Neljäs kesä putkeen kun ei mitään suunnitelmia eikä mitään odotettavaa, mutta mies ei näe asiassa ongelmaa
Mies ei ilmoita lomaansa koskaan ajoissa, vaan vetoaa siihen että "pitää sitten kun siihen on töissä sopiva hetki".
Mitään ei voi suunnitella, ja pitkittyneen talon rakennuksen vuosi tämäkin kesä menee jonkin asian tekemisessä. Miehestä se on mukavaa vaihtelua. Hän ei millään käsitä, että minä en enää jaksaisi yhtään kesää niin, että olen vastuussa perheestä ja kodista 24/7 koska miehen päivätyö ja raksa.
Yhden yhteisen tekemisen mies ehti jo perua :(
Sanoi, ettei hänellä ole aikaa sellaiseen. Tähän olisi mennyt yksi päivä kesästä.
Minulla ei ole vanhempia, joiden luokse mennä lasten kanssa maisemaa vaihtaakseni. Meillä ei ole mökkiä, ja appivanhempien mökillä mies käy joskus lasten kanssa, mutta minä en ole pyytänyt kun siihen oltiin niin nihkeitä.
Lapsille on varattu leirejä, pääsevät serkuilleen ja serkkuja tulee meille. On uimista vaikka joka päivä koska rannat on lähellä. Ja on joku huvipuistopäivä, mutta ärsyttää jo valmiiksi kun tiedän miten mies siellä käyttäytyy.
Voisin mennä yksin lomalle, mutta miten se tuntuukin niin musertavalta ajatukselta että ainoa tapa päästä pois arkiympyröistä on mennä yksin..
Yhteiseen lomaan, mökkiviikkoon yms. ei ole rahaa, koska kaikki menee kohonneisiin elinkustannuksiin ja taloon.
Kommentit (25)
Onneksi ei ole miestä, tulee aina mieleen näistä aloituksista. Tänäkin kesänä matkustetaan lasten kanssa Euroopassa maateitse kuukauden verran. Ei tarvitse lupia kysellä keneltäkään!
Toki ihmetyttää vähän että miksi ap et ota elämääsi omiin käsiisi. Tee haluamasi suunnitelmat. Ilmoita ukolle että mihin mennessä sun pitää tietää lähteekö hän mukaan, muuten menet mukuloiden kanssa tai tarvittaessa mies jää lasten kanssa ja sinä reissaat. Toki on mahdollista löytää myös osallistuvanpi kumppani mutta eronneelle jolla lapsia se ei ole aina niin helppoa. Sinun tilanteessasi ero saattaisi silti parantaa hyvinvointia jos suhde lähinnä kuluttaa. Joka tapauksessa on mielestäni myös asenteesta kiinni jääkö toisen heittopussiksi. Onhan se kätevää myös syyttää toista siitä ettei koskaan tehdä mitään ja siinä jää huomiotta ettet sinäkään koskaan tee.
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Kuulostaa siltä että mies raataa pitkää päivää teidän yhteisen unelmakodin eteen. Lapsillakin on kivaa tekemistä kesäksi.
Voiko olla, että sinulta puuttuu mielekästä tekemistä? Voisitko esim. miettiä jotain kesätyötä itsellesi josta saisitte vähän ylimääräistä rahaa ja sinunkaan ei tarvitsisi turhautua kotona?Tässä olikin hyvä ehdotus.
Jos ap ja hänen miehensä ovat niin vähävaraisia että haluavat itse rakentaa talon, niin kyllä sille rahalle olisi varmasti tarvetta.
Ap kuulostaa sellaiselta tyypilliseltä naiselta joka odottaa miehen olevan rakentaja ja kapteeni joka vie hänet kohti uusia jänskiä seikkailuja, kun hän itse vain istuu ensimäisessä luokassa nauttimassa kyydistä.
Moni nainen on tälläinen. Odottaa että mies maksaa ja vie. Omaa elämää ei ole lainkaan, eikä ystäviä, kun pitäisi vielä ITSE maksaa :D
Ninpä.
Jos miehellä ei ole rahaa eikä ystäviä, ei hän saa naista.
Mutta on naisia jotka odottavat että mies on portti elämään jossa on laadukas koti, matkat, kaverit ja kaikki. Itsellä ei ole näistä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ei ole miestä, tulee aina mieleen näistä aloituksista. Tänäkin kesänä matkustetaan lasten kanssa Euroopassa maateitse kuukauden verran. Ei tarvitse lupia kysellä keneltäkään!
Toki ihmetyttää vähän että miksi ap et ota elämääsi omiin käsiisi. Tee haluamasi suunnitelmat. Ilmoita ukolle että mihin mennessä sun pitää tietää lähteekö hän mukaan, muuten menet mukuloiden kanssa tai tarvittaessa mies jää lasten kanssa ja sinä reissaat. Toki on mahdollista löytää myös osallistuvanpi kumppani mutta eronneelle jolla lapsia se ei ole aina niin helppoa. Sinun tilanteessasi ero saattaisi silti parantaa hyvinvointia jos suhde lähinnä kuluttaa. Joka tapauksessa on mielestäni myös asenteesta kiinni jääkö toisen heittopussiksi. Onhan se kätevää myös syyttää toista siitä ettei koskaan tehdä mitään ja siinä jää huomiotta ettet sinäkään koskaan tee.
Onhan ap:lle sitten fine että talo ja rahat jäävät miehelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole taas tuollaista kitinää kuultu miesmuistiin. Toivottavasti miehesi löytää jonkun toisen naisen joka rakastaa häntä, ja jota hän voisi rakastaa.
Samaa mieltä. Mikä ongelma toisilla naisilla on, ettei ole esim. yhtään ystäviä joiden kanssa reissata vaan aina takerrutaan siihen "mies ei halua, miestä ei kiinnosta....". Hankkikaa nyt hyvänen aika parisuhteessakin myös oma elämä!!!!!!!
Tämä. Meillä mies puuhastelee kotona omia pieniä askarteluja tyytyväisenä koko kesän ja minä vietän omia mukavia pieniä tai pidempiä lomia rennommassa herraseurassa.
Moni nainen on tälläinen. Odottaa että mies maksaa ja vie. Omaa elämää ei ole lainkaan, eikä ystäviä, kun pitäisi vielä ITSE maksaa :D