Lue keskustelun säännöt.
Te äidit joilla ei ole yhtäkään vanhempaa, sisarusta, sukulaisia, miten pärjäätte?
07.05.2023 |
Mikä teillä syy yksinjäämisen?
Mulla on vanhemmat kuollut ja sisarus kuollut. Kasvoin jeh. tod. lahkoperheessä ja kun teininä irtaannuin yhteisöstä, menetin kaikki lahkossa olleet sukulaiset (kaikki mukana lahkossa) ja ystävät. Kukaan ei enää pitänyt yhteyttä koskaan, ja sittemmin lapsuudenperheeni menehtyi sairauksiin ja oman käden kautta.
Sain lapsia, mutta mies lähti myöhemmin toisen matkaan ja salasi kaikki yhteystietonsa. Miehen äiti lopetti poikansa tavoin yhteydenpidon lapsiin vuosia sitten. Olen töiden perässä joutunut muuttamaan kauas, joten pari tuttavaa jäi satojen kilometrien päähän.
Olen tässä todennut että totaali yksinäinen äiti ilman tukiverkostoa on edelleen kummeksuttu ja kammoksuttu outolintu. Kaikki liittyy enemmän ja vähemmän, tavalla tai toisella perheeseen, sukuun, omiin ystäviin ja omiin vakiintuneisiin piireihin.
Niin monta kertaa minulta on kysytty että miksi muutit tänne?, mitä teet täällä?. Tämä varsinkin pienemmillä paikkakunnilla. Joutuu selittämään ja puolustelemaan olemassaoloaan ja ratkaisujaan. Joko säälitään tai sitten hyljeksitään. Tai ainakin suhtaudutaan ennakkoluuloisesti. On myös helposti alttiina silmätikuksi esimerkiksi opettajien taholta.
Olen alkanut kaivata pois täältä pienestä kaupungista ja muuttaa takaisin etelään. Siellä sentään tuntui että sai hukkua massaan. Töitäkin olisi tarjolla.
Kommentit (5)
Viestistäsi paistaa epävarmuus omasta olemisesta. Tarve selitellä tekemisiä. Se ei ole synti eikä väärin. Ymmärrän epävarmuutesi, koska omassa taustassani on samankaltaisia elementtejä, kuten tiukkarajainen uskonnollinen yhteisö. Se, että valtaväestön sosiaaliset normit ovat erilaiset kuin oman kasvuyhteisön sosiaaliset normit, vaatii aika paljon totuttelua. Itselleni yksi tärkeä syy erota yhteisöstä oli se, että siihen kuuluvana jouduin aina selittämään muille tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni. Tai vaikka en joutunutkaan, siihen piti aina varautua. Nyt ei tarvitse.
Minulla on puoliso. Vanhemmat ja sisaruksetkin ovat elossa, mutta yhteydenpitoni heihin on vähäistä. Osan kanssa siksi, koska he erosivat uskonnollisesta yhteisöstä jo nuorena. Itse erosin vasta muutama vuosi sitten, ja sen seurauksena etäännyin myös yhteisöön kuuluvista sisaruksistani, ja vanhemmistani. Puolisoni vanhempiin minulla on muodolliset puhevälit.
Muutimme jokin aika sitten pienelle paikkakunnalle. Minulta kysytään usein, miksi muutimme tänne. Vastaus on: Tarvitsimme etätyöhän sopivan asunnon, ja löysimme sellaisen täältä meille sopivaan hintaan. Olen viihtynyt. Suvustani ja väleistäni sukulaisiin en ole tilivelvollinen kenellekään. En koe kritiikkinä sitä, että ihmiset esittävät minulle Miksi? -kysymyksiä liittyen elämänvalintoihini.
Minulla on ehkä sikäli helpompi tilanne, että muutin taajaman ulkopuolelle. Toki tässä on useampi talo alle puolen kilometrin etäisyydellä. Pelastettiin kyläkoulu lakkautukselta. Puolisoni on introvertti, ja minä olen sosiaalisesti poikkeava. Siksi vähäinen sosiaalinen elämä on meille vain hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isää ei ole koskaan ollut elämässä ja kuolikin 4v sitten koskaan häntä tapaamatta. Äiti on, mutta en tiedä missä. On jättänyt minut/perheeni jo vuosia vuosia sitten. Sisaruksia ei ole. Serkkuja ei ole. Isovanhemmat kuolleet molemmilta puolilta. Joten.. eipä ole ketään. Lähimmät tädit asuvat 700km päässä, ja heitäkin olen nähnyt viimeksi lapsena yli 20v sitten
Lapsia on kolme ja miehellä on yhtä pieni suku. Hänen äitiä näämme pari kertaa vuodessa ja isäänsä yhtä paljon. Sisartaan ehkä 4 kertaa vuodessa. Välimatkat ja vanhempien oman elämän tarve. Elävät siis eronneiden aikaa ja viilettävät siellä ja täällä +miehen isä perusti vielä eläkeiässä uuden perheen..
Yksinäistä välillä. Yritän olla ajattelematta. Muuten tulee suru. Varsinkin jouluisin ja lasten syntymäpäivinä.. mitään nimiäisiä tai häitä en koskaan viitsinyt järjestää, kun ei ole ketään ketä kutsua 😯 olisi ihanaa jos olisi perhe ja tukiverkosto, mutta eipä sitä taikoa voi 😞
Mihin noita ihmisiä tarvitaan? Ei niin mihinkään. Minä ja mies kasvatimme ja huolehdimme lapsesta kahdestaan ilman apuja ja jatkuvaa vatvomista. Ei apuja, ei autoa, ei kalliita harrastuksia tai leluja jne. Köyhiä näet. Ei myöskään mitään tukia, joten elimme sen mukaan. Lapsen kanssa tehtiin paljon retkiä kaupunkiin ilmaisiin paikkoihin (Eläinmuseo, taidemuseot, leikkipuistot). Parina kesänä teimme junamatkoja Keski-Eurooppaan jne. Kävimme sienestämässä Keskuspuistossa ja ongella Vantaanjoella. Ei tullut pieneen mieleenkään pyydellä ketään avuksi. :O Mitään juhlia meillä ei ole koskaan juhlittu.
"Miksi muutit tänne" on suomeksi "tulitko työn vai puolison työn perässä". Se on rupattelua siinä kuin "missä koulussa lapset on" tai "joko teille tuli tieto avajaisista". Vain erittäin heikolla itsetunnolla varustettu ihminen pitää sitä ilkeytenä. No, ehkä siinä on syy sille, että olet yksinäinen: koet muut uhkana eikä sellaisen kanssa ystävystytä.
No onhan toi outoa