Miten kuvailet/muistat orgasmisi muuttuneen iän myötä?
Jos vertaat esimerkiksi seuraavia aikoja.
- lapsuus/teini-ikäisyys
- nuori aikuisuus 17-23v. (seksin opetteluikä)
- aikuisuus 23-40v
- synnytyksien vaikutus
- keski-ikäisyys 40-60v
- vanhuus 60+ v
Itse muistan, että jo lapsena/esiteininä tuli hierottua orgasmiin, mutta se ei oikein tuntunut miltään siihen nähden mitä aikuisena. Myöskään nuorena aikuisena saatu yhdyntä tai orgasmi ei ollut niin syvällistä ja kouristelevaa kuin synnytyksien jälkeen aikuisella iällä. Keski-ikäisyyteen ja vanhuuteen en ole vielä ehtinyt :)
Kommentit (15)
Koventuneet kummasti. Eka orgasmi oli hillitön 16 vuotiaana poikakaverin kanssa, kun hän tuli nopeesti, ja kulli löysänä pakotin jatkamaan. En yhtään tiedä mitä tapahtui, mutta se oli varmaan isoin orgasmi elämässäni!
Sitten en juuri koskaan enää saanutkaan pelkässä yhdynnässä, joskus kyllä. Nykyisin en, mutta kun mies on niin näppärä sormistaan, ettäjärkyttäviä ovat orgasmit nyt; yleensä mies panee samalla. Mutta ihan ilman kaluakin ovat järkyttävän voimakkaita ja pitkiä.
Olen siis jo yli 60 ja seksi on tärkeää ja jokapäiväistä, mies nuorempi ja halukas aina vaan.
Muistan lyöneeni poikaa, ja sanoneeni, että nyt et jumalauta lopeta! Oli muuten ympärileikattu tuo ihana poika, ensimmäiseni.
Teininä runkatessa tuntui kalussa ihmeellistä kihelmöintiä. Sitä tunnetta kaipaan.
Teininä oli kyllä ihan hirveesti himot. Sitten nuorempanakin orkut oli voimakkaita, toki vaihdellen. Nyt 60v vaatii kaikenlaista säätöä, liukkarit ja viagrat....
Kesti aika kauan ennen kun opin orgasmin itselleni tekemään, mutta sen jälkeen se onkin pysynyt aika samanlaisena keski-iän kynnykselle asti. Lisääntyminen ei vaikuttanut suuntaan tai toiseen. Jokunen vuosi sitten minulla oli pidempi tauko (n 1 vuosi) etten saanut kertaakaan ja sen päätteeksi huomasin että orgasmit taantui ihan surkeiksi pihauksiksi, mutta palautui kyllä nopeasti ennalleen kun tutustui uudelleen omaan käteen.
Lapsena/nuorena itsetyydyttäessä oli sellainen pinnallisempi, nopea, terävä. 30 vuotiaana muuttui ilman mitään selittävää syytä (ei synnytyksiä, ei hormonaalista ehkäisyä) syvemmäksi, pidemmäksi, kouristelevammaksi. N33
Ainakin nuorempana oli helpompi edgettää,. Nykyään lipsahtaa helposti sen rajan yli että paluuta ei ole. Jotenkin sitä rajaa pystyi säätelemään ilmeisesti lantionpohjan lihaksilla. M41
Lapsena keksin että johonkin hinkkaaminen tuntui hyvältä, mutta en muista olenko mahtanut saada varsinaisesti.
Teiniajoista (16-v. -> ) ei muistikuvaa että miltä seksi tuntui noin yleensä, mutta en saanut kuin yksin. Kai se oli enemmän velvollisuus, kun seurusteli.
Nuorena aikuisena sitä tuli oltua aika rikki ja seksi oli lähinnä miesten nautintoon keskittymistä (miltä näytän, miten saan miehestä tuntumaan hyvältä, miten vaikutan riittävän riettaalta jne.). Ei tuntunut miltään enkä saanut kuin yksin.
Ehkä 35 vuoden iässä aloin varsinaisesti nauttia itse seksistä, tietty jkv sitä ennenkin jo nautin miehen kanssa seksin harrastamisesta (läheisyys, toisen nautinto, kiima), mutta niihin aikoihin aloin keskittyä siihen miltä minusta tuntuu.
Nyt 45 ja seksi oman miehen kanssa (yhdessä 5 v.) on ihanaa. Tuntuu super hyvältä, vaikken tulekaan joka kerta (paitsi yksin). Kaikki siinä on niin upeaa, että en suostu ottamaan paineita siitä, etten loppuun asti pääse aina. Kun pääsen, on se tietysti ultimaattinen nautinto. Ei estoja sängyssä, en mieti miltä näytän; teen ja sanon ääneen mitä milloinkin kaipaan. Miehen vartalossa ei ole mitään vierasta tai pelottavaa eikä hänen nautinnossaan mitään, mitä en suostuisi ainakaan kokeilemaan, mutta tällä kertaa eri syistä kuin nuorena. Nyt tajuaa, mistä seksuaalisessa nautinnossa on kyse.
