Käärijä veti surkeasti eilen, silti HS hehkuttaa
Toivottavasti viina ei maistu enempää ja flunssakin ehtii hellittää ennen finaalia. Ei, tuo ei ollut hyvä eikä edes kelvollinen veto. UMK:hon verrattuna hävetti katsoa.
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi, että Verka esiintyy lauantain finaalissa välinumerona. Hän on viisulegenda ja tulee olemaan.
Abba ei esiinny.
Käärijä voi esiintyä 10 vuoden päästä.
Levy-yhtiön spämmiryhmä se jaksaa ketjussa.
Kappaleet vaan alkaa nykyään olla kuin chat-gpt:n säveltämiä eli ei juuri mitään omaperäistä vaan tiivistettynä aiemman musiikin tavallisimmat osat yhteen kappaleeseen. Tätä koitetaan kompensoida aina vaan hullummaksi muuttuvalla kokonaisvaltaisella jokaisen kanavan mainoskampanjalla ja unohdetaan että musiikissa kuulijalle tärkeintä on se musiikki eikä mainostus.
Sori vaan mutta verka ei ole legenda. Ehkä siitä joskus sellainen tulee mutta nyt se ei todellakaan sitä ole millään laskutavalla.
Semmoset salaliittoteoriat taas sieltä.
Eli osui liian lähelle totuutta?
Kaikille joilla on silmät päässään on selvää että somessa on nykymarkkinoinnissa ihan massiiviset määrät kaikenlaista vaikuttajatahoa spämmimässä milloin minkäkin asian puolesta tai vastaan. Tämä on yksi suurimmista palstoista joten täällä on tietty myös. Noi mainos- ja muut viestintätoimistothan käyttää kuulemma palkattomia harjoittelijoita tähän spämmiinsä.
Millä logiikalla siis levy-yhtiöt ei sitä tällä(kin) palstalla tekisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellinen mies kirjoitti:
Kauhea hypety siihen nähden ettei tämä pellejantteri osaa laulaa juuri ollenkaan. Finaalin jälkeen häipyy onneksi suureen tuntemattomuuteen kuten muutkin viisuihin lähetetyt kolmen minuutin kuuluisuudet.
Sinä et onneksi ole koskaan ollutkaan mitään. Käärijä tulee olemaan viisulegenda, kuten Verka. Eli muistellaan vuosikymmentenkin päästä.
Verka? Varmaan sitten tulee olemaan legenda josta kukaan ei ole kuullutkaan?!
Ukrainan Verka Serduchka on legenda. Mutta sinähän et selkeästi tiedä euroviisuista mitään. Olet varmaan jotain Kojo-sukupolvea tai sitten vaan ihan väärässä keskustelussa ylipäätään.
ABBAn voitto se oli sentäs jotakin - oliko se. v 1974? Lordin voitto oli seuraava "ikimuistettava".
🤣🤣🤣
Olen katsonut euroviisuja vuodesta 1965, siis sitä alkaen kun sinä oli vasta pilke isäsi silmäkulmassa.
Vuosien varrella ikimuistoisemmat oli nuo mainitsemani. Jos sen vuoksi kuolet nauruun, niin anna mennä.
Sitähän mä yritin sanoa, että et oo siksi enää kartalla. Sun musiikkimaku ja viisutieto on siellä 70-luvulla. Euroviisut on ihan eri konsepti kuin silloin. Ja myös legendat.
Mutta hyvä musiikki on aina hyvää ja huono huonoa.

Vielä rautalangasta: Olen katsonut viisut 1965-2022. En suinkaan lopettanut 70-lukuun. Viisutietoa karttuu koko ajan, ja musiikkityylit muuttuu maailman mukana.
Onkohan sinulla joku tukos jossain, kun et ymmärrä että ihminen muuttuu maailman mukana (jotkut huonompaan suuntaan). Tai en minä tiedä, miten sinä ikäännyt ja vanhenet.
Sanopa Mikko Silvennoiselle, ettei se ole enää kartalla.
No mut jos sun paras kokemus oli Abba. Niin. No päättele itse.
Abba on aika reippaasi ylemmällä tasolla musiikiltaan kuin moni myöhemmin alalle tullut joten mikä se sinun argumenttisi oikein on? /eri
Kyllä mäkin Abbasta tykkään, mutta ei se euroviisuista ensimmäisenä tule mieleen. Wurst, Dana, Verka, Hatari, Lordi, Måneskin, jopa Johnny Logan tulee.

