Oman tyttönimen pitäminen avioituessa tai sitten tyttönimen ja miehen sukunimen yhdistelmä.

Se on jokaisen oma valinta. Itse pidin tyttönimeni.

Kannatan sitä että ihmiset ottavat sen nimen joka kuulostaa paremmalta.

Vierailija kirjoitti:

Kannatan sitä että ihmiset ottavat sen nimen joka kuulostaa paremmalta.

Samoilla linjoilla. On se sitten oma sukunimi, puolison sukunimi, yhdistelmänimi tai joku uusi keksitty sukunimi.

Itse pidin oman sukunimeni.

Nainen joka ei ota miehensä nimeä ei rakasta miestään.

Mä otin miehen nimen omani jatkeeksi. Välillä oon kyllä miettinyt, että sen tyttönimeni voisin jättää unholaan, ja pitää vain miehen nimen, mutten oo saanut aikaiseksi..

Vierailija kirjoitti:

Nainen joka ei ota miehensä nimeä ei rakasta miestään.

Miehet siis harvemmin rakastaa naista.

Oma tyttönimi mulla, meitä ei ole kuin alta sata tällä nimellä. Miehellä tavallisempi nimi, siksi pidin omani. Mentiin naimisiin silloin, kun edesmennyt Matti Nykänen vaihtoi nimensä Paanalaksi mennessään naimisiin ties monennetteko kertaa, ja kysyin mieheltä, että vaihatisiko mun nimeeni, ei vaihtanut. Lapset ovat miehen sukunimellä.

Miksi tämäkin asia pitää punnituttaa täällä?

Oma valinta. Äidilläni on yhdistelmänimi ja serkkuni ovat pitäneet oman nimensä. Itse en vielä tiedä, että pidänkö pelkän oman sukunimeni vai otanko yhdistelmänimen. Sen näkee sitten. Pelkkää miehen sukunimeä en ota. Sukunimeni kuuluu identiteettiini enkä halua ottaa miehen nimeä kun en vain kuulu hänen sukuunsa, minulla on oma sukuni.

Niin, tai ottavatko molemmat naisen nimen. Tai keksivätkö ihan oman sukunimen. Vaihtoehtojahan on muitakin. 

On omasta mielestäni aina ollut outoa koko nimenvaihtotouhu.

Nimihän on sen takia olemassa, että sillä erotetaan ihmiset toisista. Sukulaisuuksia siitä ei nykyisellään pysty päätellä ensinkään.

Järkevintä olisi keksiä mahdollisille lapsille myös kokonaan uusi nimi.

Pidin oman nimeni mitään siihen lisäämättä.

Joku aina tulee kitisemään etten noudata perinteitä, he ovat boomereita.

97-vuotiaalle mummolleni oli täysin selvää, että nainen usein pitää oman nimensä ja kysyi, otinko vai pidinkö nimeni? Mielestäni myös nimensä pitäminen kuvaa paremmin suomalaisia perinteitä.

Minä pidin oman sukunimeni ihan käytännön syistä. Ei tarvinnut ruveta uusimaan ajokorttia, pankkikortteja, yms. En kokenut, että olisimme yhtään sen enempää naimisissa, vaikka meillä olisikin yhteinen sukunimi.

Tuntuis huijaukselta vaihtaa aikuisena nimensä. Yhtäkkiä alkaa sanomaan itseään eri nimellä. Ihminen on sen niminen kuin synnyttyään on määritelty. Oman suvun nimi on oikein.

Vierailija kirjoitti:

Mä otin miehen nimen omani jatkeeksi. Välillä oon kyllä miettinyt, että sen tyttönimeni voisin jättää unholaan, ja pitää vain miehen nimen, mutten oo saanut aikaiseksi..

Minä taas olen sunnitellut, että voisin ottaa tyttönimen takaisin mukaan roikkumaan, näin 16 vuoden tauon jälkeen.

Riippuu millainen nimiyhdistelmä tulisi. Kaisla-Virta on vielä lyhyt ja näppärä, mutta joku Haapalainen-Jännetyinen on turhan pitkä.

Nimi on osa identiteettiä, johon on kasvanu.

En tykkää Manninen-Nieminen -yhdistelmistä.

Vierailija kirjoitti:

Nainen joka ei ota miehensä nimeä ei rakasta miestään.

Jaa... mistäs niin päättelet? Just vietettiin kultahääpäivää. 

Otin miehen sukunimen koska  Immonen-Pöntinen kuulosti tyhmältä.

Eihän miehen sukunimen ottaminen ole ollut yleistä kuin vasta 100 vuotta. Perinteisiin on ihan turha vedota miehen nimeä ottaessa. Jokainen tekee tyylillään.

Toisaalta on kätevää, jos ero tulee niin voi vain tiputtaa miehen nimen pois roikkumasta viivan takaa. Hullumpi ei huomaakaan et jaha lusikat on laitettu jakoon. Janatuinen-Koikkalainen.