Lue keskustelun säännöt.
Jos joku kaveri alkaa hiipua elämästäsi pois, ajatteletko syyn olevan hänessä vai sinussa?
13.05.2023 |
Luin toiselta keskustelupalstalta tällaisen hiivutetun ihmetystä ja siihen moni oli kommentoinut kuinka samantapaisia kokemuksia ollut kun kaverella esim. masennusta tai muuta mt-ongelmaa tullut. Mutta kukaan ei huomioinut sitä että jospa vika onkin tuolla hiivutetulla?
Itsellä taas sellainen kokemus että olen kärsinyt huonossa ihmissuhteessa pitkään ja viimein riuhtaissut itseni irti enkä ole koskaan voinut paremmin kuin silloin. Ja sitten ajan päästä alkaa tulla näitä ihmettelyjä että onko _sulla_ kaikki hyvin kun et halua mun (P*SKAA) seuraa enää...
Niin. No miksihän en halua sun seuraa enää.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Hiipuminen on kyllä ihan väärä verbi.
Kuule; turhat ja vahingolliset ihmiset tuppaavat jäämään elämän varrella pois joulukorttilistalta.
Ei kyllä ihan tarkoituksella hiivuin pois tekemisistä. Kun narsistille ei voi oikein muutenkaan sanoa kiitos ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miten sen nyt ottaa; minä tienaan vuodessa n 30 000, kuten kaverikin ennen. Sitten vaihtoi hommia, ja alkoi olla semmoista 120 000 vuodessa tulot hänellä.
Muuttui tyyli, tärkeysjärjestykset elämässä, kiinnostuksen kohteet ja alkoi vaan olemaan niin kiirettäkin hänellä.
Että en tiijä sitte oliko se mun syy. Yritin kyllä pitää yhteyttä ja ehdottaa jotain yhteistä kuten ennen; ei vaan mikään koskaan sopinut.
Laitoin juuri yhden kaverin jäähylle kesän ajaksi koska tyyppi alkoi useinkin ranttaamaan jostain asiasta. Rantti jatkui ja jatkui eikä tyyppi älynnyt edes lopettaa: tyrkytti vaan omia näkemyksiään ikään kuin ne olisivat ainoita oikeita. Kaverin logiikkakin ontui aina välillä reippaasti tyyliin kyllä tämä koskee kaikkia kun minä niin sanon! Ja juu hänessä itsessään ei ole mitään vikaa. Tietenkään.
Katson kesän jälkeen onko kaveri yhtään fiksuuntunut - ellei, sanon hänelle hyvästit.
Ajattelen ns syyn olevan meidän välisessä kemiassa joka ei jostain syystä kelpaa hänelle. Minäkään en ole pitänyt toisaalta yhteyttä aivan jokaiseen ihmiseen joista olen pitänyt. Ei vain ole ollut aikaa tai tilaa. Vuoden jälkeen henkilö sitten vaan unohtuu.
Minä voisin olla se tyyppi, joka ei edes kauheasti ajattelisi asiaa. Ehkä hänellä on muita kiireitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiipuminen on kyllä ihan väärä verbi.
Kuule; turhat ja vahingolliset ihmiset tuppaavat jäämään elämän varrella pois joulukorttilistalta.
Ei kyllä ihan tarkoituksella hiivuin pois tekemisistä. Kun narsistille ei voi oikein muutenkaan sanoa kiitos ei.
Sama. On kilahtanut muutenkin niin ihme asioista, että ei kannata ottaa riskiä. En alunperinkään olisi halunnut olla tämän ihmisen "ystävä", mutta kiltteyttäni menin tähän mukaan, kun hän.niin kovasti halusi. No ainakin opin, että jatkossa en suostu mihinkään pakkoystävyteen..
