minulla suru on pitkittynyttä. Sen käsittely jäi aikanaan olosuhteiden pakosta niin kesken. Saatan kesken päivää tipahtaa suruun ja siihen tunteeseen, että seuraan kaikkea tavallaan ulkopuolelta.
Kiitos vastauksesta. Epäilen, että mullakin paljon käsittelemätöntä surua. Mietin miten kauan se oikein voi vielä kestää. Lisäksi suren nyt juuri ketjun aiheeseenkin liittyen sitä kaikkea miten monin eri tavoin traumat on vaikuttanut mun elämää. Se on hirveän kivuliasta.
Sama suremisen prosessi minullakin käynnissä. On ollut järkyttävää ja murheellista tajuta, miten monelle elämän osa-alueelle traumani ovat heijastuneet. Usein mietin, kuinka paljon miellyttävämpi, terveempi ja menestyneempi ihminen olisin, jos olisin saanut ajoissa asiallista apua tai - vielä parempaa - elänyt turvallisessa, tasapainoisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Halaus sinulle! Toivon, että sinulla, minulla ja meillä kaikilla samaa kokeneilla kipu vielä joskus hellittäisi.
Älykäs ihminen osaa ne traumansa kääntää elämänsä voimavaraksi eikä niissä traumoissaan tarvitse rypeä loppuelämäänsä. Mennyttä ei kannata miettiä kun ei sitä saa enää muutettua miksikään vaan satsata tulevaisuuteen kuinka siitä tulisi parempaa.
Siis se 100% varmaa ettei menneisyyden märehtimisellä saavuta yhtään mitään.
Se että oli kurjat kotiolot niin sen lisäksi joutui koulukiusatuksi niin kukaan muu ei tiedä miltä se tuntui. Se että kun halusin jäädä aikuisena lapsettomaksi niin siitäkin joutui kiusatuksi. Haukuttiin mahoksi ja ties miksä huoraksi.
Häädettiin pois siitä entisestä kaveripiiristä kun kaikki alkoivat esittämään perheellistä pelleä väkisin, leikkimään kotia heti kun jonkun tyhmän vaan löytää siihen leikkiinsä kun sitä vaan täytyy yhteiskunnan painostuksesta tehdä niin kuin kaikki muutkin tekevät. Taisi olla muutamia vuosia sen kotileikin aika kun kaikki erosivat alkuhuuman loputtua.
Lapsia vaan käy sääliksi tämmöisten lyhyiden suhteiden aikuisten perustamiseen ja kotona on kohta ihan tuntematonta asukasta ja pukaten uutta kakaraa.
Minä taas ajattelen, että mitä viisaampi ihminen niin sitä enemmän tulee miettittyä. Jos, vaikka katsoo jotain kehitysvammaista (toki heissäkin eroja) niin monet heistä ovat iloisia ja elävät kuin lapset uteliaana. Joskus mietin kumpa olisin itsekin päivänkin kuin he.
Kun itselleni on jonkin verran älyä suotu niin samalla tulee mietittyä kaikkea. Itsenkin monesti ajattelen, että unohdan kaiken. Silti ne asiat nousevat pintaan monissa tilanteissa. Näin menneisyyden jutut vaan vaikeuttavat elämää siellä taustalla vaikkei tahtoisikaan. Mietin, että jos koira saa huonoa kohtelua niin ei siitä monestikaan tule mitään toisiin luottavaa ja rohkeaa enää. Miksi ihminen sitten ei kokisi samoin. Jos jo eläintäkin huonot kokemukset muuttavat.
Samalla itse en taas pilkaisi ketään yksinhuoltajaa yms myöskään. En tavallaan haluaisi kenenkään kokevan samaa kuin minä. Itse olin taas h**ra koko nuoruuteni. Tämä vaikka en käynyt missään ja olen edelleen neitsyt, enkä ole koskaan seurustellut. Edelleen olen sellainen muiden puheissa ja luulevat minun olleen kaikkien kanssa. En silti ikinä arvosteli muiden pukeutumista yms tai yhden yön juttuja. Harmittaa ainoastaan se miten ilkeitä monet ovat ja samalla miten ikävät puheet oikeasti yhdistävät ihmisiä. Eihän niistä saisi silti välittää. Se vaan ei ole helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa ainoastaan se miten ilkeitä monet ovat ja samalla miten ikävät puheet oikeasti yhdistävät ihmisiä. Eihän niistä saisi silti välittää. Se vaan ei ole helppoa.
