Mitä ajattelet jos näät jollakin ihmisellä viiltelyjälkiä?

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen että tuolla ihmisellä on ollut taustalla jotain rankkaa, mutta toivottavasti ei ole enää.

Olen nähnyt viiltojälkiä peruskouluikäisellä pojalla. Se pysäytti. Ne jäljet eivät olleet ihan tuoreita, mutta tiesin jo ennen viiltojen näkemistäkin, että jokin sen lapsen elämässä on pielessä. En tiedä edelleenkään, mitä ne ongelmat ovat/olivat, mutta ne viiltojäljet kertoivat minulle sen, että ongelmien syy on jokin muu kuin lapsen oma "pahuus".

Mielenterveysongelmainen ja kierrän kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on suomalaiset sairasta ja autistista sakkia, sylettää ihan, tunnetasolla aivan alkeellisia ameeboja osa näistä kommentoijista. Arpia on itselläkin ja kyllä, on ollut vaikeaa ja surettaa jälkeenpäin, mutta p*skat nakkaan jonkun idarin ihmettelystä.

Eivät kaikki autistit viiltele, eikä kaikki viiltelevät ole autisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on suomalaiset sairasta ja autistista sakkia, sylettää ihan, tunnetasolla aivan alkeellisia ameeboja osa näistä kommentoijista. Arpia on itselläkin ja kyllä, on ollut vaikeaa ja surettaa jälkeenpäin, mutta p*skat nakkaan jonkun idarin ihmettelystä.

Eivät kaikki autistit viiltele, eikä kaikki viiltelevät ole autisteja.

Puhuin tässä autistisesta suhtautumisesta aiheeseen useiden kommentoijien taholta, viitaten näiden empatiakyvyttömyyteen ja ilkeyteen. Jotain on vialla tässä kansassa.

Vierailija kirjoitti:

Unpopular opinion, mutta mielessä käy aina että:

1. Onneks omat kädet tai jalat ei ole tuonnäköiset

2. Onpa törkeän näköiset

3. Mikähän tuotakin vaivaa

Mutta ihan sama jos joku haluaa esitellä kaikelle kansalle mielenterveysongelmiaan, oli ne entisiä tai nykyisiä.

Hahhahhaa. Sun kaltaiset ihmiset vaikuttaa tosi pimeiltä. Itsehän kannan kunnialla omat arvet, jotka tein teini-iässä eikä kiinnosta sekoboltsien kauhistelut :D.

T. Isoja viiltelyarpia ja palovammoja

Vierailija kirjoitti:

En mitään, on itsellänikin käsivarret ja reidet täynnä arpia. En "esittele" niitä huomionhakuisuuttani, vaan siksi että läkähdyn kesällä peittävissä vaatteissa, joten käytän t-paitaa. Tuoreita jälkiä en koskaan esitellyt/esittele, ne peitän visusti kunnes ovat arpeutuneet.

Sinähän ansaitsisit jo Nobelin noista termodynamiikan uusista oivalluksista!

"Pukeudu kevyesti löysiin, luonnonmateriaaleista valmistettuihin vaatteisiin. Suojaudu suoralta auringonpaisteelta viileillä pitkähihaisilla ja -lahkeisilla vaatteilla, leveälierisellä hatulla ja aurinkolaseilla."

https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ilmasto-ja-saa/helle/helteen-ter…

Ottaa päähän. Kerrotaan, että helpottaa ahdistusta. Joo, ymmärrän, että kipu saadaan sillä muualle, mutta aidosti en ymmärrä. Eniten kuitenkin ärsyttää, koska viiltelyssä on myös muoti-ilmiötä mukana. Kaveripiirissä yksi viiltelee ja sitten yhtäkkiä kaikki porukassa viiltelee. 

Ei kiinnosta, mitä ihmiset ikivanhoista jäljistä ajattelevat. Olen reilusti yli neljänkymmenen ja omat arpeni ovat kulkeneet mukanani puolet elämästäni.

Ei menneisyys muuksi piilottelemalla muutu, vaikka tietysti olen muuttunut paljon noista ajoista. Elän hyvää, tavallista, keskiluokkaista elämää ja olen elänyt jo vuosia.

