Lue keskustelun säännöt.
Mistä se johtuu, että jostain ihmisistä tulee pahoinvointi vasta jälkeenpäin? Äitini ei ollut tyytyväinen äitienpäivään ja ohimennen sen ilmaisi.
14.05.2023 |
Yleensä ei oikein odota mukamas mitään ja sitten loukkaantuu kun suurempaa ei olekaan.
Itse katselin hänen alkoholin juomista (alkoholisti) ja valitustaan ensin yhden päivän eilen, aloitti jo aamupäivästä. Olin jo itse melko ahdistunut siinä vaiheessa mutta yritin olla vain välittämättä ja hengittää syvään. Illalla onneksi ei enää juonut paljoa ja oli ihan ok.
Ei kysellyt kuulumisiani, ei mitään sellaista vaikka tulin käymään. Minä kuuntelin ja yritin tukea.
Tänään aamulla sitten sillä välin kun kävi töissä (2h asiakaskåynti) niin olin siivonnut, ostanut ruusuja, hänelle mieleisiä asioita sekä pullia. Ostin kortin jossa kerroin rakastavani häntä.
Matkalla kun olimme menossa syömään niin tokaisi kuinka asiakas sai äitienpäiväksi jotain erityistä mutta itse ei saanut oikein mitään. Vähän ahdisti.
Jotenkin ympäripyöreästi vastaili ja naureskeli kun ihmettelin, että miten niin. Olimme kuitenkin vielä syömään menossa.
Kun pääsin kotiin niin jokin ahdistus on läsnä. Tulee pahoinvointia selittämättömästä syystä.
Tekisi mieli itkeä tai olla saatanan vihainen. Hän osaa olla niin mukava mutta myös niin helvetin kylmä ja itsekäs ihminen.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Haluan vielä kirjoittaa jos joku jaksaisi vastata. Kun yksi iso tekijä miksi olemme olleet vielä väleissä, niin on se, että hän osaa olla niin mukavakin ja joskus jopa vastuuntuntoinen. Ajattelee meitä lapsiakin aika paljon ja tuntuu, että rakastaa meitä vaikka toisinaan on olo, ettei teot kyllä vastaa sitä. Esimerkiksi juuri se ettei kunnioita rajoja ja sitten tuollainen outo väheksyminen puheissaan ihan ykskaks.
Oli jotenkin outoa kun olimme yhdessä vähän huonommassa paikassa syömässä kun sieltä sai nopeasti ruokaa. Molemmat päviteltiin, että oltaisiinpa päästy siihen parempaan paikkaan mutta mennään nyt tänään näin. Sitten siinä kun odottelimme ruokia, niin kysyi, että eikös se ollut tällainen paikka missä olit useamman vuoden töissä? Ihmettelin, että eikö sen vertaa tunne minua ja kerroin, että en tällaisessa vaan siellä missä tarjoiltiin hienossa miljöössä ja oli aivan erilainen paikka tasoltaan. Nuo ovat sellaisia tokaisuja jotka saavat aina miettimään, että mitä haluaa noilla tokaisullaan kertoa. Vaikka olikin pieni asia mutta kun noita tulee usein niin se on sellaista outoa ristiriitaista väheksymistä.
Aivan kun ei tuntisi edes minua mukamas. Hän on jotenkin toksinen ja ristiriitainen.
Sitten jos vaikka nyt yrittäisin selittää, että miksi haluan etääntyä niin kertoisi kuinka loukkaantunut olisi ja miten paljon on eteeni tehnyt. Syyllistäisi.
Yritän olla liikoja selittelemättä. Kun aivan sama mitä sanon, niin tuntuu, että se pointti sieltä jää ymmärtämättä ja selittää ihan muita asioita sekä loukkaantuu. Tarvitsen kyllä rationaalista ajattelua, yritän liikaa olla ajattelematta sitä mitä hän on minulle antanut, eli elämän ja kasvattanut meidät, vaikka humalassa niin siitä huolimatta kuitenkin on yrittänyt paljon antaa ja vienyt meitä lomille jne (jossa kyllä dokasi aina draamakohtauksiin saakka). Eli yritän jotenkin saada mutkan suoremmaksi päässäni.
Ap
Äideille varsinkin tuntuu olevan joku kunnia-asia että miten he mukamas tuntevat lapsensa. Voivat esimerkiksi vastata heidän puolestaan, vaikka eivät tiedä mistä puhuvat.
