Mies haaveilee lapsista. Miten saada se palaamaan järkiinsä?

Minkä ikäisiä olette? Saa kai hän lapsesta haaveilla, jos se on hänen unelmansa. Kyllä yleensä mies kasvaa, kun lapsi tulee maailmaan. Lapsen saaminen kasvattaa normaalia ihmistä. 

Olemme jo ihan aikuisia ja siinä iässä, että ne on tehtävä nyt jos meinaa tehdä. 

Haluaisin että miehellä olisi ainakin realistinen käsitys siitä mitä elämä on lapsen kanssa. 

Hän tosiaan menettää hermonsa ihan normaaleista arkisista harmeista ja on tällaisessa tilassa mm. lyönyt oveen reiän, mutta ei ole ihmisiä kohtaan aggressiivinen. En usko, että tuollainen käyttäytyminen on lapselle hyväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olemme jo ihan aikuisia ja siinä iässä, että ne on tehtävä nyt jos meinaa tehdä. 

Haluaisin että miehellä olisi ainakin realistinen käsitys siitä mitä elämä on lapsen kanssa. 

Hän tosiaan menettää hermonsa ihan normaaleista arkisista harmeista ja on tällaisessa tilassa mm. lyönyt oveen reiän, mutta ei ole ihmisiä kohtaan aggressiivinen. En usko, että tuollainen käyttäytyminen on lapselle hyväksi. 

En osaa edes kuvitella miten hän osaa pitää päänsä kasassa jos on univajetta ja kaikenlaista stressiä lapseen liittyen.  Vai onko jonkun mies muuttunut ihan vaan lapsen tultua ihan toiseksi? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme jo ihan aikuisia ja siinä iässä, että ne on tehtävä nyt jos meinaa tehdä. 

Haluaisin että miehellä olisi ainakin realistinen käsitys siitä mitä elämä on lapsen kanssa. 

Hän tosiaan menettää hermonsa ihan normaaleista arkisista harmeista ja on tällaisessa tilassa mm. lyönyt oveen reiän, mutta ei ole ihmisiä kohtaan aggressiivinen. En usko, että tuollainen käyttäytyminen on lapselle hyväksi. 

En osaa edes kuvitella miten hän osaa pitää päänsä kasassa jos on univajetta ja kaikenlaista stressiä lapseen liittyen.  Vai onko jonkun mies muuttunut ihan vaan lapsen tultua ihan toiseksi? 

Ap

Ei hän tietenkään muutu, mutta ei miehet sitä osaa ajatella. Anna mennä ja perustaa perhe jonkun muun kanssa.

Neuvoja kenelläkään? Ap

Ero

Vierailija kirjoitti:

Olemme jo ihan aikuisia ja siinä iässä, että ne on tehtävä nyt jos meinaa tehdä. 

Haluaisin että miehellä olisi ainakin realistinen käsitys siitä mitä elämä on lapsen kanssa. 

Hän tosiaan menettää hermonsa ihan normaaleista arkisista harmeista ja on tällaisessa tilassa mm. lyönyt oveen reiän, mutta ei ole ihmisiä kohtaan aggressiivinen. En usko, että tuollainen käyttäytyminen on lapselle hyväksi. 

Älä vaan hanki lasta tuollaisen persoonan kanssa. Ala syömään pillereitä ,tai kierukka,,, ei tarvitse kertoa sille. Jos kierukka pettää, tee heti abortti.

Minä en uskaltaisi lisääntyä hänen kanssaan . Lapsi ansaitsee turvallisen kodin . Voisiko terapiasta olla apua vihan hallintaan ?

Kokeilkaa lapsiperheen elämää viikko. Univajetta, jakuvaa pyykkäystä, jatkuvaa ruoantekoa, siivousta ja päivittäin 1h vaunulenkki. Yksi korvatulehdus "lääkäri" käynteineen voisi olla myös kiva.

Moni mies haluaa perheen, kun kaikilla muillakin on. Ja tietysti sillä ajatuksella, ettei mikään muutu heidän omassa elämässään.

Havaintoja tuttavapiiristä:

Kaikkein eniten isäksi hinkuvat miehet, joilla on liuta erinäisiä tunne-elämän ja elämänhallinnan ongelmia. Eivät näe omia vaikeuksiaan realistisessa valossa eivätkä varsinkaan osaa arvioida, miten lapsen saamisen mukanaan tuoma stressi ja ympärivuorokautinen vastuu vaikuttaisi heidän tilaansa. Lapsen saaminen ei kasvata jo valmiiksi ongelmissa olevaa ihmistä vaan pahimmillaan kärjistää elämän kipukohdat sietämättömiksi. Perheen perustaminen ei ole eikä saakaan olla lääke keskenkasvuisuuteen, mielenterveyden ongelmiin, päihdeongelmiin tai mihinkään muuhun epätasapainon tilaan.