Jos nyt musiikista puhutaan niin noi ei vedä yhdessäkään vertoja siihen mitä abba on musiikissa saanut aikaan. Lisäksi moni noista jäi mieleen lähinnä performanssina eikä musiikistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä juttua taustanauhoista. Umk:ssa on suureksi osaksi tullut Käärijän laulaminen taustanauhalta. Nyt viisuissa liidilaulu ei saa tulla taustanauhalta, mutta toisen henkilön laulua, joka ei mukana esityksessä, saa ilmeisesti käyttää, joten siellä kai hyräilee taustalla nyt biisin tuottaja. Ja ilmeisesti jäänyt uusien taustojen teko viimetippaan, kun ollut epäselvyyksiä mitä siellä nauhalla saa olla..
Taustat kuulosti huonommilta tässä uudessa versiossa. Ja miksi oi miksi menivät hyvän lahashownkin muuttamaan. Olisivat vaan nauttineet reissusta.
Luonnollisesti kuulostaa usein huonommalta, kun heikompi livelaulu ei nyt peity itse lauletttuun taustaan.
Laittaisin suurelta osin flunssan piikkiin. Osaahan se poika laulaa, nyt oli vaan harmillinen pöpö iskenyt.
No itse en olisi niinkään varma, että UMK:ssakaan livelaulunsa olisi ollut paljon vakuuttavampi biisin loppupuolella. Mutta minusta Käärijä ei tuolla olekaan edustajanamme sillä, että olisi hyvä laulaja :D

Viisutkin ovat muuttuneet 70-luvusta. Cha cha cha on herkullinen nykyaikainen euroviisu, korni ja camp, mutta loistavan viihdyttävä. Ei Euroviisut ole mikään Leevi Madetoja-kilpailu, vaan juurikin hauskanpitoa ja yllätyksellisyys ja iloisuus kuuluu asiaan. Jos suomalaisissa kansana on joku hyvä piirre, niin se on meidän ymmärrys siitä, että länsieurooppalaiset eivät tule meitä ikinä täysin ymmärtämään, joten voidaan yhtä hyvin olla omia hulluja itsiämme. Käärijä on tästä sydäntälämmittävä esimerkki.

ABBA suurin kaikista. Myös mainitsemasi Johnny Logan. Ja tietenkin Celine Dion. Muut tulevat kaukana perässä :D

No nyt ei puhuttukaan musikaalisista saavutuksista, vaan euroviisuista. Ja euroviisut on performanssa. Siksi me puhutaankin eri asioista kuin 70-luvulla.

Eli et itse ymmärrä mistä puhutaan. Hyvä että selvisi.

Näin juuri. Euroviisut kehittyy. Jotkut jää Johnny ja Abba -aikaan. Toiset ei.