Ehkä sinun olisi hyvä omaksua se ajatus, että äitisi ei tunne sinua kovin hyvin, joten parempi avata suusi ja kertoa se hänelle. Myös alkoholi on saattanut vaikuttaa hänen kykyihinsä, esimerkiksi muistiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan vielä kirjoittaa jos joku jaksaisi vastata. Kun yksi iso tekijä miksi olemme olleet vielä väleissä, niin on se, että hän osaa olla niin mukavakin ja joskus jopa vastuuntuntoinen. Ajattelee meitä lapsiakin aika paljon ja tuntuu, että rakastaa meitä vaikka toisinaan on olo, ettei teot kyllä vastaa sitä. Esimerkiksi juuri se ettei kunnioita rajoja ja sitten tuollainen outo väheksyminen puheissaan ihan ykskaks.
Oli jotenkin outoa kun olimme yhdessä vähän huonommassa paikassa syömässä kun sieltä sai nopeasti ruokaa. Molemmat päviteltiin, että oltaisiinpa päästy siihen parempaan paikkaan mutta mennään nyt tänään näin. Sitten siinä kun odottelimme ruokia, niin kysyi, että eikös se ollut tällainen paikka missä olit useamman vuoden töissä? Ihmettelin, että eikö sen vertaa tunne minua ja kerroin, että en tällaisessa vaan siellä missä tarjoiltiin hienossa miljöössä ja oli aivan erilainen paikka tasoltaan. Nuo ovat sellaisia tokaisuja jotka saavat aina miettimään, että mitä haluaa noilla tokaisullaan kertoa. Vaikka olikin pieni asia mutta kun noita tulee usein niin se on sellaista outoa ristiriitaista väheksymistä.
Aivan kun ei tuntisi edes minua mukamas. Hän on jotenkin toksinen ja ristiriitainen.
Sitten jos vaikka nyt yrittäisin selittää, että miksi haluan etääntyä niin kertoisi kuinka loukkaantunut olisi ja miten paljon on eteeni tehnyt. Syyllistäisi.
Yritän olla liikoja selittelemättä. Kun aivan sama mitä sanon, niin tuntuu, että se pointti sieltä jää ymmärtämättä ja selittää ihan muita asioita sekä loukkaantuu. Tarvitsen kyllä rationaalista ajattelua, yritän liikaa olla ajattelematta sitä mitä hän on minulle antanut, eli elämän ja kasvattanut meidät, vaikka humalassa niin siitä huolimatta kuitenkin on yrittänyt paljon antaa ja vienyt meitä lomille jne (jossa kyllä dokasi aina draamakohtauksiin saakka). Eli yritän jotenkin saada mutkan suoremmaksi päässäni.
Ap
Äideille varsinkin tuntuu olevan joku kunnia-asia että miten he mukamas tuntevat lapsensa. Voivat esimerkiksi vastata heidän puolestaan, vaikka eivät tiedä mistä puhuvat.
Ehkä sinun olisi hyvä omaksua se ajatus, että äitisi ei tunne sinua kovin hyvin, joten parempi avata suusi ja kertoa se hänelle. Myös alkoholi on saattanut vaikuttaa hänen kykyihinsä, esimerkiksi muistiin.
Haluan vielä korjata, että en minä väheksy heitä, jotka ovat ihan millaisessa työssä vain mutta kerroin tuon sen takia koska tuntuu, että äiti aina jotenkin haluaa minun asettuvan sinne "huonompaan" lokeroon mistä keksii mainita. Kun join, niin tottakai puuttui siihen välillä ja ihmetteli miksi juon niin paljon. Ettei hän itse nuorena ollut ollenkaan tuollainen vaan oli jo perheen perustanut ja kaikkea.
Nyt kun olen lopettanut tyystin onneksi, tajusin etten halua enää omaa elämääni hukata siihen, niin ei sanallakaan tue minua. On vain hiljaa ja juo itse. Menee aina hiljaiseksi jos jossain "onnistun". Jos epäonnistun niin saa oloni vieläkin pahemmaksi mitä itsellänikin on asiasta.
En vain käsitä hänen ajatuksenjuoksuaan. Olen yrittänyt monin tavoin saada hänen huomionsa sekä hyvällä, että pahalla. On lopulta kuin tyhjä kuori, mikään ei säväytä. Silloin kun minulla menee huonosti niin sitten on kyllä on huolissaan ja koska on niin huolissaan ollut, niin hän on kääntänyt sen itseensä ja saanut syyn lisää juoda ja olla draamanhakuinen. Minun kapasiteetti ei vaan saa näitä solmuja avaamaan ja ymmärtämään kun käytös on joskus absurdia monella tavalla.