Kaikilla meillä jää jonkin naisia arpia elämässä, joko fyysisiä, henkisiä, tai molempia.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnosta, mitä ihmiset ikivanhoista jäljistä ajattelevat. Olen reilusti yli neljänkymmenen ja omat arpeni ovat kulkeneet mukanani puolet elämästäni.

Ei menneisyys muuksi piilottelemalla muutu, vaikka tietysti olen muuttunut paljon noista ajoista. Elän hyvää, tavallista, keskiluokkaista elämää ja olen elänyt jo vuosia.

Kaikilla meillä jää jonkin naisia arpia elämässä, joko fyysisiä, henkisiä, tai molempia.

Jonkinlaisia! Autocorrect asialla...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on suomalaiset sairasta ja autistista sakkia, sylettää ihan, tunnetasolla aivan alkeellisia ameeboja osa näistä kommentoijista. Arpia on itselläkin ja kyllä, on ollut vaikeaa ja surettaa jälkeenpäin, mutta p*skat nakkaan jonkun idarin ihmettelystä.

Ikävää kuulla, että olet myös turvautunut tähän pahan olon purkautumiskeinoon. I feel you. Vaikeaa pukea sanoiksi, kuinka paljon, mutta tässä on virtuaalinen tsemppihali!  <|||( . . )|||>  Toivottavasti siitä tuli edes hymähdys. Sekin on okei, jos ei tullut. Kaikki ollaan niin erilaisia.

Tiedoksesi, yksi autisminkirjolla "siunattu"/"kirottu"/"miten kukin sen nyt ottaakaan" ihminen kirjoitti yhden tämän keskustelun tykätyimmistä kommenteista, eikä siinä haukuttu arpien kantajaa, vaan ymmärrettiin tilanne.

Eli voisitko ystävällisesti lopettaa tuon autismin käyttämisen haukkumasanana kuvaamaan ihan vain ilkeitä ja moukkamaisia ihmisiä? Pahoittelen pakottavaa tarvetta ko. assina oikaista tätä asiaa, koska helposti asiasta tietämättömät yhdistävät vapaaehtoisen töykeän käytöksen autismiin ja autisminkirjoon. Sitten ihmetellään "eihän sinulla voi olla as koska olet niin kiva" tjsp ennakkokäsityksiä.

Kukaan (toivottavasti) ei käytä syöpädiagnoosia ja sen eri muotoja kuvaamaan kaljuja ihmisiä, vaikka syövän sairastamiseen liittyykin usein hiustenlähtöä raskaiden hoitojen takia. Siksi ei myöskään (toivottavasti) käytetä autismia matalalla kynnyksellä kuvaamaan tunnekylmää ihmistä, eikä pitäisi käyttää mitään muitakaan diagnooseja kuvaamaan/haukkumaan laveasti jotain käytösmallia.

Useimmin kirjolla olevat kyllä tuntevat tunteita ja empatiaa, mutta heillä ei ole luonnostaan samoja keinoja ja työkaluja pukea näitä tunteita ja ajatuksia sanoiksi ja teoiksi, kuin neurotyypillisillä on. On totta, että spektrissä voi olla todellakin hyvin vahvaa tunteiden ilmaisemattomuutta sanoin ja elein, mutta ei käytetä sitä haukkumiseen.

Useimmin kirjolla oleville ei ole ongelma, missä kunnossa jonkun kädet ja jalat ja kaula on. Se ei muuta sitä ihmistä heidän silmissään suuntaan tai toiseen. Monesti myöhään diagnosoidut ovat käyneet vaikeatkin masennusjaksot läpi itse, niin helposti monilta löytyy arpia ja näin ymmärrystä asialle. Nykyään viiltelyjäljet ovat niin yleisiä, että ymmärretään olla tuomatta asiaa sen enempää esille.

Sori tämä kauhean pitkä valistus. Valitettavasti nakkaan paljonkin p*skaa, kun on kyse tästä diagnoosin käyttämisestä haukkumasanana. We do not claim these imbesils (most of the time).

Vierailija kirjoitti:

Ottaa päähän. Kerrotaan, että helpottaa ahdistusta. Joo, ymmärrän, että kipu saadaan sillä muualle, mutta aidosti en ymmärrä. Eniten kuitenkin ärsyttää, koska viiltelyssä on myös muoti-ilmiötä mukana. Kaveripiirissä yksi viiltelee ja sitten yhtäkkiä kaikki porukassa viiltelee. 