Eikö me puhuta Euroviisuista? Ja Euroviisulegendoista? Abba on legenda, Dana on legenda, Verka on legenda. Euroviisuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä juttua taustanauhoista. Umk:ssa on suureksi osaksi tullut Käärijän laulaminen taustanauhalta. Nyt viisuissa liidilaulu ei saa tulla taustanauhalta, mutta toisen henkilön laulua, joka ei mukana esityksessä, saa ilmeisesti käyttää, joten siellä kai hyräilee taustalla nyt biisin tuottaja. Ja ilmeisesti jäänyt uusien taustojen teko viimetippaan, kun ollut epäselvyyksiä mitä siellä nauhalla saa olla..
Taustat kuulosti huonommilta tässä uudessa versiossa. Ja miksi oi miksi menivät hyvän lahashownkin muuttamaan. Olisivat vaan nauttineet reissusta.
Luonnollisesti kuulostaa usein huonommalta, kun heikompi livelaulu ei nyt peity itse lauletttuun taustaan.
Laittaisin suurelta osin flunssan piikkiin. Osaahan se poika laulaa, nyt oli vaan harmillinen pöpö iskenyt.
No itse en olisi niinkään varma, että UMK:ssakaan livelaulunsa olisi ollut paljon vakuuttavampi biisin loppupuolella. Mutta minusta Käärijä ei tuolla olekaan edustajanamme sillä, että olisi hyvä laulaja :D
No se on totta. Itse harrastan laulamista, ja tiedän miten paljon kipeänä oleminen vie äänen vireeltä ja ponnekkuudelta. Haluan ajatella, että hänen laulamisensa paranee, kun/jos tervehtyy. :D
CHA CHA CHA 🚂
Mies on jo legenda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellinen mies kirjoitti:
Kauhea hypety siihen nähden ettei tämä pellejantteri osaa laulaa juuri ollenkaan. Finaalin jälkeen häipyy onneksi suureen tuntemattomuuteen kuten muutkin viisuihin lähetetyt kolmen minuutin kuuluisuudet.
Sinä et onneksi ole koskaan ollutkaan mitään. Käärijä tulee olemaan viisulegenda, kuten Verka. Eli muistellaan vuosikymmentenkin päästä.
Verka? Varmaan sitten tulee olemaan legenda josta kukaan ei ole kuullutkaan?!
Ukrainan Verka Serduchka on legenda. Mutta sinähän et selkeästi tiedä euroviisuista mitään. Olet varmaan jotain Kojo-sukupolvea tai sitten vaan ihan väärässä keskustelussa ylipäätään.
ABBAn voitto se oli sentäs jotakin - oliko se. v 1974? Lordin voitto oli seuraava "ikimuistettava".
🤣🤣🤣
Olen katsonut euroviisuja vuodesta 1965, siis sitä alkaen kun sinä oli vasta pilke isäsi silmäkulmassa.
Vuosien varrella ikimuistoisemmat oli nuo mainitsemani. Jos sen vuoksi kuolet nauruun, niin anna mennä.
Sitähän mä yritin sanoa, että et oo siksi enää kartalla. Sun musiikkimaku ja viisutieto on siellä 70-luvulla. Euroviisut on ihan eri konsepti kuin silloin. Ja myös legendat.
Vielä rautalangasta: Olen katsonut viisut 1965-2022. En suinkaan lopettanut 70-lukuun. Viisutietoa karttuu koko ajan, ja musiikkityylit muuttuu maailman mukana.
Onkohan sinulla joku tukos jossain, kun et ymmärrä että ihminen muuttuu maailman mukana (jotkut huonompaan suuntaan). Tai en minä tiedä, miten sinä ikäännyt ja vanhenet.
Sanopa Mikko Silvennoiselle, ettei se ole enää kartalla.
No mut jos sun paras kokemus oli Abba. Niin. No päättele itse.
Abba on aika reippaasi ylemmällä tasolla musiikiltaan kuin moni myöhemmin alalle tullut joten mikä se sinun argumenttisi oikein on? /eri
Kyllä mäkin Abbasta tykkään, mutta ei se euroviisuista ensimmäisenä tule mieleen. Wurst, Dana, Verka, Hatari, Lordi, Måneskin, jopa Johnny Logan tulee.
Jos nyt musiikista puhutaan niin noi ei vedä yhdessäkään vertoja siihen mitä abba on musiikissa saanut aikaan. Lisäksi moni noista jäi mieleen lähinnä performanssina eikä musiikistaan.
Viisutkin ovat muuttuneet 70-luvusta. Cha cha cha on herkullinen nykyaikainen euroviisu, korni ja camp, mutta loistavan viihdyttävä. Ei Euroviisut ole mikään Leevi Madetoja-kilpailu, vaan juurikin hauskanpitoa ja yllätyksellisyys ja iloisuus kuuluu asiaan. Jos suomalaisissa kansana on joku hyvä piirre, niin se on meidän ymmärrys siitä, että länsieurooppalaiset eivät tule meitä ikinä täysin ymmärtämään, joten voidaan yhtä hyvin olla omia hulluja itsiämme. Käärijä on tästä sydäntälämmittävä esimerkki.
