49-vuotias Katja meni tinderiin. Vuorokauden aikana hän sai 800 tykkäystä. Hän kertoo nyt ikärajan jonka on todennut juuri sopivaksi.
Takaisin tehdasasetuksiin
Kun Katja Lahti erosi 17 vuotta kestäneestä liitosta, hänen oli opeteltava ensin olemaan yksin. Nyt Katja kertoo, mitä kaksi vuotta Tinderissä ovat hänelle opettaneet.
Anette Kärkkäinen
Katja Lahti on päättänyt, ettei tyydy kädenlämpöiseen ihmissuhteeseen, sillä hän viihtyy hyvin yksinkin. 49-vuotias Katja kertoo, että hänen Tinder-profiilinsa on yhtä suora kuin hän itsekin. Profiilissaan hän kertoo, ettei etsi vastaeronneita ja ikähaarukaksi on määritelty 3653 vuotta.
Katja erosi helmikuussa 2020, mutta asui vielä yhdessä ex-puolisonsa kanssa koronapandemian ajan. Kun yhteisasuminen ei enää tuntunut hyvältä, he vuokrasivat yksiön läheltä ja asuivat siellä vuoroviikoin, lapsiaan linnunpesämallilla.
Tinderiin Katja liittyi uteliaisuudesta ja sai ensimmäisen vuorokauden aikana 800 tykkäystä. Hän huomasi, että sovelluksen kautta voi löytää myös ystäviä, eikä vain romanttisia suhteita.
Aluksi Katja asetti ikärajan 40 vuoteen, mutta huomasi, että miesten profiilit eivät vakuuttaneet ja moni mies oli liian konservatiivinen hänen makuunsa. Katja pudotti ikärajan 36 vuoteen ja huomasi nuorempien miesten olevan vapaamielisempiä.
Katja kertoo, että Tinderistä puhutaan usein joko elämänsä rakkauden löytävän tai pelkästään limaisia tyyppejä sisältävän sovelluksen kautta. Hän kuitenkin korostaa, että sovelluksen kautta voi löytää myös ystäviä ja uusia harrastuskavereita.
Katja painottaa, että omat rajat ja toiveet kannattaa ilmaista selvästi, jotta molempien aikaa ei tuhlata turhaan. Hän on myös oppinut, että treffeillä ei ole kenellekään velkaa, ja jos juttu ei luista, voi sen sanoa suoraan.
Avioero opetti Katjalle rehellisyyttä ja omien toiveiden selvittämistä. Hän toivoo, että pitkien suhteiden päättyminen ei enää koettaisi niin häpeällisenä, vaan osana elämää ja kasvua.
Takaisin tehdasasetuksiin https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009515232.html
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
49-vuotias nainen ja heti on 800 miestä jonossa? Näin miehenä tämä vetää ihan sanattomaksi.
Mielenkiintoista, saanko kysyä, miksi tämä on sinusta niin outoa (sanattomaksi vetävää)? Kenen mielestäsi kuuluisi, tai olisi loogista saada paljon tykkäyksiä Tinderissä? Artikkelin henkilö on ammattikirjoittaja, hänellä on varmaan hyvin tehty profiili. Mutta hyvä profiili ei mielestäsi ole "järjellinen" syy saada matcheja?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan 36-vuotias mies ei halua 49-vuotiasta naista oikeasti.
Miten sitten esimerkiksi Madonna 66-vuotiaana sai 28-vuotiaan poikaystävän? Ja Aira Samulinilla oli 19 vuotta nuorempi mies. Eikä julkkikset ole ainoita naisia, joilla on paljon nuorempi mies. Ei ikä kaikille ole tärkein ominaisuus kumppanissa.
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän väliin arkirealismia.
Silloin kun minä olin 36 v, niin olis ollut aika utopistinen ajatus että minulla olis ollut joku 49 v naisystävä. Näin se tosiasia nyt vaan on.