Vierailija kirjoitti:

Mukava kertomus joka alleviivaa kuinka te naiset valitettavasti ainakin nuorena olette aivan pihalla maailmasta koska kuvittelette maailman pyörivän teidän ulkonäön ympärillä. Sori kun joudut esimerkiksi, tarkoitan naisia isona massana.
Kuvitellaan, että naisen ulkonäkö tai joku jumalauta pillun karvattomuus liittyisi seksuaaliseen nautintoon.

Omaan vai toisen? Näin keski-ikäisenä naisihmisenä minulle jäi mieleen nuoruudesta että nimenomaan ulkopuolelta; lehtien, poikien ja kavereiden puheiden kautta välittyi kuva että seksissä oli tärkeintä näyttää hyvältä miehen silmissä ja tehdä asioita joista mies tykkää. Ja se lista miltä piti näyttää ja tehdä jotta kelpasi oli pitkä. En muista että kovin paljon olisi uhrattu aikaa siitä puhumiselle miltä naisesta tuntuu ja saako vai ei. Voi olla että kaikki eivät ole kasvaneet samanlaisessa ympäristössä mutta tätä se minulle nuorena aikuisena oli. Ihmeen kauan sitä jaksoi tehdä toisen mieliksi ennen kuin iski kyllästyminen. Vieläkin on vaikeaa pyytää mitään itselleen vaikka tiedän sen olevan hölmöä, niin tiukasti on tarttunut päähän että mies eka ja minä sitten ehkä joskus. Ei varmaan yllätä että saan vain yksin.
Ja siltä varalta että joku nyt tulkitsee että syytän tästä vain miehiä, haluan sanoa etten tarkoita sitä näin. Ihan molemmat sukupuolet minusta tämän näkemyksen ykkäpitämiseen osallistui, eli nauttii kun mies nauttii.

Puheet oli puheita. Se on eri asia mitä tapahtuu kun ollaan sängyssä eikä vain puhuta.
Niinhän ne/te naisetkin tuhraatte mm. karvojenne kanssa ikäänkuin ne vaikuttaisivat seksin harrastamiseen. Haukutaan yksissä mielin sekä oma, että muiden naisten kroppa haisevaksi ja rumaksi jos siinä on karvoja, arpia, sellua tai rasvaa. Sitten kun ollaan sängyssä, se on eri hommaa. Siinä pillu sekä sielu nauttii jos yläpää on kunnossa. Selluliitti tai karva ei poista seksuaalista nautintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena keksin että johonkin hinkkaaminen tuntui hyvältä, mutta en muista olenko mahtanut saada varsinaisesti.
Teiniajoista (16-v. -> ) ei muistikuvaa että miltä seksi tuntui noin yleensä, mutta en saanut kuin yksin. Kai se oli enemmän velvollisuus, kun seurusteli.
Nuorena aikuisena sitä tuli oltua aika rikki ja seksi oli lähinnä miesten nautintoon keskittymistä (miltä näytän, miten saan miehestä tuntumaan hyvältä, miten vaikutan riittävän riettaalta jne.). Ei tuntunut miltään enkä saanut kuin yksin.
Ehkä 35 vuoden iässä aloin varsinaisesti nauttia itse seksistä, tietty jkv sitä ennenkin jo nautin miehen kanssa seksin harrastamisesta (läheisyys, toisen nautinto, kiima), mutta niihin aikoihin aloin keskittyä siihen miltä minusta tuntuu.
Nyt 45 ja seksi oman miehen kanssa (yhdessä 5 v.) on ihanaa. Tuntuu super hyvältä, vaikken tulekaan joka kerta (paitsi yksin). Kaikki siinä on niin upeaa, että en suostu ottamaan paineita siitä, etten loppuun asti pääse aina. Kun pääsen, on se tietysti ultimaattinen nautinto. Ei estoja sängyssä, en mieti miltä näytän; teen ja sanon ääneen mitä milloinkin kaipaan. Miehen vartalossa ei ole mitään vierasta tai pelottavaa eikä hänen nautinnossaan mitään, mitä en suostuisi ainakaan kokeilemaan, mutta tällä kertaa eri syistä kuin nuorena. Nyt tajuaa, mistä seksuaalisessa nautinnossa on kyse.
Mukava kertomus joka alleviivaa kuinka te naiset valitettavasti ainakin nuorena olette aivan pihalla maailmasta koska kuvittelette maailman pyörivän teidän ulkonäön ympärillä. Sori kun joudut esimerkiksi, tarkoitan naisia isona massana.