Meinaat että kun te markkinointityypit vaan laskette riman riittävän alas niin käärijä saadaan massiivisella mainosspämmillä kuulostamaan eeppiseltä legendalta?
Kisassa voittaa paras (tai ainakin kannatetuin) mukana oleva kappale. Ei se kuitenkaan sitä takaa että se kappale olisi maailman mittakaavassa kovinkaan hyvä.
Eikä nykyiset hyvän kappaleen standardit ole miksikään muuttuneet entisistä ajoista koska ihmisen kuulo on sitä mitä se on ollut tuhansia vuosia eli ne mitä ennen kuulosti hyvältä kuulostaa sitä nytkin koska ihmiset kuulee säveliä ja harmonioita samalla tavalla kuin ennenkin.
Kaikki ei myöskään ole musikaalisia eikä kykene arvostamaan hyvän sävelmän yksityiskohtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellinen mies kirjoitti:
Kauhea hypety siihen nähden ettei tämä pellejantteri osaa laulaa juuri ollenkaan. Finaalin jälkeen häipyy onneksi suureen tuntemattomuuteen kuten muutkin viisuihin lähetetyt kolmen minuutin kuuluisuudet.
Sinä et onneksi ole koskaan ollutkaan mitään. Käärijä tulee olemaan viisulegenda, kuten Verka. Eli muistellaan vuosikymmentenkin päästä.
Verka? Varmaan sitten tulee olemaan legenda josta kukaan ei ole kuullutkaan?!
Ukrainan Verka Serduchka on legenda. Mutta sinähän et selkeästi tiedä euroviisuista mitään. Olet varmaan jotain Kojo-sukupolvea tai sitten vaan ihan väärässä keskustelussa ylipäätään.
ABBAn voitto se oli sentäs jotakin - oliko se. v 1974? Lordin voitto oli seuraava "ikimuistettava".
🤣🤣🤣
Olen katsonut euroviisuja vuodesta 1965, siis sitä alkaen kun sinä oli vasta pilke isäsi silmäkulmassa.
Vuosien varrella ikimuistoisemmat oli nuo mainitsemani. Jos sen vuoksi kuolet nauruun, niin anna mennä.
Sitähän mä yritin sanoa, että et oo siksi enää kartalla. Sun musiikkimaku ja viisutieto on siellä 70-luvulla. Euroviisut on ihan eri konsepti kuin silloin. Ja myös legendat.
Vielä rautalangasta: Olen katsonut viisut 1965-2022. En suinkaan lopettanut 70-lukuun. Viisutietoa karttuu koko ajan, ja musiikkityylit muuttuu maailman mukana.
Onkohan sinulla joku tukos jossain, kun et ymmärrä että ihminen muuttuu maailman mukana (jotkut huonompaan suuntaan). Tai en minä tiedä, miten sinä ikäännyt ja vanhenet.
Sanopa Mikko Silvennoiselle, ettei se ole enää kartalla.
No mut jos sun paras kokemus oli Abba. Niin. No päättele itse.
Abba on aika reippaasi ylemmällä tasolla musiikiltaan kuin moni myöhemmin alalle tullut joten mikä se sinun argumenttisi oikein on? /eri
Kyllä mäkin Abbasta tykkään, mutta ei se euroviisuista ensimmäisenä tule mieleen. Wurst, Dana, Verka, Hatari, Lordi, Måneskin, jopa Johnny Logan tulee.
Jos nyt musiikista puhutaan niin noi ei vedä yhdessäkään vertoja siihen mitä abba on musiikissa saanut aikaan. Lisäksi moni noista jäi mieleen lähinnä performanssina eikä musiikistaan.
No nyt ei puhuttukaan musikaalisista saavutuksista, vaan euroviisuista. Ja euroviisut on performanssa. Siksi me puhutaankin eri asioista kuin 70-luvulla.
Eli et itse ymmärrä mistä puhutaan. Hyvä että selvisi.
Eikö me puhuta Euroviisuista? Ja Euroviisulegendoista? Abba on legenda, Dana on legenda, Verka on legenda. Euroviisuissa.
Ei noista ole legenda muut kuin abba. Ei se jankuttamisella muuksi muutu.
Piristävä esitys kaiken viime vuosien ankeuden keskellä. Ei ota itseään liian vakavasti niinkuin moni muu esiintyjä. This is PARTY ;-)
Aivottomien idiootti junttien ohjelma,ei ihme että Suomessa menee huonosti,kun juntteja kiinnostaa juntit ohjelmat,ei ole sivistystä ei koulutusta,ei aivoja.
Vierailija kirjoitti:
Piristävä esitys kaiken viime vuosien ankeuden keskellä. Ei ota itseään liian vakavasti niinkuin moni muu esiintyjä. This is PARTY ;-)
Tämän logiikan kautta Kroatian pitäisi sitten voittaa euroviisut? Kun ei oteta lainkaan vakavasti vaan mennään pelleillen.