No mutta enempää tästä en jaksa kirjoittaa siitä mitä on ollut. Vaan keskityn siihen etääntymiseen ja tulevaisuuteen. Kiitos todella paljon kun olette halunneet tukea minua ja työntää eteenpäin. <3
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun ahdistuksesi minusta mistää selittämättömästä syystä tullut vaan siitä, että äitisi on narsistinen ja itsekäs paskapää, kuten alkoholistit tuppaavat olemaan.
Monet raivoraittiitkin ovat ihan yhtä pahoja, ellei jopa kierompia narskuja.
Vierailija kirjoitti:
Älä syyllistä itseäsi niistä väkivaltaisista ajatuksista, kuten joku sanoikin, niin ne ovat terveitä tuossa tilanteessa ja liittyvät siihen rakkauden ja pettymyksen sotkuun mikä on mielessäsi. Olen tosi pahoillani puolestasi. Minulla on ollut tuon tapaisia läheisiä ihmissuhteita. Sen perusteella sanoisin, että jos äitisi on alkoholisti, niin ota ihan rauhassa etäisyyttä ja rakenna omaa elämääsi, hae apua itsellesi ja yritä löytää hyviä ihmissuhteita. Kun alkoholistista pystyy irrottautumaan, myös ne pahat tunteet helpottavat. Sinun pitäisi pystyä päästämään irti. Olet silti äitisi lapsi ja rakkauden arvoinen ihminen, vaikka suojelisit itseäsi. Tuon tapaisia ihmisiä ei voi miellyttää ja vaikka mitä tekisit, saat tuota kohtelua.
Monet alkoholistit ovat herkkiä, epäitsekkäitä, liian paljon kokeneita ihmisiä.
Alkoholismi on sairaus, narsismi luonnevika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun ahdistuksesi minusta mistää selittämättömästä syystä tullut vaan siitä, että äitisi on narsistinen ja itsekäs paskapää, kuten alkoholistit tuppaavat olemaan.
Monet raivoraittiitkin ovat ihan yhtä pahoja, ellei jopa kierompia narskuja.
No alkoholismi nyt kuitenkin ihan faktana aiheuttaa narsistista käytöstä ja narsismi taas altistaa päihdeongelmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olet tosi fiksu ja toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Joudut ponnistamaan takamatkalta verrattuna turvallisen lapsuuden ja hyvässä kodissa eläneisiin, mutta sinun ei tarvitse jäädä tuohon tahmaan kiinni. Avaa siipesi ja lennä! Jos joskus väsyttää, lepää ja kerää voimia. Loppuelämäsi on sinun.
Äitisi ei aidosti murehdi sinua, on siis oikeastaan sinulta pois, jos sinä murehdit häntä. Sinä ansaitset huomion myös itsellesi, joten anna se itse. Äitisi kanssa voit rakentaa uudet välit, jos hän joskus itse havahtuu hoidattamaan sairautensa. Nyt sinä olet havahtunut hoitamaan itsesi, etkä tarvitse siihen lisätaakkaa vaan tilaa ja tukea (jota et äidiltäsi saa).
Äitiäsi et pysty koskaan tekemään tyytyväiseksi, koska tyytymättömyys on juurtunut hänen sydämeensä ja vain hän itse voi kitkeä sen puhtaaksi.
Tuosta ravintolaesimerkistä tuli mieleen. Seurustelin hetken raitistumista yrittävän alkoholistin kanssa. Mentiin sitten illanistujaisiin ja hän esitteli minut uudelle porukalle. Hän kertoi sitten siinä jollekin, että minä olen raitis ja tämä mies vastasi, että sen näkeekin ulkonäöstä. Siellä oli sitten sellaisia kantabaaritasoisia (semi)alkkiksia naisia ja tämän eksäni oli pakko heti, kun muiden silmä vältti, todeta, että Minna on noista neljästä naisesta tuo sinun näköinen ja niistä naisista kyllä näkyi, että tuoppia on otettu.
Kopioin tuon tekstinpätkän päihdelinkin keskustelupalstalta. Siinä kirjoittaja avaa mielenmaisemaansa alkoholistina. On epätervettä seuraa ja haitallinen kasvuympäristö aikuistuvalle ihmiselle.