No, onhan se mukava että iltapäivä lehdillä on jotain kirjoteltavaa ja täytettä sivujen väliin.
Juuri näin. Olin 36v ja otin 25v naisen. Aivan täysin käsittämätön ajatus silloin olisi ollut 49v nainen ja on edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan 36-vuotias mies ei halua 49-vuotiasta naista oikeasti.
Faktat eivät muutu alapeukuttamalla, arvon naiset.
Oi voi, kun tietäisit.
N53
Jep, joku rupsahtanut kalju äijä siellä kiehuu kiukusta, kun puumat laukkaa savannilla. Oma mieheni on juurikin 36v.
N57
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan 36-vuotias mies ei halua 49-vuotiasta naista oikeasti.
Miten sitten esimerkiksi Madonna 66-vuotiaana sai 28-vuotiaan poikaystävän? Ja Aira Samulinilla oli 19 vuotta nuorempi mies. Eikä julkkikset ole ainoita naisia, joilla on paljon nuorempi mies. Ei ikä kaikille ole tärkein ominaisuus kumppanissa.
Myös Katri Helena, Outi Heiskanen ja Miina Äkkijyrkkä pitivät/ pitävät nuorista miehistä. Miehet rupsahtavat niin aikaisin, kun taas naisista tulee puumia.
Vierailija kirjoitti:
Miehille kelpaa kaikki jos edes pieni mahdollisuus saada.
Välillä teen tinder profiilin ja vedän kaikki oikealle sen kummemmin katsomatta. Välillä tärppää ja pääsee puk...ei kun treffeille.
t.osa-aikasinkku

Mulla nyt tasan 10v vanhempi tyttöystävä. Hyvin menee joka suhteessa.. "Vaimolle mä valehtelen menen sinne kalaan"
m.62
Vierailija kirjoitti:
Nämä luvut vaan kertoo siitä, että tinderissäkin, kuten monessa muussakin seuranhaku palvelussa on paljon enemmän miehiä. Näiltä lukemattomilta miehiltä sitten sataa tykkäyksiä ja yhteydenottoja harvoille naisille. Monet on seksiriippuvaisia ja hännystelee naisia sekä epätoivoissaan tyytyy mihin vaan. Paljon pelkkiä seksin perässä olevia. Tästä on vaikea ruotia kunnon miehet ja voi olla, että Katjallakaan ei pitemmän päälle nappaa edes tinderissä tästä syystä.
Me aidosti perhekeskeiset ja kunnolliset miehet ollaan harvinaisia. Mutta hyvähän se on tietää olevansa hyvätyyppi vaikka naiset eivät sitä tietäisikään. Me kunnon miehet ei valehdella eikä teeskennellä olevamme muuta kuin olemme naista saadakseen. Ollaan kilttejä, lapsirakkaita ja hoidamme omat asiamme kunnialla.
Ime sinä perhekeskeinen omaa munaas.
Tässä ite jutusta lainattua:
"– Kyllä tämän ikäisenä voi sekoilla samalla lailla kuin 25-vuotiaana, Katja toteaa."
"On helpotus, että enää treffiseuraa ei tarvitse valita sen perusteella, kenestä tulisi hyvä isä ja puoliso."
Vierailija kirjoitti:
Kukaan 36-vuotias mies ei halua 49-vuotiasta naista oikeasti.
Taidat olla kaapissa.
Itelle on aina käyny minkä ikänen nainen tahansa kuha on aikunen ja elossa. Siksi onki vientiä riittäny.
Panomies M45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille kelpaa kaikki jos edes pieni mahdollisuus saada.
Välillä teen tinder profiilin ja vedän kaikki oikealle sen kummemmin katsomatta. Välillä tärppää ja pääsee puk...ei kun treffeille.
t.osa-aikasinkku
Miehet onkin semmosia lorttoja, tauteja kuhisevia kyläpyöriä
Miehet ne jaksaa aina mollata naista naisen iästä. Uskokaa nyt nainen saa seuraa vaikka mummoiässä koska ne vanhainkodin papat piirittää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
49-vuotias nainen ja heti on 800 miestä jonossa? Näin miehenä tämä vetää ihan sanattomaksi.