Ei se taida olla edes mahdollista. Olemme laumaeläimiä, jotka tarvitsevat toisia. Ulkopuolelle joutuminen tuottaa fyysistä kipua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen osaa ne traumansa kääntää elämänsä voimavaraksi eikä niissä traumoissaan tarvitse rypeä loppuelämäänsä. Mennyttä ei kannata miettiä kun ei sitä saa enää muutettua miksikään vaan satsata tulevaisuuteen kuinka siitä tulisi parempaa.
Siis se 100% varmaa ettei menneisyyden märehtimisellä saavuta yhtään mitään.
Se että oli kurjat kotiolot niin sen lisäksi joutui koulukiusatuksi niin kukaan muu ei tiedä miltä se tuntui. Se että kun halusin jäädä aikuisena lapsettomaksi niin siitäkin joutui kiusatuksi. Haukuttiin mahoksi ja ties miksä huoraksi.
Häädettiin pois siitä entisestä kaveripiiristä kun kaikki alkoivat esittämään perheellistä pelleä väkisin, leikkimään kotia heti kun jonkun tyhmän vaan löytää siihen leikkiinsä kun sitä vaan täytyy yhteiskunnan painostuksesta tehdä niin kuin kaikki muutkin tekevät. Taisi olla muutamia vuosia sen kotileikin aika kun kaikki erosivat alkuhuuman loputtua.
Lapsia vaan käy sääliksi tämmöisten lyhyiden suhteiden aikuisten perustamiseen ja kotona on kohta ihan tuntematonta asukasta ja pukaten uutta kakaraa.
Vaan kun vahinko on tapahtunut tunteiden tasolla, ei se älyllistämällä korjaannu. Eikä kyse ole "menneisyyden märehtimisestä", vaan siitä, että ihmisen koko olemus on voinut rakentua selviytymis- ja suojakeinojen varaan, ja käsitys todellisuudesta vääristyä. Nämä vahingot purkamalla pystyy elämään täydempää elämää.
Usko tai älä, moni myös haluaa perheen, ei "esitä perheellistä pelleä" ja "leiki kotia".
Hyvin sanottu. Traumat voivat olla vaikuttaneet niin paljon persoonallisuuden muodostumiseen, että traumatisoitunut voi joutua tekemään ison työn selvittääkseen kuka hän todella on. Se vaatii voimia. Traumoista toipuminen on iso juttu hoitaa kaiken muun elämän ohella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.
Eihän heitä luokitellakaan. Todennäköisesti oireilun takia hoitoon hakeutuvalle tulee alkuun masennusdiagnoosi, joka myöhemmin saattaa tarkentua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.Eihän heitä luokitellakaan. Todennäköisesti oireilun takia hoitoon hakeutuvalle tulee alkuun masennusdiagnoosi, joka myöhemmin saattaa tarkentua.
Luultavasti hyvin moni traumatisoitunut vain sinnittelee yksikseen, koska avun hakeminen vaatii voimia eikä apua välttämättä heti saa.
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.
Henkisellä puolella traumat aiheuttavat masennusta ja ahdistusta. Mitä fyysisen puolen oireita, siis ihan kliinisesti todettavissa olevia, traumat on muille aiheuttaneet?
Itsellä ainakin tilanteen kärjistymisen jälkeen on todettu autoimmuunisairaus, verenpaineet koholla ja muutenkin labroissa poikkeamia.
Koska traumat tosiaan oireilevat erilailla, olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia siitä, että onko ilmentynyt miten paljon todettavissa olevia fyysisiäkin oireita. Itse kun pohdin, onko nuo fyysiset oireet traumataustasta johtuvia vai sattumalta vain löydetty, kun terveydentilaa tutkittu myös somaattisen puolen osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jossain kohtaa omaa toipumistani. Onko teillä cptsd-ihmisillä jäänyt yhtään läheistä ihmissuhdetta jäljelle?
Tuntuu, että suhteita tipahtelee matkasta, kun alan piirtää rajoja ja vaatia tasapuolista kohtelua. Olenko oikeasti niin paska ihminen, että minun kanssani haluavat olla vain sellaiset ihmiset, joiden vuoksi minun on myötäiltävä ja aina annettava itse periksi. Pari kertaa olen räjähtänyt, kun etsin sitä kauan kateissa ollutta vihaa ja se on tietysti oiva keino rikkoa ihmissuhteita myös. Paitsi että aina saa lukea jotain tarinoita, miten kumppanini ymmärsi rikkonaisuuteni ja paranin. Minulla käy aina niin, että minusta tulee toisen silmissä häiriintynyt pahis, jos käyttäydyn suhteessa kerrankin epäaikuismaisesti.