Riippuu tilanteesta. Eräs kaverini oli todella vaativa ja kontrolloiva. Kokoajan piti olla yhteyksissä ja nähdä, tivasi ja vaati selityksiä kaikista muista menoista ja kavereista. Jos häntä ei voinut nähdä alkoi syyllistäminen, että aijaa et sitten välitä hänestä, aina vaan muut etusijalle. Vaikka olisi ollut työt syynä. Jos oli jotain muuta menoa, pommitti koko illan ja vaati tapaamiseen tai katkaisee välit.
Yritin hiivutusta pitkään, vastailla viiveellä ja ympäripyöreästi. Ei mennyt jakeluun vaan hyökkäävyys ja vaatimukset senkuin lisääntyivät. Sitten oli pakko sanoa suoraan. Hän ei tietenkään nähnyt itsessään mitään vikaa ja veti mykkäkoulun. Ehkä hyvä niin, koska nyt ei tarvitse kokoajan olla itse varpaillaan.
Joskus suhtee vaan hiipuu, esim. opinnot loppuu tai toinen muuttaa mikä on ihan normaalia. Jos kokisin, että joku hiivuttaa itseä antaisin tilaa ja olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas olen menettänyt kavereita sen takia kun olen voinut huonosti enkä ole pystynyt sitä heille kertomaan ja näkemiset on vähentyneet. Lopulta kokonaan loppuneet.
Eihän tässä elämässä ketään omisteta, ihmisiä tulee, ihmisiä menee. Jos tuntuu siltä, että pitää häippästä, niin mikäpä estää. Tervemenoa, harrastan itse samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain enää jaksanut yhtä kaveria, jonka tunsin yli 20 vuotta. Vastasin viesteihin viiveellä, sanoin haluavani eroon hänestä.
Suuttui ja käski minun mädäntyä helvetissä. 😂
Ei ole ikävä.
Minä olen hiivuttanut yhden kaverin. Ei vain jaksanut kiinnostaa ne pinnalliset jutut ja tuntui, ettei oikein mistään syvällisemmästä tai vakavammasta asiasta voinut keskustella hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pidän sitä ihan vaan normaalina elämänä. Ihmissuhteita tulee ja menee. Joskus uudet elämänvaiheet, muutot jne. vaan aiheuttavat sen, että joku ihmissuhde kuihtuu pois.
Vierailija kirjoitti:
En vain enää jaksanut yhtä kaveria, jonka tunsin yli 20 vuotta. Vastasin viesteihin viiveellä, sanoin haluavani eroon hänestä.
Suuttui ja käski minun mädäntyä helvetissä. 😂
Ei ole ikävä.
Ja joku vielä ihmettelee miksi pitää hiivuttaa eikä voi sanoa suoraan, että haluaa lopettaa ystävyyden... Mieleltään terveiden ja muutenkin normaalien ihmisten kanssa harvoin on edes tarvetta lopettaa yhteydenpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä todellakin ajattelisin vian olevan itsessäni.
Yhden kaverin olen itse jättänyt, eikä syy todellakaan ollut minussa.
Tämä ihminen ei tajunnut, että ilmeisesti olimme niinkin hyvissä väleissä vain siksi, että minä en pistänyt häntä vastaamaan minua loukanneesta käytöksestään. En tiedä, millaiset välimme olisivat nyt, jos olisin kyennyt tekemään hänelle selväksi, millainen käytös loukkaa minua, koska sehän taas loukkasi häntä. Esim: minulla oli menoa jonkun toisen (vanhemman eli jo pitkäaikaisemman) ystävän kanssa. Tämä ihminen haukkui minua; joko olimme me muka sopineet jo menosta (ei oltu, vaan vasta puhuttu) tai sitten hänellä on kurjaa sen takia, että mulla on omaakin elämää ilman häntä tai sitten ystäväni ovat ihan kamalia ihmisiä, miten viitsinkään olla heidän ystävänsä, tai ihan mitä tahansa mitä hän lapsellisesti nyt keksikään.