**
Kun muut keskustelevat - narsisti on vakuuttunut että hän on keskustelun aiheena. Kun he riitelevät - mitä todennäköisimmin hän on saanut sen aikaan. Kun he virnistävät - hän on heidän pilkantekonsa kohde. Jos he ovat onnettomia - hän teki heidät sellaisiksi. Jos he ovat onnellisia - he ovat itsekkäitä ollessaan piittaamatta hänestä. Hän on vakuuttunut siitä, että muut koko ajan seuraavat hänen käyttäytymistään ja kritisoivat, vertaavat, analysoivat, hyväksyvät ja matkivat. Hän pitää itseään niin korvaamattomana ja arvokkaana osana muiden elämää, että hänen jokainen tekonsa, jokainen sanansa, jokainen laiminlyöntinsä - väistämättä järkyttää, loukkaa tai tyydyttää hänen yleisöään.
Siis minä olin juuri tuollainen silloin kuin join!
Nyt sitten joku ajattelee, että mitä ihmettä sitä nyt enää vatvomaan, siitähän on jo monta vuotta aikaa. Mutta tuo ajatusmaailmahan säilyy, vaikka viinan onkin jättänyt pois.
Tuon tekstin luettuani, oivalsin että tässä 3,5 vuoden aikana mulle on tuottanut paljon tuskaa juuri tuosta narsistisesta ajatusmaailmasta luopuminen. Siitä etten olekkaan enää kaiken keskipiste, enkä se huomion ja ihailun keskipiste, jolla tavallaan täytin sitä omaa tyhjiötäni. Minulle ihmiset joita "kavereiksi" kutsuin olivat juuri tuon oman harhaisen maailmani ylläpitovälineitä, jossa itse muutaman vuoden vietin. Minä näin itseni muita parempana. Mä tarvitsin silloin sitä tunnetta paetakseni omaa epävarmuuttani ja käsittelemättömiä tunteitani ja tein sen saamiseksi ihan mitä vain melkein. Elin sellaisessa illuusiossa, jonka uskottelin itselleni olevan totta. Olin äärettömän kiinnostunut siitä, mitä muut minusta ajattelee ja silloin pykäsinkin täyttääkseni nämä kuvitellut toisten ihmisten ajatukset täyttävää ihmistä itsestäni. Ei sillä todellisuuden kanssa mitään tekemistä ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse yritin miellyttää toista vanhempaani aiemmin. Hän kohteli minua samoin(tai oikeastaan pahemmin), kuin sinun äitisi sinua. Kaikenlaisia tunteita kävin läpi vuosien aikana.
Kunnes eräänä päivänä tuli stoppi ja lakkasin välittämästä tästä ihmisestä. Kaikki tunteet tätä ihmistä kohtaan kuolivat kertaheitolla:viha, rakkaus, kaipaus, hyväksyntä, ihan kaikki.
Se pelasti minut. Toivottavasti koet jonkun samanlaisen "heräämisen".
Samanlainen stoppi tuli aikoinaan kun tuli mitta täyteen luonnehäiriöistä tyttöystävää kohtaan. Yhtäkkiä vain suljin jonkun oven mielessäni ja kaikki kirkastui. Toimin täysin loogisesti ja järjen mukaan. Blokkasin koko ihmisen elämästäni, koska en sallinut hänen vahingoittaa minua yhtään enempää.
Se hetki tulee, ennemmin tai myöhemmin. Jokin vain valuu tyhjiin ja mitään ei enää jää.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet tosi fiksu ja toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Joudut ponnistamaan takamatkalta verrattuna turvallisen lapsuuden ja hyvässä kodissa eläneisiin, mutta sinun ei tarvitse jäädä tuohon tahmaan kiinni. Avaa siipesi ja lennä! Jos joskus väsyttää, lepää ja kerää voimia. Loppuelämäsi on sinun.
Äitisi ei aidosti murehdi sinua, on siis oikeastaan sinulta pois, jos sinä murehdit häntä. Sinä ansaitset huomion myös itsellesi, joten anna se itse. Äitisi kanssa voit rakentaa uudet välit, jos hän joskus itse havahtuu hoidattamaan sairautensa. Nyt sinä olet havahtunut hoitamaan itsesi, etkä tarvitse siihen lisätaakkaa vaan tilaa ja tukea (jota et äidiltäsi saa).
Äitiäsi et pysty koskaan tekemään tyytyväiseksi, koska tyytymättömyys on juurtunut hänen sydämeensä ja vain hän itse voi kitkeä sen puhtaaksi.
