Ikimuistoisin jouluni on köyhä joulu yksiössä.

Vanhempani olivat sinä vuonna eronneet. Omakotitalomme oli myyty.

Asuttiin äidin ja siskon kanssa väliaikaisesti pienessä kerrostaloyksiössä.

Luulin, että ekasta eron jälkeisestä joulusta tulee surullinen ja ankea.



Joulukuusta ei ollut. Pikkuruiselle keittiön pöydälle ei ollut liinaa, mutta peitimme pöydän joulupaperilla. Kinkkua emme saaneet, mutta kaupasta hain aattoaamuna keittokinkkupaketin. Se oli surullista, ja noloakin, mutta muuta kinkkua ei sinä jouluna meillä todellakaan ollut. Tietenkään joulupukki ei meille löytänyt.



Mutta se tunnelma, mikä jouluaaton aikaan pienessä asunnossamme syntyi, oli ikimuistoinen. Ei tarvinnut nipottaa. Kaiken ei ollut pakko olla täydellistä, kun mikään ei todellakaan ollut täydellistä. Pystyimme täysillä keskittymään toistemme seuraan, vietimme oikein mukavan ja iloisen joulun yhdessä. Tämä muisto on seurannut minua monta vuotta.

Elämä on muuttunut vuosien aikana, mutta tämä yksi joulu, jota etukäteen surin ja pelkäsin, on säilynyt mielessäni ja säilyy edelleenkin yhtenä rakkaimmista joulumuistoistani.