Itse olen myös samankaltaisessa tilanteessa. Puolisoni elää jollain tapaa hyvin spontaanisti mutta toisaalta myös hyvin rutinoituneesti ja ei kestä, kun tähän rutiiniin tulee muutoksia. On myös nälkäisenä erittäin kiukkuinen. Kun olemme puhuneet asiasta ja olen kysynyt, että millaista hän ajattelee, että lapsen kanssa olisi elää, niin vastaus on, että olisihan se hienoa harrastaa lapsen kanssa asioita ja opettaa elämää. Ei ikinä puhu vauva-arjesta mitään. Itsekin olen miettinyt, että miten saisin hänen kanssaan käytyä keskustelua siitä, että hän ei ainakaan tässä kohtaa sovellu vanhemmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en uskaltaisi lisääntyä hänen kanssaan . Lapsi ansaitsee turvallisen kodin . Voisiko terapiasta olla apua vihan hallintaan ?

Täytyypä kysyä olisiko hän kiinnostunut menemään terapiaan.Epäilen kyllä ettei näe ongelmaa tarpeeksi isona. Nuo tilanteet ovat minustakin pelottavia. 

Muutamia kysymyksiä sinulle:

- Miksi itse olet hänen kanssaan?

- Haluatko itse lapsen?

- Haluatko jatkaa parisuhdetta hänen kanssaan - hän selvästi toivoo perheen

- Uskotko, että kaikki muut ihmiset ovat täydellisiä vanhempia?

Kannattaa muistaa, että suhtautuminen omiin lapsiin on aina ihan erilaista kuin muiden lapsiin. Ihmisillä on iso hormonaalinen tarve pitää huolta ja suojella omaa jälkikasvua. Samalla tulee itsellekin suuri henkinen kasvu. Lapset ovat vauvoja vain hetken. Sen jälkeen heidän kanssaan voi puuhailla ja harrastaa minkä ehtii.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös samankaltaisessa tilanteessa. Puolisoni elää jollain tapaa hyvin spontaanisti mutta toisaalta myös hyvin rutinoituneesti ja ei kestä, kun tähän rutiiniin tulee muutoksia. On myös nälkäisenä erittäin kiukkuinen. Kun olemme puhuneet asiasta ja olen kysynyt, että millaista hän ajattelee, että lapsen kanssa olisi elää, niin vastaus on, että olisihan se hienoa harrastaa lapsen kanssa asioita ja opettaa elämää. Ei ikinä puhu vauva-arjesta mitään. Itsekin olen miettinyt, että miten saisin hänen kanssaan käytyä keskustelua siitä, että hän ei ainakaan tässä kohtaa sovellu vanhemmaksi. 

Kuulostaa tutulta. Veikkaan että minunkin mieheni päässä on vain idea siitä miten saa opettaa jotain omia mielenkiinnon kohteitaan lapselle, ei niinkään se,että eletään kokonaista arkea ja kasvatetaan ihmistä, jolla on ihan omat unelmat ja persoona. Kaikki muu olisi sitten varmaan "naisten hommaa". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös samankaltaisessa tilanteessa. Puolisoni elää jollain tapaa hyvin spontaanisti mutta toisaalta myös hyvin rutinoituneesti ja ei kestä, kun tähän rutiiniin tulee muutoksia. On myös nälkäisenä erittäin kiukkuinen. Kun olemme puhuneet asiasta ja olen kysynyt, että millaista hän ajattelee, että lapsen kanssa olisi elää, niin vastaus on, että olisihan se hienoa harrastaa lapsen kanssa asioita ja opettaa elämää. Ei ikinä puhu vauva-arjesta mitään. Itsekin olen miettinyt, että miten saisin hänen kanssaan käytyä keskustelua siitä, että hän ei ainakaan tässä kohtaa sovellu vanhemmaksi. 

Kuulostaa tutulta. Veikkaan että minunkin mieheni päässä on vain idea siitä miten saa opettaa jotain omia mielenkiinnon kohteitaan lapselle, ei niinkään se,että eletään kokonaista arkea ja kasvatetaan ihmistä, jolla on ihan omat unelmat ja persoona. Kaikki muu olisi sitten varmaan "naisten hommaa". 

Tämä siis Ap

Vierailija kirjoitti:

Muutamia kysymyksiä sinulle:

- Miksi itse olet hänen kanssaan?

- Haluatko itse lapsen?

- Haluatko jatkaa parisuhdetta hänen kanssaan - hän selvästi toivoo perheen

- Uskotko, että kaikki muut ihmiset ovat täydellisiä vanhempia?

Kannattaa muistaa, että suhtautuminen omiin lapsiin on aina ihan erilaista kuin muiden lapsiin. Ihmisillä on iso hormonaalinen tarve pitää huolta ja suojella omaa jälkikasvua. Samalla tulee itsellekin suuri henkinen kasvu. Lapset ovat vauvoja vain hetken. Sen jälkeen heidän kanssaan voi puuhailla ja harrastaa minkä ehtii.