Tuosta ravintolaesimerkistä tuli mieleen. Seurustelin hetken raitistumista yrittävän alkoholistin kanssa. Mentiin sitten illanistujaisiin ja hän esitteli minut uudelle porukalle. Hän kertoi sitten siinä jollekin, että minä olen raitis ja tämä mies vastasi, että sen näkeekin ulkonäöstä. Siellä oli sitten sellaisia kantabaaritasoisia (semi)alkkiksia naisia ja tämän eksäni oli pakko heti, kun muiden silmä vältti, todeta, että Minna on noista neljästä naisesta tuo sinun näköinen ja niistä naisista kyllä näkyi, että tuoppia on otettu.
On se kumma, että ihmisten pitää niin ikävästi kommentoida toisia nostaakseen valheellisesti omaa egoaan. Olen törmännyt tähän aivan liian usein ja monet ystäväsuhteet, parisuhteet ja nämä läheissuhteet ovat olleet itsellä(kin) sellaisia, että ihmiset haluavat loukata. Olen jättänyt kaikki nuo taakseni, en enää halua alistua huonoon kohteluun jossa minut pienennetään siksi, että toinen haluaa loistaa. Ei ole mitään arvostusta minulla sellaisia kohtaan.
No mutta kiitos ihanasta viestistä.
Olen kovin paljon taistellut ja valitettavasti ollut huonollakin tiellä. Onneksi kuitenkin olen saanut myös itsetuntoa nostattavia kokemuksia esimerkiksi kovalla työnteolla ja ymmärrystä, että kuulun myös tähän maailmaan. Minustakin voi tulla jotain jos sitä haluan. Itselleni tämä "jotain" tarkoittaa siis normaalia elämää. Voin olla onnellinen, raitis, hyvä tyyppi ja elää vastavuoroisissa ihmissuhteissa. Voin myös opiskella lisää ja aloittaa korkeakoulututkinnot.
Ennen en edes antanut itselleni sellaisia mahdollisuuksia mielen tasolla koska luulin, että minä en ole tarpeeksi hyvä tai kuulu sellaiseen maailmaan.
Nyt alan löytämään elämäni suuntaa ja on unelmia jotka voivat oikeasti toteutua. On kiintopisteitä joita haluan itseni takia toteuttaa. On ihanaa herätä ja elää. Nauttia luonnon tuoksuista, kauneudesta ja ihmetellä elämää tällaisenaan.
On arki joka pyörii ja itsenäinen vastuunottoinen näkemys omaan elämääni.
Olen siitä niin kiitollinen, että olen saanut tällaista uutta kasvua ja näkemystä vuosien varrella.
Äitini taasen tuntuu jääneen teinin tasolle monessa asiassa. Ei oikein ole meillä mitään yhteisiä keskustelunaiheita sinällään, mitään kovin rakentavaa. Elämä pyörii pitkälti hänen ympärillään ja valitettavan kapeakatseista se tuntuu olevan.
En pysty auttamaan aidosti koska hän ei sitä edes ota vastaan. En oikein jaksa yrittää enää mitään hänen suhteen eikä tietenkään tarvitsekaan, vastuu on hänellä.
Sen tiedän kuitenkin, että minä haluan tosiaankin elää ja "lentää". Ei ole syytä jäädä siihen tukahduttavaan maailmankuvaan.
En minä kuulu sinne enää.
Ap
Älä syyllistä itseäsi niistä väkivaltaisista ajatuksista, kuten joku sanoikin, niin ne ovat terveitä tuossa tilanteessa ja liittyvät siihen rakkauden ja pettymyksen sotkuun mikä on mielessäsi. Olen tosi pahoillani puolestasi. Minulla on ollut tuon tapaisia läheisiä ihmissuhteita. Sen perusteella sanoisin, että jos äitisi on alkoholisti, niin ota ihan rauhassa etäisyyttä ja rakenna omaa elämääsi, hae apua itsellesi ja yritä löytää hyviä ihmissuhteita. Kun alkoholistista pystyy irrottautumaan, myös ne pahat tunteet helpottavat. Sinun pitäisi pystyä päästämään irti. Olet silti äitisi lapsi ja rakkauden arvoinen ihminen, vaikka suojelisit itseäsi. Tuon tapaisia ihmisiä ei voi miellyttää ja vaikka mitä tekisit, saat tuota kohtelua.