Häntä siis loukkasi jo ihan se, etten sisällyttänyt häntä kaikkeen elämässäni.
En osaa sanoa, olisiko hän kestänyt sen, että olisin kieltänyt häntä syyllistämästä minua ja aiheuttamasta minulle pahan mielen käytöksellään.
En tiedä, koska en jäänyt kokeilemaan.
Minä ajattelen syyn olevan minussa. Että olisin voinut olla joustavampi tai aktiivisempi tai mikä siihen sopiikaan. Ehkä automaattisesti ajattelen, etten kuitenkaan voisi vaikuttaa siihen toiseen vai vain omaan toimintaani.
Ei tuo silti tarkoita, että en näkisi mitään vikaa toisen toimissa.
Mielestäni ystävyydelle ei kannata ladata älyttömiä odotuksia. Ihmissuhteet muuttuvat ja moni kasvaa erilleen, ei siinä muuta tarvita.
Miksi pitää oikein etsimällä etsiä syyllistä, lukea psykologista paskaa, jolla selittää itselleen ja muille kavereille miten se toinen on ihan vääränlainen. Jopa avioliitoista pyritään eroamaan fiksusti ja mahdollisimman sivistyneesti, mutta ystävyyden loppuessa pitää haastaa riitaa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ystävyydelle ei kannata ladata älyttömiä odotuksia. Ihmissuhteet muuttuvat ja moni kasvaa erilleen, ei siinä muuta tarvita.
Miksi pitää oikein etsimällä etsiä syyllistä, lukea psykologista paskaa, jolla selittää itselleen ja muille kavereille miten se toinen on ihan vääränlainen. Jopa avioliitoista pyritään eroamaan fiksusti ja mahdollisimman sivistyneesti, mutta ystävyyden loppuessa pitää haastaa riitaa.
Kannattaa myös muistaa, että toiveet yhteydenpidon intensiivisyydestä ei välttämättä myöskään aina kohtaa. Mulla oli kaveri joka halusi soitella joka päivä ilman, että oli mitään varsinaista asiaa ja jaaritella helposti vaikka tunnin (niitä samoja asioita kuin edellispäivänäkin). Itselleni riittää, jos ehkä kerran kahdessa viikossa laittaa viestin ja vaihtaa kuulumiset sitä kautta, puhelimessa en mielellään puhuisi ollenkaan. En varsinkaan nauti sellaisesta lämpimikseen höpöttämisestä, kun usein se on sitä, että toinen puhuu pelkästään omia juttujaan.
Lähtökohtaisesti ajattelen, että "syytä" on molemmissa. Esim. kun itse kärsin masennuksesta, huolehdin jatkuvasti, olenko liian ankeaa ja raskasta seuraa ja sanoin ystäville, että saa sanoa, jos olen. He toisaalta toistelivat, että aina saa heille puhua ja tukeutua, kunnes sitten jossain vaiheessa räjähtivätkin ja tilittivät kaiken, mikä mussa oli pielessä. Olisi voinut aiemminkin kakistaa tunteensa ulos, ja toisaalta en itsekään ollut kyennyt olemaan rehellinen itselleni, koska olin kyllä huomannut heidän turhautumisensa ja kyllästymisensä rivien välistä, vaikka miten mielistelivät.
Tuon kokemuksen jälkeen olen itse opetellut sanomaan suoraan mitä ajattelen ja haluan, senkin uhalla, että toinen siitä kimpaantuu. Todellisuudessa ei ole vielä sellaista ihmistä tullut vastaan, joka ei olisi arvostanut rehellisyyttä. Niin helppoa, kun jokainen tietää, missä mennään eikä tarvitse asioita omassa mielessään yrittää pähkäillä.
Hiipuminen on kyllä ihan väärä verbi.
Kuule; turhat ja vahingolliset ihmiset tuppaavat jäämään elämän varrella pois joulukorttilistalta.