Kuvitellaan, että naisen ulkonäkö tai joku jumalauta pillun karvattomuus liittyisi seksuaaliseen nautintoon.
Voihan kirjoitukseni noinkin tulkita, kiitos arviostasi. En siis todellakaan kuvitellut, että yhtään mikään olisi pyörinyt minun tai ulkonäköni ympärillä, ihan päinvastoin. Koulukiusattu rassukka, joka viimein sai hyväksyntää vain siksi, että oli naisistunut. En nähnyt itsessäni mitään arvoa, halusin vain pitää miehen tyytyväisenä eikä minulla ollut väliä. Aika perus tarina. Mutta viimeisestä lauseestasi olen samaa mieltä, surullista, että minä ja moni muu nainen tajuaa tämän vasta myöhemmällä iällä, olen onnellinen niiden nuorten ihmisten puolesta, jotka oivaltavat tämän ja oman arvonsa jo ajoissa. Ehjä tausta varmaan edesauttaa siinä.
nro 8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena keksin että johonkin hinkkaaminen tuntui hyvältä, mutta en muista olenko mahtanut saada varsinaisesti.
Teiniajoista (16-v. -> ) ei muistikuvaa että miltä seksi tuntui noin yleensä, mutta en saanut kuin yksin. Kai se oli enemmän velvollisuus, kun seurusteli.
Nuorena aikuisena sitä tuli oltua aika rikki ja seksi oli lähinnä miesten nautintoon keskittymistä (miltä näytän, miten saan miehestä tuntumaan hyvältä, miten vaikutan riittävän riettaalta jne.). Ei tuntunut miltään enkä saanut kuin yksin.
Ehkä 35 vuoden iässä aloin varsinaisesti nauttia itse seksistä, tietty jkv sitä ennenkin jo nautin miehen kanssa seksin harrastamisesta (läheisyys, toisen nautinto, kiima), mutta niihin aikoihin aloin keskittyä siihen miltä minusta tuntuu.
Nyt 45 ja seksi oman miehen kanssa (yhdessä 5 v.) on ihanaa. Tuntuu super hyvältä, vaikken tulekaan joka kerta (paitsi yksin). Kaikki siinä on niin upeaa, että en suostu ottamaan paineita siitä, etten loppuun asti pääse aina. Kun pääsen, on se tietysti ultimaattinen nautinto. Ei estoja sängyssä, en mieti miltä näytän; teen ja sanon ääneen mitä milloinkin kaipaan. Miehen vartalossa ei ole mitään vierasta tai pelottavaa eikä hänen nautinnossaan mitään, mitä en suostuisi ainakaan kokeilemaan, mutta tällä kertaa eri syistä kuin nuorena. Nyt tajuaa, mistä seksuaalisessa nautinnossa on kyse.
Mukava kertomus joka alleviivaa kuinka te naiset valitettavasti ainakin nuorena olette aivan pihalla maailmasta koska kuvittelette maailman pyörivän teidän ulkonäön ympärillä. Sori kun joudut esimerkiksi, tarkoitan naisia isona massana.
Kuvitellaan, että naisen ulkonäkö tai joku jumalauta pillun karvattomuus liittyisi seksuaaliseen nautintoon.
Omaan vai toisen? Näin keski-ikäisenä naisihmisenä minulle jäi mieleen nuoruudesta että nimenomaan ulkopuolelta; lehtien, poikien ja kavereiden puheiden kautta välittyi kuva että seksissä oli tärkeintä näyttää hyvältä miehen silmissä ja tehdä asioita joista mies tykkää. Ja se lista miltä piti näyttää ja tehdä jotta kelpasi oli pitkä. En muista että kovin paljon olisi uhrattu aikaa siitä puhumiselle miltä naisesta tuntuu ja saako vai ei. Voi olla että kaikki eivät ole kasvaneet samanlaisessa ympäristössä mutta tätä se minulle nuorena aikuisena oli. Ihmeen kauan sitä jaksoi tehdä toisen mieliksi ennen kuin iski kyllästyminen. Vieläkin on vaikeaa pyytää mitään itselleen vaikka tiedän sen olevan hölmöä, niin tiukasti on tarttunut päähän että mies eka ja minä sitten ehkä joskus. Ei varmaan yllätä että saan vain yksin.
Ja siltä varalta että joku nyt tulkitsee että syytän tästä vain miehiä, haluan sanoa etten tarkoita sitä näin. Ihan molemmat sukupuolet minusta tämän näkemyksen ykkäpitämiseen osallistui, eli nauttii kun mies nauttii.