Youtubessa uusi tuttavuus minulle on Tamara Ridge. Ei ole kovin tunnettu, mutta vaikuttaa hyviltä videoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.Henkisellä puolella traumat aiheuttavat masennusta ja ahdistusta. Mitä fyysisen puolen oireita, siis ihan kliinisesti todettavissa olevia, traumat on muille aiheuttaneet?
Itsellä ainakin tilanteen kärjistymisen jälkeen on todettu autoimmuunisairaus, verenpaineet koholla ja muutenkin labroissa poikkeamia.
Koska traumat tosiaan oireilevat erilailla, olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia siitä, että onko ilmentynyt miten paljon todettavissa olevia fyysisiäkin oireita. Itse kun pohdin, onko nuo fyysiset oireet traumataustasta johtuvia vai sattumalta vain löydetty, kun terveydentilaa tutkittu myös somaattisen puolen osalta.
Ylipaino, ruokahaluttomuus/näläntunteen poissaolo, migreeni, allergiat, atopia, rasitusastma, autoimmuunisairauksia, hiustenlähtö, psykosomaattisesti puhkeavia sairauksia, energiatasojen suuri vaihtelu. Uskoisin lähes tuon kaiken johtuvan traumaelämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.Eihän heitä luokitellakaan. Todennäköisesti oireilun takia hoitoon hakeutuvalle tulee alkuun masennusdiagnoosi, joka myöhemmin saattaa tarkentua.
Entä ne jotka eivät reagoi masentuneesti/alakuloisesti/negatiivisella käsityksellä itsestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.Henkisellä puolella traumat aiheuttavat masennusta ja ahdistusta. Mitä fyysisen puolen oireita, siis ihan kliinisesti todettavissa olevia, traumat on muille aiheuttaneet?
Itsellä ainakin tilanteen kärjistymisen jälkeen on todettu autoimmuunisairaus, verenpaineet koholla ja muutenkin labroissa poikkeamia.
Koska traumat tosiaan oireilevat erilailla, olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia siitä, että onko ilmentynyt miten paljon todettavissa olevia fyysisiäkin oireita. Itse kun pohdin, onko nuo fyysiset oireet traumataustasta johtuvia vai sattumalta vain löydetty, kun terveydentilaa tutkittu myös somaattisen puolen osalta.
Masennus ja ahdistus voi myös puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua luettuani huomaan, kuinka erilaisia seurauksia erilaiset traumaattiset kokemukset aiheuttaa eri ihmisille.
Nousee kysymys, että voiko kaikkia traumaattisen kokemuksen kokeneita ja siitä jotain seurauksia saaneita edes diagnosoida saman diagnoosin alle?
Ainakin täytyisi olla monia alaluokituksia.Henkisellä puolella traumat aiheuttavat masennusta ja ahdistusta. Mitä fyysisen puolen oireita, siis ihan kliinisesti todettavissa olevia, traumat on muille aiheuttaneet?
Itsellä ainakin tilanteen kärjistymisen jälkeen on todettu autoimmuunisairaus, verenpaineet koholla ja muutenkin labroissa poikkeamia.
Koska traumat tosiaan oireilevat erilailla, olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia siitä, että onko ilmentynyt miten paljon todettavissa olevia fyysisiäkin oireita. Itse kun pohdin, onko nuo fyysiset oireet traumataustasta johtuvia vai sattumalta vain löydetty, kun terveydentilaa tutkittu myös somaattisen puolen osalta.
Minulla on astma, kilpirauhasen lievä liikatoiminta, ärtyvän suolen oireyhtymä ja fibromyalgia. Käsittääkseni moni näistä yleisiä traumatisoituneilla, en vain muista mistä luin sen.
Alue: Aihe vapaa
Siinä ei ole älykkyydellä mitään tekemistä. Onhan se helpompaa ottaa tollainen toksinen asenne, että menneisyyttä ei uskalla edes miettiä ja "muut vaan märehtii". Voi kätevästi pitää itseään muiden yläpuolella eikä tarvitse kääntyä sisäänpäin ja kohdata kipua ja tuskaa. Jotkut pakenee koko elämänsä. Itse en sellaista halua. Menneisyydestä päästää irti, kun sen on käsitellyt. Kaikki muu on valhetta.