-Olen hänen kanssaan, koska rakastan häntä ja kaikissa on hyvät puolensa.

-Minulla ei ole mitään pakkoa saada jälkikasvua, mutta en ole jyrkästi sitä vastaankaan

-En ole itse niinkään varma siitä että hän tahtoo perheen, siis oikeasti, koska on vain yhtäkkiä alkanut puhumaan asiasta. Jos se olisi ollut pitkään hänen haaveensa, ymmärtäisin paremmin. Pidän toki mahdollisena,että hän on nyt herännyt asiaan, mutta toisaalta tuo voi olla vain päähänpisto. Siksi avasin keskuselun saadakseni ideoita miten lähteä pohtimaan asiaa. 

- En usko että täydellisiä tai täysin valmiita vanhempia on olemassa. En olisi sellainen itsekään.Vanhemmuus vaatii kasvua ja opettelua, ja joillekin ihmisille se voi olla todella vaikeaa, jos ei oikein muutenkaan osaa käsitellä tunteita ja katsoa peiliin. 

Kiitos kaikille kommenteista, on tullut hyviä ehdotuksia ja kysymyksia! Ap

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa lapsiperheen elämää viikko. Univajetta, jakuvaa pyykkäystä, jatkuvaa ruoantekoa, siivousta ja päivittäin 1h vaunulenkki. Yksi korvatulehdus "lääkäri" käynteineen voisi olla myös kiva.

Moni mies haluaa perheen, kun kaikilla muillakin on. Ja tietysti sillä ajatuksella, ettei mikään muutu heidän omassa elämässään.

Ei meillä lapsiperhearki ole tuollaista. Melko mukavaa elämää elämme, en ole ehkä itsekään sitten kokenut lapsiperhearkea vaikka on 4 lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös samankaltaisessa tilanteessa. Puolisoni elää jollain tapaa hyvin spontaanisti mutta toisaalta myös hyvin rutinoituneesti ja ei kestä, kun tähän rutiiniin tulee muutoksia. On myös nälkäisenä erittäin kiukkuinen. Kun olemme puhuneet asiasta ja olen kysynyt, että millaista hän ajattelee, että lapsen kanssa olisi elää, niin vastaus on, että olisihan se hienoa harrastaa lapsen kanssa asioita ja opettaa elämää. Ei ikinä puhu vauva-arjesta mitään. Itsekin olen miettinyt, että miten saisin hänen kanssaan käytyä keskustelua siitä, että hän ei ainakaan tässä kohtaa sovellu vanhemmaksi. 

Kuulostaa tutulta. Veikkaan että minunkin mieheni päässä on vain idea siitä miten saa opettaa jotain omia mielenkiinnon kohteitaan lapselle, ei niinkään se,että eletään kokonaista arkea ja kasvatetaan ihmistä, jolla on ihan omat unelmat ja persoona. Kaikki muu olisi sitten varmaan "naisten hommaa". 

Olen omasta mielestäni tuonut erittäin monipuolisesti esiin eri asioita vanhemmuuden haasteista ja ylipäätään todellisuudesta ja omista "heikoista kohdista" vanhemmuuden suhteen ja on todella turhauttavaa, kun ei saa muuta puolisolta kuin, että olisihan se tosi siistiä, että olisi lapsia tai että haluaa jatkaa omaa sukua. Kun yritän puhua siitä, miten paljon muutoksia lapsi tuo elämään tai ihan vaan, että millaista arki olisi jatkossa, niin oikein näkee miehen silmistä, että jotenkin lasittuu ja ei ota asiaa mitenkään kuuleviin korviinsa. 

Mutta olen kuitenkin päättänyt jatkaa hänen kanssaan tätä keskustelua. Itseäni ei haittaa, jos lapsia ei tule. Jos kuitenkin tulee, niin haluan kumppanin, joka on aidosti toinen vanhempi lapselle eikä vain kiva isi jonka kanssa pelataan jalista joka toinen viikonloppu..

Vierailija kirjoitti:

Olemme jo ihan aikuisia ja siinä iässä, että ne on tehtävä nyt jos meinaa tehdä. 

Haluaisin että miehellä olisi ainakin realistinen käsitys siitä mitä elämä on lapsen kanssa. 

Hän tosiaan menettää hermonsa ihan normaaleista arkisista harmeista ja on tällaisessa tilassa mm. lyönyt oveen reiän, mutta ei ole ihmisiä kohtaan aggressiivinen. En usko, että tuollainen käyttäytyminen on lapselle hyväksi. 

En tiedä kauan olette seurustelleet mutta enitse seurustelisi miehen kanssa, joka pelottelee muita ihmisiä (tulevaisuudessa jopa lasta) käyttämällä väkivaltaa kun vihainen.

Laita hänelle kello herättämään kuukauden ajan joka yö 3-4 tunnin välein ja hänen pitää herätä,hoitaa jotain vauvanukkea puolen tunnin ajan ja sitten mennä takaisin nukkumaan.

Katso kestääkö edes tuota.