Hyvin avasit, siis ihan samat kokemukset itsellä!
nro 8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena keksin että johonkin hinkkaaminen tuntui hyvältä, mutta en muista olenko mahtanut saada varsinaisesti.
Teiniajoista (16-v. -> ) ei muistikuvaa että miltä seksi tuntui noin yleensä, mutta en saanut kuin yksin. Kai se oli enemmän velvollisuus, kun seurusteli.
Nuorena aikuisena sitä tuli oltua aika rikki ja seksi oli lähinnä miesten nautintoon keskittymistä (miltä näytän, miten saan miehestä tuntumaan hyvältä, miten vaikutan riittävän riettaalta jne.). Ei tuntunut miltään enkä saanut kuin yksin.
Ehkä 35 vuoden iässä aloin varsinaisesti nauttia itse seksistä, tietty jkv sitä ennenkin jo nautin miehen kanssa seksin harrastamisesta (läheisyys, toisen nautinto, kiima), mutta niihin aikoihin aloin keskittyä siihen miltä minusta tuntuu.
Nyt 45 ja seksi oman miehen kanssa (yhdessä 5 v.) on ihanaa. Tuntuu super hyvältä, vaikken tulekaan joka kerta (paitsi yksin). Kaikki siinä on niin upeaa, että en suostu ottamaan paineita siitä, etten loppuun asti pääse aina. Kun pääsen, on se tietysti ultimaattinen nautinto. Ei estoja sängyssä, en mieti miltä näytän; teen ja sanon ääneen mitä milloinkin kaipaan. Miehen vartalossa ei ole mitään vierasta tai pelottavaa eikä hänen nautinnossaan mitään, mitä en suostuisi ainakaan kokeilemaan, mutta tällä kertaa eri syistä kuin nuorena. Nyt tajuaa, mistä seksuaalisessa nautinnossa on kyse.
Mukava kertomus joka alleviivaa kuinka te naiset valitettavasti ainakin nuorena olette aivan pihalla maailmasta koska kuvittelette maailman pyörivän teidän ulkonäön ympärillä. Sori kun joudut esimerkiksi, tarkoitan naisia isona massana.
Kuvitellaan, että naisen ulkonäkö tai joku jumalauta pillun karvattomuus liittyisi seksuaaliseen nautintoon.
Voihan kirjoitukseni noinkin tulkita, kiitos arviostasi. En siis todellakaan kuvitellut, että yhtään mikään olisi pyörinyt minun tai ulkonäköni ympärillä, ihan päinvastoin. Koulukiusattu rassukka, joka viimein sai hyväksyntää vain siksi, että oli naisistunut. En nähnyt itsessäni mitään arvoa, halusin vain pitää miehen tyytyväisenä eikä minulla ollut väliä. Aika perus tarina. Mutta viimeisestä lauseestasi olen samaa mieltä, surullista, että minä ja moni muu nainen tajuaa tämän vasta myöhemmällä iällä, olen onnellinen niiden nuorten ihmisten puolesta, jotka oivaltavat tämän ja oman arvonsa jo ajoissa. Ehjä tausta varmaan edesauttaa siinä.
nro 8
Mulla ihan samanlainen tarina, tosin olen vasta 35 eli tuossa vaiheessa, että vasta nyt keskittynyt omiin tuntemuksiin ja sitä myötä saanut ensimmäisen kerran orgasmin yhdynnässä. En tiedä onko eheällä taustalla väliä (varmaan on tässäkin asiassa) mutta käsittääkseni on aika yleistä, että moni nuori nainen ei saa toisen kanssa, ehkä siinä on joku fysiologinen juttu myös henkisen lisäksi, kun jostain lukenut että klitoris kasvaa iän myötä.
Nuorena muistan, miten terska paisui ennen orgasmia: mahtava pihvitomaatti omasta mielestä ja tyttöystävä tykkäsi. Penis oli jotenkin isompi, se oli kovempi ja pystympi, nousi aivan vasten hoikkaa mahaa. Paineen tunne tuntui niin voimakkaalta, ihan kuin se voisi halkaista kullin, jos se ei saisi kosketusta ja sitten sykittyä kunnolla. Parasta oli se tunne, että on pakko laueta ja joka ruiskahduksella kihelmöi valtavasti. Spermaa tuli paljon, vaikka oli jo pari tumputusta tai yhdyntää ollut tuntia ennemmin. Esim. välitunnilla koulussa ja taas seuraavalla välkällä.
Nelissäkymmenissä seisoo edelleen tukevasti, kestää paremmin kiihotusta pidempään, mutta kaikista noista edellä mainituista vaiheista puuttuu se terävin kärki ja yleisesti se kovista kovin kiima. Tuntuu edelleen tosi hyvältä. Muutokset ovat tulleet vähitellen iän myötä.