Ihmisellä on ongelma A, ja kuulee hyvältä ystävältään, että keino X toimii ongelmaan A. Suuri osa ihmishistoriasta suurin osa ihmisistä on ollut kirjoitus- ja lukutaidottomia. Suusta suuhun on ollut se millä mikään asia ja tieto on levinnyt.

Muoti-ilmiö on niin epämääräinen ja kamala sanahirviö, että siitä pitäisi päästä eroon. Tällä sanalla mitätöidään jotain asiaa mikä on kehittynyt ja tapahtuu nykyaikana. Ihmiskunta kehittyy koko ajan. Vertaa elämää 100 vuotta sitten oli 1920-luku. Ei näy flappereita, laittomia jazz klubeja eikä pimeää viinarallia.

Muoti-ilmiöllä saadaan asialle kuin asialle mitättömämpi maine, kuin oikeasti kuuluisi olla. Nykyään ei kuolla tulehtuneisiin haavoihin tai saada tetanusta niin helposti, kiitos modernin "muoti-ilmiö" lääketieteen.

Fashion phenomen ei kuulosta kyllä sopivan mielenterveyteen ja viiltelyyn. Eihän viiltelyllä koristella itseään, vaan mielen on paljon helpompaa keskittyä viillon kipuun, kuin mielessä myrskyävään pahaan oloon. Jotkut polttavat itseään. Ammeelliset painuvat veden alle. Ei se ole muotia, jos ilmiönä on henkinen pahoinvointi.

Vierailija kirjoitti:

Ottaa päähän. Kerrotaan, että helpottaa ahdistusta. Joo, ymmärrän, että kipu saadaan sillä muualle, mutta aidosti en ymmärrä. Eniten kuitenkin ärsyttää, koska viiltelyssä on myös muoti-ilmiötä mukana. Kaveripiirissä yksi viiltelee ja sitten yhtäkkiä kaikki porukassa viiltelee. 

Täh? Ei mulla mitään kavereita ikinä ole ollut ja ihan itsekseen viiltelin. Se alkoi jo ala-asteella ja vasta nyt 35-vuotiaana varovaisesti uskallan sanoa, että olen päässyt tavasta eroon.

Mulla on jalat täynnä arpia, jotka piilotin sinne 30-vuotiseksi asti muilta ja vasta sitten varovaisesti uskaltauduin käyttämään kesäisin mekkoja, hameita ja shortseja viilloista piittaamatta.

Oli tosiaan tukalaa kun kesähelteellä täytyi käyttää aina pitkiä housuja tai sukkiksia.

Ensimmäinen poikaystäväni parikymppisenä on ensimmäinen ihminen, joka ne jäljet näki ja mua hävetti ne kamalasti. Äitini näki ne vahingossa vasta pari vuotta sitten. Mä en aiemmin uskaltanut edes roskia viemään peittoamatta jalkojani.

En jaksais enää millään hävetä, haluaisin olla rauhassa ja kulkea kenenkään kritisoimatta, en mäkään puutu muiden kehoihin.

Saataisko mekin rauha? Tarpeeksi vaikeaa ollut muutenkin, ilman aikuisten kiusaamista.

Nykyään koitan suhtautua arpiini rakkaudella ja myötätunnolla ja olen saanut elämääni niin ihania ihmisiä jotka näkee ne osana minua ja pari poikaystävää on sanonut, että ne on jopa kauniita jollain brutaalilla tavalla. Yhden miehen kanssa olen vertaillut arpia (hän myös viillellyt) ja kertonut ja kuunnellut, mistä ja milloin mikäkin arpi on, se oli todella lämmintä ja kaunista saada kertoa ihmiselle, joka ymmärtää sanomattakin.

Kun itse näen viiltelyjälkiä jollakin toisella niin tulee todella surullinen olo, kun tiedän että on ollut todella paha olla.

Ajattelen, että on ollut masentunut nuoruudessaan.

Mulle tulee ensinnä mieleen, että se on hyppinyt jossain päin piikkilankaa ja ehkä murtautunut jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

En voi mitään mutta pelkään olla semmoisen lähelläkään.

Miksi ihmeessä? 😮

Pelkäätkö että se satuttaa suakin?