Mielenkiintoista, saanko kysyä, miksi tämä on sinusta niin outoa (sanattomaksi vetävää)? Kenen mielestäsi kuuluisi, tai olisi loogista saada paljon tykkäyksiä Tinderissä? Artikkelin henkilö on ammattikirjoittaja, hänellä on varmaan hyvin tehty profiili. Mutta hyvä profiili ei mielestäsi ole "järjellinen" syy saada matcheja?
Hahaha
Joo sehä on just se profiili millä naiset saa tykkäyksiä
Kunhan laittaa sukupuoleksi nainen niin jo sillä saa satoja tykkäyksiä jos ei ihan autiolla saarella asu.
Vierailija kirjoitti:
800 tykkäystä? Oikeesti?
Kokeile ite. Avaa tinder, merkkaa ittes naiseksi ja tykkäyksiä tulee. Et tartte profiilia tai edes kuvia. Iäksi voit laittaa mitä tahansa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan 36-vuotias mies ei halua 49-vuotiasta naista oikeasti.
Miten sitten esimerkiksi Madonna 66-vuotiaana sai 28-vuotiaan poikaystävän? Ja Aira Samulinilla oli 19 vuotta nuorempi mies. Eikä julkkikset ole ainoita naisia, joilla on paljon nuorempi mies. Ei ikä kaikille ole tärkein ominaisuus kumppanissa.
Myös Katri Helena, Outi Heiskanen ja Miina Äkkijyrkkä pitivät/ pitävät nuorista miehistä. Miehet rupsahtavat niin aikaisin, kun taas naisista tulee puumia.
Tutkitusti naiset rupsahtavat 7 vuotta miehiä aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
49-vuotias nainen ja heti on 800 miestä jonossa? Näin miehenä tämä vetää ihan sanattomaksi.
On kyllä uskomatonta, mutta mitä tuo nyt sitten tarkoittaa käytännössä? Mitä tykkäyksiä? Luulin, että siellä tulee vaan matcheja. Olin vuosia sitten Tinderissä. Ja olin alle 40 vuotta. Ja oon kyllä nätti. Laitoin kivat kuvat. Ei mitään tyrkkyä. Tulihan sieltä matcheja, mutta ei nyt mitään yleisöryntäystä. Eikä oikein sellaista henkisesti sopivaa. Yksi kohtuu nuori mies tarttui haaviin. Hän oli sitten sellainen, että tuli ja meni menojaan, katosi ja palasi, joten kyllästyin. Luovutin Tinderinkin suhteen.
Ps. Incelit ja epätoivoiset: kelpuutatteko linkissä olevan kuvan naisen?
Vierailija kirjoitti:
49-vuotias nainen ja heti on 800 miestä jonossa? Näin miehenä tämä vetää ihan sanattomaksi.
niin ei tainnutkaan pitää paikkaan sa et nainen menettää arvonsa ikääntyessään
Vierailija kirjoitti:
49-vuotias nainen ja heti on 800 miestä jonossa? Näin miehenä tämä vetää ihan sanattomaksi.
Joista 99% on pillun perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
49-vuotias nainen ja heti on 800 miestä jonossa? Näin miehenä tämä vetää ihan sanattomaksi.
Joista 99% on pillun perässä.
Miten se eroaa jos nainen on 25v ja sitä piirittää miehet? haluaahan moni niistäkin vain seksiä. Tiedän koska olen ollut itse nainen ja nuorena oli vaikea löytää mies joka otti minut tosissaan ja haluasi tutustua rauhassa
49v Kari saisi 3 tykkäystä. Tinder on aivan eri tavallisille miehille ja naisille. Alfat erikseen.